Daddy ja elämän omituisuus

[Daddy]

Jospa sitä rohkaistuisi ja aloittaisi tämmöisen päiväkirjantapaisen tänne. Taidan pohtia noita elämän ihmeellisyyksiä tässä enemmän kuin treenaamista, kun en ole mikään erityisen aktiivinen urheilija.

[Daddy]

Kun olen täällä pillittänyt pariinkin otteeseen kuinka surkean PeeAa olen, niin aukaisen tilannettani vähän:

Niin siis olen päässyt/joutunut velkajärjestelyyn. Pikkuhiljaa tilanne vaan vuosien varrella paheni ja paheni, kunnes lopulta olin siinä pisteessä, että rahat eivät vain kertakaikkiaan enää riittäneet. Minua voi ihan hyvin syyttää huonosta (tai jopa löperöstä) taloudenpidosta, kun visaa vinguttamalla sekä pitkitin että lisäsin omaa tuskaani.

Niin että jotain olis tarttenu tehrä jo vuosia sitten. Tiesin tilanteeni jo silloin, mutta en kertakaikkiaan keksinyt mitään ratkaisua. Sillon olin hyväpalkkaisessa työssä, joten homma ei mulla mättänyt siinäkään. Tietty parempi palkkaiseen duuniin olisi voinut hakeutua, mutta mistäs tosta nyt semmoisenkin olisi löytänyt.

Asun myös yksin, ja voin todeta että tässä maassa yksinasuminen on ihan hevletin kallis harrastus. No oma valinta sekin, mutta ei nyt just hotsita mennä jonkun eukon kanssa yksiin vain sen takia, että talous tasapainoittuisi.

Tietty taloutta rassaa elatusmaksut. Itse en näe niitä mitenkään pahana, suunnilleen sama summa tenaviin menisi jos olisin ex-vaimon kanssa edelleen yksissä. Tietty tässä on se, että elarit on joustamattomia, ne pitää maksaa eurolleen joka kuukausi.

No nykyisin olen virallisesti työtön työnhakija. Teen kyllä osa-aikatöitä, välillä niitä on enemmän ja välillä vähemmän. Joskus ihan sikana. Otan kaiken työn vastaan, mitä vähänkin tarjotaan, että laiskuudesta tuskin voi minua hirmuisesti moittia. Voisin kyllä tarttua itseäni niskasta kiinni ja hakeutua johonkin sellaiseen työhön, johon työkokemukseni antaisi hyvätkin lähtökohdat. Niissä hommassa ei vaan oma pää kestä, kun ylipäätäänkin lähdin suksimaan silloisesta hyväpalkkaisesta työstäni just ton ajukopan takia. Oma moka sekin tietty: mitäs läksin semmoiselle alalle, johon en täysin sovellu - tosin aikoinaan 1990-luvulla ei sattuneista syistä kauheasti ollut varaa valkata.

No voishan sitä tietysti mennä koulunpenkille ja opiskella itselleen uuden ammatin. Vissiin nykyään sais tota ansiosidonnaista kaksi vuotta opiskelujen ajan. Tätä vaihtoehtoa olen tosissaan harkinnut, mutta kun vieläkään ei ole itselleni selvinnyt, että mikä minusta isona tulee. Kun pitäsi olla sellainen ala, että tuntisi sitä kohtaan innostusta yms.

Sanotaan vielä lopuksi sen verran, että alussa mainitsemani visan vingutus oli kyllä ihan ruuan, bensan ja muiden välttämättömyyksien ostamista. Mitään ulkomaanmatkoja, reippaita baari-iltoja, merkkivaatteita en ole vuosikausiin harrastanut. Vaikka vuosikaudet kiristin ja kiristin omaa budjettiani, niin kertakaikkiaan ei vaan rahat riittäneet - lopputuloksena pää tuli vetävän käteen ja kuukausi sitten käräjäoikeus paukautti nuijaansa velkajärjestelyni siunaamiseksi.

Surkuhupaisimpana esimerkkinä vyön kiristämisestäni pidän sitä, että vuosi sitten jouduin perumaan Aku Ankka -tilaukseni. Voi kärpeleenhelvatanikenenvithut, tuo lehti on tullut mulle mun omalla nimellä jo ihan penskasta asti, kyllä teki isolle miehelle tiukkaa luopua tuosta

Ei voi todeta muuta kuin että elämä on.

[Mika]

Itse näkisin niin, että velkajärjestelyyn päästään, ei jouduta. Hampuuseja ei siihen urakkaan nimittäin huolita. Olet siis jotakin tehnyt myös todella oikein.

Ennustan että jossakin vaiheessa sinua itseäsikin pohdituttaa tämän ketjun aloitusviestin tilanne, kun silloin kaikki on jo paljon paremmin. Sinnittele.

[Daddy]

Joo kyllä itsekin koen nimenomaan päässeeni velkajärjestelyyn (enkä joutuneeni). Ihan mutkaton tie se ei ollut, kaikennäköistä lippulappua piti toimittaa ja selvittää.

Olen oikeastaan tosi helpottunut siitä, että pääsin velkajärjestelyyn. Vähän niinkuin olisi otettu pois roikkumasta siitä kuuluisasta löysästä hirrestä.

[Daddy]

Toi velkajärjestelyyn pääsemis-prosessi on aikamoinen tuosta vaan läpikäytäväksi. Osin kantapään kauttakin on tullut nyt se opiskeltua, eli jos joku tarttee apua tms tässä asiassa, niin autan kyllä ihan mielelläni!

[Puni]

^saattaa realisoitua yllättävänkin nopeasti tuo lupaus. Itellä tökkäsi ainakin takuusäätiön lainansaanti siihen, että UO+pankkilaina on kepeästi yli 25k€:n rajan.

Mistä pitää aloittaa?

[Daddy]

^saattaa realisoitua yllättävänkin nopeasti tuo lupaus. Itellä tökkäsi ainakin takuusäätiön lainansaanti siihen, että UO+pankkilaina on kepeästi yli 25k€:n rajan.

Mistä pitää aloittaa?

Ei mullakaan ollut mahkuja Takuusäätiön lainaan.

Homma alkaa sillä, että otat yhteyttä paikkakuntasi Talous- ja velkaneuvontaan. Tai ainakin täällä Tampereella instanssi on tuon niminen.

Pitäisköhän asialle avata ihan oma ketjunsa?

[Puni]

^ihan kelpo idea, säie siis. Samaa reittiä siis kun takuusäätiön kanssa... Kirkkonummella joko 6kk eli ehtii ainakin ratekijan hiomaan täällä valmiiksi

[Daddy]

Mihinkähän tuo säie kannattaisi.avata?

[Daddy]

Mihinkähän tuo säie kannattaisi.avata?

Kun en parempaakaan paikkaa keksinyt, niin Kahvilaan avasin:

Velkajärjestely
http://www.potku.net/forum/viewtopic.php?f=21&t=19410" onclick="window.open(this.href);return false;

[Daddy]

Liikuntapuolesta voin rehellisesti sanoa, että salakalava tauti nimeltään "Lorvimus maximus" on synkeällä tavalla ottanut minut uhrikseen. Tämä sohva kun on niiiiiiiin mukava paikka. Tiedän itsestäni, että liikunnan pitäisi minulle olla "aikataulutettua", eli olisi treenit johonkin tiettyyn aikaan. Kun on perse totaalisen auki, niin ei voi osallistua minkään lajin treeneihin - ihan ymmärrettävää seuroilta, että eivät halua maksujaan kuitattavan tiskaamisella, silmiä kauniisti räpyttelemällä tai tatamin luuttuamisella.

Mikäänhän ei minua estä lähtemällä vaikka kävelylle. Tai peräti juoksulenkille. Paitsi tuo Lorvimus maximus, jonka varsin ikävänä pääoireena on se, että perse liimaantuu tähän sohvaan kiinni. Tarvis vissiin jonkun personal trainerin potkimaan meikäläisen ylös, ulos ja lenkille, mutta eipä sekään ammattiryhmä kovin innoissaan maksutta leipätyötään tee.

Joskus 6-7 vuotta sitten reenasinkin vallan kohtuullisesti. Kaksi-kolme kertaa viikossa Krav Maga treenit, päälle hiihtolenkkejä yms. Silloin ihan mitattu&laskettu kalorikulutukseni oli keskimäärin 3500kcal/pvä.

Onneksi toi suu on sellainen, että osaa omatoimisesti syödä kulutuksen mukaan. Muuten tässä olisi meikäläine lorvimisen seurauksena pullahtanut tyypillisen suomalaisen miehen ihanan miähekkään pyöreisiin muotoihin.

[Mjölnir]

Mikäänhän ei minua estä lähtemällä vaikka kävelylle. Tai peräti juoksulenkille. Paitsi tuo Lorvimus maximus, jonka varsin ikävänä pääoireena on se, että perse liimaantuu tähän sohvaan kiinni. Tarvis vissiin jonkun personal trainerin potkimaan meikäläisen ylös, ulos ja lenkille, mutta eipä sekään ammattiryhmä kovin innoissaan maksutta leipätyötään tee.

Mä voin tästä virtuaalisesti:

PERSE YLÖS JA LIIKKEELLE!

http://www.rosstraining.com/articles/noexcuses.html" onclick="window.open(this.href);return false;

[Daddy]

Mikäänhän ei minua estä lähtemällä vaikka kävelylle. Tai peräti juoksulenkille. Paitsi tuo Lorvimus maximus, jonka varsin ikävänä pääoireena on se, että perse liimaantuu tähän sohvaan kiinni. Tarvis vissiin jonkun personal trainerin potkimaan meikäläisen ylös, ulos ja lenkille, mutta eipä sekään ammattiryhmä kovin innoissaan maksutta leipätyötään tee.

Mä voin tästä virtuaalisesti:

PERSE YLÖS JA LIIKKEELLE!

http://www.rosstraining.com/articles/noexcuses.html" onclick="window.open(this.href);return false;

Aaa.. tosiaan! Netistä varmaan löytyy näitä maksuttomia personal trainereita muitakin. Eikun google sauhuamaan - kiitos!

[Daddy]

Niin siis kyllä mulla on ihan itse itselleni tekemä kunto-ohjelma, joka jonkun verran muistuttaa tuota Rosstraining-linkin ohjelmaa. Muistaakseni modasin sen jostain merijalkaväen ohjelmasta itselleni passeliksi ja sopivaksi. Punneruksia, vatsoja ym kolmen toistoina, ja ajan myötä määriä että toistoja kasvatetaan.

Ainoa ongelma tässä ihan itse itselleni tekemässä kunto-ohjelmassa on se, että kukaan ei sitä noudata :evil:

[Daddy]

Asiasta kukkalautaan.

Avioerosta on nyt reipas kuusi vuotta. Käytännön järjestelyt (lasten tapaamiset ym) on jo pitkään sujuneet käytännössä omalla painollaan ja muutoksista yms voidaan sopia ilman kolmatta maailmansotaa tai joskus jopa täysin ilman mitään dramatiikkaa.

Kun olen moneen moneen kertaan pohtinut, että miksi tuo avioliitto meni karille, niin joka kerta lopputuloksena on se, että syyllisen kuva löytyy vessan peilistä. Nuorena ja asioista ymmärtämättömänä kloppina menin ja yksinkertaisesti valitsin väärän ihmisen puolisokseni. Nykyisellä elämänkokemuksellani olisin miltei varma, että saman henkilön kanssa olisi ekat treffit olleet myös viimeiset. Minkäs teet, oma moka mikä moka.

Silti aina nostaa päätään lievä harmitus ex-vaimoni persoonasta yms asioista. Kun tenavat tulevat minulle viettämään iskäviikonloppua, niin harmittaa katsella minkälaisissa vaatteissa he tulevat. Likaiset, joskus jopa rikkinäiset, vuodenaikaan väärät jne... Pidän kuitenkin turpani kiinni asiasta, koska ex-vaimo on mikä on. Ei auta huutamiset, rukoilemiset, vihjailut tai mitkään tässä(kään) asiassa.

Eikä asia ole (enää) edes merkittävä, koska kaksi muksua on jo käytännössä täysi-ikäisiä ja nuorinkin ripari-ikäinen. Pystyvät siis halutessaan huolehtimaan ihan itsenäisestikin vaatehuollostaan.