Olen tosiaan vasta 16v jannu, kokoluokkaa xxs, noin suurinpiirtein. Pituutta 170cm ja rapiat sekä painoa n.62kg, rasvaprosentin ollessa varsin pieni. Ranteet ja nilkat mulla on kuin jotkut narut, ja verisuonet taas sitäkin paksummat, sen lisäksi että ne on aivan pinnalla.
Harrastan nyt ainakin vielä kevääseen asti salibandyä ihan joukkueessa, ja pelipaikkani on maalivahti. Salibandyä on joukkueessa takana nyt vissiin 5 vuotta, ja sen lisäksi ensin 3 vuotta jossain kerhossa. Salibandystä tuskin tulen hirveästi päivittelemään tänne, mutta kirjottelen alussa ainakin muutamista treeneistä, niin selviää, millä kaavalla ne pääsääntöisesti vedetäään.
Krav Maga teensin alotin tossa tämän vuoden tammikuussa, ja voin todeta tehneeni oikean lajivalinnan. Pikkuhiljaa alkaa tässä siirtyminen Magassa kohti aikuisten ryhmää. Treenejä on tällä hetkellä vielä vain yhdet viikossa, ja mieli tekis treenata vaikka kahdesti joka päivä. Punttisalin aloitin samoihin aikoihin kuin Magan, eli vuosi alkaa siinäkin olemaan täynnä. Kesän ajan tuli jostain syystä pidettyä puntista taukoa, ja tulokset olisivat varmasti ainakin vähän kovempia, jos olisi jaksanut tuolloinkin vääntäytyä salillle. Kesällä tulee myös heitettyä jonkin verran frisbeegolfia ja siirtymiset paikasta toiseen tapahtuvat osa mopolla, osa rullaluistimilla. Näin talvella, kun enää ei viitsi mopoilla, meikäläinen kaivaa fillarin varastosta lyhyempiä matkoja varten, ja pidemmät siirtymät tapahtuvat bussilla. Joskus myös tulee lähdettyä lenkille, ja tällöin lähes aina juostava matka on 10km ja suoritustapa on reipas juoksu.
Kuntopohjasta sen verran, että luonnostaan oon melko hyvä pitkän matkan juoksija, tulee varmaan geeneistä (isoisä on juossut mm. Lasse Vireniä vastaan kilpaa). Viime keväänä cooper-tulos oli 3275m, ja tuo 10km menee yleensä n. 42 minuuttiin. Yläkroppani taas ei varsinkaan luonnostaan ole mikään vahva. Tällä hetkellä penkkimaksimi on 67.5kg, sotilaspenkillä tietysti. Leukoja menee yhtäjaksoisesti vastaotteella 8.
Suorita tosiaan tällä hetkellä Turvallisuusvalvojan perustutkintoa ja sen ensimmäistä vuotta kolmesta. Keväällä meillä alkaa voimankäyttö, joten päivityksiä siitäkin luvassa tulevaisuudessa. Koulun jälkeen olisi tarkoitus suorittaa intti joko Kaartin Jääkrirykmentissä spollana, tai esim. laskuvarjojääkärinä.
Intin jälkeen suunnitelmissa on pari vuotta järjestyksenvalvontaa ja vartiointia, jonka jälkeen on tarkoitus pyrkiä Poliisiammattikorkeakouluun. Tavoitteenahan on tietysti haalia pääsykokeissa kaikki mahdolliset pisteet, joten pääsykokeiden kuntokokeisiin treenaaminen tosissaan (tai vähemmän tosissaan) olisi tarkoitus aloittaa nyt.
Kuntokoe koostuu viidestä osasta: kestävyys- kettteryys- nukenkanto- leuanveto- sekä penkkipunnerrustesteistä.. Kestävyyskoe on 1500m juoksu, josta täydet 5 pistettä saa ajalla 5minuuttia ja 16 sekuntia, eli pitäisi olla ihan tavoiteltavissa. ketteryyskokeessa suoritetaan esterata mahdollisimman nopeasti. Ketteryskokeesta vaikein osio lienee ristiaskellus, jossa otetaan 10 ristiaskelta penkin yllä. Pienellä harjoittelulla tämän pitäisi mennä vaivattomasti. Nukenkannossa kannetaan 80kg nukkea tietyn matkaa. Tässä osassa ei jaeta pisteitä, vaan "hyväksytty" merkintöjä. Penkkipunnerrus suoritetaan sotilaspenkissä 62.5kg:lla suoritettavilla toistoilla. Oma toistomääräni tällähetkellä kyseisellä painolla taitaa olla kaksi, ja sillä saa yhden pisteen. Viiteen pisteeseen vaaditaa yli 18 toistoa. Tekemistä siis riittää. Leuanveto-osuus suoritetaan myötäotteella tangosta. Niitä itseltäni menee varmaan 6. Silläkin saa yhden pisteen. Viiteen pisteeseen vaaditaan yli 17 toistoa.
Kuten varmaan jo rivien välistä joku pystyi lukemaan, tavoitteeni ovat lähes täysin Polamkin pääsykokeessa. Ensimmäiseksi pitäisi varmaankin laatia jonkun näköistä harjoitussuunnitelmaa, kun aiemmin on tullut vedetty punttisalilla aikalailla fiiliksen mukaan. Minua saa neuvoa ja "kannustaa" (Puni

Oho, innostuin kirjoittamaan. Ja kellokin alkaa olla sen verran, että älkää ihmetelkö, jos ette ymmärrä mitä yritän kirjoittaa.