Viimeisin katsomasi elokuva
Valvoja: Valvoja
-
- päähänpotkija
- Viestit: 16270
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Viimeisin katsomasi elokuva
Visuaalisesti kiintoisa tuotanto ja asialliset tekijät. Hyvä kiitos.
Kohta tulee Cats jota oikeen odotan. Se on niin häjyn komia notta ristus.
Tuo on miltei käsittämätöntä.
Kohta tulee Cats jota oikeen odotan. Se on niin häjyn komia notta ristus.
Tuo on miltei käsittämätöntä.
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 1375
- Lauteille: Maaliskuu 2012
Viimeisin katsomasi elokuva
Yritin 80-luvulla katsoa Catsia, mutten pystynyt, vaikka videon pikakelausnappi oli ahkerassa käytössä. Voi olla että nykyään sitä osaisi katsoa aikuisemmin silmin.
Bodomin katsoin. Jäi mielikuva että murhaniemi vetää murhanhimoista väkeä magneetin lailla. Ja että jos sinne lähtisi telttailemaan, pitäisi yöksi pukea pakkausvanteesta tehty pistosuoja päälle ja ottaa vielä telttaan Morningstar ja muita astaloita. Sekä tietysti käyttää teltannaruina mopon jarruvaijeria ettei niitä voi leikata puukolla poikki.
Bodomin katsoin. Jäi mielikuva että murhaniemi vetää murhanhimoista väkeä magneetin lailla. Ja että jos sinne lähtisi telttailemaan, pitäisi yöksi pukea pakkausvanteesta tehty pistosuoja päälle ja ottaa vielä telttaan Morningstar ja muita astaloita. Sekä tietysti käyttää teltannaruina mopon jarruvaijeria ettei niitä voi leikata puukolla poikki.
Ei hää oo mikään "helevetin idiootti". Hää on Elvis.
Sliipparit/Viemäri TV
Sliipparit/Viemäri TV
-
- päähänpotkija
- Viestit: 16270
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Viimeisin katsomasi elokuva
Cats oli livenä aikanaan sellanen että itketti.
Lähinnä oma tyhmyys kun en vaan tajunnut mitään muutaku satunnaisia melodioita.
Se oli aikaa kun yritin korkeakulttuuriin kontaktia, teatteri nyt aukesi ja kuvataide jotenkin mutta heikosti heikosti..
Niinku vähäpoika katselis porteilta paratiisiin ja valoihin.
Nyt tuo Kissat herättää sellasta haikeutta siitä kaikesta joka jäi tajuamatta. Kun pitää tyytyä siihen mikä on ja olla kiitollinen siitäkin.
Kattelin tossa ton Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä.
Ehkä pelkistetyin Kaurismäkileffa ja siinä huumorissaan tavattoman viihdyttävä.
Vaikka vakavista asioista kyse onkin.
Hyviä ihmisiä.. tekisi mieli sanoa että Kaurismäki on tavoitellut Taivaallista sotaväkeä, jonka Victor Hugo Kurjissa niin lihallisesti esiin toi.
Eli tämä Kaurismäki on versio tuosta tavoittelemastani kulttuuriklangista, sillain arjesti siis.
Munkaltasenkin töllöttää.
Lähinnä oma tyhmyys kun en vaan tajunnut mitään muutaku satunnaisia melodioita.
Se oli aikaa kun yritin korkeakulttuuriin kontaktia, teatteri nyt aukesi ja kuvataide jotenkin mutta heikosti heikosti..
Niinku vähäpoika katselis porteilta paratiisiin ja valoihin.
Nyt tuo Kissat herättää sellasta haikeutta siitä kaikesta joka jäi tajuamatta. Kun pitää tyytyä siihen mikä on ja olla kiitollinen siitäkin.
Kattelin tossa ton Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä.
Ehkä pelkistetyin Kaurismäkileffa ja siinä huumorissaan tavattoman viihdyttävä.
Vaikka vakavista asioista kyse onkin.
Hyviä ihmisiä.. tekisi mieli sanoa että Kaurismäki on tavoitellut Taivaallista sotaväkeä, jonka Victor Hugo Kurjissa niin lihallisesti esiin toi.
Eli tämä Kaurismäki on versio tuosta tavoittelemastani kulttuuriklangista, sillain arjesti siis.
Munkaltasenkin töllöttää.
-
- munillepotkija
- Viestit: 712
- Lauteille: Joulukuu 2005
Viimeisin katsomasi elokuva
Katselin eilen kotimaisen tv elokuvan Ihmisen Osa, oli melko hyvä satiirinen komedia suosittelen.
https://www.telsu.fi/ihmisen osa
https://www.telsu.fi/ihmisen osa
Magamies
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 1375
- Lauteille: Maaliskuu 2012
Viimeisin katsomasi elokuva
Parin viikon vapailla on kerrankin ehtinyt katsoa useammankin elokuvan. Nyt katsoin Tulitikkuja lainaamassa.
Hyvää ajankuvaa ja monta legendaarista lausahdusta; Onpa paksua kankea akkunassa! (Äijät herää putkasta)
Joitain väkisin väännettyjä kohtauksia myös.
Mutta kaikkineen hyvä katsoa että muistaa minkälaisista juntti-juurista sitä ollaan ponnisteltu maailmankartalle.
Hyvää ajankuvaa ja monta legendaarista lausahdusta; Onpa paksua kankea akkunassa! (Äijät herää putkasta)
Joitain väkisin väännettyjä kohtauksia myös.
Mutta kaikkineen hyvä katsoa että muistaa minkälaisista juntti-juurista sitä ollaan ponnisteltu maailmankartalle.
Ei hää oo mikään "helevetin idiootti". Hää on Elvis.
Sliipparit/Viemäri TV
Sliipparit/Viemäri TV
-
- etupotkija
- Viestit: 94640
- Lauteille: Joulukuu 2004
- Paikkakunta: Tampere
- Etulaji: HIIT, girya
- Sivulajit: pilates, yinjooga
- Takalajit: Tanglang
Viimeisin katsomasi elokuva
Joker (2019)
Tavallisesti en halua tietää mitään elokuvista etukäteen, mutta onneksi luin tämän:
Tavallisesti en halua tietää mitään elokuvista etukäteen, mutta onneksi luin tämän:
Varsinkin toteamus sairauskertomuksesta oli osuva. Tätä tietämättä olisin kyllästänyt kuoliaaksi elokuvan aikana, joten suuri kiitos siitä. Hyvä tuo elokuva ei ollut, mutta kuten todettu, Joaquin Phoenix loistaa tässäkin roolissa. Hänellä on erinomainen kyky eläytyä mielenvikaisen ihmisen rooliin. Se on sitä luonnenäyttelemistä se. Hyvällä tavalla. Toivottavasti.kimmokammo kirjoitti: ↑marras 24, 2019, 16.17 Joker tuli katsottu eilen, Phoenix oli hyvä pääroolissa, ja elokuva kertoi oikeastaan suoraan nykyisestä yhteiskunnallisesta tilanteessa varsinkin jenkeissä, kun köyhyys lisääntyy, ja rikkaat hokevat vain mantrana että köyhät ovat alempia ihmisiä. juonesta on vaikea sanoa suoraan mitään spoilaamatta elokuvaa. Ahdistava se ei ollut, ja miksi olisi, sairaskertomustahan se seuraa.3/5
-
- päähänpotkija
- Viestit: 16270
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Viimeisin katsomasi elokuva
Mä kattelin Viiden armeijan taistelun eikä pitkästyttänyt vaikka se venytys onki.
On se komiaa vaikka se komeus kääntyy itseään vastaan.
Ne kiiltävät haarniskat ja yleinen kliiniys on vaan liian mahtipontista, Sormustarinassa yleisilme oli rapasempi ja siten mukavampi.
Ei pitkästynyt versio mutta ei kyllä jännittänytkään.
Viihdyttävä.
Kysymys yksi.
Hesarissa oli tuossa artikkeli Fight Clubista, on maksumuurin takana. Jos jotain kiinnostaa voin pistää kopiona mutta..
Toimittaja kertoili leffan olevan paitsi keskenkasvuinen, myös naisvihamielinen.
Mitvit?
Voisko joku kertoa miten Fightklubista voi kaivaa naisvihamielisyyksiä?
Se että "epäfyysisen valinnan" (tirsk) tehneet toimittajat eivät pääse aihepiirin ohi ei ole mitenkään uusi ilmiö, mutta naisvihamielisyyspointtia en kyllä kekkaa.
Kysymys kaksi.
Lujen vampyyrijuttuja ja alkanut vähän vaivat tämä että mörön vastapeluri on katolisen kristinuskon edustaja.
Muistaako joku tarintaa jossa hammasveikkoa vastaan käy imaami, rabbi tai edes shamaani, poppamies.
Juu, Stephen Kingin Salems lotissa vampyyri kutsuu pappia shamaaniksi ja vertaa kohtaamiaan pyhiämiehiä, muuta en muista.
Muistaisko joku?
On se komiaa vaikka se komeus kääntyy itseään vastaan.
Ne kiiltävät haarniskat ja yleinen kliiniys on vaan liian mahtipontista, Sormustarinassa yleisilme oli rapasempi ja siten mukavampi.
Ei pitkästynyt versio mutta ei kyllä jännittänytkään.
Viihdyttävä.
Kysymys yksi.
Hesarissa oli tuossa artikkeli Fight Clubista, on maksumuurin takana. Jos jotain kiinnostaa voin pistää kopiona mutta..
Toimittaja kertoili leffan olevan paitsi keskenkasvuinen, myös naisvihamielinen.
Mitvit?
Voisko joku kertoa miten Fightklubista voi kaivaa naisvihamielisyyksiä?
Se että "epäfyysisen valinnan" (tirsk) tehneet toimittajat eivät pääse aihepiirin ohi ei ole mitenkään uusi ilmiö, mutta naisvihamielisyyspointtia en kyllä kekkaa.
Kysymys kaksi.
Lujen vampyyrijuttuja ja alkanut vähän vaivat tämä että mörön vastapeluri on katolisen kristinuskon edustaja.
Muistaako joku tarintaa jossa hammasveikkoa vastaan käy imaami, rabbi tai edes shamaani, poppamies.
Juu, Stephen Kingin Salems lotissa vampyyri kutsuu pappia shamaaniksi ja vertaa kohtaamiaan pyhiämiehiä, muuta en muista.
Muistaisko joku?
-
- etupotkija
- Viestit: 21188
- Lauteille: Joulukuu 2007
Viimeisin katsomasi elokuva
Viitsisitkö laittaa kopiota tuosta Hesarin tekstistä, kun ottaa jo melkein valmiiksi päähän.
Sopivan pitkät sitaatitkin kelpaavat.
Naisvihamielistä se leffa ei ole nähnytkään. On melko ala-arvoista elokuva-arvostelua ottaa mitään sivuseikkaa siitä ytimeen. Ydin on kuitenkin aika paljon suuremmissa linjoissa. Missä tarkalleen; siitä voi vääntää. Mutta se ei esim ole militanteissa, tissit omaavissa miehissä, alkoholisteissa tai muissa ongelmaisissa jne mistä kaikesta voi varmasti joku keksiä jotakin hyvin pienen jutun tynkää. Naisasioista jutun tynkä on yhtä lyhyt, vaikka tietenkin romanssia viritellään. Käsitteli leffa mitä tahansa, se on muuta ja naisystävällisyys tai -vihamielisyys ei mahdu edes maininnaksi. Eikä sitä edes ole.
Kaipaisin kyllä kopiota tuosta arvostelusta...
Sopivan pitkät sitaatitkin kelpaavat.
Naisvihamielistä se leffa ei ole nähnytkään. On melko ala-arvoista elokuva-arvostelua ottaa mitään sivuseikkaa siitä ytimeen. Ydin on kuitenkin aika paljon suuremmissa linjoissa. Missä tarkalleen; siitä voi vääntää. Mutta se ei esim ole militanteissa, tissit omaavissa miehissä, alkoholisteissa tai muissa ongelmaisissa jne mistä kaikesta voi varmasti joku keksiä jotakin hyvin pienen jutun tynkää. Naisasioista jutun tynkä on yhtä lyhyt, vaikka tietenkin romanssia viritellään. Käsitteli leffa mitä tahansa, se on muuta ja naisystävällisyys tai -vihamielisyys ei mahdu edes maininnaksi. Eikä sitä edes ole.
Kaipaisin kyllä kopiota tuosta arvostelusta...
Viimeisin katsomasi elokuva
Jussi Ahlroth HS
Julkaistu: 20.12.2019 2:00 , Päivitetty: 20.12.2019 7:27
SE oli vuoden, ehkä koko vuosikymmenen, isoin
juonenkäänne. Kaksikymmentä vuotta ensi-iltansa jälkeen Fight Club muistetaan ennen kaikkea siitä.
Vuonna 1999 se oli kuitenkin poikkeuksellinen elokuva monella tavalla.
Fight Club on MTV-sukupolven elokuva. Ohjaaja David Fincher oli aloittanut uransa musiikkivideoilla ja vuonna 1995 hän oli tehnyt yhden 1990-luvun ilkeimmistä Hollywood-elokuvista, sarjamurhaajaelokuvan Seitsemän. Fight Clubissa Fincher laittoi kameran nuolemaan huonekalujen pintoja ja hakattuja kasvoja. Leikkaukset ovat nopeita. Elokuvassa sykkii viehättävän pähkähullu energia.
Tämän päällä kulkee Chuck Palahniukin 1996 ilmestynestä romaanista muistuttava kertojanääni.
Elokuva on brutaali komedia miesten vallankumouksesta, musta satiiri miehisestä eksistentialistisesta ahdistuksesta. Samalla se on älykäs kulutusyhteiskunnan kritiikki.
Elokuvaa on myös pidetty väkivallalla mässäilevänä vastuuttomana komediana, joka muuttuu oudon vakavaksi ja sekavaksi jossain puolivälin jälkeen. Elokuvaa on alusta asti tulkittu oudolla tavalla. Sitä on syytetty naisvihasta ja väkivallan ihannoimisesta.
FIGHT CLUB kertoo työhönsä ja elämäänsä kyllästyneestä nimettömästä miehestä, jota esittää pidättyväisellä vimmalla Edward Norton. Hän on stressaantunut, kärsii unettomuudesta ja sisustaa asuntoaan Ikea-katalogin mukaan. Hän puhuu itselleen ja kutsuu itseään nimellä Jack.
Lääkäri suosittelee häntä menemään kivessyöpäsairaiden tukiryhmään kuulemaan, mitä todellinen kärsimys on. Siellä hän tutustuu Bobiin, joka kertoo avoimesti menettäneensä kaiken. Jack tajuaa, että kaikesta toivosta luopuminen on vapautta. Hän löytää tunteensa, itkee ja saa lopultakin nukuttua. Erilaisista tukiryhmistä tulee hänen harrastuksensa.
Monissa ryhmissä käy myös nainen nimeltään Marla – erinomainen Helena Bonham Carter – joka on samanlainen huijari kuin Jack. Jack haluaisi lähestyä Marlaa, muttei osaa.
Sitten Jack tutustuu Tyler Durdeniin, joka tuntuu olevan kaikkea sitä mitä hän itse haluaisi olla. Häntä esittää ärsyttävän rennosti Brad Pitt. Tyler on räävitön, komea, estoton ja rohkea yrittäjä, joka varastaa rasvaimuklinikoiden rasvajätteet, tekee niistä saippuaa ja myy takaisin rikkaille naisille. Tyler aloittaa riettaan suhteen Marlan kanssa.
Tyler käskee Jackia lyömään itseään baarin parkkipaikalla. He saavat katsojia ja perustavat salaisen tappelukerhon, Fight Clubin, jossa jokainen saa vuorollaan antaa ja ottaa turpaan. Se on kuin heidän oma tukiryhmänsä, mutta siellä ei jutella, vaan tapellaan. Tappelukerhon ensimmäinen sääntö on: ”Tappelukerhosta ei saa puhua.” Lauseesta tuli meemi jo ennen kuin meemit oli internetiin edes keksitty.
Salaiset tappeluringit leviävät ja Tyler alkaa kouluttaa jäsenistä armeijaa vallankumousta varten.
OUTO ELOKUVA oli ilmestyessään vaikea pala yleisölle, ja siitä tuli taloudellinen pettymys.
Fight Clubin satiiri oli ehkä liian mustaa, sen äly liian piilossa törkeän kuoren alla.
Kriitikotkaan eivät juuri innostuneet. HS:n kriitikko Jari Lindholm kuittasi arviossaan 1999 elokuvan roskaksi, joka ”kuvastaa pikemminkin ohjaajan ja hänen kukkopoikatähtiensä narsismia kuin aitoa taiteellista kunnianhimoa”.
Sitten tapahtui jotain.
Dvd:t alkoivat käydä kaupaksi, kovaa. Pikkuhiljaa Fight Clubista tuli yksi kaikkien aikojen suosituimpia dvd-julkaisuja. Imdb:n epätieteellisen mittarin mukaan se on tällä hetkellä historian katsotuimpien ja puhutuimpien – ei siis tuottavimpien – elokuvien listalla sijalla 19.
Vuosien myötä arviot elokuvasta ovat muuttuneet suopeammiksi.
Tuntui kuin ensi-isku olisi ollut liian kirvelevä ja vasta siitä toivuttua elokuvaa pystyttiin katsomaan kunnolla. Amerikkalainen yhteiskunta otti kiinni Palahniukin ja Fincherin hengästyneen etumatkan. Kymmenen vuotta sen ilmestymisen jälkeen The New York Times julisti Fight Clubin ”aikaamme määritteleväksi kulttielokuvaksi”.
VASTENMIELINEN tosiasia kuitenkin on, että Fight Clubin kulttisuosio on todennäköisesti ainakin osittain naisia vihaavien miesasiamiesten ansiota.
Kun elokuva ilmestyi, sitä siis syytettiin naisvihan lietsomisesta ja väkivaltaisen mieskuvan ihannoimisesta. Sitä pidettiin toksisen maskuliinisuuden ylistyslauluna ennen kuin ilmaisu edes keksittiin. Vaikka elokuva kritisoi väkivaltaista mieskuvaa, naisvihaajat ja incel-miehet löysivät elokuvasta itselleen innoittajan.
”Incel” tulee sanoista ”involuntary celibate”, eli tahtomattaan selibaatissa elävä. He ovat useimmiten nuoria heteromiehiä, jotka syyttävät vihastaan sitä, että eivät saa naisilta seksiä.
Netin keskustelupalstoilla jotkut tällaiset miehet ovat pitäneet Fight Clubin Tyler Durdenia sankarinaan. He haluavat samaistua Brad Pittin elokuvassa esittämään komeaan, vaaralliseen ja karismaattiseen roolihahmoon.
Fight Club -elokuva ja Palahniukin romaani toimivat tiettävästi innoittajina vihapuhujien termin ”snowflake”, lumihiutale, käyttöön ottamisessa. He käyttävät sitä poliittisena haukkumanimenä ihmiselle, joka loukkaantuu turhan helposti ja tunteellisista syistä. Fincherin elokuvassa Tyler sanoo kouluttamilleen sotilaille: ”Et ole kaunis tai ainutlaatuinen lumihiutale.”
Muutama kuukausi ennen Fight Clubia ensi-iltaan tuli The Matrix, toinen elokuva jonka nämä miehet ovat ottaneet omakseen.
Kaksi elokuvaa ovat hyvin erilaisia. The Matrixin voi nähdä äärimmäisenä fantasiana digitaalisen median haltuunottamisesta. Matrix näytti, että likaisessa kellarissa tietokoneruudun ääressä istuva nuori mies oli salaa kaiken kurjuuden takana piilevän säkenöivän todellisuuden valtias.
Fight Club tapahtuu sen sijaan Amerikassa, joka ei ollut vielä tajunnut internetin olemassaoloa. Fight Clubin miehillä ei ole valtaa tai otetta mediaan. Ainoa tapa miten he voivat vaikuttaa on tehdä tihutöitään ja toivoa, että niistä kerrotaan uutisissa.
Heidän maailmassaan likaisen kellarin takaa ei paljastu mitään. Sinne jämähtäneellä aikuisella pojalla on vain yksi tie ulos eksistentialistisesta umpikujastaan – viha ja väkivalta, tie jonka Fight Clubissa heille näyttää Tyler Durden.
Miehet, jotka ihailevat Tyler Durdenia alfauroksena ja miehisen vapautuksen esikuvana, eivät luultavasti ole ajatelleet elokuvaa loppuun asti.
Sekä Fight Clubin ihastelu että sen tuomitseminen oletetun naisvihan takia jättää kokonaan huomaamatta, että elokuva on räikeää satiiria.
Se alussa mainittu vuosikymmenen elokuvakäänne on avain tähän. Fight Clubin ahdistunut päähenkilö ”Jack” ja hänen karismaattinen ja törkeä kämppäkaverinsa Tyler Durden ovat yksi ja sama ihminen, eli Jack lyö itseään. Brad Pitt olikin koko ajan Edward Nortonin harha.
Käänne ei ole vain halpa juonikikka, joka on yhden katselun jälkeen nähty. Käänne on koko satiirin ydin.
Tyler Durdenista esikuvan itselleen tehnyt naistenvihaaja sulkee silmänsä siltä tosiasialta, että Tyler on Jackin sairaan mielen luoma harha. Sekä Chuck Palahniuk että David Fincher sanovat suoraan: katso, mitä tapahtuu, jos yrität identifioitua tällaiseen fantasiaolentoon. Siitä seuraa vain tuhoa, itsellesi ja muille.
FIGHT CLUB on eksistentialistinen elokuva. Vaikka se on hurjistuneen suorapuheinen eikä lainkaan hienovarainen, se on silti sydämeltään aito ja rehellinen kuva länsimaisen työssä käyvän kuluttajan ahdistuksesta.
Eksistentialistit puhuvat huonosta uskosta, mikä tarkoittaa elämistä itsepetoksessa. Ihmisessä on ikään kuin kaksi eri ihmistä, kaksi mieltä, joista yksi on rehellinen ja toinen valheellinen. Aikanaan huonoa uskoa kutsuttiinkin ”kaksisydämisyydeksi”.
Tämä on Jackin ja Tylerin tilanne.
Fight Club tuo eksistentialismin 1990-luvulle, jossa huonossa uskossa elävä konttorityöläinen pakenee elämänsä merkityksettömyyttä asuntonsa sisustamiseen Ikean katalogin mukaan.
KUN Fight Clubia katsoo toiseen kertaan ja tietää Jackin ja Tylerin olevan yksi ja sama ihminen, mieleen tulee kysymys. Miksi ihmeessä tappelukerhon miehet seuraavat Tyleria?
Jos kerran Jack ja Tyler ovat koko ajan olleet vain yksi ihminen, he päättävät seurata miestä, joka riitelee ja tappelee itsensä kanssa. Miksi?
Koska he tunnistavat Jackin ja Tylerin kamppailun. He näkevät ääneen näyteltynä saman kamppailun, jota he käyvät hiljaa sisällään.
Tyler kuvailee heidän tilannettaan tappelukerhon miehille pitämässään puheessa, jossa voi kuulla kaikuja Allen Ginsbergin Huuto-runon alusta:
”Näen tappelukehossa kaikkien aikojen vahvimmat ja fiksuimmat miehet. Näen valtavasti potentiaalia haaskattuna. Helvetti! Kokonainen sukupolvi täyttämässä bensatankkeja, tarjoilemassa, valkokauluksisia orjia. Mainokset saavat meidät jahtaamaan autoja ja vaatteita, tekemään töitä joita vihaamme, jotta voisimme ostaa kamaa, jota emme tarvitse. Olemme historian keskimmäisiä lapsia. Ilman tarkoitusta tai paikkaa. Meillä ei ole suurta sotaa, ei suurta lamaa. Meidän sotamme on henkinen sota. Meidän lamamme on elämämme. Televisio on kasvattanut meidät kaikki uskomaan, että joskus meistä tulisi miljonäärejä ja elokuvastaroja ja rokkitähtiä, mutta ei tule. Me alamme pikkuhiljaa ymmärtämään sen. Ja olemme todella, todella vihaisia.”
Tyler on oivaltanut, että yhteiskunta lukitsee ihmiset kuluttajiksi. On helppo paeta turvattomuuden ja merkityksettömyyden tunnetta kulutukseen ja elämän ulkoiseen järjestämiseen.
Tyler on omien sanojensa mukaan metsästäjä-keräilijä, eli käytännössä peto. Tai no, sika, sanan teini-ikäisessä mielessä. Jonkinlaisen alkukantaisuuden hakeminen on Tylerille usein vain oikeutus teinipoikamaiselle käytökselle.
Tyler virtsaa keittoon hotellin keittiössä. Hän ujuttaa lastenelokuvan filmiin sinne tänne kuvia sukuelimistä lapsiperheiden härnäämiseksi. Hän pistää seuraajansa tuhoamaan vuokravideokasetteja magneeteilla. Hän on yksinkertaisesti ilkeä ja itsekäs kakara, joka kiusaa toisia. Fight Club näyttää miten surkeat ovat seuraukset, kun nykymies yrittää päästä kosketuksiin todellisen itsensä kanssa väkivallan ja aggression kautta.
FIGHT CLUB on hirveän väkivaltainen, mikä on varmasti suurin syy siihen, miksi moni ei siitä pidä.
Ihmisiä hakataan kerta toisensa jälkeen iskuilla, joista jokainen voisi aiheuttaa pysyvän aivovamman.
Tappelemisella on kuitenkin merkitys. Tapellessaan miehet luopuvat fyysisestä koskemattomuudestaan. Se on iso juttu.
Tappeleminen on näiden miesten yhteinen salaisuus. Tappelukerhon ensimmäinen sääntö on, että siitä ei saa puhua. Jack vertaa tappelukerhoa kirkkoon ja sanoo ”jälkeenpäin tunsimme olevamme pelastuneita.”
Fight Clubissa väkivalta ja varsinkin turpaan saaminen on hengellinen kokemus. Tietenkin se on vastenmielistä, ja Fincher tekee tämän selväksi. Välillä myös Jack hakkaa muita vain koska haluaa purkaa turhautumistaan ja raivoaan. Silti tappelukerho on seurakunta pyhän turpaan saamisen mysteerin ympärillä.
Onko tässä mitään järkeä?
PALATAAN eksistentialismiin. Eksistentialismin mukaan me voimme elää aidosti vain, jos kouriintuntuvasti oivallamme oman kuolevaisuutemme.
Jackin tie muutokseen alkaa, kun hän syöpäsairaan Bobin sylissä ymmärtää, että voi olla vapaa vain luopumalla toivosta. Tyler ymmärtää, että toivosta luopuminen tarkoittaa kuoleman hyväksymistä.
Hän opettaa sen Jackille kaatamalla tämän kädelle syövyttävää lipeää. Jack yrittää paeta kipua mielessään, mutta Tyler käskee hänen olla läsnä.
Pakeneminen turvallisempaan paikkaan on nimittäin kuoleman pakenemista. Ikean katalogi, ostoksilla käyminen, työ, riippuvuus, suhde, voimaeläin, mikä tahansa, on pakopaikka. Vain jos luovuttaa ja luopuu toivosta, että jossain on parempi paikka, on lopulta todella vapaa.
Tyler sanoo viisaimman lauseensa koko elokuvassa: ”Vasta kun olemme menettäneet kaiken, olemme vapaita tekemään mitä tahansa.”
Fight Clubissa tappelun ihannointi ja typerä teini-ikäinen äijäily yhdistyy tällaiseen aitoon elämän oivaltamiseen oudolla ja viehättävällä tavalla. Se tekee teoksesta niin ainutlaatuisen.
ELOKUVAN loppupuolella satiiri ottaa lisää kierroksia. Tylerin seurakunta lähtee toteuttamaan maanpäällistä paratiisiaan, Projekti Täystuhoa. Ryhmä tekee terrori-iskuja, joilla Tyler haluaa romuttaa järjestelmän.
Tyler sanoo ajavansa taloudellista tasa-arvoa räjäyttämällä luottokorttifirmojen pääkonttoreita.
Siinä vaiheessa Jack irtisanoutuu koko touhusta ja ymmärtää, että Tyler täytyy pysäyttää.
Elokuva näyttää, ettei ole mitään järkeä yrittää kanavoida miesten väkivallan keskellä kokemaa yhteyttä yhteiskunnalliseksi muutokseksi. Se johtaa vain tuhoon.
NE, jotka pitävät Fight Clubia väkivallan ja miehisyyden ihannoimisena, eivät näe sen lopun traagisuutta sekä romanttisuutta. Tragedia kerrotaan niiden kahden henkilön kautta, jotka aloittivat Jackin muutoksen, Bobin ja Marlan.
Ensin tulee tragedia. Kun vastarintaliike alkaa tehdä iskujaan, yhteiskunta vastaa. Poliisi ampuu Bobin.
Juuri Bobin hormonihoidon kasvattamien miesrintojen pehmeydessä Jack ensimmäisen kerran saa elokuvan alussa kosketuksen omiin tunteisiinsa ja osaa itkeä.
Kaikki tämä tuhoutuu Tylerin vallankumouksessa. Kun mies kuvittelee väkivallan olevan vapautuksen menetelmä, hän tuhoaa itsensä, omat tunteensa ja on vaarassa viedä maailman mukanaan.
Sitten tulee romanssi.
Jackin kahtiajakautuneisuus tekee Marlan hulluksi.
Fight Club paljastuu lopussa hyvin perinteiseksi, jopa konservatiiviseksi tarinaksi. Se on tarina siitä, miten sankari saa naisen tappamalla roiston. Juju on, että sankari ja roisto ovat sama ihminen.
Elokuvan loppuratkaisu ovat Jackin sanat Marlalle: ”Tapasit minut hyvin oudossa vaiheessa elämääni.”
Jack ei lopulta luonut Tyleria voidakseen tapella itsensä kanssa. Jack loi Tylerin, koska hän kuvitteli ettei pystyisi suhteeseen Marlan kanssa sellaisena kuin hän oikeasti on. ”Olen 30-vuotias poika, en voi mennä naimisiin”, hän sanoo aiemmin elokuvassa.
Tämä on hänen tragediansa. Hänen piti luoda naurettavan stereotyyppinen äijähahmo, Brad Pitt, voidakseen olla Marlan kanssa.
Tämä on incel-miesten todellinen tragedia. He kuvittelevat olevansa riittämättömiä sellaisina kuin he ovat, kärsivät tästä kuvitelmastaan ja kostavat sen maailmalle.
Tämä on Chuck Palahniukin ja David Fincherin meille kertoma tarina, jo kaksikymmentä vuotta sitten.
Siksi Fight Clubista pitää edelleen puhua.
Julkaistu: 20.12.2019 2:00 , Päivitetty: 20.12.2019 7:27
SE oli vuoden, ehkä koko vuosikymmenen, isoin
juonenkäänne. Kaksikymmentä vuotta ensi-iltansa jälkeen Fight Club muistetaan ennen kaikkea siitä.
Vuonna 1999 se oli kuitenkin poikkeuksellinen elokuva monella tavalla.
Fight Club on MTV-sukupolven elokuva. Ohjaaja David Fincher oli aloittanut uransa musiikkivideoilla ja vuonna 1995 hän oli tehnyt yhden 1990-luvun ilkeimmistä Hollywood-elokuvista, sarjamurhaajaelokuvan Seitsemän. Fight Clubissa Fincher laittoi kameran nuolemaan huonekalujen pintoja ja hakattuja kasvoja. Leikkaukset ovat nopeita. Elokuvassa sykkii viehättävän pähkähullu energia.
Tämän päällä kulkee Chuck Palahniukin 1996 ilmestynestä romaanista muistuttava kertojanääni.
Elokuva on brutaali komedia miesten vallankumouksesta, musta satiiri miehisestä eksistentialistisesta ahdistuksesta. Samalla se on älykäs kulutusyhteiskunnan kritiikki.
Elokuvaa on myös pidetty väkivallalla mässäilevänä vastuuttomana komediana, joka muuttuu oudon vakavaksi ja sekavaksi jossain puolivälin jälkeen. Elokuvaa on alusta asti tulkittu oudolla tavalla. Sitä on syytetty naisvihasta ja väkivallan ihannoimisesta.
FIGHT CLUB kertoo työhönsä ja elämäänsä kyllästyneestä nimettömästä miehestä, jota esittää pidättyväisellä vimmalla Edward Norton. Hän on stressaantunut, kärsii unettomuudesta ja sisustaa asuntoaan Ikea-katalogin mukaan. Hän puhuu itselleen ja kutsuu itseään nimellä Jack.
Lääkäri suosittelee häntä menemään kivessyöpäsairaiden tukiryhmään kuulemaan, mitä todellinen kärsimys on. Siellä hän tutustuu Bobiin, joka kertoo avoimesti menettäneensä kaiken. Jack tajuaa, että kaikesta toivosta luopuminen on vapautta. Hän löytää tunteensa, itkee ja saa lopultakin nukuttua. Erilaisista tukiryhmistä tulee hänen harrastuksensa.
Monissa ryhmissä käy myös nainen nimeltään Marla – erinomainen Helena Bonham Carter – joka on samanlainen huijari kuin Jack. Jack haluaisi lähestyä Marlaa, muttei osaa.
Sitten Jack tutustuu Tyler Durdeniin, joka tuntuu olevan kaikkea sitä mitä hän itse haluaisi olla. Häntä esittää ärsyttävän rennosti Brad Pitt. Tyler on räävitön, komea, estoton ja rohkea yrittäjä, joka varastaa rasvaimuklinikoiden rasvajätteet, tekee niistä saippuaa ja myy takaisin rikkaille naisille. Tyler aloittaa riettaan suhteen Marlan kanssa.
Tyler käskee Jackia lyömään itseään baarin parkkipaikalla. He saavat katsojia ja perustavat salaisen tappelukerhon, Fight Clubin, jossa jokainen saa vuorollaan antaa ja ottaa turpaan. Se on kuin heidän oma tukiryhmänsä, mutta siellä ei jutella, vaan tapellaan. Tappelukerhon ensimmäinen sääntö on: ”Tappelukerhosta ei saa puhua.” Lauseesta tuli meemi jo ennen kuin meemit oli internetiin edes keksitty.
Salaiset tappeluringit leviävät ja Tyler alkaa kouluttaa jäsenistä armeijaa vallankumousta varten.
OUTO ELOKUVA oli ilmestyessään vaikea pala yleisölle, ja siitä tuli taloudellinen pettymys.
Fight Clubin satiiri oli ehkä liian mustaa, sen äly liian piilossa törkeän kuoren alla.
Kriitikotkaan eivät juuri innostuneet. HS:n kriitikko Jari Lindholm kuittasi arviossaan 1999 elokuvan roskaksi, joka ”kuvastaa pikemminkin ohjaajan ja hänen kukkopoikatähtiensä narsismia kuin aitoa taiteellista kunnianhimoa”.
Sitten tapahtui jotain.
Dvd:t alkoivat käydä kaupaksi, kovaa. Pikkuhiljaa Fight Clubista tuli yksi kaikkien aikojen suosituimpia dvd-julkaisuja. Imdb:n epätieteellisen mittarin mukaan se on tällä hetkellä historian katsotuimpien ja puhutuimpien – ei siis tuottavimpien – elokuvien listalla sijalla 19.
Vuosien myötä arviot elokuvasta ovat muuttuneet suopeammiksi.
Tuntui kuin ensi-isku olisi ollut liian kirvelevä ja vasta siitä toivuttua elokuvaa pystyttiin katsomaan kunnolla. Amerikkalainen yhteiskunta otti kiinni Palahniukin ja Fincherin hengästyneen etumatkan. Kymmenen vuotta sen ilmestymisen jälkeen The New York Times julisti Fight Clubin ”aikaamme määritteleväksi kulttielokuvaksi”.
VASTENMIELINEN tosiasia kuitenkin on, että Fight Clubin kulttisuosio on todennäköisesti ainakin osittain naisia vihaavien miesasiamiesten ansiota.
Kun elokuva ilmestyi, sitä siis syytettiin naisvihan lietsomisesta ja väkivaltaisen mieskuvan ihannoimisesta. Sitä pidettiin toksisen maskuliinisuuden ylistyslauluna ennen kuin ilmaisu edes keksittiin. Vaikka elokuva kritisoi väkivaltaista mieskuvaa, naisvihaajat ja incel-miehet löysivät elokuvasta itselleen innoittajan.
”Incel” tulee sanoista ”involuntary celibate”, eli tahtomattaan selibaatissa elävä. He ovat useimmiten nuoria heteromiehiä, jotka syyttävät vihastaan sitä, että eivät saa naisilta seksiä.
Netin keskustelupalstoilla jotkut tällaiset miehet ovat pitäneet Fight Clubin Tyler Durdenia sankarinaan. He haluavat samaistua Brad Pittin elokuvassa esittämään komeaan, vaaralliseen ja karismaattiseen roolihahmoon.
Fight Club -elokuva ja Palahniukin romaani toimivat tiettävästi innoittajina vihapuhujien termin ”snowflake”, lumihiutale, käyttöön ottamisessa. He käyttävät sitä poliittisena haukkumanimenä ihmiselle, joka loukkaantuu turhan helposti ja tunteellisista syistä. Fincherin elokuvassa Tyler sanoo kouluttamilleen sotilaille: ”Et ole kaunis tai ainutlaatuinen lumihiutale.”
Muutama kuukausi ennen Fight Clubia ensi-iltaan tuli The Matrix, toinen elokuva jonka nämä miehet ovat ottaneet omakseen.
Kaksi elokuvaa ovat hyvin erilaisia. The Matrixin voi nähdä äärimmäisenä fantasiana digitaalisen median haltuunottamisesta. Matrix näytti, että likaisessa kellarissa tietokoneruudun ääressä istuva nuori mies oli salaa kaiken kurjuuden takana piilevän säkenöivän todellisuuden valtias.
Fight Club tapahtuu sen sijaan Amerikassa, joka ei ollut vielä tajunnut internetin olemassaoloa. Fight Clubin miehillä ei ole valtaa tai otetta mediaan. Ainoa tapa miten he voivat vaikuttaa on tehdä tihutöitään ja toivoa, että niistä kerrotaan uutisissa.
Heidän maailmassaan likaisen kellarin takaa ei paljastu mitään. Sinne jämähtäneellä aikuisella pojalla on vain yksi tie ulos eksistentialistisesta umpikujastaan – viha ja väkivalta, tie jonka Fight Clubissa heille näyttää Tyler Durden.
Miehet, jotka ihailevat Tyler Durdenia alfauroksena ja miehisen vapautuksen esikuvana, eivät luultavasti ole ajatelleet elokuvaa loppuun asti.
Sekä Fight Clubin ihastelu että sen tuomitseminen oletetun naisvihan takia jättää kokonaan huomaamatta, että elokuva on räikeää satiiria.
Se alussa mainittu vuosikymmenen elokuvakäänne on avain tähän. Fight Clubin ahdistunut päähenkilö ”Jack” ja hänen karismaattinen ja törkeä kämppäkaverinsa Tyler Durden ovat yksi ja sama ihminen, eli Jack lyö itseään. Brad Pitt olikin koko ajan Edward Nortonin harha.
Käänne ei ole vain halpa juonikikka, joka on yhden katselun jälkeen nähty. Käänne on koko satiirin ydin.
Tyler Durdenista esikuvan itselleen tehnyt naistenvihaaja sulkee silmänsä siltä tosiasialta, että Tyler on Jackin sairaan mielen luoma harha. Sekä Chuck Palahniuk että David Fincher sanovat suoraan: katso, mitä tapahtuu, jos yrität identifioitua tällaiseen fantasiaolentoon. Siitä seuraa vain tuhoa, itsellesi ja muille.
FIGHT CLUB on eksistentialistinen elokuva. Vaikka se on hurjistuneen suorapuheinen eikä lainkaan hienovarainen, se on silti sydämeltään aito ja rehellinen kuva länsimaisen työssä käyvän kuluttajan ahdistuksesta.
Eksistentialistit puhuvat huonosta uskosta, mikä tarkoittaa elämistä itsepetoksessa. Ihmisessä on ikään kuin kaksi eri ihmistä, kaksi mieltä, joista yksi on rehellinen ja toinen valheellinen. Aikanaan huonoa uskoa kutsuttiinkin ”kaksisydämisyydeksi”.
Tämä on Jackin ja Tylerin tilanne.
Fight Club tuo eksistentialismin 1990-luvulle, jossa huonossa uskossa elävä konttorityöläinen pakenee elämänsä merkityksettömyyttä asuntonsa sisustamiseen Ikean katalogin mukaan.
KUN Fight Clubia katsoo toiseen kertaan ja tietää Jackin ja Tylerin olevan yksi ja sama ihminen, mieleen tulee kysymys. Miksi ihmeessä tappelukerhon miehet seuraavat Tyleria?
Jos kerran Jack ja Tyler ovat koko ajan olleet vain yksi ihminen, he päättävät seurata miestä, joka riitelee ja tappelee itsensä kanssa. Miksi?
Koska he tunnistavat Jackin ja Tylerin kamppailun. He näkevät ääneen näyteltynä saman kamppailun, jota he käyvät hiljaa sisällään.
Tyler kuvailee heidän tilannettaan tappelukerhon miehille pitämässään puheessa, jossa voi kuulla kaikuja Allen Ginsbergin Huuto-runon alusta:
”Näen tappelukehossa kaikkien aikojen vahvimmat ja fiksuimmat miehet. Näen valtavasti potentiaalia haaskattuna. Helvetti! Kokonainen sukupolvi täyttämässä bensatankkeja, tarjoilemassa, valkokauluksisia orjia. Mainokset saavat meidät jahtaamaan autoja ja vaatteita, tekemään töitä joita vihaamme, jotta voisimme ostaa kamaa, jota emme tarvitse. Olemme historian keskimmäisiä lapsia. Ilman tarkoitusta tai paikkaa. Meillä ei ole suurta sotaa, ei suurta lamaa. Meidän sotamme on henkinen sota. Meidän lamamme on elämämme. Televisio on kasvattanut meidät kaikki uskomaan, että joskus meistä tulisi miljonäärejä ja elokuvastaroja ja rokkitähtiä, mutta ei tule. Me alamme pikkuhiljaa ymmärtämään sen. Ja olemme todella, todella vihaisia.”
Tyler on oivaltanut, että yhteiskunta lukitsee ihmiset kuluttajiksi. On helppo paeta turvattomuuden ja merkityksettömyyden tunnetta kulutukseen ja elämän ulkoiseen järjestämiseen.
Tyler on omien sanojensa mukaan metsästäjä-keräilijä, eli käytännössä peto. Tai no, sika, sanan teini-ikäisessä mielessä. Jonkinlaisen alkukantaisuuden hakeminen on Tylerille usein vain oikeutus teinipoikamaiselle käytökselle.
Tyler virtsaa keittoon hotellin keittiössä. Hän ujuttaa lastenelokuvan filmiin sinne tänne kuvia sukuelimistä lapsiperheiden härnäämiseksi. Hän pistää seuraajansa tuhoamaan vuokravideokasetteja magneeteilla. Hän on yksinkertaisesti ilkeä ja itsekäs kakara, joka kiusaa toisia. Fight Club näyttää miten surkeat ovat seuraukset, kun nykymies yrittää päästä kosketuksiin todellisen itsensä kanssa väkivallan ja aggression kautta.
FIGHT CLUB on hirveän väkivaltainen, mikä on varmasti suurin syy siihen, miksi moni ei siitä pidä.
Ihmisiä hakataan kerta toisensa jälkeen iskuilla, joista jokainen voisi aiheuttaa pysyvän aivovamman.
Tappelemisella on kuitenkin merkitys. Tapellessaan miehet luopuvat fyysisestä koskemattomuudestaan. Se on iso juttu.
Tappeleminen on näiden miesten yhteinen salaisuus. Tappelukerhon ensimmäinen sääntö on, että siitä ei saa puhua. Jack vertaa tappelukerhoa kirkkoon ja sanoo ”jälkeenpäin tunsimme olevamme pelastuneita.”
Fight Clubissa väkivalta ja varsinkin turpaan saaminen on hengellinen kokemus. Tietenkin se on vastenmielistä, ja Fincher tekee tämän selväksi. Välillä myös Jack hakkaa muita vain koska haluaa purkaa turhautumistaan ja raivoaan. Silti tappelukerho on seurakunta pyhän turpaan saamisen mysteerin ympärillä.
Onko tässä mitään järkeä?
PALATAAN eksistentialismiin. Eksistentialismin mukaan me voimme elää aidosti vain, jos kouriintuntuvasti oivallamme oman kuolevaisuutemme.
Jackin tie muutokseen alkaa, kun hän syöpäsairaan Bobin sylissä ymmärtää, että voi olla vapaa vain luopumalla toivosta. Tyler ymmärtää, että toivosta luopuminen tarkoittaa kuoleman hyväksymistä.
Hän opettaa sen Jackille kaatamalla tämän kädelle syövyttävää lipeää. Jack yrittää paeta kipua mielessään, mutta Tyler käskee hänen olla läsnä.
Pakeneminen turvallisempaan paikkaan on nimittäin kuoleman pakenemista. Ikean katalogi, ostoksilla käyminen, työ, riippuvuus, suhde, voimaeläin, mikä tahansa, on pakopaikka. Vain jos luovuttaa ja luopuu toivosta, että jossain on parempi paikka, on lopulta todella vapaa.
Tyler sanoo viisaimman lauseensa koko elokuvassa: ”Vasta kun olemme menettäneet kaiken, olemme vapaita tekemään mitä tahansa.”
Fight Clubissa tappelun ihannointi ja typerä teini-ikäinen äijäily yhdistyy tällaiseen aitoon elämän oivaltamiseen oudolla ja viehättävällä tavalla. Se tekee teoksesta niin ainutlaatuisen.
ELOKUVAN loppupuolella satiiri ottaa lisää kierroksia. Tylerin seurakunta lähtee toteuttamaan maanpäällistä paratiisiaan, Projekti Täystuhoa. Ryhmä tekee terrori-iskuja, joilla Tyler haluaa romuttaa järjestelmän.
Tyler sanoo ajavansa taloudellista tasa-arvoa räjäyttämällä luottokorttifirmojen pääkonttoreita.
Siinä vaiheessa Jack irtisanoutuu koko touhusta ja ymmärtää, että Tyler täytyy pysäyttää.
Elokuva näyttää, ettei ole mitään järkeä yrittää kanavoida miesten väkivallan keskellä kokemaa yhteyttä yhteiskunnalliseksi muutokseksi. Se johtaa vain tuhoon.
NE, jotka pitävät Fight Clubia väkivallan ja miehisyyden ihannoimisena, eivät näe sen lopun traagisuutta sekä romanttisuutta. Tragedia kerrotaan niiden kahden henkilön kautta, jotka aloittivat Jackin muutoksen, Bobin ja Marlan.
Ensin tulee tragedia. Kun vastarintaliike alkaa tehdä iskujaan, yhteiskunta vastaa. Poliisi ampuu Bobin.
Juuri Bobin hormonihoidon kasvattamien miesrintojen pehmeydessä Jack ensimmäisen kerran saa elokuvan alussa kosketuksen omiin tunteisiinsa ja osaa itkeä.
Kaikki tämä tuhoutuu Tylerin vallankumouksessa. Kun mies kuvittelee väkivallan olevan vapautuksen menetelmä, hän tuhoaa itsensä, omat tunteensa ja on vaarassa viedä maailman mukanaan.
Sitten tulee romanssi.
Jackin kahtiajakautuneisuus tekee Marlan hulluksi.
Fight Club paljastuu lopussa hyvin perinteiseksi, jopa konservatiiviseksi tarinaksi. Se on tarina siitä, miten sankari saa naisen tappamalla roiston. Juju on, että sankari ja roisto ovat sama ihminen.
Elokuvan loppuratkaisu ovat Jackin sanat Marlalle: ”Tapasit minut hyvin oudossa vaiheessa elämääni.”
Jack ei lopulta luonut Tyleria voidakseen tapella itsensä kanssa. Jack loi Tylerin, koska hän kuvitteli ettei pystyisi suhteeseen Marlan kanssa sellaisena kuin hän oikeasti on. ”Olen 30-vuotias poika, en voi mennä naimisiin”, hän sanoo aiemmin elokuvassa.
Tämä on hänen tragediansa. Hänen piti luoda naurettavan stereotyyppinen äijähahmo, Brad Pitt, voidakseen olla Marlan kanssa.
Tämä on incel-miesten todellinen tragedia. He kuvittelevat olevansa riittämättömiä sellaisina kuin he ovat, kärsivät tästä kuvitelmastaan ja kostavat sen maailmalle.
Tämä on Chuck Palahniukin ja David Fincherin meille kertoma tarina, jo kaksikymmentä vuotta sitten.
Siksi Fight Clubista pitää edelleen puhua.
-
- etupotkija
- Viestit: 6584
- Lauteille: Elokuu 2006
- Paikkakunta: Vaasa
- Etulaji: Nyrkkeily
- Sivulajit: Sra, IDPA
- Takalajit: Mil Fight, Pekiti Tirsia, Escrima
Viimeisin katsomasi elokuva
Hyvä artikkeli (vaikka olen eri mieltä osasta tulkinnoista, ei se tee niistä vääriä) ja tosiaan misogyynistä tästä leffasta ei saa, ellei ole todellakin laput silmillä oman isminsä kanssa.
Olen katsonut Fight Clubin ehkä kymmenkunta kertaa ja joka katselulla se aukeaa enemmän. Pitää katsoa jos olisi aikaa kirjoittaa syvempi analyysi siitä.
Olen katsonut Fight Clubin ehkä kymmenkunta kertaa ja joka katselulla se aukeaa enemmän. Pitää katsoa jos olisi aikaa kirjoittaa syvempi analyysi siitä.
nNt my circus, not my monkeys.
-
- etupotkija
- Viestit: 21188
- Lauteille: Joulukuu 2007
Viimeisin katsomasi elokuva
Mieluummin luen sinun analyysisi tai oikeastaan kenen tahansa tässä ketjussa pohtivien ajatuksia.
Miten voi olla noin hyvin alkava kirjoitus, mikä on lopulta noin passka?
Tuona aikana alkoi heräämään uudella tavalla kaikenmaailman antisankari- ja muut katsojaa haastavat setit. Fight Club on ihan kaikkea. Kyllä se on ahdetun miehisyyden heräämisen toksisen maskuliininen riemulaulu samassa kuin se on myös kaikkea sitä kyseenalaistava setti. Tätä siinä haastetaan pohtimaan ja tietenkään kaikki eivät selviä haasteista, joita taiteilijat asettavat. Sitten pitää valkata ja paljastaa samassa mitä osaa ei tajua.
Nerokasta siinä on se, kuinka metafora kaksista täysin päinvastaisista kolikon puolista kertoo myös sen kuinka leffa pitää tulkita samaan aikaan kahdella eri tavalla. Ja tämä tulkinta on osaltani johdettu ihan pelkästään siitä miten se kolisee. Se kolisee aikalailla jokaisella tavalla. Sekä niillä miten tuo teksti tulkitsee itse leffaa (eikä joitain witun miesasiamiehiä ) että miten tuo teksti kertoo että leffaa muka ei tule tulkita. Mitenkä niin ei?
Tuo miesasiamiesjuonne siinä sen sijaan on täysin leffan todellisuudesta vieraantunutta, vaikka nyt joku jonkun maan oman elämänsä Laasanen jossain siteeraisikin elokuvaa. Mitä sitten? Määritteleekö muka se kuka elokuvaa fanittaa elokuvaa itseään? (Tietyssä mielessä kyllä, mutta silti...)
Itselleni Fight Club toisin kuin monelle muulle oli paras nimenomaisesti ekalla kerralla, enkä koe sitä joka kerralla paranemista, mistä monet puhuvat. Ylipäätään se on vain yksi merkittävä ja hemmetin hyvä leffa minulle, mutta ei mitenkään siinä sakissa kovin erityinen. Mutta esimerkkinä ajankuvasta ja leffojen/sarjojen kehityksestä, se on loistava ja tekeleenä tässä suhteessa merkittävä.
Aissaattana, nyt en muista jauhoiko Žižek koskaan tästä pätkästä? Siinä sentään on nero, jonka näkökulma on aina mielenkiintoista kuulla. Varsinkin leffoissa.
Miten voi olla noin hyvin alkava kirjoitus, mikä on lopulta noin passka?
Tuona aikana alkoi heräämään uudella tavalla kaikenmaailman antisankari- ja muut katsojaa haastavat setit. Fight Club on ihan kaikkea. Kyllä se on ahdetun miehisyyden heräämisen toksisen maskuliininen riemulaulu samassa kuin se on myös kaikkea sitä kyseenalaistava setti. Tätä siinä haastetaan pohtimaan ja tietenkään kaikki eivät selviä haasteista, joita taiteilijat asettavat. Sitten pitää valkata ja paljastaa samassa mitä osaa ei tajua.
Nerokasta siinä on se, kuinka metafora kaksista täysin päinvastaisista kolikon puolista kertoo myös sen kuinka leffa pitää tulkita samaan aikaan kahdella eri tavalla. Ja tämä tulkinta on osaltani johdettu ihan pelkästään siitä miten se kolisee. Se kolisee aikalailla jokaisella tavalla. Sekä niillä miten tuo teksti tulkitsee itse leffaa (eikä joitain witun miesasiamiehiä ) että miten tuo teksti kertoo että leffaa muka ei tule tulkita. Mitenkä niin ei?
Tuo miesasiamiesjuonne siinä sen sijaan on täysin leffan todellisuudesta vieraantunutta, vaikka nyt joku jonkun maan oman elämänsä Laasanen jossain siteeraisikin elokuvaa. Mitä sitten? Määritteleekö muka se kuka elokuvaa fanittaa elokuvaa itseään? (Tietyssä mielessä kyllä, mutta silti...)
Itselleni Fight Club toisin kuin monelle muulle oli paras nimenomaisesti ekalla kerralla, enkä koe sitä joka kerralla paranemista, mistä monet puhuvat. Ylipäätään se on vain yksi merkittävä ja hemmetin hyvä leffa minulle, mutta ei mitenkään siinä sakissa kovin erityinen. Mutta esimerkkinä ajankuvasta ja leffojen/sarjojen kehityksestä, se on loistava ja tekeleenä tässä suhteessa merkittävä.
Aissaattana, nyt en muista jauhoiko Žižek koskaan tästä pätkästä? Siinä sentään on nero, jonka näkökulma on aina mielenkiintoista kuulla. Varsinkin leffoissa.
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 2133
- Lauteille: Tammikuu 2008
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Thainyrkkeily
- Sivulajit: Potkunyrkkeily; nyrkkeily
Viimeisin katsomasi elokuva
Jäin katsomaan uudestaan jo näkemäni leffan Kong; pääkallosaari. Ihan viihdyttävä pätkä. Tosin nyt kun katsoin toistamiseen, niin jäin miettimään Samuel L. Jacksonin roolin tarpeellisuutta leffassa. Se on vähän hatara mielestäni. Lähinnä rooli on tehty Samuelia varten, jotta se voi pomoilla viidakossa eikä vaan kaupungissa. Jotenkin ohut hahmo ja ennaltaoleva tyyppi. Ihan räyhäkkä sinällään, mutta... Ennalta-arvattava tyyppi ja ennalta-arvattu kohtalokin (jätetään sanomatta, jos ei joku ole pätkää nähnyt). Mutta Jacksonimaista uhoa on kyllä taas. Hiddlestonin hahmo jäi kans vähän ohueksi, niin kuin kaikkien muidenkin. Vähän kököt hahmot. Hauskoja ölliäisiä. Ja sen verran ölliäisiä riitti, että noin yöllä unta, että hiivin viidakossa aseen kanssa väistellen ties mitä mölliäisiä... Tosta ideasta ois saanut vaikka mitä, mut nyt toteutus oli vähän kökkö. Tämä siis mun mielipide, elkääs nyt suuttuko tästä.
Hobitti-leffat uusinnassa menossa meillä, se viimonen odottaa vuoroaan. Siinä on kyllä ohuesta kirjasta kaivettu kaikki esille ja tungettu leffaan. Plus lisätty omia aika reilulla kädellä. Viihdyttävää toki juu. Ja kyllähän noita kääpiöiden taisteluja katsoo ihan mielellään.
Hobitti-leffat uusinnassa menossa meillä, se viimonen odottaa vuoroaan. Siinä on kyllä ohuesta kirjasta kaivettu kaikki esille ja tungettu leffaan. Plus lisätty omia aika reilulla kädellä. Viihdyttävää toki juu. Ja kyllähän noita kääpiöiden taisteluja katsoo ihan mielellään.
Frankly my dear, I don`t give a damn.
-
- päähänpotkija
- Viestit: 16270
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Viimeisin katsomasi elokuva
Nyt ei ole paukkuja Fightklubiin asti.
Tää perkeleen poteminen syö energian kaiken.
Kattelin tossa Komisario Palmuja kukerta niitä tuli.
Onhan ne viehättäviä mutta tää univelka otti omansa. Vanha Helsinki on mustavalkosena kivaa katella.
Kala nimeltä Wanda oli taas tavattoman hauska, kestää aikaa pikkujuttuineen. Kiusaa edelleen se että Jamelee Curtis kuvittelee olevansa ykköstara vaikka on helposti heikoin lenkki.
Sunnuntaina katsoin tuon Princen koska Jason Patric ja John Cusack ja Bruce Williskin..
Olipas kertakaikkiaan tylsä ja ennalta-arvattava ja tylsä.
Ei tollasia pitäis tehdä.
ärg
Tää perkeleen poteminen syö energian kaiken.
Kattelin tossa Komisario Palmuja kukerta niitä tuli.
Onhan ne viehättäviä mutta tää univelka otti omansa. Vanha Helsinki on mustavalkosena kivaa katella.
Kala nimeltä Wanda oli taas tavattoman hauska, kestää aikaa pikkujuttuineen. Kiusaa edelleen se että Jamelee Curtis kuvittelee olevansa ykköstara vaikka on helposti heikoin lenkki.
Sunnuntaina katsoin tuon Princen koska Jason Patric ja John Cusack ja Bruce Williskin..
Olipas kertakaikkiaan tylsä ja ennalta-arvattava ja tylsä.
Ei tollasia pitäis tehdä.
ärg
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 2133
- Lauteille: Tammikuu 2008
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Thainyrkkeily
- Sivulajit: Potkunyrkkeily; nyrkkeily
Viimeisin katsomasi elokuva
Venom. Piru, et mä tykkäsin! Tom Hardy Venom/Eddie Brockina hoiti homman tyylillä kotiin. Oli sopivan skitso, sekopää, ja kuitenkin aika charmantti mun mielestä. Tykkäsin kybällä.
Toinen mikä katottiin miehen kanssa (Venomin katsoin yksin, ei se ymmärrä moisten päälle), They shall not grow old. Dokumentti toisesta maailmansodasta aikalaismiesten kertomana. Oli mielenkiintoinen, oli uutta kuvamateriaalia väreissä ja kaikkea. Suosittelen kaikille niille, joita sodat kiinnostaa. Aika raakoja faktoja herrat kertoili. Rankkaa. Ja tosi nuorina osa oli sinne lähtenyt kuin kesäretkelle.
Toinen mikä katottiin miehen kanssa (Venomin katsoin yksin, ei se ymmärrä moisten päälle), They shall not grow old. Dokumentti toisesta maailmansodasta aikalaismiesten kertomana. Oli mielenkiintoinen, oli uutta kuvamateriaalia väreissä ja kaikkea. Suosittelen kaikille niille, joita sodat kiinnostaa. Aika raakoja faktoja herrat kertoili. Rankkaa. Ja tosi nuorina osa oli sinne lähtenyt kuin kesäretkelle.
Frankly my dear, I don`t give a damn.
-
- munillepotkija
- Viestit: 516
- Lauteille: Heinäkuu 2019
- Etulaji: Karate
- Sivulajit: Jujutsu, Kenjutsu, Escrima.
- Takalajit: Aikido
Viimeisin katsomasi elokuva
Katsoin Ip Manin eilen. Kolmosen olen myös nähnyt mutta kakkonen on vielä katsomatta.
Seuraajat
-JP- • AhabFoul • Aleksi T • AlexMachine • Anapiros • Anonyymi Apina • Antti • AriJ • ArtoH • Atticora • bjjpro • Candy • Ciancell • Clancy B. • Dojon Jäykin • Elyna • finnjet • FTale • Fubarbarian • Giovanni-Di-Amore • harlinmoss • Heikki Haverinen • Hemmukka • Hirabayashi • Holopainen • htt • Invictus • Ispa • ivanjutila • Jaakko Suhonen • Jani Rantalainen • JanneKoo • Jasir • Joni Samanen • jonnybaba • Jonttu • Joutilas • judislotonline • Kalo • Kari Aittomäki • Kari Mäki-Kuutti • Kataja • katar • kenttiensankari • Kerkko • kimmokammo • KingBuzzo • kivi • kojiro • Kompastelija • Kuhmu • KungFuPissis • Lasse Candé • leanshots • Leij0na • Loituma • Lowclass • Lumina • Lybeck • magamies • makelainen • Mariska • Marjapuuromies • MarkkuT • marks • Mika Pallari • Mika Tervo • MikkeM • mronkain • mronkain • Muerte • Nahkaparoni • NikoJT • ninja • Oar • Paanari • Pakkaslordi • Paliapna • pkka • Point • Pop27 • Rahanpesijä • Reba • Riku Ähvä • Roku • rondotaylor • Ruukie • RyanAvery • Räikkönen • Safor • sanppa75 • Satsujin • Sheephead • shogun • Sitav Abdullah • Snake-Master • Snuskmumriken • socalled • Stick • sundaywarrior • T-T • Taijin harjoittaja • tapsaattori • Thelema • Throwback • Timpa • tmattinen • tohtorismies • Tomppaoffin • Tuoska • Tyrsky • vaaramies • Villi Sika • Wombattle • xYm • yloneha • Yrittäjä • zzkettu