Viimeisin katsomasi elokuva

[AlexMachine]

Lasselta hyvä postaus. Kyllä, maalaamisessa, kuten valokuvauksessakin, on tärkeää kutitella katsojan mielikuvitusta, ohjata sitä tarvittaessa.
Jäin ajattelemaan Watchmen-elokuvaa. Olen kai ollut väsynyt kun katsonut sen joskus aikanaan koska en kunnolla muista sitä, eikä se tuntunut "kutittelevat". Ainoa kohta jonka muistan hyvin oli Rorschachin kohtaus vankilassa "I'm not locked in here with you, you're locked in here with me!"
Täytyy katsoa uudelleen ajatuksella ennen kuin katson sarjan (ei kiirettä koska vihaan/inhoan HBOn tyyliä - jakso/viikko. Mielestäni hyvien sarjojen vahvuus tulee juuri siitä että voi katsoa useamman jakson peräkkäin ja pääsee ihan eri lailla sisälle kuin kerran viikossa katsomalla)

Jäin miettimään tätä uudelleen katselua ja mietin mitkä leffat olen katsonut monta kertaa.
Fight Club, Matrix (ensimmäinen), Starship troopers, Cloud Atlas, Pulp FIction.
Mikä näitä leffoja yhdistää? Päällisin puolin ehkä väkivalta, mutta lopulta aika vähän. Sipuli vertaus on ehkä osuva tässä. Jokaisella katselukerralla tulee kuorittua yksi kerros pois ja pääsee syvemmälle elokuvan kerroksiin. Mitä näemme ei ole se mitä ohjaaja on halunnut. Ensimmäisellä katselukerralla saattaa tulla fiilis "mitä hittoa oikein katsoin?". Toinen katselukertaa antaa mahdollisuuden nähdä vedenpinnan väreilyn alle ja pilkahduksia syvyydestä. Kolmannella katselukerralla alkaa miettimään omia havaintojaan ja ehkä on pakotettu miettimään omia mielipiteitään elokuvasta ja omasta tavasta ajatella - näkee ne muodot syvyydessä mistä ei ollut kuin ehkä hienovaraisia viittauksia nähtävissä ensimmäisellä kerralla.
Lähes jokainen näistä elokuvista käyttää tuota Lassen mainitsemaa tapaa näyttää vain joen mutka, ei mitä sen takana on.

Edit: Fight club on näistä eniten katsottu, lähemmäs kymmenen kertaa. Tässä elokuvassa jokaisen ihmisen dualisuus on SE juttu. Meissä kaikissa on potentiaalia paljon enemmän kuin mitä käytämme, mutta meissä on myös potentiaali suureen hyvään tai pahaan ja lähes jokainen, oikeissa olostuhteissa saadaan toimimaan väkivaltaisesti kun se 2% sivilisaation pintakerros kuoritaan pois. Materiasta luopuminen ja henkinen kehittyminen/taantuminen - tässä tapauksessa vapaapudotuksella alaspäin, maallisesta omaisuudesta luopumalla ja heittämällä sivistyksen kahleet sivuun, tulee elokuvan kantava sanoma. Tyler Durden on samalla kertojan ID - viettien ohjaama ja silti toisaalta kuten SuperEgo eli näkemys millainen tulisi ja haluaisi olla, kun taas kertoja yrittää olla Ego näiden kahden välillä - yrittäen pitää viettejä ja näkemystä millainen haluasia olla kurissa. Huonoin tuloksin.

[katar]

Supersankarileffoja piisaa, joten katselin lauantaina X-Men-sarjaan kuuluvan Dark Phoenix pätkän. Ihan viihdyttävä, ehkä vähän aivot narikkaan tapaus, mutta menihän tuo. Tykkään noista muutamista näyttelijöistä tossa sarjassa, erit. Michael Fassbender ja James McAvoy on hyviä, molemmat oon nähnyt muissakin rooleissa kuin sarjakuvasankarin roolissa ja päteviä sällejä kumpikin. Mietin leffan lopussa, että jännä, kun Stan Lee ei tehnyt cameota leffaan, kunnes muistin, että mies siirtyi yläkerran orkesterin joukkoon 2018 (leffa ilmestyi 2019).

[magamies]

Supersankareista puheen ollen, ensi perjantai tv 5 klo 21.00 suomalainen supersankari Rendel, en ole katsonut mutta nyt otan nauhalle.
https://www.episodi.fi/elokuvat/rendel/

[Jiu-Jitsu]

Terminator: Dark Fate

3+/5

Schwarzenegger ja Linda Hamilton pelastavat tämän kahden tähden rainasta kolme plussaksi, muut hahmot eivät juuri tuntemuksia herätä. Arnoldin hahmo on kirjoitettu ihan kivalla koukulla tarinaan mukaan, mutta muuten juoni on yllättävän yllätyksetön. Esimerkiksi se että

paljastus:

uuden tulevaisuuden "John Connor" (samoin kuin Kyle Reese ja kaikki muutkin Dark Faten ihmishahmot) onkin nainen oli katsojalle odotettavissa liki alusta asti - leffan tarina on käytännössä feministinen remake T1:stä.

Kokonaisuutena katsoessa tuli tunne, että tekijöiltä loppuivat ideat kun kaikki hyvät kohtaukset ja juonenkäänteet oli käytetty jo ekoissa kahdessa leffassa. Robotit ovat entistä hölmömpiä CGI-virityksiä ja juoni entistä epäuskottavampi, mutta häpeämättömällä ekojen leffojen kopioinnilla päästään ajoittain riittävän lähelle Terminator-fiilistä että kyllä tämä ihan katsottava oli.

[Kari Aittomäki]

Olipas hienoa tekstiä Lasselta ja Alexilta.
Kiitos.

Joki kerronnan symbolisena taustana on yksi vahvimmista työkaluista, hyvinhyvin monitasoinen.
Esimerkkinä vaikka James Dickeyn kirjoittama Deliverance, jossa villi joki vie kokijansa uutta kohti ja silti kohti omaa ydintään, Conradin Pimeyden sydäntä mukaillen.
Josta jälkimmäisestä tehtiin Ilmestyskirja. Nyt.

Jokireitit ovat kaiketi siirtyneet ihmisen tajunnan symboliikkaan jo aikain takaa, jokireittejähän pitkin ihmiset kulki ja muodostivat kokonaisuuksia, esim Euroopan sellaisena kuin se on.
Kun ei voi olla varma mitä seuraavan mutkan takaa tulee.

Ja silti Joki toimii myös ikuisuuden jatkumon symbolina, parhaana esimerkkinä Hiljaa virtaa Don.
Itselleni rakkain tarinapaketti aiheella on Guareschin Don Camillo-kepeilyt. Jossa hedelmällisen ja ikuisen Po-joen varrella elämäänsä elävät katolinen pappi Camillo ja vastaparinsa pormestari Peppone, kommunistijehu.
Samanlaiset ja erilaiset. Ja taustalla virtaa Po.

No nämä esimerkit olivat kirjallisia, kuvataiteessa se joen dynaaminen elementti on jo kerrottu ja kiteytetty hienosti.
Musiikissa, etsimättä tulee mieleen mahtavan väkevät venäläiset kuorolaulut.
Ittekkin menen aamusta taas joelle, on satanut hiukan lunta ja jälkien väijyminen on aivan parasta. Mustan joen virratessa ja riitteen peittäessä lammikkoja. Sitä jäljennä ei käsi herkin.

Minähän sitä katselen kaikki, siis kaikki leffat kertaa paljon.
Perättäisinä iltoina joko kotona tai silloin teatterissa, neljä taitaa olla maksimi. Dead Man, joitakin Melvillejä, Braveheart ja tietysti T2.

Fight Club on toki kokema joka ei mahdu mihinkään, ekakatselun jäljilta olin sekaisin parikin päivää ja nykyään en pysty katsoa ollenkaan koska assosiaatiot vie voiman päiviin. Ei vielä mutta pian taas.

Oma juttunsa ovat ne sellaset jotka on pakko katsoa heti uudestaan, perääkkäin.
Parhaiten jäi muistoon Das Boot, kun lopultakin sain sen viisituntisen lätyn haltuuni.
Kämppä valmiiksi eväineen, termoskannuun viherteetä ja kyyttiin. Viisi tuntia meni että vilahti..
Ruokailu ja uusinta, koska oli pakko.
Olin ennakoinu, hauduttelin vahvan sopan energianlähteeksi.

Josta pääsen aasinsiltana tuohon Sudenhuutoon, kiitos Mika.
Kiintoisa leffa ja nähtävästi velkaa Das Bootille myös.
Pikkuvinkki, jos tuo taistelusubmariinien maailma kiinnostaa niin Tom Clancy tarinoi heistä elävästi ja tajuttavasti.
Red Storm, Punainen lokakuu..
Mun hyvä kaverini on tekniikkanörtti ja tavattoman hyvä ihminen, uskovainen. Kertoi että jos Suomessa olisi ollut mahdollisuus palvella sukellusveneessä niin hän ei olisi hakeutunut sivariksi.

Kiitoksia myös Terminator-valotuksesta, hyrisytti katsoa Linda Hamiltonia taasen.
Tänään en katsonut leffaa, ei aina ehi.

[katar]

Supersankareista puheen ollen, ensi perjantai tv 5 klo 21.00 suomalainen supersankari Rendel, en ole katsonut mutta nyt otan nauhalle.
https://www.episodi.fi/elokuvat/rendel/

Joo, mä kans meinaan ottaa boksille, toi pitää katsoa. En odota suuria, mutta you never know...

[Kari Aittomäki]

Kattelin ton Rendelin.
Ihailtava yritys, kuvanjuoksetus, valo/varjot, kulmat ja kälmät, siis ulkoasu oli hyvin mukavaa ja viihdyttävää.
Tarinahan nyt oli mitä..
Kaikenkaikkiaan positiivinen ponnistus.

Mutta kovin raskasta oli ja tekstit ois kaivannu kun se puheraita oli niin puuroa.
Onnea tekijöille ja toivottavasti poikii paljon hyvää.

Kehuttu tappelus oli minusta aika kökköä.
Hyvännäkösiä tyttöjä oli saatu haalittua.

[magamies]

Rendel ei ollut kovin kaksinen elokuva mielestäni, tänään ajattelin katsoa tai nauhoittaa elokuvan Beach Fox TV kello 22.00
http://www.filmgoer.fi/new/elokuva/beach-the

[tapsaattori]

piin elämän katselin. Selviytymistarina johon liitetään pohdintaa elämästä ja jumalasta. Intialaispoika selviää pelastusveneeseen uppoavasta laivasta yhdessä hyeenan, orangin, tiikerin ja seepran kanssa. Kiva elokuva ja meri oli kuvattu kauniisti.
Kirjan oon lukenu aiemmin ja siitä muistaakseni elokuva seuraa kirjan kerrontaa hyvin uskollisesti.

Ylempänä esitetyn Revenantin katsoin minäkin. Kauniit maisemat ym. Mua vaan ärsytti miten se äijä selvis siellä kylmässä märissä vaatteissa, haavoittuneena ja sairaana maaten jossain kuopissa ja luolissa syöden juuria ja raakaa kalaa. Ja aika seppä se oli sytyttämään nuotion. Yönkin voi viettää kuolleen hevosen sisällä. Kenties sinne mahtuu (?), mutta mitenköhän hyvin hevonen loppuviimeksi eristää kylmyydeltä..

[Kari Aittomäki]

Kyllä niitä tarintoja on jossa raadon sisään ahtautuminen on antanut peliaikaa selvitä, pienemmällä kaavalla palauttaa ääreisverenkierto, sormien motoriikka jne.
Tosin leffassa sälli oli adreissaan eli tapahtuma oli jotenkin epärytmissä. Mutta vahva kohta.

Ihan loogista tarinankuljetusta siinä Revenantissa oli, se survivaljuttu jäi vaan ton enempää alleviivaamatta. Olihan sitä siinäkin, tositapahtumaanhan tuo nojaa.
Mä ihailen Di Caprion latinkia, se tosiaan valuu jäiseen jokeen hönkäilemättä, peläten inkkareita enemmän kuin kylmää.
Mahtavaa näyttelyä, se oskari meni kyllä oikealle hyllylle.

Pii on kauhean kaunis aivan kaikkineen enkä saa siitä oikeen mitään otetta. En pidä Intiasta oikeen mistään kohtaa, se voipi olla hankaloittajana tässä.

Tänään kattelin silmäluomien sisäpintoja.
Nukahdin perkele.

[Kari Aittomäki]

Hankala päivä joten kattelin wanhaa.

The Ghost and the Darkness 1996.
Keskitason ohjaaja Stephen Hopkins sai ikkunan ja kertoi tarinan Tsavon ihmissyöjäleijonaparista.
On ikäänkuin tositarinaan perustuva ja ehkes Hatarin jälkeen karkkisin Afrikka-leffa mitä tiedän.

Aivan huumaavan kaunis on vanhinmanner, kuvaus ja valot ja kaikki on silkkaa estetiikkaa.
Kunnianhimoinen tekele, pääosiin on ostettu kovassa vedossa ollut Val Kilmer ja rosoista tavoitteleva Michael Douglas.
Hyviä hahmoja piisaa (mm aitoja masaaita) ja kohtaukset on mietittyjä.
Pääveikot ovat soppelin kompleksisia ja sivuveikot sitä vielä enemmän.
Kuvauspaikat ovat ilahduttavan hikisiä, siltatyömaa on oikean oloinen ja duunarit painaa töitä.
Aseet ovat tavattoman esteettisiä, luupään monet esilletuonnit saavat boostinsa.

Ja leijonat ovat todellisia paholaisia, varsin oikeasti pelottavia kamalia.
Jännän äärellä mennään monasti aivan oikeasti.
Itseasiassa muutama ylläripoismeno noudattelee Robert Ruarkin Uhuru-kirjan perusklangia, kun mitä vaan voi sattua. Afrikassa.
Hyvä kerrontakikka.

https://www.youtube.com/watch?v=jGsiY-2CkPU

Ysärillä tehtiin paljon hyviä elokuviakin.

[AlexMachine]

Muistutukseksi.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/0 ... ohykkeilla

[Mika]

The Mule (2018)

Katselimme sunnuntaina Clintin uusimman. Äijä on muuten jo melkein 90-vuotias.

Tässä tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa vanhempi herrasmies, joka tietää kasveista yhtä ja toista, ajautuu rahapulassa El Chapon huumekartellin muuliksi Jenkeissä. Clint on kyllä edelleen rautainen näyttelijä.

Tässä on vähän taustaa:

http://www.historyvshollywood.com/reelfaces/the-mule/

[Kari Aittomäki]

Kiintoisa uutuus Klintiltä.
Se vaan jaksaa, muistan kun äitinsä oli mukana Oscargaalassa Armottoman aikoihin 1992, rouva oli pirteä yheksänkymppinen ja tuolloin kuuskymppinen Klintti anto ymmärtää että hommia tehdään vielä pitkään.
Todentotta.
ä kattelin tossa ton Tinatähden 1957, tai hopeatähdeksihän se oli käännetty.
Anthony Perkins saa seriffin-oppia Henry Fondan veteranolta.

Oikeen hemmetin kaunis vanha länkkäri kun pikkukaupunki on Onnela ja konnat on rumia.
Fondan ja Perkinsin jutustelut ja se kemia pelittää, ikäänkuin kyyninen veteraani löytää inhimillisen lämpönsä ja tottakai kuviossa on myös ihana (huhhuh) Nainen miehehnmallia etsivine poikineen.

Mustavalkokuvaus on kaunista ja kuvankuljetus sellasta kuin se oli.
Kohtaukset kestää ja nykyään se Anthonyn Psykorooli ei enään tunnu.

Kaunis leffa jovain.

[Kari Aittomäki]

Kattelin tossa ton pikkuleffan Isokuski. Big Driver.

Stephen Kingin kynsielmä ja ainoa jänskäys oli se että onko se kaikki vaan kuvitelmaa.
Ei tainnu olla vaikka mistä näistä tietää. Kingiltä on ideat loppuneet jo kauan sitten mutta kyllä siellä niin helmeä tavaraa on aikaansaatu että ihailun ansaitseva on herra King kaikkineen.

Ei tämä nyt varsinaisesti huonokaan ollut, jäntevä kuljetus ja osaavaa jälkeä ja Joan Jett.
Maria Bello työstää aina raskaasti rooleissaan ja häntä on aina hyvä katsella.

Nyt pitää kohta katella joku oikeakin leffa. Telkkaritarjonta ei lupaa hyvää.