Kamppailulliset pelit, leikit ja kisailut

[Andy]

Jos halutaan tehdä huippukamppailijoita, niin kevyt ja pelailun omainen treeni on käytännössä pakollinen osa harjoittelua. Toki sen lisäksi pitää ottaa kovia sparreja ja tehdä kovatempoisia tekniikkatreenejä, mutta pelkästään niiden varaan ei voi laskea ainakaan miesten puolella. Naisissa näin voi menestyäkin aika pitkälle, kun taso on alempi ja ottelijoiden iskuvoima ei ole niin kova, jolloin omaan päähän voi ottaa enemmän osumaa.

Jos treenaa aina kovaa ja stressitasot katossa, niin se ei ole omiaan kehittämään taitoja ja luovuutta kamppailutilanteessa. Ne pitää hakea sisään ensin kevyessä treenissä, missä voi kokeilla kaikenlaista ja sitten ajaa kovemmissa treeneissä osaksi ottelupakettia. Tämä ei onnistu pelkällä perkele-mentaliteetilla treenatessa.

Toinen juttu on se, että kun tehdään säännöllisesti kahta treeniä päivässä, niin palautuminen pelkistä kovista treeneistä ei ole mahdollista ainakaan ilman kemiallisia apuja. Ja jos treenaa vähemmän, niin sitten ei taas taidot kehity yhtä hyvin.

Treenaamattomille juopoille pärjää varmasti pelkällä kovuudella ja hurjuudella, mutta sitten kun vastaan tulee Venäjän maajoukkuemies, niin sitä ei ihan pelkällä sisulla päihitetäkään.

[Kari Aittomäki]

Onpas se tosisnansa. Kuinka vaan.

Olen toki erittäin tietoinen päämärähakuisen harjoittelun osiossa palauttavien harjoitteiden tärkeydestä ja lajinomaisuudesta niilläpelein.
Haluaisin muistuttaa että luultavasti tunnen maailmaasi paremmin kuin vastoinpäin.
Ja mulle on aivan turha tulla väittämään että tollaset tutustuttamiseleikit on "välttämättömiä" huippuja muovattaessa.
Ymmärrän kyllä että seuramarkkinoinnin kannalta tuo huippujen tavoittelu on tärkeä korostus, mutta oikeastihan se tärkein segmentti on se perustreenaaja.

Ja et laittais sanoja toisten suuhun.
Asenteellinen tiukkuus, kime, on aivan eri asia kuin stressihuipussa perkele-asenteella riehuminen.
Taito ja luovuus reaalimaailman ryskeessä kehittyy kokemuksen ja sen awarenessin kautta, tilannesilmän kautta.

En tiedä mistä kaivoit tuon jurrisen treenaamattoman, ilmeisesti takavuosien portsarijutuistani.
Toistan taas: Potku on lastentarha ja portsarijutut oli ainoa kanava johon perusperteillä oli kontaktipintaa.
Olen jättänyt kovemmat jutut erittäin yleiselle tasolle.

Tämä ei tarkoita etteikö kampfsport olisi ihailtavaa ja vaativaa.
Mutta mun maailmassani vain väline.
Jos saisin käyttööni sen aikakoneen ja veisin seurastanne jokaryhmän kaksi parasta tiukkoihin tilanteisiin.. siltä reissulta ei kukaan tulisi muuttumattomana takaisin.
Zumbaamiset ainaki karisisivat matkalle.

Nyt on kevyeksi tarkoitettu läppä saanut jo tarpeeksi paatosta.
Kuriositeettina, olen kerran kauankauan sitten rehannut sunnuntaitreeniin korkeushyppytelineen jossa oli pistehanska.
Korkeuspotkukisasta tuli vakionumero joka sai sällit tehostaan venyttelyä.

Eli tunnen myös höppelipöppelöinnin.

[Lasse Candé]

Niin, tietenkin pitää ymmärtää että jos aika tylysti teilataan seuran toimintaa, mikä potentiaalisesti leimaisi seuraa, niin tällaisiin kevyiksi tarkoitettuihin läppiin silti tulee vähän vakavampi vastine, jossa hyvää treeninvetoratkaisua puolustetaan ja ehkäpä osoitetaan että heitto tosiaankin kannattaa ottaa kevyenä tai muuten mitättömänä.

Mitä tulee asenteen tiukkuuteen, itse ainakin näen nimenomaan peleillä tässä tärkeän roolin. Aseneteen tiukkuudella voi toki tarkoittaa eri asioita, mutta keskittyminen on siellä vakavasti ottamisessa yhtenä palikkana ja sen treenaamiseen ovat pelit mahdollisesti paras työväline.



Jotta tässä päästäisiin hieman huonosta hengestä eteenpäin ja parempaan, niin minkälaista ketjuun kuuluvaa settiä Kari sitten opettaisi? Tai minkälaista muuta settiä Kari opettaisi, jolla korvataan noita asioita mitä tässä viimeisimmässä on rakennettu ja treenautettu tuolla pelillä? Tämän kysymysparin kautta pääsisi meinaan tutkimaan pelin soveltuvuuden rajoja ja mahdollista korvattavuutta ja pääsisi ihan oleellisiin keskusteluihin...

[Andy]

Haluaisin muistuttaa että luultavasti tunnen maailmaasi paremmin kuin vastoinpäin.

Miten tämä liittyy mihinkään?

Ja mulle on aivan turha tulla väittämään että tollaset tutustuttamiseleikit on "välttämättömiä" huippuja muovattaessa.
Ymmärrän kyllä että seuramarkkinoinnin kannalta tuo huippujen tavoittelu on tärkeä korostus, mutta oikeastihan se tärkein segmentti on se perustreenaaja.

Niin kauan kun hommasta ei makseta, niin tärkein segmentti on ne huippu-urheilijat. Niitä vain ei ole mahdollista tuottaa, ellei ole isoa massaa perustreenaajia. Ei ole mahdollista pyörittää pelkkää kovien jätkien klubia tai ainakaan kukaan ei ole siinä vielä onnistunut.

On tietysti mahdotonta sanoa, etteikö ilman sitä pelailun omaista treeniä voisi tulla hyväksi, mutta ainakin se on erittäin yleinen treenimetodi, jolla on onnistuttu kautta aikojen tekemään paljon huippuja. Thaimaa on varmaan se paras esimerkki. Tässä pari legendaarista mestaria treenaamassa.



Kohtuudella ovat pärjänneet tuolla metodilla:
https://en.wikipedia.org/wiki/Singdam_Kiatmuu9
https://en.wikipedia.org/wiki/Saenchai

Ja et laittais sanoja toisten suuhun.

Mihin nimenomaiseen tekstiin tämä viittaa?

Asenteellinen tiukkuus, kime, on aivan eri asia kuin stressihuipussa perkele-asenteella riehuminen.
Taito ja luovuus reaalimaailman ryskeessä kehittyy kokemuksen ja sen awarenessin kautta, tilannesilmän kautta.

Aidon kokemuksen ja tehokkaan treenin vertaaminen ei minusta ole kovin järkevä lähtökohta. Totta kai kokemus on aina kokemusta, mutta ei se vaikuta siihen, miten kannattaa treenata.

En tiedä mistä kaivoit tuon jurrisen treenaamattoman, ilmeisesti takavuosien portsarijutuistani.
Toistan taas: Potku on lastentarha ja portsarijutut oli ainoa kanava johon perusperteillä oli kontaktipintaa.
Olen jättänyt kovemmat jutut erittäin yleiselle tasolle.

Edellisestä viestistäsi:

Sitte ollaan perillä ku ollaan niinku Ave, se pisti kerran jotain Kaapelilla bilettävää kuseskelujengiä nippuun urakalla.

Olen ymmärtänyt, että tässä puhuttiin sekä treenaamattomista, että päihtyneistä henkilöistä.

Tämä ei tarkoita etteikö kampfsport olisi ihailtavaa ja vaativaa.
Mutta mun maailmassani vain väline.
Jos saisin käyttööni sen aikakoneen ja veisin seurastanne jokaryhmän kaksi parasta tiukkoihin tilanteisiin.. siltä reissulta ei kukaan tulisi muuttumattomana takaisin.
Zumbaamiset ainaki karisisivat matkalle.

Miten tämä liittyy mihinkään? Tahallinen hakeutuminen johonkin katukähinöihin on kiinnostusarvoltaan nolla.

[tapsaattori]

Kysymyksiä Andy:
Mikä on kevyen, pelinomaisen harjoituksen opetuksellinen tavoite tyypillisesti? Luovuus, taito-ominaisuudet?

Miten järjestät kevyen, pelinomaisen harjoituksen siten, että se kehittää näitä tavoiteltuja asioita?

Oletko havainnut oppilaillasi että esim. uusia tekniikoita käytettäisiin sparrissa helpommin, jos on kevyesti pelailtu?

[PetriP]

Kari: Mutta kun valtaosalla kamppailu-urheilu on se lopullinen tavoite, siis kovaa harjoittelevista. Seuran talouden kannalta kuntoliikkujatovat se 1 tavoite ja niille tärkeintä on viihtyminen. Ja siihen on monia syitä miksi harjoitteiden kovuus vaihtelee. Mitä kovempaa otetaan sen enemmän on loukkaantumisia. Jos otetaan aina "voitto" mielessä asioiden tutkiminen ja kehittyminen kärsii. Kova sparri on se integraatio, mutta muunlaistakin tarvitaan. Samaten jos halutaan kehittää jotain nimenomaista osiota pitää otta sparria joissa on rajoitteita. Tuollainen yhdellä jalalla pomppimissparri on varmaan kohtuullinen keino lajissa tarvittavaan tasapainoon. Ja parempi kuin yhdenljalan seisoskelu muuten vaan koska tilanne on dynaaminen ja siten haastavampi + kohtuullisessa määrin lajinomainen.

[Andy]

Kysymyksiä Andy:
Mikä on kevyen, pelinomaisen harjoituksen opetuksellinen tavoite tyypillisesti? Luovuus, taito-ominaisuudet?

Silmä. Se että osaa nähdä oikean paikan oikealle tekniikalle. Ja myös nähdä ne vastustajan mahdollisuudet eri tilanteista.

Miten järjestät kevyen, pelinomaisen harjoituksen siten, että se kehittää näitä tavoiteltuja asioita?

Tämä riippuu täysin treenaajista ja siitä mitä halutaan kehittää. Kokeneille treenaajille voi sanoa vaikka vain että "sparraillaan kevyesti". Tai sitten voi antaa tietyt tekniikat ja/tai taktiikat joita pitää käyttää, kuten tuossa peruskurssimainosvideossa oli.

Aloittelevampien kamppailijoiden kohdalla on tärkeää se, että säikyttäviä tekniikoita tulee mahdollisimman vähän. Eli toteutus pitäisi olla sellainen, että päätä kohti tulee vähän iskuja tai ainakaan ei kovia.

Oletko havainnut oppilaillasi että esim. uusia tekniikoita käytettäisiin sparrissa helpommin, jos on kevyesti pelailtu?

Kyllä, ja se siirtyy myös otteluun. Teemme jopa niin että 0-2 viikkoa ennen matsia saatetaan "ajaa sisään" tiettyjä erikoistekniikoita, että ne lähtisivät ottelussa sujuvasti.

[Kari Aittomäki]

Tämä on kaikki kovin paikkansapitävää, mallailulla ja silmänkehittämisellä on aikansa ja paikkansa.
Se ei silti muuta sitä että se alkuperäinen yhdellä jalalla pomppiminen ei kehitä, ei edes sitä tasapainoa. Treenitäytettä.

Lassen kyssäriin, parasta treeniä silmälle ja tekniikan soveltavuudelle on kasvavan intensiteetin sparri. Se alapotkuhyökkäily - käsireagoinnit oli asiallisen näköistä, tosin vierastan tuollaista ylimalkaisuutta. Tekniikat tulee kohdentaa.
Sparria voi varioida sekä vauhdin että kontaktin raskauden suhteen, aina tapaus kerrallaan.

Luonnollisesti, jos treenaaja hakee todellista taistelutehoa voi sparri kääntyä itseään vastaan, totuttaa pelaamaan.
Kymmeniä kertoja olen nähnyt kun kilpaveikot jyrätään silkalla suoraviivaisella agrella. Lajista riippumatta.
Kehäpelit on oma kenttänsä jossa vaikuttavat omat lainalaisuutensa.

PetriP, uskon väittämäsi heti kun havaitsen että sporttiottelijat käyttäytyvät reippaitten urheilijanuorukaisten tavoin aina ja kaikkialla.
Valitettavasti kilpamenestyjän sielurakenne tahtoo olla aika epämiellyttävä ja tilanteita.. syntyy.
En myöskään usko urheiluimagoon seuratasolla, se on aina ollut kulissi, linkitys urheilumaailmaan.
Kovanaamailu kuuluu kamppailulajeihin ja jotkut päätyvät treenaamaan itseasiaa, realdeal.

Kysymys perinnemiekkailijoille, lajinne ovat pohjiltaan äärirealistisia - mutta minulle on muodostunut kuva että kädentaitoa hankittiin myös erilaisilla temppuradoilla ja jonglöörijutuilla? Ilmeisenä tarkoituksena kehittää kädentaitoa, silmää ja innovaatiota?

[tapsaattori]

Jep, aloittelijoiden luovuutta on syytä rajoittaa peli/leikkimäisissä harjotuksessa. Jotenki näkisin kuitenkin, että jumppailijoiden mielentila pitäs saada toisinaan sellaiseksi että nyt on hyvä hetki myös epäonnistua ja kokeilla uusia asioita. Se on haastavaa koska kamppailusaleilla ollaan niin kovanaamoja

[Andy]

Tämä on kyllä ihan absurdia, että tuo treeni ei muka kehittäisi tasapainoa. Tuossa on tasapainoharjoittelua Pajulahden urheiluopistolta. Tuolla lailla sitä nyt treenataan.



Huomautan vielä, että potkunyrkkeillyn kannalta oleellsita on nimenomaan tasapaino kiinteällä alustalla haastavassa tilanteessa. Epävakaalla alustalla tasapainoilu on oma kykynsä eikä siirry suoraan edellämainittuun. Siksi ei kannata tehdä tasapainoiluja esimerkiksi bosu-pallon päällä vaan nimenomaan tasaisella alustalla ja niin että treenaajaan kohdistuu ulkopuolisia voimia, kuten ottelussakin tapahtuu.

Mitä tulee noihin kymmeniin kadulla turpaansa saaneisiin kamppailu-urheilijoihin, niin jutut on kuultu ennenkin. Uskottavuutta tosin hieman heikentää ne jutut tunkiniskuista päähän mitkä ei vaikuta mitään, hyppypotkuista baaritiskin, maastapaoista jalkaan ammuttuna yli ja sydänten räjäyttelysta rinnan sisään.

Oli miten oli, niin se ei nyt kuulu tähän asiaan mitenkään. Potkunyrkkeilytreenin tarkoitus ei ole katurähinät, joten sitä ei voi arvostella katurähinöiden perusteella. Yhtä hyvin minä voin alkaa haukkua vaikka defendotreenejä, että niissäpä ei opi kutomaan sukkaa ja olen nähnyt lukemattomia mummoja, jotka kutovat sukkia paremmin kuin mustan vyön defendokat. Ihan varmaan niin onkin, koska defendossa ei harjoitella sukankudontaa eikä se siksi kehitä sitä. Mutta kannattaako defendoa arvostella sen perusteella, miten hyviä kutojia sieltä tulee?

[Kari Aittomäki]

Onpas vihamielistä.
Sinä olet kovin kauan heiluttanut tuota epäkunnioituslippua.. usko tai älä, se alkaa olla yhtä väsynyttä kuin minun prioriteettini.
Ja varsinainen antiteesi Potkulle.
Mutta edelleenkään en tule mutaan, vaan kerron taasen että potkunyrkkeily on mainio laji ja rakentamasi laji-aktiiviura kunnioitettava saavutus.

Defendo-esimerkki ei ole kovin hyvin keksitty, koska harrastajat eivät tiettävästi kekkaloi sukankutomistaidollaan.
Sensijaan kamppailutreenailijat keimailevat kaikki kamppailupotentillaan, kuka enemmän kuka vieläkin enemmän.
Mutta otan kyllä onkeeni ja koetan vähentää katsantokantojeni ilmeisiä osuuksia.

Edelleen, pitäisi olla aikamoiset sanktiot pelissä että mä lähtisin mukaan tollaseen pyllistelyharjoitukseen. Tai pahasti osumaa ottanut sisäkorva.
Joiltain valmennuskursseilta imuroidut oheistreenit ovat juuri sitä mitä ovat, matalan stressitason näennäistreenaamista.
Pelottaa vähemmän ja tulee harjoittelun illuusio.
Sopivaa sellaisille "perusharrastajille" joitten ei odotetakaan viipyvän salilla vuotta-paria kauempaa.
Senkin ajan voisi käyttää kamppailutreeniin.

[Lasse Candé]

Minun täytyy kyllä sanoa, että Andyn vastineiden jälkeen minulta menee vähän ohi mitä Kari ajaa takaa ja tuo näyttää minulle toistolta, johon koen jo tulleen validit vastineet. Vai meneekö minulta jokin ohi?

[Antti]

Kas tässä ketju kamppailuleikeille ja -peleille, jollaista en hakutoiminnolla löytänyt, vaikka aihetta on toki sivuttu siellä täällä.

"Kamppailu" viittaa tietysti siihen, että leikki tai peli on kamppailullinen. "Leikki" taas ei viittaa tässä lasten leikkimiseen sinänsä (esimerkiksi että leikitään kotia tai turtleseja) vaan erityisesti toimintaan, jota määrittävät ulkoa annetut säännöt (esimerkiksi kirkonrotta tai kuka pelkää mustaa miestä). Näitä voisi yhtä hyvin kutsua "peleiksi", mutta tarkoitukseni ei ole varsinaisesti uppoutua ludologiseen terminologiaan. Laajassa kuvassa kamppailupelin raja kamppailu-urheiluun tai sparraamiseen ei tietenkään ole yksiselitteinen mutta luultavasti kaikille riittävän selkeä. Ketjun aihe ymmärrettäköön kuitenkin lähtökohtaisesti mieluummin in- kuin eksklusiivisesti.

Mitä kamppailuleikkejä muistatte lapsuudesta? Millaisia kamppailuleikkejä tai -pelejä hyödynnätte kamppailuharjoittelun tukena?

[MikaM]

Koska kädenvääntö niin tähän merimiespaini. Reppuselkäturnajaiset.

[Andy]

Vuorenvalloitus. Rynnätään siis koulun pihalla olevan lumikasan huipulle ja pyritään heittämään muut pelaajat vuorelta alas.

Lienee nykyään kiellettyä useimmissa kouluissa?