Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle.
Perinteinen Karate ja Karaten historia
Valvoja: Valvoja
-
- etupotkija
- Viestit: 21163
- Lauteille: Joulukuu 2007
Perinteinen Karate
Osa noista Kusankun shutoukeista näyttää erikoisilta ja osa taas yhteensopivilta aiemmin näkemäni kanssa. Onko tuo Kusanku miten samaa tyyppiä kuin Seibukanin version kanssa, noin karkealta rungoltaan? Näissä hämmästelemissäni tekniikoissa siis käsi tuodaan alakautta eteen. Niissä shutoissa taas jotka näyttävät enemmän tyypillisiltä, käsi tuodaan "normaaliin" tapaan sisältä ulos, jolloin torjunta on ulos/eteen kohdistettu.
Huomaavatko muut ketjussa nämä erikoisemmat? Niitä tulee alkupuolella muutama eteenpäin ja taitaa ihan viimeiset liikkeet myös olla näitä. Ne taas, jossa tehdään viistoon, ovat silmiini järkevät. Meillä kaikki tehdään samalla tavalla (joka toki poikkeaa muista tyyleistä) ja mielikuvani on että myös Seibukanissa tehdään yhdellä tavalla.
Toinen mitä hämmästelen on korkea polviasento kyynärpäälyönnissä. Sen tietenkin ymmärrän jos pointtina on nostaa kantapää maasta jotta lantion saa mukaan ja sitten tämän formalisointi on johtanut tällaiseen muotoon. Että olisiko tällaisesta kyse...
Jos joku seminaarille menevä pitää kysymyksiä mielenkiintoisina, niin kyselkää. Arvaisin tämäntyyppisten kysymysten olevan tapahtumalle antoisia.
EDIT: Piti vielä sanoa, että tekeminen on kyllä selvästi hyvää.

- Viestit: 23402
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Hesa
- Etulaji: Shorin ryu Seibukan karate
- Sivulajit: Matayoshi kobudo
- Takalajit: Matsuoi-ha Shorinji ryu Renshinkan karate
Re: Perinteinen Karate
Karkeasti ottaen sama, joskin tietenkin teknisiltä yksityiskohdiltaan eroava, paikoittain merkittävästi. Tässä vertailun vuoksi Seibukanin Kusanku Zenshun sensein tekemänäLasse Candé kirjoitti:Osa noista Kusankun shutoukeista näyttää erikoisilta ja osa taas yhteensopivilta aiemmin näkemäni kanssa. Onko tuo Kusanku miten samaa tyyppiä kuin Seibukanin version kanssa, noin karkealta rungoltaan?
https://youtu.be/iAo7KC3XPZQ
Ihmettelin itsekin noita shutoja, en oikein tiedä miksi ne tehdään noin.Näissä hämmästelemissäni tekniikoissa siis käsi tuodaan alakautta eteen. Niissä shutoissa taas jotka näyttävät enemmän tyypillisiltä, käsi tuodaan "normaaliin" tapaan sisältä ulos, jolloin torjunta on ulos/eteen kohdistettu.
Mielenkiintoinen pointti. Ihan varmastihan tätä tuskin kukaan, ainakaan ulkopuolinen, tietää. Tatsuo Shimabukuro joka tapauksessa muokkasi noita Kyanin katoja ”omannäköisekseen” (Isshin ryun Goju katoja en tunne, niin en tiedä kuinka raskaalla kädellä niitä on muokattu) ja osa muutoksista saattaa vaikuttaa bunkaihinkin, joten olisi ihan mielenkiintoista tietää mitä Tatsuo on ajatellut noita muutoksia tehdessäänToinen mitä hämmästelen on korkea polviasento kyynärpäälyönnissä. Sen tietenkin ymmärrän jos pointtina on nostaa kantapää maasta jotta lantion saa mukaan ja sitten tämän formalisointi on johtanut tällaiseen muotoon. Että olisiko tällaisesta kyse...
Sent from my iPhone using Tapatalk Pro
Timo Saksholm
Karate wa kunshi no bugei
Karate wa kunshi no bugei
-
- polveenpotkija
- Viestit: 183
- Lauteille: Maaliskuu 2009
- Paikkakunta: Helsinki
Perinteinen Karate
Onko tietoa, miten miten paljon ja miltä osin Seibukanin katat eroavat Kyanin katoista?TimoS kirjoitti: ↑maalis 6, 2019, 09.50
Mielenkiintoinen pointti. Ihan varmastihan tätä tuskin kukaan, ainakaan ulkopuolinen, tietää. Tatsuo Shimabukuro joka tapauksessa muokkasi noita Kyanin katoja ”omannäköisekseen” (Isshin ryun Goju katoja en tunne, niin en tiedä kuinka raskaalla kädellä niitä on muokattu) ja osa muutoksista saattaa vaikuttaa bunkaihinkin, joten olisi ihan mielenkiintoista tietää mitä Tatsuo on ajatellut noita muutoksia tehdessään
-
- etupotkija
- Viestit: 23402
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Hesa
- Etulaji: Shorin ryu Seibukan karate
- Sivulajit: Matayoshi kobudo
- Takalajit: Matsuoi-ha Shorinji ryu Renshinkan karate
Perinteinen Karate
Taitaa olla aika mahdoton kysymys vastata varmuudella tähän. Ainakin Joen Nakazato ja muistaakseni myös Zenryo Shimabukuro väittivät opettavansa Kyanin katoja mitenkään niitä muuttamatta. Molempien herrojen katat kyllä eroavat toisistaan, enkä nyt tarkota vain asentojen eroavaisuuksia vaan myös tekniikkojen suhteet, ainakin osassa katoja. Tällä tarkoitan, että en tunne Shorinjin versioita noista katoista kovin hyvin, itse olen tehnyt vain heidän Seisaniaan, mm. viime vuonna Tukholmassa. Kuinka alkuperäisiä nämä katat sitten ihan oikeasti ovat onkin vaikeampi kysymys. Tokihan tätä asiaa voi tulla leirille tiedustelemaan, siellä on opettajilla muutamaa kertaluokkaa paremmat tiedot asiasta kuin minulla.Riviharrastaja kirjoitti: ↑maalis 6, 2019, 11.37 Onko tietoa, miten miten paljon ja miltä osin Seibukanin katat eroavat Kyanin katoista?
Timo Saksholm
Karate wa kunshi no bugei
Karate wa kunshi no bugei
-
- etupotkija
- Viestit: 23402
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Hesa
- Etulaji: Shorin ryu Seibukan karate
- Sivulajit: Matayoshi kobudo
- Takalajit: Matsuoi-ha Shorinji ryu Renshinkan karate
Perinteinen Karate
Sen verran vielä tuohon riviharrastajan kysymykseen, että pitäisi pystyä vertailemaan kaikkia tai ainakin suurinta osaa eri Kyanin oppilaiden katoja, että voisi ehkä vetää jonkinlaisia johtopäätöksiä siitä, miltä ne katat ovat alunperin näyttäneet ja sekin vaatisi melkoisen tarkan kokemuksen harjauttaman silmän. Pitäisi siis verrata keskenään samoja katoja ainakin seuraavista tyyleistä ja mieluusti vielä rinnakkain
- Seibukan
- Isshin ryu
- Nakazaton Shorinji ryu
- Matsubayshi ryu
- Chito ryu
- Shorinji ryu Kenkokan (Kori Hisatakan tyyli)
- Taro Shimabukuro (ei perustanut omaa tyyliä)
- Ankichi Arakaki (ei perustanut omaa tyyliä)
- Bunei Okuharan karate, nimeä en nyt muista
Timo Saksholm
Karate wa kunshi no bugei
Karate wa kunshi no bugei
-
- polveenpotkija
- Viestit: 183
- Lauteille: Maaliskuu 2009
- Paikkakunta: Helsinki
Perinteinen Karate
No näin vähän arvelinkin.
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 1299
- Lauteille: Tammikuu 2014
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Taido, Tenshin shōden Katori shintō-ryū
- Sivulajit: Tachimura-ha Shuri-Te, 白眉, Shaolin
- Takalajit: Judo, moderni taijiquan
Perinteinen Karate
Tästä puhuttiin muutama vuosi sitten. Motobu Naoki on kirjoittanut samasta aiheesta pari artikkelia, jotka Saksan lahja oikealle karatetutkimukselle Andreas Quast on tässä viikon mittaan kääntänyt:
Chibana Kūsankū
Chibana Chosho and Chibana KusankuChibana Chōshō (1847-1929) was the head of the Chibana Dunchi, which belonged to the upper-class shizoku of Shuri. After the fall of the Ryukyu Kingdom, he served as the mayor of Shuri district. Chibana Chōshin (the founder of Kobayashi-ryū) was a relative of Chibana Chōshō.
In 1914, Tōyama sensei was a teacher at Shuri Elementary School, and he learned this Chibana Kūsankū from Chibana Chōshō.
At that time, Tōyama sensei taught karate to youngsters at an open space in Shuri Tonokura. Chibana Chōshō sometimes visited the practice scene while taking a walk, and the two became acquainted because of that.
Näyttää siltä, että suurin osa karaten kuka-kukin-on -listasta on suunnilleen pikkuserkkuja keskenään.In the book called "Record of Personnel Affairs of Okinawa Prefecture" (Okinawa-ken Jinji-roku, 1916) there is a page that introduces the background of Chibana Chosho. According to it, Chibana Chosho was born on May 27, 1847 in Shuri Tonokura town. His wife was Kamado, the sister of Mabuni Choi (the head of the Mabuni Udun).
Ville-Pekka Turpeinen
"If your unsoku is good, you can never be touched." -Kozo Kitamura, taido 8. dan hanshi, Suomen taidoliiton kesäleiri 2012
"Kun olet kiillottanut tekniikkasi ja saavuttanut liikkeiden vapauden, saat luonnostaan ihmeelliset voimat." -Musashi Miyamoto, Go Rin no Sho, Tulen rulla
"If your unsoku is good, you can never be touched." -Kozo Kitamura, taido 8. dan hanshi, Suomen taidoliiton kesäleiri 2012
"Kun olet kiillottanut tekniikkasi ja saavuttanut liikkeiden vapauden, saat luonnostaan ihmeelliset voimat." -Musashi Miyamoto, Go Rin no Sho, Tulen rulla
-
- etupotkija
- Viestit: 23402
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Hesa
- Etulaji: Shorin ryu Seibukan karate
- Sivulajit: Matayoshi kobudo
- Takalajit: Matsuoi-ha Shorinji ryu Renshinkan karate
Perinteinen Karate
Akihito Yagi (Meibukan Goju ryu:n päämiehen poika) ja Zenshun Shimabukuro (Seibukan Shorin ryu:n päämiehen poika) treenaavat toistensa katoja.
Timo Saksholm
Karate wa kunshi no bugei
Karate wa kunshi no bugei
-
- etupotkija
- Viestit: 21163
- Lauteille: Joulukuu 2007
Perinteinen Karate
Melko kovatasoisia oppijoita kyllä!
Uuden katan tekeminen ei ole kovin kivaa hommaa ja varsinkin jos tekee täysin toisen tyyppistä karatea, se ei kyllä yleensä ole noin helppoa. Tekijämiehiä siis.
Uuden katan tekeminen ei ole kovin kivaa hommaa ja varsinkin jos tekee täysin toisen tyyppistä karatea, se ei kyllä yleensä ole noin helppoa. Tekijämiehiä siis.
-
- etupotkija
- Viestit: 23402
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Hesa
- Etulaji: Shorin ryu Seibukan karate
- Sivulajit: Matayoshi kobudo
- Takalajit: Matsuoi-ha Shorinji ryu Renshinkan karate
Perinteinen Karate
Laitetaanpa tämä tännekin. Oltiin eilen Seikulan tahdin tyyppien kanssa esittämässä karatea ja kobudoa Annantalon Japani-päivällä
Esitys meni hyvin, erityisesti ottaen huomioon, että tätä treenattiin koko porukalla vain kerran pari kolme tuntia ennen esitystä, eli enimmäkseen rutiinilla mentiin
Esitys meni hyvin, erityisesti ottaen huomioon, että tätä treenattiin koko porukalla vain kerran pari kolme tuntia ennen esitystä, eli enimmäkseen rutiinilla mentiin
Timo Saksholm
Karate wa kunshi no bugei
Karate wa kunshi no bugei
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 1299
- Lauteille: Tammikuu 2014
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Taido, Tenshin shōden Katori shintō-ryū
- Sivulajit: Tachimura-ha Shuri-Te, 白眉, Shaolin
- Takalajit: Judo, moderni taijiquan
Perinteinen Karate
Alkuvuoden keskusteluista, kun puhuttiin Isshin-ryun Kusankusta:
Lassen myös mainitsemaa polviasentoa en osaa kommentoida, paitsi että tuossa hiljan taas liittämässäni Chibana-Kusankussa tehdään hieman samanlainen päkiälle nousu. Samoin nykyään joissain Gensei-ryun Sansain versioissa on tapahtunut kehitys, jossa alkuperäinen zenkutsu-dachi on muuttunut kantapää ylhäällä -asennoksi, ja tämä edelleen matalaksu eji-dachiksi.
Jopa KD-kiikareilla katsottuna sellainen shuto-uken muoto kuin videolla tehtiin on epätyypillinen, mutta kyseinen liike sopii kokonaan KD:n hotate-gamaen sovelluksiin. Meillähän "shuto-uke"/hotate-gamae tehdään ylhäältä alas eikä sivusuunnassa, ja sovelluksessakin laskeudutaan hyökkäävän raajan päälle. Saman liikkeen voi tehdä myös vartaloväistön kanssa alapuolelta, jolloin liike vastaa suunnilleen Isshin-ryun alhaalta-ylös -kamaeta.Lasse Candé kirjoitti: ↑maalis 6, 2019, 09.16 Osa noista Kusankun shutoukeista näyttää erikoisilta ja osa taas yhteensopivilta aiemmin näkemäni kanssa. Onko tuo Kusanku miten samaa tyyppiä kuin Seibukanin version kanssa, noin karkealta rungoltaan? Näissä hämmästelemissäni tekniikoissa siis käsi tuodaan alakautta eteen. Niissä shutoissa taas jotka näyttävät enemmän tyypillisiltä, käsi tuodaan "normaaliin" tapaan sisältä ulos, jolloin torjunta on ulos/eteen
Lassen myös mainitsemaa polviasentoa en osaa kommentoida, paitsi että tuossa hiljan taas liittämässäni Chibana-Kusankussa tehdään hieman samanlainen päkiälle nousu. Samoin nykyään joissain Gensei-ryun Sansain versioissa on tapahtunut kehitys, jossa alkuperäinen zenkutsu-dachi on muuttunut kantapää ylhäällä -asennoksi, ja tämä edelleen matalaksu eji-dachiksi.
Ville-Pekka Turpeinen
"If your unsoku is good, you can never be touched." -Kozo Kitamura, taido 8. dan hanshi, Suomen taidoliiton kesäleiri 2012
"Kun olet kiillottanut tekniikkasi ja saavuttanut liikkeiden vapauden, saat luonnostaan ihmeelliset voimat." -Musashi Miyamoto, Go Rin no Sho, Tulen rulla
"If your unsoku is good, you can never be touched." -Kozo Kitamura, taido 8. dan hanshi, Suomen taidoliiton kesäleiri 2012
"Kun olet kiillottanut tekniikkasi ja saavuttanut liikkeiden vapauden, saat luonnostaan ihmeelliset voimat." -Musashi Miyamoto, Go Rin no Sho, Tulen rulla
-
- etupotkija
- Viestit: 21163
- Lauteille: Joulukuu 2007
Perinteinen Karate
Tässä vielä se Isshinryun video, mihin Veepee viittaa.
https://videos.files.wordpress.com/CagZ ... u3_dvd.mp4
Tuosta hänen laittamasta lainauslaatikosta voi taas klikata allekirjoittaneen viestiin, jota edellä Timon viesti tästä aiheesta oli. Tuosta keskusteltiin vähän silloin.
Olenkin unohtanut kysyä, että onko joko noiden shutojen tai tuon korkean polviasennon mysteeri selvinnyt, esim siellä tapahtumassa?
Meillä käytetään kyynärpäälyönnissä gyakuzukidachia. (Zenkutsudachi takakäden tekniikoille.) Tykkään siitä siinä mielessä, että jos edeltävän potkun tekee oikein eikä siis vielä käännä rintamasuuntaa, niin saa hyvin vartalon mukaan ja saa hyvän perusharjoitteen kyynärpäälylyöntiin. Ja siinä onkin sitten ainoa mistä siinä pidän. Tykkään käytännöllisemmässä mielessä joissain muissa tyyleissä näkyvästä askel-liu'utuksesta (takajalka seuraa) ja lyhyemmästä asennosta. Toisaalta tykkään myös takajalan päkiän nostosta.
Perinteisen karaten näkökulmasta taitaa esim näissä olla turha miettiä alkuperäisyyttä. Tai ei se tapojen jäljittäminen tietenkään turhaa ole. Mutta ehkäpä se ei myöskään johda aidomman karaten löytämiseen, vaan uskon että aina on sisältö otettu ja muoto on muuttunut. Tästä hyvä esimerkki on J. Nakazaton linjan ja Seibukanin pintatasolla katsottuna melko eri näköinen karate. Funakoshi taisi kirjoittaa muutoksista jotain sen suuntaista että katat ovat aina eläneet ja muuttuneet. Uskon tämän olevan suurin syy siihen, miksi karaten perinteisemmissä suuntauksissa (mukaan lukien vanhat pääsaarten karatet) näkyy niin suuria eroavaisuuksia.
Esim tuon kyynärpäälyönnin kohdalla ihmisillä on varmaan ollut aika yhtenevät käsitykset siitä mihin sitä käytetään, mutta se, miten sen jälkeen halutaan olla, on saattanut vaikuttaa ulkomuotoon erinevin tavoin eri ihmisillä.

- Viestit: 19201
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Oulu
- Etulaji: Potkunyrkkeily
- Takalajit: Karate, ju-jutsu
Perinteinen Karate
Melko jäätävää suorittamista. Voisi itsellä mennä hieman heikommin, kun yrittäisi tuosta vaan mallista tehdä perässä itselle tuntematonta kataa.
Mutta se on hieman eri asia, kun tuommoiset ammatti- tai ainakin puoliammattiatleetit tekee omaa juttuaan.
Antti Sariola
www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/
You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/
You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
-
- päähänpotkija
- Viestit: 16248
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Perinteinen Karate
Tuo pitäsi upottaa hyvänmielen-ketjuun.
Syvää osaamista ja positiivisuutta.
Kovan luokan osaajia.
Aika lailla vastaavaa asennetta ja suorittamista sai ja varmaan yhä saa isoilla sekaleireillä, jossa eri tyylisuuntien haldaajat veivaa kimpassa.
Ensimmäisenä tulee mieleen TIcky Donovanin kesäleirit joihin kokoontui todella kovia nimiä eri tyylisuunnista ja sitte meitä rivityyppejä niinku satoja.
Kun mikään ei ollu väärin jos osaaminen oli kohdallaan. Paukkuja tuli.
Tosta tuli suora muististasku kiukkariopetteluuni, kun se eräs ruskeavyö tuli päiväsaikaan opettaan katoja.
Ja kun mullahan on gojuryutausta niin se opettelu oli ilahduttavaa ja helppoa ja mielekästä, kun se shorinji-ryu kuitenkin verrattain hankalaa aina oli.
Tosta Seibukanjutusta..
Onko tuo kontrolliote-ja-tonttiinvienti-näkemys nyt niinku se näkemys vaiko vaan kivaversio?
Sillä mitä minä näen on rujot vammantuotot ruhjovilla lyhytkulmahyökkäyksillä.

- Viestit: 6493
- Lauteille: Maaliskuu 2005
Perinteinen Karate
Akihito Yagin opetuksellinen pelisilmä kiinnitti minun huomion. Hidasti juuri sopivasti vaikeammissa kohdissa, jotta toinen pysyi kärryillä.
Ain't no one.
Seuraajat
Ale • AnaS • Andy • Antti • AnttiA • apontepen56 • AriJ • Dojon Jäykin • G12 • halmehe • Hemmukka • JariR • Jasse • Jussi Häkkinen • Jörri • Kai Kastemato • Kari Aittomäki • Kuhmu • Lasse Candé • Lasse J • Mika Väyrynen • Mänzy • Njor • P.Laton • Pyrkele • Riviharrastaja • saarikko • SamuV • sinappi • skovero • TimoS • Totte • Vanish • Veepee