Aloittelijoiden kehittymisongelmat

[antti_lk]

antti_lk, onhan se toki noinkin. Mielestäni on silti tärkeää, että heti alussa opitaan erilaisten ihmisten erilaisia tapoja. Jos joku on tuollainen testohärkä, hänet pitää ottaa esille ja kengittää siinä muiden nähtävillä.

Parien vaihtamisella on myös sosiaalista merkitystä, joskin opettajalla on tässä oma sijansa.

No se on sun mielipide. Oma osaaminen on kuitenkin se mikä loppupeleissä ratkaisee, ei sopeutumiskyky. Jos on oikeasti taitava, niin vastus on se joka sopeutuu. Se joka joutuu muuttamaan omaa ottelutyyliään enemmän, eikä pääse määräämään kamppailun tahtia, yleensä häviää. Niin kilpailutilanteessa kuin in teh street. Poikkeuksia toki on, mutta aika harvassa. Sopeutumiskyky on taito, joka tulee vain korkean osaamisen kautta. Kymmenen eri parin kanssa harjoittelu yhdessä treenissä on sillisalaattia, josta ei suurta hyötyä saa. Ellei sitten koko porukka ole saman tasoista ja painoista, mutta silloinkin oppiminen on hitaampaa, kuin yhden tutun ja tasaveroisen parin kanssa.

Itselläni ei ole tapana hakata tai hakkauttaa innokkaita ja fyysisesti lahjakkaita nuoria muun porukan edessä vain sen takia, että ovat parempia harjoiteltavassa asiassa kuin keski-ikäiset vellipussit. Pointtini oli vain se, että parien vaihtelemisesta saatava hyöty on suuresti liioiteltua ja perustuu monella enemmän pinttyneisiin tapoihin, kuin järjenkäyttöön. Minun olisi pitänyt valmentajana tajuta olla pistämättä tuota nuorta atleettia ja puolustuskyvytöntä kuntonyrkkeilijää pariksi, koska tasoero miesten puolustusosaamisessa oli aivan liian suuri. Syy siihen, että yksi kamppailuharrastus loppui yhteen (kilpa)treeniin, oli minun, ei nuoren testohärän, joka ei tehnyt mitään väärää tai tahallaan lyönyt kuntoilijalta nenää verille.

Kamppailutreenit ovat jo itsessään ihan riittävän sosiaalinen tapahtuma. Kaikkien kanssa vuorotellen höntsäily ei tuo merkittävää lisäarvoa missään muodossa. Treenin jälkeen voi sitten mennä vaikka yhdessä kahville, jos kokee sosialisoinnin niin tärkeäksi. Tai sitten voi keskittyä siihen kamppailuun ja sen oppimiseen.

[Mika]

Okei, olemme yksinkertaisesti vain hyvin eri mieltä tästä.

Se, että harjoittelee erilaisten ihmisten kanssa, ei suinkaan hidasta vaan edistää kehittymistä. Jos joku sitten on selvästi heikompi, hänen kanssaan voi harjoitella vaikka jotakin sellaista, joka ei täysivauhtisessa sparrissa onnistu jonkun itseään paremman kanssa. Siksi toiseksi siellä edistyneempien ryhmässä kaikki kuitenkin taitavat jotakin.

Ymmärsin kertomuksesi tästä nuoresta miehestä väärin sitten. Näköjään siis virheen teit sinä eikä hän.

[antti_lk]

Se, että harjoittelee erilaisten ihmisten kanssa, ei suinkaan hidasta vaan edistää kehittymistä. Jos joku sitten on selvästi heikompi, hänen kanssaan voi harjoitella vaikka jotakin sellaista, joka ei täysivauhtisessa sparrissa onnistu jonkun itseään paremman kanssa. Siksi toiseksi siellä edistyneempien ryhmässä kaikki kuitenkin taitavat jotakin.

Nyt puhut eri asiasta. Oli puhe siitä, että onko järkeä antaa harrastajien valita itse parinsa ja onko järkeä ylipäätään vaihdella pareja yksissä harjoituksissa, varsinkaan moneen kertaan.

Erilaisten ihmisten kanssa harjoittelussa on tietyt hyvät puolensa, ja sitähän nyt tapahtuu joka tapauksessa, koska samat tyypit eivät aina ole samoissa treeneissä. Siellä edistyneempien ryhmässä... Tässä oli alunperin puhe osaamattomista aloittelijoista, mutta annan esimerkin kamppailu-urheilun kisaryhmästä: porukassa on
- kaksi 80-kiloista kokenutta kisaajaa, jotka ovat treenanneet paljon keskenään
- yksi 75-kiloinen aloitteleva kisaaja
- yksi 65-kiloinen kokenut kisaaja
- kaksi alle aloittelevaa 60-kiloista naista

Jos tuon porukan jakaa tasaisiin pareihin, niin onko parien vaihtelemiseen treenin aikana syytä? Saako 80-kiloinen kokenut mieskisaaja jotain hyötyä yli 20 kiloa kevyemmän kokematton naiskisaajan kanssa harjoittelusta, tai toisin päin?

Ymmärsin kertomuksesi tästä nuoresta miehestä väärin sitten. Näköjään siis virheen teit sinä eikä hän.

Kyllä, ja jos treeneissä sattuu jollekulle jotain, niin treenien vetäjä on siitä vastuussa. Harjoituksissa harjoiteltiin vastustajan nenään lyömistä, ja testohärkä teki työtä käskettyä. Yritin tuolla esimerkillä tuoda esille miten voi helposti käydä, jos parit eivät ole tasaiset. Ja niitä epätasaisia pareja tulee takuuvarmasti, jos porukan antaa vaihdella pareja omin päin. Otin tuosta tapauksesta opikseni, eikä vastaavaa ole sen jälkeen tapahtunut.

[Jorge]

Mitä sitten, jos kisoissa on avoin painoluokka?

[antti_lk]

Avoin painoluokka onkin todella yleinen juttu todella monessa lajissa, mutta silloinkin paras yleensä voittaa, ei automaattisesti mahdollisimman monen eri tyypin kanssa höntsäillyt.

[Tapani]

Erilaisten ihmisten kanssa harjoittelussa on tietyt hyvät puolensa, ja sitähän nyt tapahtuu joka tapauksessa, koska samat tyypit eivät aina ole samoissa treeneissä. Siellä edistyneempien ryhmässä... Tässä oli alunperin puhe osaamattomista aloittelijoista, mutta annan esimerkin kamppailu-urheilun kisaryhmästä: porukassa on
- kaksi 80-kiloista kokenutta kisaajaa, jotka ovat treenanneet paljon keskenään
- yksi 75-kiloinen aloitteleva kisaaja
- yksi 65-kiloinen kokenut kisaaja
- kaksi alle aloittelevaa 60-kiloista naista

Jos tuon porukan jakaa tasaisiin pareihin, niin onko parien vaihtelemiseen treenin aikana syytä? Saako 80-kiloinen kokenut mieskisaaja jotain hyötyä yli 20 kiloa kevyemmän kokematton naiskisaajan kanssa harjoittelusta, tai toisin päin?

Ei varmaan kisalajin treenissä, mutta perinne- ja ip-puolella ilman muuta. Oikeasti toimivia ip-taitoja ei opi harjoittelemalla pelkästään oman kokoisiaan vastaan. Erityisesti, jos itse on pienempi.
Eikä oikeastaan ole kyse pelkästään fyysisistä ominaisuuksista, vaan esim skenaarioharjoittelussa ihmisten erilaisista tavoista reagoida.

[antti_lk]

Ei varmaan kisalajin treenissä, mutta perinne- ja ip-puolella ilman muuta. Oikeasti toimivia ip-taitoja ei opi harjoittelemalla pelkästään oman kokoisiaan vastaan. Erityisesti, jos itse on pienempi.
Eikä oikeastaan ole kyse pelkästään fyysisistä ominaisuuksista, vaan esim skenaarioharjoittelussa ihmisten erilaisista tavoista reagoida.

Ehkäpä, mutta esim. 60-kiloinen nainen saa silti treenata tekniikkaa omankokoistensa kanssa aika kauan, ennen kuin tarvitsee kokeilla opittuja temppuja isompien kanssa. Siis jos tarkoituksena on oikeasti oppia puolustamaan itseään hyökkääjiä vastaan, eikä vain luoda illuusiota siitä, että pystyy tosiaan tosipaikassa potkaisemaan yhtä rautaputken kanssa päälle rynnistävää satakiloista kasseille, ilman että joutuu itse jyrän alle – useammasta vastustajasta puhumattakaan. Ja tässähän oli edelleen kyse ensisijaisesti osaamattomien aloittelijoiden harjoittelusta.

Bjj:ssä parien vaihtaminen on tärkeää, koska painityylit voi oikeasti olla aivan eri planeetoilta. Tässä ei ole enää välttämättä kyse mistään taitoeroista, vaan aivan erityylisiä pelitapoja löytyy niin paljon. Noh taidettii kuitenkin puhua alottelijoista. Alottelijoiden parin vaihtamisella ei ole mitään merkitystä. Tärkeintä on, että kaikilla on kivaa ja turvallista. Todellinen kehitys alkaa sitten vasta 1-2v reenin jälkeen. Voihan heitäkin tietenkin kutsua alottelijoiksi, miten vain.

BJJ:ssä tekniikkavalikoima on kyllä verrattaen suuri, ja tyylejä on monia. Olen silti siinäkin tapauksessa sitä mieltä, että BJJ:n huiput menestyvät ensisijaisesti sen takia, että ovat teknisesti, fyysisesti ja peliälynsä puolesta ylivertaisia, eivätkä sen takia, että osaavat mukautua erilaisiin ottelutyyleihin. 1-2 vuotta treenanneet ovat tosiaankin vielä aivan aloittelijoita, vaikka voivatkin kisailla "SM-/EM-/MM-mitaleista".

[Naked]

- kaksi 80-kiloista kokenutta kisaajaa, jotka ovat treenanneet paljon keskenään
- yksi 75-kiloinen aloitteleva kisaaja
- yksi 65-kiloinen kokenut kisaaja
- kaksi alle aloittelevaa 60-kiloista naista

Jos tuon porukan jakaa tasaisiin pareihin, niin onko parien vaihtelemiseen treenin aikana syytä? Saako 80-kiloinen kokenut mieskisaaja jotain hyötyä yli 20 kiloa kevyemmän kokematton naiskisaajan kanssa harjoittelusta, tai toisin päin?

Jos itse valitsisin harjoittelijaparit tästä joukosta, niin tulos olisi seuraava:

- 80-kiloinen kokenut kisaaja ja 75-kiloinen aloitteleva kisaaja: Kokenut kisaaja pystyy opettamaan hyvin aloittelevaa kisaajaa paremmaksi, eritoten kun on vähän enemmän vielä painoa, niin aloittelija ei pysty jyräämään massalla vaan hänen täytyy tehdä teknisesti asiat oikein.
- 65-kiloinen kokenut kisaaja ja 60-kiloinen aloitteleva: Kokenut kisaaja pystyy varmasti hyvin opettamaan, oikein sopiva pari.
- 80-kiloinen kokenut kisaaja ja 60-kiloinen aloitteleva: Painoeron takia kokeneen kisaajan täytyy todella keskittyä siihen, että laittaa vastaan niissä kohdissa kuin aloitteleva tekee jotain mikä ei todellakaan toimisi, mutta antaa riittävästi siimaa kun aloitteleva tekee riittävän oikein. Jos kyseessä on riittävän kokenut treenaaja, niin tässä parissa varmaan aloitteleva oppii nopeiten.

Jossain vaiheessa treeniä varmaan vähän aikaa treenattaisin myös toisin:

- 80-kiloinen kokenut kisaaja ja 80-kiloinen kokenut kisaaja: Laitetaan tekemään jotain haastavaa ei ihan täysin omaksuttua asiaa hyvällä vauhdilla. Kummatkin pystyvät itse kokeilemaan eri tapoja ja saada tuntumaa että mikä vielä menee läpi ja mikä ei.
- 65-kiloinen kokenut kisaaja ja 60-kiloinen aloitteleva (se toinen): Kokenut kisaaja pystyy varmasti hyvin opettamaan, oikein sopiva pari, ja hyvä että on vähän vaihtelua.
- 75-kiloinen aloitteleva kisaaja ja 60-kiloinen aloitteleva: Laitetaan tekemään jotain yksinkertaista, jossa paino teknisellä harjoitteella. 60-kiloinen aloitteleva joutuu tekemään asiat teknisesti puhtaasti jos aikoo saada tekniikat toimimaan. 75-kiloinen taas joutuu opettelemaan opettamista ja valitsemaan millä tavoin kannattaa pistää vastaan.

Aloittelijoita en tätä enempää pistäisi treenaamaan keskenään, koska vammautumisen riski kasvaa merkittävästi ja todennäköisesti tulokset vaan vievät tekniikkaa huonoon suuntaan koska kummatkin tietävät tasan mitä toinen osaa ja tekee ja osaavat puolustautua niitä vastaan parhaalla mahdollisella tavalla - etua saanee irti jostain ufommista yllätyksistä jotka eivät kuitenkaan oikeasti ole mitenkään toimivia tekniikoita, aloittelija vaan ei osaa puolustautua semmoista vastaan.

----

Niinkuin lienee ilmeistä, höpötykseni tarkoitus ei ole yrittää väittää että minä osaisin jakaa parit paremmin tuommoisessa tilanteessa tai tietäisin paremmin mikä on hyväksi - vaan alleviivata sitä että lajit ovat erilaisia, ja mikä on nopein tapa oppia lajissa A ei välttämättä ole lainkaan sitä lajissa B.

Luulisin siis että keskustelun kummaltakin puolelta tarvittaisiin vähän sitä avarakatseisuutta, että oikeasti itsepuolustuspuolella jo alkeiskurssilla saattaa olla hyväksi vaihdella pareja ja että painiessa tasaväkiset parit saattavat olla oppimisen kannalta tärkeämpi asia kuin parien vaihtuvuus yksien treenien aikana.

[sivarinlötkö]

Heh, teitä urheilijoita taas... Sitten niissä muissa lajeissa on kuitenkin todella tärkeää, että oppii soveltamaan oppimaansa erilaisten ihmisten kanssa. Tuolla turuilla ja toreilla kun ei käydä vaa'alla ensin. Siksi on tärkeää vaihtaa pareja.

No se on totta, mutta kun nykyinen peppukaverini on 183cm 104kg ja penkkiennätys 195kg, niin ei huvita pahemmin hänen kanssaan sparrata kovaa, edes ilman lyöntejä. Parinvaihto on huorintekoa

20kg painoero ei ole mitään. Bruno Malfacine taisi painaa itse 50-55kg, ja paini täysin sujuvasti yli satakiloistenkin kanssa. Itse kerran meinasin onnistua guardinpalautuksessa kossista, vaikka jaksoin nostaa hänet ilmaan yhdellä kädellä. Ei kannata olla huono...

[antti_lk]

Jos itse valitsisin harjoittelijaparit tästä joukosta, niin tulos olisi seuraava: ...

Tuollainen ajattelumalli on harrastekuntoilussa ihan ok. Kilpaurheilussa parien tulisi olla mahdollisimman tasaiset, eli 80- ja 60-kiloiset keskenään ja 75- ja 65-kiloiset keskenään, ei parien vaihtelua. Itse en ajattele, että harrastajien pitäisi ensisijaisesti opettaa toisilleen mitään, opettaminen on valmentajan tehtävä. Harrastajat pyrkivät vain tekemään opeteltavat jutut mahdollisimman hyvin, ja kehittymään.

Ei loukkaantumisriski ole automaattisesti suuri aloittelijoiden treenatessa keskenään. Valmentajan tärkeinpiä hommia on huolehtia, ettei loukkaantumisriski nouse liian suureksi yhdenkään harrastajan tekemisessä, olivat he sitten aloittelijoita tai kokeneita. Jos treenien vetäjä treenaa itsekin, eikä valmenna, kuten ilmeisesti monessa porukassa on tapana, niin sitten voi sattua kaikenlaista. Ja kyllä ne aloittelijat kehittyvät keskenään ihan hyvää vauhtia, jos valmentaja osaa hommansa. Paremminhan he vielä kehittyvät jos joku kokeneempi antaa heille yksityisopetusta, mutta ei treeneissä ole tarkoitus mennä sen porukan heikoimman ehdoilla, tai sitten meno on kuntoliikuntaa, jossa kaikki muut paitsi aloittelijat kärsivät.

[Andy]

Onpas tullut monenlaista näkökantaa. En nyt vastaa ihan kaikkeen mutta tuo parinvaihtojuttu.

Ensinnäkin edellytyksenä järkeville parinvaihdoille on tietysti se että ryhmä on sen kokoinen että siinä on useampia samaa kokoluokkaa olevia henkilöitä. Tämä taas riippuu ryhmän homogeenisuudesta. Jos on vaikka neljä noin 75-80-kiloista miestä suunnilleen samalla taitotasolla niin parinvaihtoja voi tehdä vapaasti. Jos taas on kovin suurta hajontaa koossa ja osa miehiä osa naisia niin ei välttämättä kymmenestäkään treenaajasta saa kuin sen yhden järkevän pariyhdistelmän aikaan. Täysin epätasaisia pareja ei tietenkään ole mitään järkeä käyttää ainakaan missään painoluokkalajissa. Kun nyt puhutaan aloittelijoista niin ihan järkyttäviä eroja taitotasossa ei pitäisi olla mutta asenteessa sitten voi olla hyvinkin paljon. Jälkimmäisen osalta ryhmää pitää kuitenkin tuntea jonkin verran tai ainakin havainnoida tarkasti kun treeni alkaa.

Näen siis että parinvaihdolla on huomattavia harjoituksellisia etuja. Nämä korostuvat erityisesti vähän vapaammissa harjoituksissa joissa liikutaan ja tehdään asioita vähemmän muodollisesti. Esimerkkinä vaikka harjoitus jossa A heittää yksittäisiä lyöntejä ja B blokkaa ne ja pyrkii kuittaamaan alapotkulla. Jos B:n parina on aina se sama A niin hän tottuu vain siihen yhteen rytmiin, liikkeeseen ja toimintatapaan ja hän on ongelmissa heti jos pari vaihtuu. Tämän muuten huomaa parhaiten juuri näillä tyypeillä jotka ottavat parikseen aina sen bestiksensä tai mikä pahempaa tyttö-/poikaystävänsä. Sitten on tietysti vielä vasurit. Kuka haluaa olla pelkästään vasurin parina?

Tämä ei nyt liity aloittelijoihin mutta sama ongelma tulee tietysti myös kilpatason kavereilla hyvin helposti kun salilla on ehkä tosiaan vain se yksi sopivan kokoinen ja tasoinen treenipari. Nyt jos kilpailija on vaikka nopeampi kuin vakitreenikaverinsa hän tottuu tietysti käyttämään nopeuttaan hyväksi ja luottamaan siihen. Tämä tulee ongelmaksi kuitenkin siinä vaiheessa kun etu johtuukin vain parin hitaudesta ja itse on vain kohtalaisen nopea. Nyt jos matsissa vastaan tulee vielä nopeampi kaveri ja itse on rakentanut pelinsä nopeusedun varaan on kyyti kylmää. Mielestäni hyvän valmentajan tulisi tällöin laittaa henkilöä säännöllisesti pariksi vaikka sitten jonkun selvästi pienemmän mutta nopeamman ottelijan kanssa jotta hän tottuu myös tilanteeseen jossa on itse hitaampi. Sama ilmiö tapahtuu tietysti myös aloittelijoilla, etenkin kun aloittelija ei osaa edes itse analysoida tällaista.

Vielä tuosta parinvaihdosta alioittelijoille niin silloin sitä ei kannata käyttää jos harjoiteltava asia on tosi vaikea treenaajien kykyihin nähden. Tällöin parinvaihto vain sekoittaa harrastajia kun homma muuttuu erilaiseksi juuri kun sen sai edes vähän kulkemaan. Silloin siitä ei myöskään ole paljon iloa (vaikkei ehkä haittaakaan) jos harjoitus on luonteeltaan staattinen ja pari toimii periaatteessa vain "säkkinä" joka on tekniikoiden maalina.

[Andy]

Yksi tyypillinen aloittelijoiden kehitysongelmahan on se että treenataan liian kovaa taitoihin nähden. Tekniikka ei pysy kasassa ja oppimista ei tapahdu kun tehdään vain koko ajan virheellisiä suorituksia, jotka eivät edes lähene oikeaa tapaa vaan menevät huonommiksi väsymyksen myötä.

Ilmeisesti tässä on joku sellainen että ei tajuta tekniikkaharjoittelun olevan oppimistilanne vaan sitä tehdään niin kuin jotakin spinningiä vain kunnon parantamiseksi. Hassuinta tässä on kuitenkin se että samat henkilöt saattavat sitten fuskata jumpissa, joiden tarkoitus olisi nimenomaan kehittää kuntoa.

[fudo]

Yksi tyypillinen aloittelijoiden kehitysongelmahan on se että treenataan liian kovaa taitoihin nähden.

Kyllä. Mutta tällöin vika ei nähdäkseni ole niissä aloittelijoissa vaan ohjaajassa. Minut on monesti palautettu lähtöruutuun, kun olen tehnyt tekniikkaa väärin. Nololtahan se tuntuu, mutta nöyryys on tässä kohtaa hyvästä. Samoin palautan omia opetettaviani lähtöruutuun, mikäli tekniikalta katoaa pohja. Viimeksi eilen.

Parin vaihdosta: meidän kekkereillä parin vaihtoon menee "ylimääräistä" aikaa noin 5–15 sekuntia osallistujamäärästä riippuen. Hyvä ohjaaja osaa järjestää porukan siten, että parit muodostuvat automaattisesti ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Olen itse parimetrinen ja viljavaa'alla punnittava. En koe 155-senttistä ja alle 50-kiloista paria sopimattomaksi itselleni; aina voi kehittää itseään, jos haluaa.

[Andy]

Yksi tyypillinen aloittelijoiden kehitysongelmahan on se että treenataan liian kovaa taitoihin nähden.

Kyllä. Mutta tällöin vika ei nähdäkseni ole niissä aloittelijoissa vaan ohjaajassa. Minut on monesti palautettu lähtöruutuun, kun olen tehnyt tekniikkaa väärin. Nololtahan se tuntuu, mutta nöyryys on tässä kohtaa hyvästä. Samoin palautan omia opetettaviani lähtöruutuun, mikäli tekniikalta katoaa pohja. Viimeksi eilen.

Millä tavoin saat oppilaat tekemään rauhassa kun puhe ei tehoa? Tai siis kyllähän ne sanovat että "Joo joo" mutta kun sama meno jatkuu. Toki on mahdollista vetää jumppaa niin että kaikki ovat niin väsyneitä etteivät jaksa enää riehua tekniikkaa tehdessä mutta tämä taas vaikuttaa muuten negatiivisesti oppimiseen, kun hermosto on tukossa.

Parin vaihdosta: meidän kekkereillä parin vaihtoon menee "ylimääräistä" aikaa noin 5–15 sekuntia osallistujamäärästä riippuen. Hyvä ohjaaja osaa järjestää porukan siten, että parit muodostuvat automaattisesti ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Olen itse parimetrinen ja viljavaa'alla punnittava. En koe 155-senttistä ja alle 50-kiloista paria sopimattomaksi itselleni; aina voi kehittää itseään, jos haluaa.

Olettaisin että et kuitenkaan ole aloittelija. Tietysti joitain harjoituksia pystyy tekemään järkevästi isolla kokoerolla, jos on taitoa mutta aloitttelijoilta tämä onnistuu yleensä paljon huonommin. Lisäksi on sellaisia harjoituksia joita ei vain voi tehdä jos kokoero on huomattava. Vaikkapa nyt esimerkkinä täysillä tehtyjen yläpotkujen blokkaaminen. Jos painoero on 60kg ja pituusero 45cm niin ei se vain onnistu.

[fudo]

Millä tavoin saat oppilaat tekemään rauhassa kun puhe ei tehoa?

Kun puhe ei tehoa...? Nyt en ymmärrä. Ainakin toistaiseksi on puhe tehonnut.

Olettaisin että et kuitenkaan ole aloittelija. Tietysti joitain harjoituksia pystyy tekemään järkevästi isolla kokoerolla, jos on taitoa mutta aloitttelijoilta tämä onnistuu yleensä paljon huonommin. Lisäksi on sellaisia harjoituksia joita ei vain voi tehdä jos kokoero on huomattava. Vaikkapa nyt esimerkkinä täysillä tehtyjen yläpotkujen blokkaaminen. Jos painoero on 60kg ja pituusero 45cm niin ei se vain onnistu.

No joo, ehkä en ole aloittelija tässä asiayhteydessä. Kaksi täysin erikokoista aloittelijaa keskenään on kieltämättä melko haastava asetelma.

Yläpotkujen blokkaamisesta: sain taannoin 155-senttiseltä treenikaverilta varsin mojovan potkun päähäni (jiyu kumite). En ehtinyt havaita mitään.