

Valvoja: Valvoja
Kerro toki lisää! Painoiko Levikoski koskaan enempää kuin muutaman kappaleen ensimmäistä vihkoa? Aineisto varmaan on olemassa kuitenkin jäljelle jääviin kolmeen vihkoon? Kiinnostukseni on paitsi bibliografista ja -fiilistä, myös tutkimuksellista kuvien ja tekstin käytön ratkaisujen osalta, kun kerran tarkoitus on, että "kuvat puhuisivat puolestaan".
Olet ilmeisesti nähnyt tämän manuaalin kun tiedät että "Tällä hetkellä on valmiina aineisto neljää vihkoa varten", kuten ensimmäisellä aukeamalla todetaan. Itse tulkitsin niin että opetettavaa on neljään vihkoon mutta ehkäpä tässä tarkoitetaankin että on valokuvia sen verran. En osaa sanoa onko muita vihkoja. Mutta selvitetäänAntti kirjoitti: ↑kesä 15, 2020, 08.28Kerro toki lisää! Painoiko Levikoski koskaan enempää kuin muutaman kappaleen ensimmäistä vihkoa? Aineisto varmaan on olemassa kuitenkin jäljelle jääviin kolmeen vihkoon? Kiinnostukseni on paitsi bibliografista ja -fiilistä, myös tutkimuksellista kuvien ja tekstin käytön ratkaisujen osalta, kun kerran tarkoitus on, että "kuvat puhuisivat puolestaan".
Jasse kirjoitti: ↑syys 26, 2020, 14.14 Tässä artikkessa (s.16-19) kerrotaan puolustusvoimien sotienjälkeisen lähitaistelukoulutuksen alkamisesta ja sen kehittäjästä Kalevi Hätösestä. En vielä koko artikkelia lukenut, mutta osui silmään että Hätönen lähetettiin 9kk lähitaistelukurssilleRuosiin lokskuussa 1954. Opettajia oli Amerikasta ja Japanista ja nimeltä mainitaan norjalainen Allan Mann. Hän oli saanut commandokoulutuksen briteissä ja taistellut Suomen talvi- ja jatkosodassa sekä Normandiassa.
https://kylkirauta.fi/wp-content/upload ... kr4_03.pdf
(Korostus minun. "Noin kolme vuotta sitten" on siis n. 1955, eli kun Hätönen palasi Suomeen ja siirtyi pääesikuntaan jalkaväkiosastoon koulutuksen kehittämistehtäviin.) Yllä oleva lainaus on kiinnostava. Miksi lähitaistelua on pidetty sotien jälkeen "niskan tai sormen vääntönä", kun ennen sotia se on (ainakin kirjallisuudessa) ymmärretty samalla tavalla kuin Lähitaisteluoppaan määritelmässä? Yleisesikunnan kirjaston / puolustuslaitoksen keskuskirjaston kokoelmiin kuuluneet saksalainen Nahkampfschule vuodelta 1910 ja sveitsiläinen Nahkampftechnik vuodelta 1941 vastaavat kyllä pitkälti vääntelymielikuvaa: ensiksi mainitun sisältö jopa jakautuu jiu-jitsuun ja nyrkkeilyyn!Kun joukko-osastoissa noin kolme vuotta sitten alkoi kuulua puheita siitä, että koulutukseen tullaan liittämään lähitaistelukoulutus, suhtauduttiin asiaan yleensä kielteisesti, koska ajattelun pohjana oli silloin vielä verrattain suppea käsitys lähitaistelusta, ja yleensä oltiin sitä mieltä, että määritelmään sisältyy pelkästään "niskan tai sormen vääntöä". Vuoden 1957 lopulla ilmestynyt Lähitaisteluopas määrittelee lähitaistelun seuraavasti:"Lähitaistelulla tarkoitetaan taistelua, jossa vastustaja on enintään käsikranaatin heittoetäisyydellä" sekä käsikähmän, joka on lähitaistelun viimeinen vaihe: "Käsikähmässä ollaan välittömässä kosketuksessa vastustajaan ja voidaan siinä käyttää myös lyömä- ja pistoasetta".
(Korostus minun.)Yleensä tapahtuu harvoin, että mies joutuu aseettomana taisteluun vihollista vastaan, mutta hänen on pystyttävä suoriutumaan tällaisestakin tilanteesta. Tällöin, jos koskaan, kysytään miehen hermojen pitävyyttä ja luottamusta opetettuihin suorituksiin. Tämän takia pitääkin, huolimatta tällaisten tilanteiden harvinaisuudesta, sisällyttää rauhan ajan koulutukseen eräitä tärkeimpiä suorituksia rohkeuden ja itseluottamuksen kasvattamiseksi ns jiu-jitsu järjestelmästä, jonka tarkoituksena on saavuttaa mahdollisimman pienellä voimalla mahdollisimman suuri tulos - vähimmäisvoimalla enimmäistulos. Tämän määritelmän toteuttaminen ei ole mahdollista, ellei ennen harjoittelua opeteta niitä kohtia kehossa, joihin kohdistetulla otteella päästään haluttuun tulokseen. Vaikkakin jiu-jitsu järjestelmä on pääasiallisesti aseeton itsepuolustusjärjestelmä, on sen piiriin liitetty myöskin otteita aseistautunutta henkilöä vastaan, joten kokonaisuutena järjestelmä palvelee erittäinkin hyvin sotilaskoulutustakin.