Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti.
Henkinen kehitys tai muu kokonaisvaltaisuus kamppailulajeissa
Valvoja: Valvoja
Kokonaisvaltainen kehittyminen kamppailulajeissa
Ehkä sellainen henkinen kasvu on olemassa koska löytyy se mustempi puoli myös, eli jotkut siirtyvät rikollisiksi tai sellaisten opettajiksi. Tosin he olisivat saattaneet siirtyä sinne joka tapauksessa, mutta tappelulajit tekivät sen helpommaksi. Muistelen Aiton joskus viitanneen tähänkin houkutukseen. Jotta olisi se hyvä asia niin tätyy olla joku huonokin johon verrata. Itse en oikein moisesta bipolaarisesta yksinkertaistuksesta pidä, mutta se on selvin vertaus.
Kokonaisvaltainen kehittyminen kamppailulajeissa
Hyvä kirjoitus tämä. Käsitteet ovat jonkin verran tuttuja, kun lajiakin harrastan. En kuitenkaan ihan saanut kiinni miten tuo lupaus, "miten käytännöllinen harjoittelu kehittää ihmistä näiden teorioiden mukaiseksi", tässä lunastettiin: Esitettiin teoria siitä, miten ensin mainittu teoria saadaan toimimaan käytännössä. Nähtävästi loppukommentilla viittasit juuri tähän. Aihehan vaatii aika paljon abstraktia alustusta ja tästä vähän syvemmälle pureutuminen toisen vastaavan pituisen esseen tuottamisen.Veepee kirjoitti: Onneksi tämä teksti pääseekin nyt juuri siihen taidon teorian erityisimpiin mekanismeihin: miten käytännöllinen harjoittelu kehittää ihmistä näiden teorioiden mukaiseksi.
..
Tämä teksti loppukoon nyt tähän. Olen raapaissut pintaa monesta käsitteestä ja suhteesta sekä taidoharjoittelun ominaispiirteestä tavalla, joka varmasti herättää enemmän hämmennystä kuin selkeyttä.
Oman rajoittuneen havainnointini mukaan Taidoon kuuluva pyrkimys tiettyjen sosiaalisten tai henkisten ominaisuuksien kehittämiseksi kyllä toimii.
En kuitenkaan lähde väittämään, että mekanismi olisi jotenkin yleispätevä. Saattaa olla, että johtuu esim. siitä, että lajin pariin jää vain otollinen porukka, laji kun on sattumalta harrastajamäärältäänkin aika pieni.
Millä tavoin tämä yhteiskunnan edistäminen pitää tulkita? Haiskahtaa aika japanilaiselta auktoriteettien kunnioittamiselta, jossa ei kyseenalaisteta tiettyjä asioita. Sopiakseen tämän päivän eurooppalaiseen ajatteluun vaatii aika suurta tulkinnan vapautta. En äkkiä näe, että harjoitteluun käytetystä ajasta olisi jotenkin velkaa yhteiskunnalle. Tekisi mieli sanoa, että asia on juuri toisin päin. Japanissa tämä voidaan varmaan hyvinkin nähdä asia ihan eri tavalla.Veepee kirjoitti: Budon peruskirjan mukaan (artikla 1, ”Budon päämäärä”) budon päämääränä on ”kasvattaa luonnetta, kehittää arvostelukykyä sekä tulla kurinalaisiksi yksilöiksi, joilla on kyky myötävaikuttaa ja edistää yhteiskuntaa”,
-
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 40
- Viestit: 20822
- Lauteille: Joulukuu 2007
Kokonaisvaltainen kehittyminen kamppailulajeissa
Joo, Veepeellä ja Kimillä oli pikkusen liian hyvät kirjoitukset, niin vaikea sanoa niistä mitään.
Sanon silti.
Budo Kenshossa on juuri hyvä asia se, että se on todella tiivistetty tekele ja täten omaksuttavissa "naps" kerralla. Varsinkin kun budokulttuurissa sen esittämät ajatukset eivät todellakaan ole mitään uusia. Se ei siis oikein ole oppikirja, vaan enemmänkin muistilista. Opettajalla on vastuu siitä että ensinnäkin tuntee budokulttuuria ja toisekseen opettaa Budo Kenshon mukaisesti. Siis mikäli tällaisen vastuun haluaa itselleen ottaa. Omasta mielestäni suurimman osan moderneja budoja kannattaisi printata Budo Kensho seinälle ja yrittää vedellä sen mukaisesti.
Yhteiskunnalliset hyveet voi saada noudattamalla etikettiä, mitä Budo Kensho painottaa. Etiketti rajoittaa käytöstä ja tätä kautta avaa toimintakykyä. Kun minua haastateltiin Kotilieteen kaksi vuotta sitten karateharrastuksestani, siihen pääsi värillä väliin isommalla kirjoitettu lainaus "Kurinalaisuus vapauttaa mielen" (enemmän jutusta etupotkijoille Puumajan kuvaketjussa). Tuo on tavallaan oma sloganini, koska olen kokenut asian olevan näin ja pidän sitä myös budoajatuksena. Se on vapaasti tulkittuna Shinji Nakabayashin budon luonnetta kartoittavasta artikkelisarjasta, jossa hän sanoi että katan logiikka on että rajoittuminen kataan avaa. Siis hieman paradoksaalisesti. (Yksinkertaisimmin tulkittuna tuo on tietenkin jo totta sen takia, että ilman mitään harjoitusmuotoa toteuttaa vain omia taipumuksiaan eikä laajenna osaamistaan mihinkään suuntaan, paitsi ehkä vähän.)
Myös Budo Kenshon kansainvälisyysaspekti on tietenkin yhteiskunnallisesti relevantti.
En tiedä onko Shukuminen muun budon kritiikki miten kohdillaan. Tämähän edellyttäisi että Taidossa ylevät tavoitteet saavutettaisiin. En tiedä onko Taido tässä suhteessa edukseen erottuva. Itse asiassa pidän kyllä täysin mahdollisena että on, sillä tapaamani taidokat ovat mukavia tyyppejä ja Taido on esim aktiivinen "Kamppailija ei kiusaa" -hankkeessa. Varmasti paljon menee myös sen piikkiin, että olen tavannut lähinnä yliopistoihmisiä, mitä Taidoon tulee. Mutta voi siis olla, että samalla hajanaisuudella budo jalostaa Taidon tapauksessa kuin kaikissa muissakin.
Laajemmin katsottuna, itse en pitäisi sitä kovin mielekkäänä että Budossa olisi selvät sävelet kuinka ihminen jalostetaan paremmaksi ja millä tavalla paremmaksi. Mielestäni budo nimenomaan koskettaa sitä paremmuutta, mitä sanat eivät ehkä tavoita ja toisekseen sitä kasvua missä tuota viisautta etsitään sen sijaan että se kerrottaisiin ja sitä sitten vain opeteltaisiin. Tämän takia sitä kutsutaan do:ksi, eli tieksi. Onni on jos tapaa hyviä ihmisiä laji(e)n parissa ja voidaan oppia toisiltamme.
Sanon silti.
Budo Kenshossa on juuri hyvä asia se, että se on todella tiivistetty tekele ja täten omaksuttavissa "naps" kerralla. Varsinkin kun budokulttuurissa sen esittämät ajatukset eivät todellakaan ole mitään uusia. Se ei siis oikein ole oppikirja, vaan enemmänkin muistilista. Opettajalla on vastuu siitä että ensinnäkin tuntee budokulttuuria ja toisekseen opettaa Budo Kenshon mukaisesti. Siis mikäli tällaisen vastuun haluaa itselleen ottaa. Omasta mielestäni suurimman osan moderneja budoja kannattaisi printata Budo Kensho seinälle ja yrittää vedellä sen mukaisesti.
Yhteiskunnalliset hyveet voi saada noudattamalla etikettiä, mitä Budo Kensho painottaa. Etiketti rajoittaa käytöstä ja tätä kautta avaa toimintakykyä. Kun minua haastateltiin Kotilieteen kaksi vuotta sitten karateharrastuksestani, siihen pääsi värillä väliin isommalla kirjoitettu lainaus "Kurinalaisuus vapauttaa mielen" (enemmän jutusta etupotkijoille Puumajan kuvaketjussa). Tuo on tavallaan oma sloganini, koska olen kokenut asian olevan näin ja pidän sitä myös budoajatuksena. Se on vapaasti tulkittuna Shinji Nakabayashin budon luonnetta kartoittavasta artikkelisarjasta, jossa hän sanoi että katan logiikka on että rajoittuminen kataan avaa. Siis hieman paradoksaalisesti. (Yksinkertaisimmin tulkittuna tuo on tietenkin jo totta sen takia, että ilman mitään harjoitusmuotoa toteuttaa vain omia taipumuksiaan eikä laajenna osaamistaan mihinkään suuntaan, paitsi ehkä vähän.)
Myös Budo Kenshon kansainvälisyysaspekti on tietenkin yhteiskunnallisesti relevantti.
En tiedä onko Shukuminen muun budon kritiikki miten kohdillaan. Tämähän edellyttäisi että Taidossa ylevät tavoitteet saavutettaisiin. En tiedä onko Taido tässä suhteessa edukseen erottuva. Itse asiassa pidän kyllä täysin mahdollisena että on, sillä tapaamani taidokat ovat mukavia tyyppejä ja Taido on esim aktiivinen "Kamppailija ei kiusaa" -hankkeessa. Varmasti paljon menee myös sen piikkiin, että olen tavannut lähinnä yliopistoihmisiä, mitä Taidoon tulee. Mutta voi siis olla, että samalla hajanaisuudella budo jalostaa Taidon tapauksessa kuin kaikissa muissakin.
Laajemmin katsottuna, itse en pitäisi sitä kovin mielekkäänä että Budossa olisi selvät sävelet kuinka ihminen jalostetaan paremmaksi ja millä tavalla paremmaksi. Mielestäni budo nimenomaan koskettaa sitä paremmuutta, mitä sanat eivät ehkä tavoita ja toisekseen sitä kasvua missä tuota viisautta etsitään sen sijaan että se kerrottaisiin ja sitä sitten vain opeteltaisiin. Tämän takia sitä kutsutaan do:ksi, eli tieksi. Onni on jos tapaa hyviä ihmisiä laji(e)n parissa ja voidaan oppia toisiltamme.
Kokonaisvaltainen kehittyminen kamppailulajeissa
^ No joo. Olen tässä parin päivän aikana meinannut vastata jotain ja lueskellut ajatuksella näitä Veepeen, Lassen, KimS:n ja muiden viestejä ja lisäksi tsekannut Budo Kenshon, niin nuo aiemmat kysymykseni vaikuttavat kyllä hieman naiiveilta.
- Andy
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 25
- Viestit: 18918
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Oulu
- Etulaji: Potkunyrkkeily
- Takalajit: Karate, ju-jutsu
- Yhteystiedot:
Miksiköhän joku maanpaossa oleva entinen diktaattori olisi erityisen henkisesti kehittynyt yksilö?Panu Suominen kirjoitti: ↑touko 17, 2005, 14.10Eli kun Dalai Lama kertoo mietiskelyn kehittävän ihmisiä henkisesti onnellisempaan ja tyytyväisempään suuntaan, hän ei itseasiassa tiedä yhtään mistä puhuu eikä varsinkaan itse ole em. tavalla "kehittynyt"?
Antti Sariola
www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/
You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/
You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
Tässä mainitsematta jääneiden, asiaan viittavien ominaisuuksiensa, oletetun elämänkokemuksen tai tekojen perusteella jotkut ihmiset pitävät häntä sellaisena. Kaikkienhan ei ole pakko, eikä asiaa voi tietääkseni oikein mitenkään mitata, kuten painoa tai pituutta. Onko sinun mielestäsi joku tunnettu henkilö tällä tavoin henkisesti niin kehittynyt, että ansaitsee maininnan?Andy kirjoitti: ↑huhti 4, 2020, 00.07Miksiköhän joku maanpaossa oleva entinen diktaattori olisi erityisen henkisesti kehittynyt yksilö?Panu Suominen kirjoitti: ↑touko 17, 2005, 14.10Eli kun Dalai Lama kertoo mietiskelyn kehittävän ihmisiä henkisesti onnellisempaan ja tyytyväisempään suuntaan, hän ei itseasiassa tiedä yhtään mistä puhuu eikä varsinkaan itse ole em. tavalla "kehittynyt"?
- MikaM
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 2
- Viestit: 5292
- Lauteille: Marraskuu 2009
- Paikkakunta: Naantali
- Etulaji: Jumppa
Henkinen kehitys
Aika kauas ollaan Andyn aloituksesta tultu. Mielelläni lukisin siihen vastauksia, joita valitettavasti itselläni ei ole, kun en ole tuollaista sisäistä lajia harrastanut.
Muuten tämän ketjun jutut voisi melkein liittää stoalaisuuden alle.....
Muuten tämän ketjun jutut voisi melkein liittää stoalaisuuden alle.....
“Maamiinat kioskeihin”
RadioRock
RadioRock
Henkinen kehitys
Myönteistä henkistä muutosta tapahtuu toki melkein minkä tahansa harrastuksen parissa. Siinä on kuitenkin vissi ero siihen, että on poimittu arvot joihin pyritään tietoisesti. Esimerkiksi partioliikkeessä tähdätään siihen, että partiolaisista kehittyy liikkeen arvoja noudattavia ihmisiä. Jossain itämaisessa lajissa tavoite on täsmälleen sama, lajin harjoittajasta vaikkapa pyritään mm. muokkaamaan kelpo yhteiskunnan jäsen.
Tähän voi varmaan olla erilaisia ja osin päällekkäisiä syitä: lajin perustajan ideologia, yhteiskunnan odotus toiminnan suhteen tai sitten vaikka ihan kaupallinen näkökohta - myydään ihmisille sitä, mitä ne haluaa ostaa.
Se, miten nämä henkistä kehitystä lupailevat lajit sitten ylevässä tavoitteessa onnistuvat, tai näkyykö hommaa ylipäätään mitenkään esim. harjoittelussa, on toki tapauskohtaisesti arvioitava asia.
Vastatakseni kysymyksiin:
Koin, että aloin tietoisesti käyttäytymään kohteliaammin muita kohtaan, pyrin auttamaan toisia asioissa joissa en aiemmin ollut hanakka. Olin rehellisempi joissain pikkujutuissa, joissa aiemmin saatoin oikoa. Sitähän se henkinen muutos on, itsensä aktiivista aivopesua. Psykologian kannalta tämmöisen voi toki kuitata johtuvan vaikka mistä. Omalla kokemuksella ei ole hirveästi merkitystä, mutta kun kysyttiin. Säästän vastaajilta vaivan ja spekuloin, että olen luultavasti tylsä- ja heikkomielinen, toisia miellyttämään pyrkivä lapanen. Mitään henkistä kasvua ei tapahtunutkaan.
Miten harjoiteltiin? Lähes koko ajan toisten harjottelijoiden huomioon ottaminen ja kaikenlainen jeesaaminen korostui, siihen kannustettiin ja sitä myös harjoiteltiin. En jaksa luetella esimerkkejä, kun, mutta tämähän näkyi sitten vaikka niin, että edistyneemmille monet treenit ei varmaan olleet liikunnallisessa ja teknisessä mielessä ollenkaan onnistuneita. Erot tässä johonkin toiseen lajiin ei näy ulospäin varmaan suuren suurina, mutta mielestäni niitä eroja on, painottuen nimenomaan sinne henkiselle puolelle ja erillään liikunnasta. Tämmöiseen näpertelyyn kun lisätään tietoinen ajatus siitä, että pyritään jotain arvoja kohti, niin kyllähän se toimii. Jos haluaa.
Miten koin eroavani "normaalista tasapainoisesta aikuisesta"? En taida tuntea yhtään. Outo kysymys muutenkin.
Keskustelu on muutenkin aika turha. Jos ei usko aktiivisten henkisen muutoksen menetelmien olevan tosimaailman ilmiö, sitten ei. Sanon kuitenkin omana (ja oletettavasti monen psykologian koulukunnan) mielipiteenäni, että ilmiö on todellinen. Ilmiön toimimista ei estä tai haittaa, että kylkeen on lätkäisty solmujen opettelua tai toisten kuristamista.
Tähän voi varmaan olla erilaisia ja osin päällekkäisiä syitä: lajin perustajan ideologia, yhteiskunnan odotus toiminnan suhteen tai sitten vaikka ihan kaupallinen näkökohta - myydään ihmisille sitä, mitä ne haluaa ostaa.
Se, miten nämä henkistä kehitystä lupailevat lajit sitten ylevässä tavoitteessa onnistuvat, tai näkyykö hommaa ylipäätään mitenkään esim. harjoittelussa, on toki tapauskohtaisesti arvioitava asia.
Vastatakseni kysymyksiin:
Koin, että aloin tietoisesti käyttäytymään kohteliaammin muita kohtaan, pyrin auttamaan toisia asioissa joissa en aiemmin ollut hanakka. Olin rehellisempi joissain pikkujutuissa, joissa aiemmin saatoin oikoa. Sitähän se henkinen muutos on, itsensä aktiivista aivopesua. Psykologian kannalta tämmöisen voi toki kuitata johtuvan vaikka mistä. Omalla kokemuksella ei ole hirveästi merkitystä, mutta kun kysyttiin. Säästän vastaajilta vaivan ja spekuloin, että olen luultavasti tylsä- ja heikkomielinen, toisia miellyttämään pyrkivä lapanen. Mitään henkistä kasvua ei tapahtunutkaan.
Miten harjoiteltiin? Lähes koko ajan toisten harjottelijoiden huomioon ottaminen ja kaikenlainen jeesaaminen korostui, siihen kannustettiin ja sitä myös harjoiteltiin. En jaksa luetella esimerkkejä, kun, mutta tämähän näkyi sitten vaikka niin, että edistyneemmille monet treenit ei varmaan olleet liikunnallisessa ja teknisessä mielessä ollenkaan onnistuneita. Erot tässä johonkin toiseen lajiin ei näy ulospäin varmaan suuren suurina, mutta mielestäni niitä eroja on, painottuen nimenomaan sinne henkiselle puolelle ja erillään liikunnasta. Tämmöiseen näpertelyyn kun lisätään tietoinen ajatus siitä, että pyritään jotain arvoja kohti, niin kyllähän se toimii. Jos haluaa.
Miten koin eroavani "normaalista tasapainoisesta aikuisesta"? En taida tuntea yhtään. Outo kysymys muutenkin.
Keskustelu on muutenkin aika turha. Jos ei usko aktiivisten henkisen muutoksen menetelmien olevan tosimaailman ilmiö, sitten ei. Sanon kuitenkin omana (ja oletettavasti monen psykologian koulukunnan) mielipiteenäni, että ilmiö on todellinen. Ilmiön toimimista ei estä tai haittaa, että kylkeen on lätkäisty solmujen opettelua tai toisten kuristamista.
- Antti
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 5
- Viestit: 2954
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Liikuntafilologia
- Yhteystiedot:
Henkinen kehitys
Ketjun avausviestiestin kysymysten kannalta mainitsemisenarvoinen laji on mensuurimiekkailu. Mensuurimiekkailun tarkoituksena on kehittää harjoittelijan rohkeutta, joka on henkinen ominaisuus, ja rohkeuden kehitys on siten henkistä kehitystä. Rohkeutta harjoitellaan seisomalla terävin miekoin käytävän otteluna aikana paikallaan eli liikuttamatta omaa osuma-aluetta (päätä) pois vastustajan aseen tieltä. Koska rohkeus on pelon voittamista, ja kohti tuleva teräase on eittämättä pelottava, ja ihmiset tyypillisesti pyrkivät välttämään pelottavia asioita kaikin keinoin, on paikallaan pysyminen pelon voittamista ja siten rohkeutta. Tällä tavalla henkisesti kehittynyt yksilö eroaa normaalista tasapainoisesta aikuisesta, sillä normaali tasapainoinen aikuinen pyrkisi väistämään päätä kohti tulevaa teräasetta (ellei kykene estämään sen osumaa muuten, esim. omalla aseella). Käytännössä mensuurimiekkailijan poikkeavuuden normaalista ihmisestä voi havaita tyypillisesti pään vasemmalla puolella olevista arvista, vaikka vastaavia arpia voi saada muutenkin, eivätkä ne mensuurimiekkailun seurauksenakaan välttämättä tarjoa suoraa todistetta kantajansa rohkeudesta.
Nykyoloissa vaatisi tietysti vielä erityistä rohkeutta olla alle kahden metrin päässä vastustajasta, puhumattakaan muista läsnäolijoista. Lisäjännitystä voi hakea olemalla huolehtimatta asehygieniasta, mikä on tiettävästi johtanut kuolemantapauksiin ilman kulkutautejakin:
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanom ... es/2760689
Nykyoloissa vaatisi tietysti vielä erityistä rohkeutta olla alle kahden metrin päässä vastustajasta, puhumattakaan muista läsnäolijoista. Lisäjännitystä voi hakea olemalla huolehtimatta asehygieniasta, mikä on tiettävästi johtanut kuolemantapauksiin ilman kulkutautejakin:
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanom ... es/2760689
Antti Ijäs
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
-
- Viestit tässä aiheessa: 10
Henkinen kehitys
Antti kirjoitti: ↑huhti 5, 2020, 12.24 Koska rohkeus on pelon voittamista, ja kohti tuleva teräase on eittämättä pelottava, ja ihmiset tyypillisesti pyrkivät välttämään pelottavia asioita kaikin keinoin, on paikallaan pysyminen pelon voittamista ja siten rohkeutta. Tällä tavalla henkisesti kehittynyt yksilö eroaa normaalista tasapainoisesta aikuisesta, sillä normaali tasapainoinen aikuinen pyrkisi väistämään päätä kohti tulevaa teräasetta (ellei kykene estämään sen osumaa muuten, esim. omalla aseella).
Mistä lähtien kivekset tai adrepaukuista nauttiminen ilmentää tasapainottomuutta?
Edit:
Koska henkiset Johtajat ovat valistuneita yksilöitä, jotka pyrkivät pyyteettömästi paimentamaan vähempilahjaisia hallintoalamaisia oikeamielisyyden ja onnellisuuden Tielle.Andy kirjoitti: ↑huhti 4, 2020, 00.07Miksiköhän joku maanpaossa oleva entinen diktaattori olisi erityisen henkisesti kehittynyt yksilö?Panu Suominen kirjoitti: ↑touko 17, 2005, 14.10Eli kun Dalai Lama kertoo mietiskelyn kehittävän ihmisiä henkisesti onnellisempaan ja tyytyväisempään suuntaan, hän ei itseasiassa tiedä yhtään mistä puhuu eikä varsinkaan itse ole em. tavalla "kehittynyt"?
- Antti
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 5
- Viestit: 2954
- Lauteille: Tammikuu 2005
- Paikkakunta: Helsinki
- Etulaji: Liikuntafilologia
- Yhteystiedot:
Henkinen kehitys
Ei sentään, kyse oli normaalista tasapainoisesta aikuisesta. (Ja tasapainottomuuttahan on vai se, että painopiste ei ole tukipinnan yläpuolella.)
Antti Ijäs
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
Studia dimicatoria (blogi), Zotero-profiili (julkaisuja)
"Öyh, öyh, öyh, karjasi sika ja ryntäsi pimeässä Eenokin ylitse ovelle." (Tuulispää 28.9.1928.)
- Valvoja
- Aulis Gerlander (virallinen valvoja)
- Viestit tässä aiheessa: 1
- Viestit: 676
- Lauteille: Heinäkuu 2007
Henkinen kehitys
Yhdistetty entiset ketjut
- Mitä se henkinen kasvu on...
- Kamppailu, henkinen kehitys, maailmanparannus ja muuta sekavaa mietettä
- Henkinen kasvu kamppailulajien seurauksena?
- Kokonaisvaltainen kehittyminen kamppailulajeissa
- Henkinen kehitys
Jos löytyy lisää vastaavia, myös ne yhdistetään tähän.
Eri ketjut ovat olleet eri aikoina aktiivisia, joten ketjun pitäisi toimia kokonaisuutena melko hyvin myös yhdistämisen jälkeen. Varmaan parissa kohtaa menneisyyttä on kokonaisuuden kannalta ikävää limittäisyyttä. Mutta ehkäpä tästä selviämme.
- Mitä se henkinen kasvu on...
- Kamppailu, henkinen kehitys, maailmanparannus ja muuta sekavaa mietettä
- Henkinen kasvu kamppailulajien seurauksena?
- Kokonaisvaltainen kehittyminen kamppailulajeissa
- Henkinen kehitys
Jos löytyy lisää vastaavia, myös ne yhdistetään tähän.
Eri ketjut ovat olleet eri aikoina aktiivisia, joten ketjun pitäisi toimia kokonaisuutena melko hyvin myös yhdistämisen jälkeen. Varmaan parissa kohtaa menneisyyttä on kokonaisuuden kannalta ikävää limittäisyyttä. Mutta ehkäpä tästä selviämme.
-
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 40
- Viestit: 20822
- Lauteille: Joulukuu 2007
Henkinen kehitys tai muu kokonaisvaltaisuus kamppailulajeissa
Ilpo Jalamoa on haastateltu ja ihan hyvää settiä.
ILPO JALAMO SHIHAN, 7.DAN HAASTATTELU: KYSYMYKSIÄ KARATESTA JA HARJOITTELUSTA
Linkki, josta lukeminen suositeltavaa:
Kaikista ketjuista valitsin tämän, koska vahvimmin tähän on jotakin antia. Hieman hipoo myös koronatoimintaa ja ihan hyvillä pointeilla. Jos joku näkee näissä pohdinnan arvoista tavaraa, niin ei muuta kuin lainausta oikeaan ketjuun.
Suosittelen koko jutun lukemista ennen omia turinoitani. Ja mieluummin linkistä kuin tästä, koska muoto kärsii. Laitan vain tulevaisuuden varalle.
Lisäilen korostuksia aiheen kannalta joihinkin oleellisiin kohtiin. Jalamo sensei sanoo Yuishinkaista muiden karatetyylien joukossa että
"Karaten monien tyylisuuntien joukossa yuishinkai on eräänlainen vanhan ajan MMA. Siihen kuuluu potkuja, lyöntejä, nivellukkoja, alasvientejä, kataharjoituksia, asetekniikkaa, mutta myös filosofista pohdintaa ja lajihistorian tutkimusta."
Seuraavassa kysymyksessä siitä miten perinteiset budolajit palvelevat nykyihmistä, Jalamo mainitsee itsepuolustustaidon tai kilpamenestyksen niissä sivutuotteiksi ja jatkaa hetken päästä:
"Näen perinteiset budolajit erinomaisena menetelmänä vahvistaa itseä henkisesti ja fyysisesti niitä haasteita vastaan mitä kaikki meistä tulevat arjessa kohtaamaan. Olkoonpa se sitten koulu- tai työpaikkakiusaamista, työttömyyttä, ihmissuhdeongelmia, yksinäisyyttä tai vaikkapa nykytilanteessa eristäytymistä ja luopumista joistakin totutuista mukavuuksista. Myöskin kärsivällisyyttä ja itsevarmuutta selvitä hankaluuksista, joiden laatua emme aina edes tiedä.
Perinteinen budolaji tarjoaa tässä mielessä hienon ”Tien” tai lähestymismallin. Dōjō on harjoituspaikka ja tavallinen arkielämä on varsinainen areena. Valitettavasti monet budolajien harrastajat eivät arvosta tai osaa hyödyntää sitä rikkautta mitä budoon kuuluu. He tulevat harjoituksiin samalla asenteella kuin menisivät pelaamaan kavereiden kanssa polttopalloa."
Tämän jälkeen Jalamo puhuu ihan hyvin MMA:n annista kamppailulle. Jopa jokseenkin ylistäen, mutta tämän hän rajaa nimenomaisesti kamppailuasioihin ja taas tuossa muussa tähän ketjuun kuuluvassa mielessä hän tekee kontrastia perinteisiin lajeihin (oletettavasti merkityksessä budolajit). MMA:sta hän pohtii väkivaltaisuuden mahdollisia negatiivisia vaikutuksia katsojiin ja ettei nämä "mainitut seikat" ole häkin ulkopuolella kovin arvokasta pääomaa. Seuraavaksi perinteiset lajit taas hänen mielestään kytkeytyvät ihmisluonteen kasvatukseen, kamppailutaitojen merkitykseen suuremmassa mittakaavassa, harjoittelun vaikutukseen ihmiseen kokonaisuutena ja lajien yhteiskunnalliseen merkitykseen. Kontrastia muuhun hän tekee jatkamalla:
"Vahvuudet ja perinteet olisi syytä tuoda esiin, sillä valitettavan usein ihmiset sekoittavat budon ihanteet suomalaiseen yhdistystoimintaan, kuntoiluun, urheiluun, voimailuun ja jopa laihdutusohjelmiin."
Ei täysin kiinteästi liity aiheeseen, mutta nähdäkseni sama ajattelutapa ilmenee myös siitä, kuinka Jalamo seuraavassa kysymyksessä taklaa omatoimisuuden merkitystä ja moittii liiallista turvautumista omaan ohjaajaan. Hän sanoo aika mielenkiintoisestikin että "Oman itsensä innostaminen on hieno taito, joka kannattaa opetella." Eikä hän nähdäkseni pidä ohjaajan innostavuutta tästä syystä tärkeänä ominaisuutena.
Lopummalla tulee vielä hieman toistoa kokonaisvaltaisuudesta ja että Yuishinkai voi olla yksi elämän rikastuttavimmista valinnoista.
Enemmän omiin ajatuksiini tekstistä:
Kaiken kaikkiaan maalattu kuva Yuishinkaista on todellakin kokonaisvaltainen, jos kamppailurepertuaariltaan monipuolinen laji on kytköksissä sekä urheiluun että itsepuolustukseen, mutta molemmat näistä ovat sivutuotteita, kuten myös esim laihdutus. Sen sijaan pääasia olisikin anti jokapäiväiseen elämään.
Tätä antia ei vähennä se, jos lajiin kuuluu myös filosofista pohdintaa ja kamppailuhistorian tutkimusta.
Minun poimintani ehkä maalaavat vastakkainasettelevan kuvan, mutta teksti kokonaisuutena ei ainakaan itselle ole niin vastakkainasetteleva kuin voisi luulla. Enemmänkin Jalamon tarkoitus on kai kertoa budon/Yuishinkain erityispiirteistä tai erityisestä annista, joka juuri on tätä kokonaisvaltaisuutta.
Itse uskon tuohon antiin arjelle ja vahvuuksien lisääntymiseen, mutta en pidä sitä automaationa lähellekään. Sen eteen joutuu tekemään erityistä duunia dojoharjoittelun ulkopuolella ja tämä laittaa perinteiset lajit samalle viivalle kilpalajien ja modernien itsepuolustuslajien kanssa: Kaikkien parista löytyy lajeja syvällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin ajattelevia ja he ovat rankassa vähemmistössä, mutta ajatustavoiltaan sitten kuitenkin melko samanlaisia tästä taustasta riippumatta.
Nyt taas minä en tiedä, miten juuri Yuishinkai tuossa suhteessa toimii. Tärkeitä kysymyksiä on mitä tarkoittaa seuratoiminnassa käytännössä esim filosofinen pohdinta ja vaikkapa lajihistorian tutkimus. Kun olen itse tehnyt lajiharjoittelustani tuossa mielessä kokonaisvaltaista, olen lajiyhteisössä lähinnä outo lintu ja koko projekti on ihan omani. Ruotsissa budoajatus on kiinteämmin mukana, mutta en ole ihan varma missä määrin tämä on pelkkää ulkokuorta ja mantraa kellekin. Mahtavatkohan Yuishinkain harrastajat olla syvällisesti aktiivisia tällaisessa kokonaisvaltaisuudessa?
Periaatteessa silti pidän kuvaillulla tavalla monialaista lajia parempana kasvualustana kokonaisvaltaisuuteen kuin lajia jota sellainen ei ollenkaan kiinnosta. Ehkä se oleellisin kysymys on, tuleeko tuollainen muutenkaan tietystä lajista vai onko se se harrastaja? Koska jokainen "kokonaisvaltaisesti" lajeja ajatteleva ihminen jonka tunnen, tekee joka tapauksessa itsenäistä paketin kasaamistyötä. Ehkäpä tällaisessa paketissa on samantekevää, onko yhtenä rakennuspalikkana jokin monialainen laji vai jokin suppea? Ehkä se taas ei ole samantekevää?
ILPO JALAMO SHIHAN, 7.DAN HAASTATTELU: KYSYMYKSIÄ KARATESTA JA HARJOITTELUSTA
Linkki, josta lukeminen suositeltavaa:
paljastus:
Kaikista ketjuista valitsin tämän, koska vahvimmin tähän on jotakin antia. Hieman hipoo myös koronatoimintaa ja ihan hyvillä pointeilla. Jos joku näkee näissä pohdinnan arvoista tavaraa, niin ei muuta kuin lainausta oikeaan ketjuun.
Suosittelen koko jutun lukemista ennen omia turinoitani. Ja mieluummin linkistä kuin tästä, koska muoto kärsii. Laitan vain tulevaisuuden varalle.
paljastus:
Lisäilen korostuksia aiheen kannalta joihinkin oleellisiin kohtiin. Jalamo sensei sanoo Yuishinkaista muiden karatetyylien joukossa että
"Karaten monien tyylisuuntien joukossa yuishinkai on eräänlainen vanhan ajan MMA. Siihen kuuluu potkuja, lyöntejä, nivellukkoja, alasvientejä, kataharjoituksia, asetekniikkaa, mutta myös filosofista pohdintaa ja lajihistorian tutkimusta."
Seuraavassa kysymyksessä siitä miten perinteiset budolajit palvelevat nykyihmistä, Jalamo mainitsee itsepuolustustaidon tai kilpamenestyksen niissä sivutuotteiksi ja jatkaa hetken päästä:
"Näen perinteiset budolajit erinomaisena menetelmänä vahvistaa itseä henkisesti ja fyysisesti niitä haasteita vastaan mitä kaikki meistä tulevat arjessa kohtaamaan. Olkoonpa se sitten koulu- tai työpaikkakiusaamista, työttömyyttä, ihmissuhdeongelmia, yksinäisyyttä tai vaikkapa nykytilanteessa eristäytymistä ja luopumista joistakin totutuista mukavuuksista. Myöskin kärsivällisyyttä ja itsevarmuutta selvitä hankaluuksista, joiden laatua emme aina edes tiedä.
Perinteinen budolaji tarjoaa tässä mielessä hienon ”Tien” tai lähestymismallin. Dōjō on harjoituspaikka ja tavallinen arkielämä on varsinainen areena. Valitettavasti monet budolajien harrastajat eivät arvosta tai osaa hyödyntää sitä rikkautta mitä budoon kuuluu. He tulevat harjoituksiin samalla asenteella kuin menisivät pelaamaan kavereiden kanssa polttopalloa."
Tämän jälkeen Jalamo puhuu ihan hyvin MMA:n annista kamppailulle. Jopa jokseenkin ylistäen, mutta tämän hän rajaa nimenomaisesti kamppailuasioihin ja taas tuossa muussa tähän ketjuun kuuluvassa mielessä hän tekee kontrastia perinteisiin lajeihin (oletettavasti merkityksessä budolajit). MMA:sta hän pohtii väkivaltaisuuden mahdollisia negatiivisia vaikutuksia katsojiin ja ettei nämä "mainitut seikat" ole häkin ulkopuolella kovin arvokasta pääomaa. Seuraavaksi perinteiset lajit taas hänen mielestään kytkeytyvät ihmisluonteen kasvatukseen, kamppailutaitojen merkitykseen suuremmassa mittakaavassa, harjoittelun vaikutukseen ihmiseen kokonaisuutena ja lajien yhteiskunnalliseen merkitykseen. Kontrastia muuhun hän tekee jatkamalla:
"Vahvuudet ja perinteet olisi syytä tuoda esiin, sillä valitettavan usein ihmiset sekoittavat budon ihanteet suomalaiseen yhdistystoimintaan, kuntoiluun, urheiluun, voimailuun ja jopa laihdutusohjelmiin."
Ei täysin kiinteästi liity aiheeseen, mutta nähdäkseni sama ajattelutapa ilmenee myös siitä, kuinka Jalamo seuraavassa kysymyksessä taklaa omatoimisuuden merkitystä ja moittii liiallista turvautumista omaan ohjaajaan. Hän sanoo aika mielenkiintoisestikin että "Oman itsensä innostaminen on hieno taito, joka kannattaa opetella." Eikä hän nähdäkseni pidä ohjaajan innostavuutta tästä syystä tärkeänä ominaisuutena.
Lopummalla tulee vielä hieman toistoa kokonaisvaltaisuudesta ja että Yuishinkai voi olla yksi elämän rikastuttavimmista valinnoista.
Enemmän omiin ajatuksiini tekstistä:
Kaiken kaikkiaan maalattu kuva Yuishinkaista on todellakin kokonaisvaltainen, jos kamppailurepertuaariltaan monipuolinen laji on kytköksissä sekä urheiluun että itsepuolustukseen, mutta molemmat näistä ovat sivutuotteita, kuten myös esim laihdutus. Sen sijaan pääasia olisikin anti jokapäiväiseen elämään.
Tätä antia ei vähennä se, jos lajiin kuuluu myös filosofista pohdintaa ja kamppailuhistorian tutkimusta.
Minun poimintani ehkä maalaavat vastakkainasettelevan kuvan, mutta teksti kokonaisuutena ei ainakaan itselle ole niin vastakkainasetteleva kuin voisi luulla. Enemmänkin Jalamon tarkoitus on kai kertoa budon/Yuishinkain erityispiirteistä tai erityisestä annista, joka juuri on tätä kokonaisvaltaisuutta.
Itse uskon tuohon antiin arjelle ja vahvuuksien lisääntymiseen, mutta en pidä sitä automaationa lähellekään. Sen eteen joutuu tekemään erityistä duunia dojoharjoittelun ulkopuolella ja tämä laittaa perinteiset lajit samalle viivalle kilpalajien ja modernien itsepuolustuslajien kanssa: Kaikkien parista löytyy lajeja syvällisemmin ja kokonaisvaltaisemmin ajattelevia ja he ovat rankassa vähemmistössä, mutta ajatustavoiltaan sitten kuitenkin melko samanlaisia tästä taustasta riippumatta.
Nyt taas minä en tiedä, miten juuri Yuishinkai tuossa suhteessa toimii. Tärkeitä kysymyksiä on mitä tarkoittaa seuratoiminnassa käytännössä esim filosofinen pohdinta ja vaikkapa lajihistorian tutkimus. Kun olen itse tehnyt lajiharjoittelustani tuossa mielessä kokonaisvaltaista, olen lajiyhteisössä lähinnä outo lintu ja koko projekti on ihan omani. Ruotsissa budoajatus on kiinteämmin mukana, mutta en ole ihan varma missä määrin tämä on pelkkää ulkokuorta ja mantraa kellekin. Mahtavatkohan Yuishinkain harrastajat olla syvällisesti aktiivisia tällaisessa kokonaisvaltaisuudessa?
Periaatteessa silti pidän kuvaillulla tavalla monialaista lajia parempana kasvualustana kokonaisvaltaisuuteen kuin lajia jota sellainen ei ollenkaan kiinnosta. Ehkä se oleellisin kysymys on, tuleeko tuollainen muutenkaan tietystä lajista vai onko se se harrastaja? Koska jokainen "kokonaisvaltaisesti" lajeja ajatteleva ihminen jonka tunnen, tekee joka tapauksessa itsenäistä paketin kasaamistyötä. Ehkäpä tällaisessa paketissa on samantekevää, onko yhtenä rakennuspalikkana jokin monialainen laji vai jokin suppea? Ehkä se taas ei ole samantekevää?
-
- aloituspotkija
- Viestit tässä aiheessa: 1
- Viestit: 4
- Lauteille: Tammikuu 2020
Henkinen kehitys tai muu kokonaisvaltaisuus kamppailulajeissa
Itse olen aina nähnyt tämän vähän samana asiana, kuin mitä armeija pitää "henkisenä kasvamisena". Joillekin sopii, joillekin ei.
-
- etupotkija
- Viestit tässä aiheessa: 40
- Viestit: 20822
- Lauteille: Joulukuu 2007
Henkinen kehitys tai muu kokonaisvaltaisuus kamppailulajeissa
Saisiko vähän tarkemmin, että minkä "tämän" olet nähnyt ja mikä joko sopii tai ei?
Kysyn oikeastaan vähän siksi, että koko henkisen kehittymisen konsepti ei ole mikään kovin selkeästi ymmärretty asia ja varmaan vielä moninaisempia ovat ajatukset siitä miten lajit liittyvät tähän.
Mielestäni Jalamo on aina laittanut henkisen kehityksen teksteissään sopivaan mittakaavaan. Kasarilla ja vuosituhanteen vaihteessa kirjoissaan hän nähdäkseni muotoili taitavasti tavalla, jossa ilmaisee "do":n tärkeänä osana karatea ja samalla kuitenkin irtisanoutui sen rajummista muodoista. Olen muistavinani sanamuodon "puoli(jotain) hyminää" liiallisesta do-setistä.
Nyt varsin mielenkiintoisesti nähdäkseni lähes koko Jalamon teksti kuvailee "do"-ajatusta.
Onko kyse siitä, että
a) nyt maailma on vihdoin valmis "do":lle,
b) Jalamo on itse kehittynyt,
c) minä näen eroavaisuuksia sävyssä joita ei oikeasti ole vaiko esim
d) markkinarakoasetelma on nyt todellisempi kun budo on menettänyt suosiotaan?
Vaiko jotakin muuta tai yhdistelmä näitä?
Tuo markkinarakohomma saattaa näyttää itseristiriitaiselta/paradoksaaliselta, joten selitän...
Siis jos budo oli myyvämpi tuote ennen, koska tarjosi väylän erilaisille tappeluille, joille nyt löytyy myös muita väyliä, se ehkä ei ennen ollut paras mahdollinen koti do-meiningeille. Nyt taas kun sillä ei enää ole oikein muuta erityispiirrettä, voi tuo "do"-puoli vahvistua paremmin ja sille saattaa olla kysyntääkin.
Joka tapauksessa, pidän Jalamon tekstiä tärkeänä ja hyvänä kannanottona nyt vuonna 2020. Ikäänkuin hyvä välitarkastus että missäs mennään nyt. Ihan arkistokamaa. Ja hänen mielipiteensä painaa ainakin omassa vaakakupissani aika paljon, perspektiivinsä laajuuden ja miehen asiantuntijuuden takia.
Kysyn oikeastaan vähän siksi, että koko henkisen kehittymisen konsepti ei ole mikään kovin selkeästi ymmärretty asia ja varmaan vielä moninaisempia ovat ajatukset siitä miten lajit liittyvät tähän.
Mielestäni Jalamo on aina laittanut henkisen kehityksen teksteissään sopivaan mittakaavaan. Kasarilla ja vuosituhanteen vaihteessa kirjoissaan hän nähdäkseni muotoili taitavasti tavalla, jossa ilmaisee "do":n tärkeänä osana karatea ja samalla kuitenkin irtisanoutui sen rajummista muodoista. Olen muistavinani sanamuodon "puoli(jotain) hyminää" liiallisesta do-setistä.
Nyt varsin mielenkiintoisesti nähdäkseni lähes koko Jalamon teksti kuvailee "do"-ajatusta.
Onko kyse siitä, että
a) nyt maailma on vihdoin valmis "do":lle,
b) Jalamo on itse kehittynyt,
c) minä näen eroavaisuuksia sävyssä joita ei oikeasti ole vaiko esim
d) markkinarakoasetelma on nyt todellisempi kun budo on menettänyt suosiotaan?
Vaiko jotakin muuta tai yhdistelmä näitä?
Tuo markkinarakohomma saattaa näyttää itseristiriitaiselta/paradoksaaliselta, joten selitän...
Siis jos budo oli myyvämpi tuote ennen, koska tarjosi väylän erilaisille tappeluille, joille nyt löytyy myös muita väyliä, se ehkä ei ennen ollut paras mahdollinen koti do-meiningeille. Nyt taas kun sillä ei enää ole oikein muuta erityispiirrettä, voi tuo "do"-puoli vahvistua paremmin ja sille saattaa olla kysyntääkin.
Joka tapauksessa, pidän Jalamon tekstiä tärkeänä ja hyvänä kannanottona nyt vuonna 2020. Ikäänkuin hyvä välitarkastus että missäs mennään nyt. Ihan arkistokamaa. Ja hänen mielipiteensä painaa ainakin omassa vaakakupissani aika paljon, perspektiivinsä laajuuden ja miehen asiantuntijuuden takia.
Lauteilla
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 56 kurkkijaa