Kyllä Andylla mielestäni ilmeinen pointti on. Kai sen voisi ilmaista jotenkin niin, että kisasuoritusten ja arviointikriteerien osalta kaiken sen, mikä kohtuudella olisi vakioitavissa, pitäisi olla vakioitu.
Jonkinlaisena vertauksena (ehkä ontuvana?) vaikka se, että yleisurheilun kymmenottelun osalta jokainen kisäjärjestäjä saisi muutella lajien pisteytystä ja samalla painoarvoa tai muutella juoksumatkojen pituuksia tai ottaa vaikka kiekonheiton sijasta ohjelmaan moukarinheiton.
Kyllähän tuo heikentäisi jonkin verran vaadittavan osaamisen ennustettavuutta ja vaikuttaisi mahdollisesti siihen, että urheilijalle ja taustajoukoille ei olisi niin mielekästä lähteä sitoutumaan esimerkiksi projektiin, jonka tavoitteena on olympiakulta lajissa vuoden 2024 olympialaisissa Pariisissa.
Ja olipa tuo mielekkyys oleellista tai ei, niin nimenomaan lajin huipputekijöiden välisten marginaalisten erojen kohdalla tuollainen "muuntelu" olisi varmasti omiaan herättämään kysymyksen siitä, että missä määrin yksittäisen kilpailun tuloslista kertoo yleisellä tasolla huippujen paremmuusjärjestyksesta kyseisessä lajissa.
Siinä mielessä tämä zoomaa liian kauas:
Eppu kirjoitti: ↑marras 7, 2018, 11.47
voimanostaja voittaisi yhden lajin, maratoonari toisen ja telinevoimistelija kolmannen, mutta CrossFittaaja olisi niissä kaikissa kakkonen, keräten eniten pisteitä koko kisasta.
Kun kyse on nimenomaan tasoltaan hyvin lähellä toisiaan olevien CrossFittaajien keskinäisestä paremmuusjärjestyksestä, joka ainakin tämän "Andy-pointin" mukaan saattaa nyt ratketa kisajärjestäjien lajivalintoihin.
Ihan toinen kysymys on se, että onko tuo ennustettavuuden puute nyt sitten CrossFitin osalta hirveän olennainen juttu. Ja kuten keskustelussa on tullut esille, niin sattumanvaraisuutta ja vaihtelua on muissakin lajeissa.
Esimerkiksi suunnistuksessa radoissa on paljon vaihtelua ja käsittääkseni esimerkiksi Keski-Eurooppalaisessa kulttuurissa suunnistuskisat ovat enemmän juoksukilpailuja kun taas meillä pohjolassa tehdään reitinvalinnasta haastavampaa jne... Ja kyllä kai suunnistus silti ihan kunnon urheilua on?
Mielestäni kilpaurheilu ei sulje pois sitä, etteikö vaadittavien suoritusten tarkkaa määrittelyä voitaisi pitää salaisuutena vaikka kisasuorituksen alkamiseen saakka, kunhan kisan säännöt vain ovat kaikille samat.
Mutta kyllähän se sitten vähän syö pohjaa siltä, että jonkun yksittäisen kilpailun perusteella voitaisiin julistautua tyyliin "Suomen kovakuntoisimmaksi".
Ja pointti ei siis ole siinä, että se "kovakuntoisin" voisi olla joku mystinen tuntematon suuruus, vaan nimenomaan siinä, että se olisi voinut olla sen kisan kakkonen tai kolmonen, mikäli kisajärjestäjä olisi sattunut painottamaan vähän eri ominaisuuksia. Mutta onko tällä oikeasti väliä?
Tulipas pitkä lätinä.