Yksinharjoittelu vs pariharjoittelu

#1

Vaikka löytyisi (mistä en ole vakuuttunut) niin herää kysymys kannattaa ko sitä harjoitella noin. Karateottelussa tuntuu ottelijoilla olevan yleisesti tapana pyrkiä itse mieluummin hyökkäämään ja saamaan pisteosuma kuin tekemään vastahyökkäyksiä torjunnan kautta. Tämä johtunee tuosta systeemistä, jossa ottelu katkaistaan mahdollisen pisteen tullessa.

Noin muuten olen sitä mieltä että torjuntojen harjoittelu perustekniikkana ilmaan on alkeisharjoittelua lukuunottamatta lähes turhaa tai ainakaan sitä ei kannattaisi tehdä kovin paljon. Näin siksi että torjunnassa oleellisempaa kuin puhdas liikerata on ajoitus eikä sitä oikein voi treenata ilman treeniparia.

G12 · #2

Andy kirjoitti: Nähdäkseni olen vastannut argumentteihisi ainakin pääosin. Joitain on voinut jäädä välistä kun keskustelijoita on aika monta. Mikäli näin on käynyt niin pyytäisin sinua täsmentämään mikä on jäänyt käsittelemättä, niin palaan mielelläni asiaan.

Parahin Andy - en puhunut sinusta sanallakaan.
Se on vaan sillä lailla, mielestäni, että ihmiset tällä laudalla ovat kokemuspohjaltaan ja -taustoiltaan niin kaukana toisistaan, että kommunikaatio on enemmänkin harvinainen poikkeus kuin normi.

Tällä alustalla esiintyy myös paljon varmoja mielipiteitä ja ns "lukittuja vastauksia". Tämä ei edesauta kommunikaation edistymistä. Kysymys kuuluu, kuinka kukaan voi perustellusti väittää olevansa jotakin mieltä jostakin, jos ei ole ensin syvästi kyseenalaistanut "omia" näkemyksiään? - tässä päästään siihen, että se on mahdottomuus jos vertailtavana ovat esimerkiksi urheiluvalmennus ja perinteinen "ilmaan huitominen". - Ensin mainitun on mahdotonta ymmärtää jälkimmäistä, jälkimmäisen on helppo ymmärtää ensin mainittua siinä, miksi sen on niin mahdotonta ymmärtää jälkimmäistä. Koska yhteistä kokemuspintaa ei ole, ei ole myöskään yhteistä kieltä ja sitä kautta kommunikaatiota. Sen korvaa jokin, joka etäisesti muistuttaa, mutta ei ole sitä.

Poistan nyt itseni tästä keskustelusta

#3

Ihan hyvää metaa G12:lta. Olen havainnut saman enkä itsekään tykkää "lukituista vastauksista".

Itsepuolustuksessa iso osa torjunnoista on erinäisiä säpsähdyksenomaisia ja tyypillisesti kauemmas suuntautuvia. Ne eivät myöskään lähde otteluasennosta.

Luontaisia säpsähdystorjuntoja on varsin mahdollista harjoitella paremmiksi ja parantaa kehon edellytyksiä saada niitä tulemaan.

En myöskään ihan ymmärrä vastakkainasettelua ilmaanhuitomisen ja pariharjoittelun välillä. Yleensä motivoituneella harjoittelijalla on omaa aikaakin jolloin ei ole pareja. Ryhmässä takoessa taas ilmaan torjumisella on täysin eri rooli. Ilmaan tekemisessä puuttuu tiettyjä arvaamattomuuteen liittyviä tekijöitä ja sitä varten se mahdollistaa monien muiden teknisten seikkojen analysoinnin. Tilanteen toistettavuus on myös parempaa luokkaa. Kun tuntee virheen, sen pystyy korjaamaan. Näitä tällaisia juttuja joiden takia sitä yleisestikin pidetään perusharjoitteluna.

En suinkaan yritä sanoa että ilmaan harjoittelu olisi parempaa kuin pariharjoittelu. Tämä on enemmänkin ihan normaali asettelu missä on perusharjoitteita ja erinäistä elävämpää harjoittelua. Tahtoisin myös ottaa hieman takaisin aiemmin sanomastani, kun jauhoin lepsujen torjuntojen vaarasta. Sanotaan vaikka niin että vähintään problematiikka puutteellisista torjunnoista tulee tiedostaa. Ottaisin siis kuitenkin sen verran takaisin että pidän paljon toistoja kerryttävää pariharjoittelua erittäin tehokkaana. Varsinkin jos toistot ovat hyviä. Paljon on myös sitä että tilanteiden lopputulema tiedostetaan ja suoritukset muuttuvat vääränlaiseksi.

#4

Veepee kirjoitti: Eikös kilpakumitessa voi saada pisteen, vaikka ei osuisikaan vastustajaan?

Karaten säännöt löytyvät täältä: http://www.karateliitto.fi/acms/materiaalisalkku.html" onclick="window.open(this.href);return false;

Sivulla 10 kerrotaan näin:

Etäisyyden arviointi koskee myös kohdetta johon loppuun viedyt tekniikat päätyvät tai lähes päätyvät. Jos lyönti tai potku päätyy jonnekin ihokosketuksen ja 5 cm etäisyyden välimaille kasvoista, päästä tai kaulasta, on etäisyys oikea. Kuitenkin tekniikat, jotka päätyvät kohtuulliselle etäisyydelle osumakohteesta, ja joita vastustaja ei osoita mitenkään aikovansa torjua tai väistää, tulee arvostella pistetekniikoiksi edellyttäen että ne täyttävät muut arvosteluperusteet. Kadettien ja junioreiden otteluissa ei sallita muuta osumaa päähän, kasvoihin tai kaulaan (eikä kasvomaskiin 1.1.2016 saakka), kuin ainoastaan erittäin kevyt kosketus (aiemmin tunnettu ”skin touch”) Jodan potkuissa. Etäisyys pisteen saamiselle on kasvanut 10 senttimetriin asti.

Myöhemmin kielletyistä tekniikoista kerrotaan tällaista:

1. Suoritukset joissa on kohtuuton kontakti, huomioiden alue johon suoritus osuu, ja suoritukset jotka osuvat kurkkuun.
...
9. Tekniikat, joita ei voi luonteensa vuoksi kontrolloida vastustajan turvallisuuden säilyttämiseksi, ja vaaralliset sekä kontrolloimattomat hyökkäykset.
...

Karatekilpailu on urheilua, ja sen vuoksi eräät kaikkein vaarallisimmat tekniikat ovat kiellettyjä, ja kaikki tekniikat täytyy tehdä kontrolloidusti. Hyvin harjoitelleet kamppailijat voivat ottaa suhteellisen kovia iskuja vastaan lihaksistonsa alueelle kuten vatsaan, mutta pää, kasvot, kaula, nivuset ja nivelet ovat erityisen alttiita vammoille. Siksi mikä tahansa tekniikka joka aiheuttaa vamman voidaan rangaista, ellei se ole aiheutunut vastustajan toimesta. Ottelijoiden täytyy tehdä kaikki tekniikat kontrolloidusti ja oikeamuotoisesti. Jos niin ei tehdä, tulee määrätä varoitus tai rangaistus, riippumatta käytetystä tekniikasta. Erityistä huomiota tähän tulee kiinnittää kadettien ja junioreiden kilpailuissa.

KASVOKONTAKTI — SENIORIT II. Senior kilpailijoilla, ei-vahingoittava, kevyt, kontrolloitu “kosketus” kontakti kasvoihin, päähän tai kaulaan on sallittu (mutta ei kurkkuun). Jos päätuomari pitää kontaktia liian kovana, mutta se ei vähennä kilpailijan mahdollisuuksia voittaa, voidaan tuomita varoitus (CHUKOKU). Toinen kontakti samanlaisissa olosuhteissa johtaa varoitukseen KEIKOKU. Kolmas vastaava tilanne johtaa varoitukseen HANSOKU CHUI. Seuraava vastaava tilanne johtaa hylkäykseen, HANSOKU.

KASVOKONTAKTI — KADETIT JA JUNIORIT
III. Kadeteilla ja junioreilla kaikki käsikontaktit päähän, kasvoihin ja kaulaan (sekä kasvomaskiin1.1.2016 saakka) ovat kiellettyjä. Kaikista käsikontakteista, olivatpa ne kuinka kevyitä tahansa, annetaan rangaistus, kuten paragrafissa II yläpuolella sanotaan, elleivät ne ole vastustajan aiheuttamia (MUBOBI). Potkutekniikoilla päähän, kasvoihin ja kaulaan sallitaan vain erittäin kevyt “ihokosketus”, josta voi saada pisteen. Niiden tekniikoiden kohdalla joissa kontakti arvioidaan kovemmaksi kuin “Ihokosketus” ottelun tuomaristo antaa varoituksen tai rangaistuksen, ellei se ole vastustajan itsensä aiheuttama (MUBOBI).

#5

Tällä videolla...
" onclick="window.open(this.href);return false;
...näkyy aika monta kertaa kuinka Aghayev nimenomaan hyökkää painaen ensiksi vastustajansa kättä hieman alemmas. Variaatioita on monia. Videolla näkyy myös kaadoissa gedanbarain liikerataa. Lisäksi tällä videolla nähdään myös Aghayev tekemässä "muodollisempaa" perustekniikkaa.

Muutenkin aika hemmetin hyvä video, poislukien se että samoja asioita näytetään moneen kertaan.

Veepee · #6

Lasse Candé kirjoitti: Isohanskatorjuilu ja sen harjoittelu on kyllä melko paljon eri asia kuin vaikkapa itsepuolustualähtöisen torjumisen harjoittelu. Ehkä jopa siinä määrin että minun ja Andyn mielipiteiden eroavaisuus selittyy sillä.

Minusta tuo erottelu on kyllä varsin outo. Miten se liittyy yksinharjoittelu vs. pariharjoittelu-dilemmaan? Eikös itsepuolustuslähtöisessä harjoittelussa soveltava pariharjoittelu näyttele kaikista suurinta osaa? Kun viittasin edellisessä viestissäni nyrkkeilijöihin, ajattelin tällaista tekniikkaa (joskos viimeinkin osaan asettaa videon alkamaan oikein):

[video][/video]

Jos tekniikan perusharjoittelua mitä pitää jatkaa aina ja tehdä isoja määriä, niin olen samaa mieltä. Torjuntoja ilmaan kannattaa tehdä paljon ja jatkaa aina. Jos sillä taas tarkoitettiin harjoittelua mitä pitää tehdä harrastuksen alkumetreillä kunnes osataan pariharjoitella mutta lopettaa siihen, olen selvästikin eri mieltä.

Olen taas Andyn kanssa samaa mieltä. Perusharjoittelua pitää tietenkin jatkaa aina ja tehdä isoja määriä. Kunhan se perusharjoittelu tapahtuu parin kanssa.

Torjuntoja ilmaan taas ei kannata. Miksi niitä kannattaisi tehdä paljon ns. "oikeasti torjumisen" kustannuksella? Ei ilmaa huitomalla opi tekemään sitä silloin, kun toinen lyö. Sen oppii uskoakseni vain silloin, kun toinen lyö. En näe mieltä sellaisessa, että tehdään 50-50 molempia. 80-20 on vieläkin vähän liikaa, mutta ilmaan tehtävää tekniikkaa kannattaa silti tehdä jonkin verran. Tunnin mittaisessa harjoituksessa (jos tehdään siis vaikka torjuntoja, eikä esim. kataa tai junzukia) about viisi minuuttia olisi mielestäni hyvä määrä ilmaan tehtävälle tekniikalle. Mitäs mieltä Andy on urheiluvalmennuksen näkökulmasta?

Lasse Candé kirjoitti: Tällä videolla...
" onclick="window.open(this.href);return false;
...näkyy aika monta kertaa kuinka Aghayev nimenomaan hyökkää painaen ensiksi vastustajansa kättä hieman alemmas. Variaatioita on monia. Videolla näkyy myös kaadoissa gedanbarain liikerataa. Lisäksi tällä videolla nähdään myös Aghayev tekemässä "muodollisempaa" perustekniikkaa.

Muutenkin aika hemmetin hyvä video, poislukien se että samoja asioita näytetään moneen kertaan.

Ei hemmetti mikä jätkä toi Aghayev on

Hyvännäköistä tekniikkaa, hyvä ottelusilmä ja aika herkullisia heittoja.

Mutta.

Onko gedanbarai mielestäsi sama tekniikka, jos sillä torjuu lyönnin/potkun ja jos sitä käyttää painamiseen? Ja auttaako ilmaan tekeminen jomman kumman harjoitteluun enemmän? Itse Naihanchia tehdessäni ajattelen tekeväni nimenomaan painamista (tai parhaimmillaankin painamistorjuntaa), en varsinaista *päm*-torjuntaa etupotkuun yms. Uskon, että Aghayev on tehnyt gedanbaraita ilmaan "jonkin verran", ja uskon että se on auttanut tuon painamisliikkeen oppimiseen. Mutta gedanbarain käyttäminen hyökkäävästi ei ole reaktiivinen liike, ja kaikki torjunnat ovat nimenomaan reaktiivisia liikkeitä, vastauksia ulkoapäin tuleviin ärsykkeisiin. Mielestäni ärsykettä ei ole mitenkään mahdollista simuloida itseharjoittelulla. (Wadon junzuki taas on mielestäni perusteiltaan ja tavoitteiltaan niin erilainen harjoite, että sitä voi ja kannattaa harjoitella yksin, koska sitä harjoitellessa introversiosta on selkeää hyötyä: Mitä kehoni tekee nyt? Miten liikutan itseäni paremmin?)

Lopuksi anekdootti practical wing chun-kokeilustani. Opin yksissä treeneissä yhden torjunnan, pak saun (ja myöhemmin samoissa harjoituksissa pak sau-tan sau -yhdistelmän). Tein sitä ilmaan 0 kertaa, parin lyöntiin... en laskenut. Aika monta kertaa kuitenkin. En usko, että ilmaan tehtyjen toistojen poisjättämisestä oli minulle mitään haittaa.

#7

G12 kirjoitti: ysymys kuuluu, kuinka kukaan voi perustellusti väittää olevansa jotakin mieltä jostakin, jos ei ole ensin syvästi kyseenalaistanut "omia" näkemyksiään? - tässä päästään siihen, että se on mahdottomuus jos vertailtavana ovat esimerkiksi urheiluvalmennus ja perinteinen "ilmaan huitominen". - Ensin mainitun on mahdotonta ymmärtää jälkimmäistä, jälkimmäisen on helppo ymmärtää ensin mainittua siinä, miksi sen on niin mahdotonta ymmärtää jälkimmäistä. Koska yhteistä kokemuspintaa ei ole, ei ole myöskään yhteistä kieltä ja sitä kautta kommunikaatiota. Sen korvaa jokin, joka etäisesti muistuttaa, mutta ei ole sitä.

Ymmärrän että asiaa on vaikea hahmottaa vain yhdeltä puolelta katsottuna. Itse olen tässä suhteessa siinä onnellisessa asemassa, että olen harjoitellut vuosikausia sekä japanilaista karatea jossa oli elementtejä kilpakaratesta ja "perinteisestä" lähestymistavasta että puhdasta kamppailu-urheilua. Siksi näen että minulla on aivan poikkeuksellisen hyvät valmiudet keskustella asiasta ymmärtäen molempia puolia.

#8

Lasse Candé kirjoitti: Tällä videolla...
" onclick="window.open(this.href);return false;
...näkyy aika monta kertaa kuinka Aghayev nimenomaan hyökkää painaen ensiksi vastustajansa kättä hieman alemmas. Variaatioita on monia. Videolla näkyy myös kaadoissa gedanbarain liikerataa. Lisäksi tällä videolla nähdään myös Aghayev tekemässä "muodollisempaa" perustekniikkaa.

Sen uskoin kyllä aiemminkin että Agayev on tehnyt urallaan perustekniikkaa rivissä ainakin sen neljä sekuntia, mitä tuossa näytetään. Ja varmaan hieman enemmänkin, mutta suoritustaso ei kyllä siinä ole mitenkään sillä lailla älytön kuin herran ottelutreeneissä. Itseasiassa veikkaukseni on että tuo suoritus tehdään pääosin pelkillä vanhoilla pohjilla ja huippu-urheilijan atletismilla sen sijaan että kyse olisi päivittäisharjoittelusta. Karaten harrastamista ei varmaan voi missään edes aloittaa ilman että uran alkuaikoina tulisi sahattua kihonia enemmän tai vähemmän. Se on sitten eri asia onko tämä optimaalinen tapa urheilumenestyksen kannalta WKF-ottelussa, onkin sitten eri asia.

Aghayev tosiaan hyökkää usein painamalla vastustajan etukäden alas omalla etukädellä. Meillä Sankukaissa tuota olisi nimitetty otoshi ukeksi ("pudotustorjunta") mutta sitä ei tosiaan tuossa tehdä torjuntana vastustajan hyökkäykseen vaan se on aktiivinen hyökkäystekniikka. Olen joka tapauksessa sitä mieltä että tämä ei ole kovinkaan tehokas tapa harjoitella sitä tai kaatojakaan. Liikeradassakaan ei ole muuta yhteistä kuin että käsi liikkuu alaspäin.

[video][/video]

fudo · #9

Andy kirjoitti: Aghayev tosiaan hyökkää usein painamalla vastustajan etukäden alas omalla etukädellä.

Jep. Mutta melko usein Aghayev menee sisään myös vastustajan etukäden alta, mikä tuntuukin äkkiseltään luontevammalta kuin etukäden yli meneminen, koska Aghayev on yleensä vastustajaansa lyhyempi. Mutta... Joudun yleensä "ottelemaan" itseäni huomattavasti lyhyempien vastustajien kanssa. Silti ne tulevat etukäteni yli ihan heittämällä... Jotkut osaavat, toiset taas ei.

Ollaankohan muuten otsikon mukaisessa aiheessa...?

Veepee · #10

Ei.

Olen tässä odotellut, että joku ylipotkija siirtää nämä viestit omaksi ketjukseen...

#11

Minä tässä nyt kovasti olen ihmetellyt sitä, että jos runsas perustekniikan harjoittelu on avain menestykseen WKF-ottelussa, niin eikö silloin nimenomaan näiden paljon perustekniikkaan panostavien seurojen - joita selkeästikin Suomessa nyt on - pitäisi dominoida kansallista otteluskeneä? Jos ilman riittävää perustekniikan harjoittelua ei pärjää niin miten nämä suomalaiset perustekniikkaa laiminlyöneet ottelijat ovat päässeet maajoukkueeseen? Eikö heille pitäisi tulla lunta tupaan jo SM-kisoissa?

Sensei Cristophe Pinna vetää seminaaria venäläiselle lapsiryhmälle.

[video][/video]

Tämä vastaa käsitystäni tyypillisestä WKF-ottelun lajiharjoittelusta.

Wikipedian sangen huono artikkeli sensei Pinnasta: https://en.wikipedia.org/wiki/Christophe_Pinna" onclick="window.open(this.href);return false;
Sensei Pinnan omat sivut: http://www.christophe-pinna.com/biographie-eng.php" onclick="window.open(this.href);return false;

Minun on urheilukokemukseni perusteella helppo uskoa että sensei Pinnan näyttämät treenit ovat paljon hyödyllisempiä WKF-ottelun oppimiseen kuin esimerkiksi tämä tämmöinen.

[video][/video]

Jopo · #12

Kyllähän liikeratoja harjoitellaan ilmaan ihan urheilupainotteisessa touhuamisessakin. Niiden painoarvo kokonaisharjoittelussa on käsittääkseni se mistä on kiistaa. Harjoituskaudesta riippuen ratautan perustekniikoita ilmaan joko enemmän tai vähemmän. Pk-kaudella koulunyrkkeilyä tehdään vähän enemmän, kisakaudella paljon vähemmän jos lainkaan. Pidän itseni ihan kohtuullisena potkunyrkkeilijänä, enkä usko että suurimmat kompastuskivet juontuvat liian vähästä ilman halkomisesta.

Se vähäinen kokemus mikä minulla on tasokkaasta kilpakaratesta tukee ajatusmaailmaani. Kouluni karatejoukkue oli kansallisesti kohtalaisen menestynyt Japanissa sekä katan että kumiten osalta. Ryhmät olivat eriytettyjä, yhteistä oli lähinnä alkulämmitelyt. Alkulämmitlyihin kuului perusmuotoista tekniikkaa ja joku kata. Pistesuoritteen tarvitsee karatessa muistuttaa perusmuotoa tietyiltä osin, mutta se ei kuitenkaan ole perusmuotoista tekniikkaa. Fokus oli vahvasti pistesuoritteissa ja niiden kriteereissä. Kata porukka treenaili huomattavasti enemmän perusmuotoa.

#13

Kuulunee tänne mutta ei ole liikkunut vielä sitten ilmoituksen puolisen päivää sitten...

Jopo kirjoitti: Kyllähän liikeratoja harjoitellaan ilmaan ihan urheilupainotteisessa touhuamisessakin. Niiden painoarvo kokonaisharjoittelussa on käsittääkseni se mistä on kiistaa. Harjoituskaudesta riippuen ratautan perustekniikoita ilmaan joko enemmän tai vähemmän. Pk-kaudella koulunyrkkeilyä tehdään vähän enemmän, kisakaudella paljon vähemmän jos lainkaan. Pidän itseni ihan kohtuullisena potkunyrkkeilijänä, enkä usko että suurimmat kompastuskivet juontuvat liian vähästä ilman halkomisesta.

Se vähäinen kokemus mikä minulla on tasokkaasta kilpakaratesta tukee ajatusmaailmaani. Kouluni karatejoukkue oli kansallisesti kohtalaisen menestynyt Japanissa sekä katan että kumiten osalta. Ryhmät olivat eriytettyjä, yhteistä oli lähinnä alkulämmitelyt. Alkulämmitlyihin kuului perusmuotoista tekniikkaa ja joku kata. Pistesuoritteen tarvitsee karatessa muistuttaa perusmuotoa tietyiltä osin, mutta se ei kuitenkaan ole perusmuotoista tekniikkaa. Fokus oli vahvasti pistesuoritteissa ja niiden kriteereissä. Kata porukka treenaili huomattavasti enemmän perusmuotoa.

#14

Veepee kirjoitti:
Lasse Candé kirjoitti: Isohanskatorjuilu ja sen harjoittelu on kyllä melko paljon eri asia kuin vaikkapa itsepuolustualähtöisen torjumisen harjoittelu. Ehkä jopa siinä määrin että minun ja Andyn mielipiteiden eroavaisuus selittyy sillä.
Minusta tuo erottelu on kyllä varsin outo. Miten se liittyy yksinharjoittelu vs. pariharjoittelu-dilemmaan? Eikös itsepuolustuslähtöisessä harjoittelussa soveltava pariharjoittelu näyttele kaikista suurinta osaa?

Käsittelen aihetta noin muuten siellä toisessa ketjussa.

Jos pidät erottelua outona niin ei kai siinä sitten mitään eikä asiasta sen enempää.

Itse näkisin että se soveltava pariharjoittelu näyttelee kyllä suurempaa osaa nimenomaan urheilulajeissa. Toki heikäiläiset aikuisten oikeasti tekee enemmän oheistreeniä, mutta huomionarvoista on että itepuolustusta varten voi tehdä varsin hyvänä strategiana pelkästään sitä mitä voisi kutsua oheisharjoitteluksi. Sanon tämän sen takia että kontekstihan on siis nyt selvästikin vertaus itsepuolustuslajien ja kilpaottelulajien välillä tuossa kirjoittamassasi lainaamassani pätkässä.

Jos tekniikan perusharjoittelua mitä pitää jatkaa aina ja tehdä isoja määriä, niin olen samaa mieltä. Torjuntoja ilmaan kannattaa tehdä paljon ja jatkaa aina. Jos sillä taas tarkoitettiin harjoittelua mitä pitää tehdä harrastuksen alkumetreillä kunnes osataan pariharjoitella mutta lopettaa siihen, olen selvästikin eri mieltä.
Olen taas Andyn kanssa samaa mieltä. Perusharjoittelua pitää tietenkin jatkaa aina ja tehdä isoja määriä. Kunhan se perusharjoittelu tapahtuu parin kanssa. Torjuntoja ilmaan taas ei kannata. Miksi niitä kannattaisi tehdä paljon ns. "oikeasti torjumisen" kustannuksella? Ei ilmaa huitomalla opi tekemään sitä silloin, kun toinen lyö. Sen oppii uskoakseni vain silloin, kun toinen lyö. En näe mieltä sellaisessa, että tehdään 50-50 molempia. 80-20 on vieläkin vähän liikaa, mutta ilmaan tehtävää tekniikkaa kannattaa silti tehdä jonkin verran. Tunnin mittaisessa harjoituksessa (jos tehdään siis vaikka torjuntoja, eikä esim. kataa tai junzukia) about viisi minuuttia olisi mielestäni hyvä määrä ilmaan tehtävälle tekniikalle. Mitäs mieltä Andy on urheiluvalmennuksen näkökulmasta?

No se on kiva että yhteinen sulosävel löytyy, on tekemisen meininki ja hommat etenee.

Sen enempää ei sitten olekaan kiinnostusta spekuloida pitäisikö määräämättömänlaista yksinharjoittelua olla määrittelemättömään tarkoitukseen määrittelemättömin taustoin enemmän tai vähemmän kuin jokin tietty prosentti. Vastaavasti en näe mielekkäänä pohtia kustannustehokkuuksia vastaavista sumeista lähtökohdista. Jos kiinnostaa kilpaurheilun kannalta, niin Jopo kirjoitti varsin hyvän viestin aiheesta toiseen ketjuun, jonka kopioin tänne.

Väitteisiin siitä mitä sanot ettei yksinharjoittelusta opi, olen siis eri mieltä ja olen tuonut mielipiteeni esiin. Olen myös muistaakseni tuonut esiin että pidän vastakkainasettelua melko outona, yksinharjoittelun ollessa perusharjoittelua ja pariharjoittelun ollessa hieman soveltavampaa tai muutoin enemmän parametreja sisältävää. Yksinharjoittelun rooli on siis tuossa mielessä olla syvemmällä siellä pohjalla tapahtuvaa perusharjoittelua.

Onko gedanbarai mielestäsi sama tekniikka, jos sillä torjuu lyönnin/potkun ja jos sitä käyttää painamiseen?

En ole sanonut että se on sama tekniikka, mutta vastataan nyt että kyllä tai ei. Se mitä olen painottanut on tietenkin se kyllä-puoli. Enemmän siitä toisessa ketjussa.

Mutta gedanbarain käyttäminen hyökkäävästi ei ole reaktiivinen liike, ja kaikki torjunnat ovat nimenomaan reaktiivisia liikkeitä, vastauksia ulkoapäin tuleviin ärsykkeisiin.

Jos joku täällä sanoi että torjuntagedanbarai on sama asia kuin hyökkäysgedanbarai, niin se en ollut minä. Minä sanon vain että molemmat ovat gedanbaraita eikä erottelu kiinnosta silloin kun siihen ei ole muuta syytä. Lisää tästäkin (ja jo liikkeen nimestä) siellä toisessa ketjussa.

Mielestäni ärsykettä ei ole mitenkään mahdollista simuloida itseharjoittelulla.

Mielestäni on. En ole mielipiteeni kanssa myöskään kovin yksin. Uskoakseni (tai ainakin toivottavasti) täällä jossain on ketju mielikuvaharjoittelusta jos kiinnostaa jauhaa asiasta enemmän.

#15

Lasse Candé kirjoitti:
Mielestäni ärsykettä ei ole mitenkään mahdollista simuloida itseharjoittelulla.

Mielestäni on. En ole mielipiteeni kanssa myöskään kovin yksin. Uskoakseni (tai ainakin toivottavasti) täällä jossain on ketju mielikuvaharjoittelusta jos kiinnostaa jauhaa asiasta enemmän.

Kaikki treeni on tietysti hyödyllisempää kuin sohvalla makaaminen ja totta kai torjuntoja ilmaan harjoitellessa kannattaa kuvitella vastustajan hyökkäys. Kuitenkin on vähän hankala nähdä että kuvittelulla voisi saada vastaavaa kehitystä torjunnan ajoitukseen kuin aidolla, omasta toiminnasta ja ajattelusta riippumattomalla hyökkäyksellä.

Olen sitä mieltä että mikäli harjoittelijoita on enemmän kuin yksi, kannattaa ihan alkeisharjoittelua lukuunottamatta treenata torjuntoja vain parin kanssa. Vaikka tällöin tietysti saadaan vähemmän toistoja niin toisaalta hyökkääjä saa harjoitusta muihin tekniikoihin, joka on tärkeä osa harjoittelua sekin. (Ja toisaalta torjuntaharjoittelua tulee parille myös silloin kun varsinaisesti harjoitellaan hyökkäämistä.)

Jos olen yksin niin lähtökohtaisesti keskittyisin muiden tekniikoiden kuin torjuntojen harjoitteluun, koska niistä saa enemmän irti. Lähinnä torjunta voisi tulla kyseeseen jossain kombinaatiossa jossa on tarkoitus pääasiallisesti treenata hyökkäystä oman torjunnan jälkeen.

Potku.net

Potku.net