Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle. :boxing2:

Wanhan liiton poket

Keskustelua suojelu- ja turvallisuusammateista

Valvoja: Valvoja

Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit: 6547
Lauteille: Lokakuu 2009

Wanhan liiton poket

Viesti Ile »

No mutta kyllähän se meininki nyt vaan on muuttunut muutenkin kuin ravintoloiden kilpailutilanteen johdosta. Niinhän se on vaikka kouluissa ja kadullakin, että pahemmat jutut tekee entistä pienempi porukka (ja sellainen on alueellisesti jakautuneempaa) ja yhä isommalle osalle joku myllyttäminen on melko vierasta.

Kyllä mä ymmärrän sitä vanhan liiton fyyisempää poke-meininkiä nimenomaan siitä näkökulmasta, että silloin oli asiakkaidenkin kesken meininki rajumpaa.

Varmasti on totta tuo Karin näkökulma, että kilpailutilanteen ja pelisääntöjen kiristymisen myötä poket eivät enää voi toimia samoin kuin ennen. Mutta mielestäni on selvää sekin, että koville otteille ei ole enää niin usein tarvettakaan kuin ennen.

Eivät ravintolat ole muuttuneet vaarallisemmiksi paikoiksi sitä mukaa kuin suhtautuminen pokejen voimankäyttöön on kiristynyt. Pikemminkin on samaan aikaan käynyt päinvastoin.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 94513
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang

Wanhan liiton poket

Viesti Mika »

Kari Aittomäki kirjoitti: touko 17, 2019, 11.23 Mutta muisti on merkillinen asia, ja kun portsari on ollut pienelle tyly se jättää syvän harmituksen herkkään sieluun.

Mulla on muutama tapaus jotka harmittaa, poikkeuksetta sellaisia joille ois pitänyt antaa kolimoukulia.
Ne harmittaa yhä, yhden sain vuosia myöhemmin kuitattua. Uitin poikaa rapakossa pariminuuttia.
Siitä on yhä hyvä mieli.
Nyt on äijämeininki. :naka:

Ja juuri tuollainen mentaliteetti on nimenomaan muinaishistoriaa ja katoavaa kansanperinnettä - kuten sen kuuluukin olla. Ja syy tähän muutokseen on, kuten Ile sanoi, nimenomaan laajempi yhteiskunnallinen murros. Kulttuurit ovat aina kehittyneet ja kehittyvät.

Portsari on nykyään se mukava kaveri siellä taustalla, johon voi luottaa ja jolle voi jutella kuten tutulle. Ennen portsari oli tosiaan Jumalasta seuraava. Totta kai sellaisen valtarakenteen romahtaminen voi ottaa koville niille, jotka siitä vallasta pääsivät ennen wanhaan humaltumaan. Se on ihan ymmärrettävää. Niitä wanhan liiton portsareita kaipaa ani harva, ja niistäkin mitä luultavimmin noin tai yli 60-vuotiaista suuri osa lienee itse tehnyt sitä työtä. Mutta nyt on nyt ja sillä sipuli.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Daddy
kylkeenpotkija
Viestit: 3362
Lauteille: Elokuu 2011
Paikkakunta: Mansesta päin

Wanhan liiton poket

Viesti Daddy »

Kari Aittomäki kirjoitti: touko 17, 2019, 11.23

Kysymyshän ei ole mistään epämääräisestä henkisestä kehityksestä ja ihmisten mystisestä muuntumisesta sivistyneemmiksi.
Vaan ihan raadollisesti kilpailutilanteen kovenemisesta.
Juottoloita nousi ja asiakkaista piti alkaa kilpailemaan.
Tämä resonoi myös niitten polojen tärkeilijöitten käytökseen joita aiemmin oli kovin harmittanut vahvaranteisemman portsarin tylytys. Nyt saattoi boostata egoaan päänaukomisella ilman isällisen vaaraa.
Joo silloin Suomi muuttui aika paljon; ysärillä Suomi putos puusta.

Tuon kilpailutilanteen kovenemisen lisäksi lainsäädäntö muuttui, tuli laki järjestyksenvalvojista. Sekin vaikutti, mutta toki vaikutti enempi The Lama, ja erityisesti tuo kilpailun vapautuminen.

Jostain syystä myös asiakkaiden käytöskin muuttui, niinkuin moni on jo todennut. Baaritappeluista alkoi tulla katoavaa kansanperinnettä, joten portsareidenkin tehtäväkenttä muuttui - ja hyvä niin! Sillä mitä vähemmän poke joutuu tekemään palkkansa eteen, niin sen parempi se tietysti on. Tämä ei varmaan tarvitse enempiä perusteita.

Itse kun toimin alalla, ja teen hyvin monia kohteita (pukukeikoista räkäliin) niin onhan toi nykytouhu ihan eri hommaa kuin wanhoina aikoina. Tilanteet hyvin, hyvin harvoin eskaloituu oikein miksikään, omalla kohdalla varsinaisia tilanteita ei ole ollut aikoihin. Hyvä niin.
"Täydellinen on hyvän pahin vihollinen"
-Tuntematon
magamies
munillepotkija
Viestit: 712
Lauteille: Joulukuu 2005

Wanhan liiton poket

Viesti magamies »

Avella oli noista ajoista paljonkin mielenkiintoista kerrottavaa, hänhän aloitti poke hommat jo 18 vuotiaana nyrkkeilijänä ja jujutsuklubin alkuaikoina teki vielä paljonkin ovihommia, tämä Olarin juttukin jossa portsari ammuttiin kuoliaaksi liippasi läheltä Avea. Ykkösmies Kuuno tekee niitä hommia vieläkin.
Magamies
tapsaattori
kylkeenpotkija
Viestit: 2646
Lauteille: Heinäkuu 2016
Etulaji: keppijumppa
Takalajit: bjj, vapaapaini, lukkopaini

Wanhan liiton poket

Viesti tapsaattori »

Mun baarissa käynti ajoista on hieman yli 10 vuotta. Silloin vielä kyllä järvenpään eräässä yökerhossa tappeluita näkyi ja jätkät meni välillä tosi vaudilla portaita alas. Pitkät portaat, vaarallista touhua. Siellä oli muutenkin typerä meininki. Alaikäiset pääsi jne.. Onko muutos rauhaisaan suuntaan siis kuinka uusi ilmiö?

Ehkä mun ikäiset 90-luvun lama ajan lapset tykkäs vielä tapella 😀 Portsareiden kanssa mulla ei ollut ikinä ongelmia, Mä vaan tanssin (huonosti), yritin saada pimppaa ja tukevan humalan. Viimeisin näistä yleensä toteutui
airakti
munillepotkija
Viestit: 700
Lauteille: Marraskuu 2007

Wanhan liiton poket

Viesti airakti »

Ehkä tämän keskustelun perusteilla olen Wanhan liiton poke. Mua on koitettu ampua, useampaan kertaan, erilaisilla aseilla, mun päälle on ajettu fillarilla, mua on hakattu veitsillä, yritetty ajaa yli autolla työvuoron jälkeen, kustu mun päälle, yrjötty.. Aina töissä kumminkin, olin illan paras gentleman, naisten sekä miesten mielestä. Ihminen saa sitä mitä se tilaa, jopa ravintolassa. Enpä usko että nykypäivän 10e /h poke joka on "vaan töissä" ravintolassa, palvelee asiakkaita yhtä hyvin kuin "Wanhan ajan poket", silloin oli niin hyvä palvelu että tilauksesta tehtiin ihminen toisen sisään :-)
TimppaA
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit: 16251
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Wanhan liiton poket

Viesti Kari Aittomäki »

Uskon helposti että nykyärmyntit on tissiposkia potenssiin paljon.
Silkka tappeluksen kädentaito alkoi katoamaan jo kauan ennen vapaaottelua, oikeestaan thaibokrailun rantauduttua.
Jo potkunyrkkeily rapautti.
Onko kyse syyseuraussuhteesta, sen pohdinnan jätän muotilaji-osastolle.
Sen tiedän että aikanaan ovella oli vänkää, se päästäottokerroin lisääntyi toimintamahdollisuuksien vähetessä.
Täytyy ihmetellä millä joku motivoi itsensä kuuntelemaan päänaukomista pa*kaliksalla ilman mahdollisuutta niistää?
Mika kirjoitti: touko 17, 2019, 16.36 Portsari on nykyään se mukava kaveri siellä taustalla, johon voi luottaa ja jolle voi jutella kuten tutulle. Ennen portsari oli tosiaan Jumalasta seuraava. Totta kai sellaisen valtarakenteen romahtaminen voi ottaa koville niille, jotka siitä vallasta pääsivät ennen wanhaan humaltumaan. Se on ihan ymmärrettävää. Niitä wanhan liiton portsareita kaipaa ani harva, ja niistäkin mitä luultavimmin noin tai yli 60-vuotiaista suuri osa lienee itse tehnyt sitä työtä. Mutta nyt on nyt ja sillä sipuli.
Miksi yrität epätoivolla puhua alaspäin asiasta jota selkeästi et kye ymmärtämään?
Tuo keittiöpsykologia on yhtä uskottavaa kuin olettamus että olet saanut harmittavasti kokea isojen poikien asennetta ja se pistää yhä nokkaan.
En usko että näin on.

Asetelma. Pahasti keski-ikäinen tampio soittaa portsarille naamaansa ja rohkaistuu lopulta huitaisemmahan!
Käteen tulee pipi koska torjunta on vastalyönti, pääsee ikävään kuljetusotteeseen ja kirkuu koko matkan apua.
Keneltä?
Pomppii tasajalkaa ja uhkailee poliisilla, omistajalla ja Tärkeillä tuttavuuksillaan.
Eli uhkaa huutaa apua.
Missä kohtaa tollaselle pitis olla mukava juttelija?
Miksi tuolle ei voisi tuikata puudutuspiikkiä?
Mikä tossa skenaariossa on humalluttavaa vallantuntoa?

Mikä on ikärasistikortin funktio?
Atticora
kylkeenpotkija
Viestit: 1542
Lauteille: Heinäkuu 2013

Wanhan liiton poket

Viesti Atticora »

Sen lisäksi, ettei osata tapella ja ollaan globaalissa markkinataloudessa, on juomatavoissakin tapahtunut muutosta huonompaan. Kirkkaiden juonti on vähentynyt alk. juuri 90-luvulta. Nuorten humalajuominen on vähentynyt 2000-luvulla. Tämmöinenkin muutos tavoissa saattaa johtaa siihen, että poket ei ole enää niin kusipäitä. :)
Aika raflaavia tosiaan nuo kusipää- ja jumala-kommentit. Perstuntumalta sanoisin, että joskus 30 vuotta sitten hippien ynnä muiden punkkareiden syrjintää harjoitettiin enemmän kuin nykyään, mutta poket ei ollu siinä kuviossa mitään jumalia, vaan sen hetkisen kulttuurin lakeijoita siinä missä muutkin ihmiset.

eidt. näköjään tuossa toisella poke-keskustelussa puhutaan ihan samasta asiasta. noh.
tmm
kylkeenpotkija
Viestit: 1667
Lauteille: Tammikuu 2007
Paikkakunta: Jyväskylä

Wanhan liiton poket

Viesti tmm »

Täällähän hakkaa ääripäät päitään yhteen. Nykyaikanakin ovilta löytyy hyviä tekijöitä sekä niitä, joiden kuuluisi olla jossain ihan muualla. Kyllä se totuus taitaa löytyä sieltä Mikan ja Karin välimaastosta. Oma ura ovipumppuna kun ajoittuu tälle vuosituhannelle, niin vanhoista ajoista on hirveän paha mennä mitään sanomaan, vaikkakin Etelä-Pohjanmaalla hommia loitellessa meno oli välillä varsin...noh, vauhdikasta.

Mutta kyllähän nykyään sitä kuuluisaa (a)asiakaspalvelua vaaditaan melkoisesti, mutta on myös paikkoja joissa pitää olla käteviä kavereita lätkä rinnassa.
Sulava kuin voi kuumalla pannulla.
Lasse Candé
etupotkija
Viestit: 21165
Lauteille: Joulukuu 2007

Wanhan liiton poket

Viesti Lasse Candé »

Mika maalaa kyllä hieman yleistävällä isolla pensselillä kuvaa niin nykyajasta kuin menneisyydestä.

On tuossa totuuttakin sikäli mukana, että palvelualttius on lisääntynyt. Mutta kusipääpoket eivät vielä ole kadonneet sen enempää kuin että ennen mukamas ei osattu palvella. Omat havainnointini ovat alkaneet 90-luvulla ja aktiivisemmin vuosituhanteen vaihteessa kun tuli täysikäisyys. Se siis tuli tarkalleen samana hetkenä kun vuosituhat vaihtui, kun olen syntynyt 1.1.1982.

Havainnointiin vaikuttaa että tuli pyörittyä lapsena faijani mukana välillä kapakoissa ja sitten täysi-ikäisyyden alussa jengi kyllä käy eri mestoissa kuin keski-ikäisenä hyvää jubailupaikkaa etsivänä. Tässä mittauksessa kannattaa siis huomata kuinka pelkkä joki ei ole muuttunut vaan myös mies. Ajoittaiset poikkeamiset teinihelvettiin saattavat konkretisoida että niin paljon ei ole kuitenkaan muuttunut.
Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit: 19211
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu

Wanhan liiton poket

Viesti Andy »

Itse kiinnittäisin huomiota siihen, että asiakaskokemuksen kannalta se poke ei ole yleensä kauhean oleellinen tekijä. Normaalille ravintola-asiakkaalle väkivaltatilanne omalle kohdalle on kuitenkin harvinainen poikkeustapaus. Lisäksi silloin harvoin jos niin käy, on vaikea pätevästi arvioida portsarin toiminnan laatua. Useimmiten se portsari kuitenkin vain ottaa ja antaa takin sekä rahastaa narikan. Tämä on sen verran yksinkertainen toimenpide, että portsarin pätevyydellä ei ole siinä suurta väliä.

Siksi asiakkaan ravintolakokemuksen kannalta ei ole suurta väliä ravintolan yksittäisen portsarin ammattitaidolla, eikä siitä olla valmiita maksamaan ekstraa. Ravintolaan tullaan kuitenkin lähtökohtaisesti sosiaalistumaan asiakkaiden eikä portsarin kanssa. Toki sitten jos jossain ravintolassa alkaa olla jatkuvia järjestyshäiriöitä, niin vaihdetaan kantapaikkaa.
Antti Sariola

www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit: 16251
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Wanhan liiton poket

Viesti Kari Aittomäki »

Juurikin näin.
Mä en oikeen edes ymmärrä mitä tuo asiakaspalvelu-vaade on tarkoittavinaan?
Se kontakti on kuitenkin nopea ja ohimenevä, asia on erikseen ne aidot vipit jotka ovat lunastaneet läpänheitto-oikeutensa suoralla rahalla.

Tuollaiset mikat ovat tietävinään portsareista jotain vaikkeivät näe napaansa kauemmas; portsari ei ole töissä esittämässä mukavaa vaan poistamassa kitkatekijät. Nopeasti ja tehokkaasti. Se on se duuni ja velvollisuus.
KAIKKI muu on päällemaalattua.

Joittenkin portsarien harrastama tylytys on perusteetonta egoboostailua, mä olen käyttänyt sit'ä vain ulkomaalaisiin ja semmosiin.
Tottakai monet portsarit ovat luontojaan mukavia, joka näkyy tärkeitten asiakkaitten käytöksessä.
Mä oli kohtalaisen hyvä rakentamaan vippejä, esim jonon ohi ottaminen pelitti varsin hienosti, merkityksessä lihavat tipit.
Korkean profiilin portsarit olivat eräs merkki jota yökiitäjät seurasivat silloin kun kovan luokan yökerhoja sikisi kuukausittain.
Hessu, Pena osv.. se oli laadun tae ja jengi hakeutu.

Mahtaako nykyän vastaavia persoonia päästä muodostumaan?
sikajudoka
munillepotkija
Viestit: 611
Lauteille: Helmikuu 2009

Wanhan liiton poket

Viesti sikajudoka »

Vova on varmaan legendaarisin vanhan liiton portsari hyvässä mielessä eli asiakaspalvelun ammattilaisena.

https://www.helsinginuutiset.fi/artikke ... -nappeihin
sikajudoka
munillepotkija
Viestit: 611
Lauteille: Helmikuu 2009

Wanhan liiton poket

Viesti sikajudoka »

Pieni historiapätkä niistä vanhoista liksoista.


Kuva
Kuvake
Kari Aittomäki
päähänpotkija
Viestit: 16251
Lauteille: Helmikuu 2006
Paikkakunta: Kokkola

Wanhan liiton poket

Viesti Kari Aittomäki »

Tuo vahtimestari-imago oli gimmick jo kaheksankytluvulla.
Tottakai jossain siistissä ruokailu-/jenkkamestassa se kohtelias narikkavahti selviää hyvinkin pitkään mutta ei se varsinaista portsarointia ole.

Kusipäätermin kevyestä käytöstä, oisiko jotain selviä esimerkkejä tylyttämisestä?
Kun monesti tuntuu että tulkinta tulee vaikka siitä ettei naureskele jonku tampion kertomalle jutulle.
Oletteko nähneet tai itse käyttäneet raakaa puhetta tai suoraa uhkailua tai terävää v*ttuilua tilannemanipulaationa?

Mä olen itse hoitanut kerran mustalaistilanteen varsin suoralla puheella ja valmiudella.. kaskun olivat käyneet erään vanhemman portsarin kotona ja katkaisseet tältä jalan. Mut otettiin paikkaamaan.
Paikka löyty.

Seuraajat

airakti
Kuvake
Andy
Kuvake
Antti
Kuvake
Daddy
Kuvake
Dojon Jäykin
Kuvake
JariR
Kuvake
Kari Aittomäki
Lasse Candé
Kuvake
Point
sikajudoka
Sven Kornie
tapsaattori
tmm
Veepee
Ventura