Rassi ja legendaa

[Kari Aittomäki]

Huomasin muuten että tein tossa sitaattivalinnassa niinsanotusti subjektiivisen eli säälittävän valinnan, tuo ois melkolailla eniten vanhentuneen myllyttäjän romantiikkaa.
No joo, valtaosa Potkun kirjuuttajista alkaa olla ikämiesosastoa mutta silti.

Hemmetisti parempi kenties ois tää:

Ja missä taajin liekki lie,
Ain' askeleeni sinne vie.

Se muistuttaa ja kuvaa nuorenmiehen tappelukiimaa, kun kroppa vain alkaa toiminnan ja sitä huomaa juoksevansa kohti bileitä. Kun pönttö vain hyräjää.
Gabbagabba hiphei!

Tai niinku Walter Hill käsikirjuutti: "Apache go where the best fight is. Its a moral value once you understand it."
Geronimo on mahtileffa.

Toki jee, Potkun ilmapiiri on viilee ja intohimoton, pyrkien assosioimaan niinku aikuisia sukkia ja aikuisempaa pipoa. Joka kiristää ku metallipanta jengoilla.

Palauttakaa nyt uskoni ja kertokaa että myllytys on muillekin rajaton riemu. Ettei täälä näpyttele niinku vain teoreettikkojen orkesteri.
Rikon nyt sääntöjä kai mutta tää virkamiesi-osasto kertoo kokemistaan ja koulutuksistaan pyrkien antamaan kuvaa kaikenkattavasta ympärivuorokautisesta tilannehallinnasta.
Ei se oikeesti niin menee, aina tarvitaan suunnitelmat bee ja cee ja kuikui.

Tilaan paidan, mallia isosiosiso. Minne lähetän rahat?

[MikaM]

Palauttakaa nyt uskoni ja kertokaa että myllytys on muillekin rajaton riemu. Ettei täälä näpyttele niinku vain teoreettikkojen orkesteri.
Rikon nyt sääntöjä kai mutta tää virkamiesi-osasto kertoo kokemistaan ja koulutuksistaan pyrkien antamaan kuvaa kaikenkattavasta ympärivuorokautisesta tilannehallinnasta.
Ei se oikeesti niin menee, aina tarvitaan suunnitelmat bee ja cee ja kuikui.

[Kari Aittomäki]

Miten tämä liittyy ihinkää?

Kiva biisi, ei nykyään osata tehdä näin melankolisia juttuja ensinkään.

Ilmoittauduit siis teoreetikoksi? Rehti meininki.
Koskemmä usko että katujätkät ja hakeutujat ois niinku sukupuuttoon kuolleet.
Ainakaan uhoaminen ei ole mitenkään vähentynyt.

[Mika]

Shelvä, tämä keskustelu taisi saada valvojien siunauksen.

Kari, tuota katumyllytyksestä ihannoivasti puhumista pidetään yleisesti varmaan vähän höpsönä. Jossakin maallikoiden joukossa ihmiset panikoisivat moisesta, mutta täällä se menee kaiken muun keskustelun sivussa - mielestäni jo se kertoo paljon ymmärtämisestä. Hyväksyminen on sitten vähän niin ja näin. Se varmasti vaihtelee paljonkin. Ja niin sen kuuluukin olla, asiassa kuin asiassa.

Kyllä ne katujätkät varmaan tavallaan ovat kuolemassa sukupuuttoon. Elintaso on noussut ihan valtavasti tässä vuosikymmenien saatossa. Ihmisten perustarpeet on turvattu. Kenenkään ei tarvitse elääkseen vaikka varastaa. Samassa ei tarvitse kadehtia sitä patruunaa, jolla on 100 hehtaaria maita ja monta jalkavaimoa. Tämä kaikki vaikuttaa siihen, että ihmisiä wituttaa vähemmän. Silloin ei tarvitse purkaa omaa huonoa oloaan muihin ihmisiin heidän ryysyihinsä käymällä.

Viileän ja intohimottoman ymmärrän vaikken ehkä ihan samasta näkökulmasta. Huumori katosi jonnekin vuosien aikana, ja sillähän oli varsin lämmin merkitys täällä joskus. Lisäksi ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita toistensa aatoksista ja täten kommentoivat niitä. Nyt paljon pienemmässäkin porukassa se vaikuttaa olevan harvinaisempaa kuin aiemmin, mikä on toisaalta aika mielenkiintoinen näennäinen paradoksi. Tämmöisiä MINÄ-somen aikoja elämme. Ja siinä saattaa kaimani olla oikeassa, että aika entinen ei koskaan enää palaa. Tietenkin toivon muuta, enkä vain toivo, vaan yritän luoda keskusteluja ja osallistua niihin, kuten sinäkin, Kari (joskin minä toimin enemmän tuolla Kahvilassa). Näillä mennään nyt. Ainakin me yritämme. Se riittäköön meille.

[Kari Aittomäki]

Kiitoksia viitseliäästä vastauksesta.
Täysin ymmärrettäviä pointerseja mutta tulisi myös jaksaa tulkita.

Koska mä oon niinku been-around ja nähnyt että vaikka täälätampereella ei juuri pelota, ei tartte ku soutaa Pärnuun tai Malmööseen niin soundi on vallan toinen.
Koska kuten olen kertoillut, mä olen sekä kantanut että käyttänyt aseita.

Niihin bileisiin ei hakeuduta ilman kutinaa enkä pysty hyväksymään tarjottua friikkistatusta, viiskytvuotisbileissäni pöydissä istu joukkueellinen entisiä oppilaita jotka oli tehneet valintansa treeneissä välittämäni hahmotuksien kautta.
Lujia, tiukkoja nuoriamiehiä ja naisia.
Meikeläisiä on eikä ihan vähä olekaan.

Siksi mä jaksan messuta, mä itte olen koettanut sopeutua tänne ja tonne ja koettanut nenäytyä tohon denialismiin, jota kontrolloiva viilipyttyily mun kiikaroinnissa edustaapi.

Mutta tajuan pointin, hakeuduin tossa aiemmin väkivaltapuolen terapiaosastoon kun aattelin että mulla saattais olla annettavaa.
Häneksi meni, ne akkainhakkaajat/hakattavat oli niin kuutamolla tunteittensa kanssa että teki mieli vetää pataan.
Siinä on terapiaa, perkeleen puhetaidoton paukapää.

Mutta hieno huomio jota en tullut hokanneeksi on tuo syy huumorin katoamiseen!
Näin taakkepäin introspektoillen ja muutenki muistellen.. se naurelu oli aina sellasta breeffausta, oman atavismin ja reagointien moninaisuuksein käsittelyä, pyrkimys kanavoida syyllisyys ja itseinho.
Joka on se hinta joka on täsmäväkivallasta maksettava.

Kiitos Mika, hyvää tavaraa.

[MikaM]

Biisivalinta oli mielestäni hyvinkin osuva. 70- ja 80-, osin jopa 90-luvuilla täällä koto Suomessa, ainakin Vaasassa, oli melko eri meininki kun nyt. Kaupungille lähettiin varta vasten tappelemaan. Kerrottiin ihan etukäteen joillekin, että jos naama näkyy niin se turpoo. Joskus kutsuttiin kaveriporukoita, että saatiin isompi treenisessio. Ja jos ei mitään muuta keksiny niin ruotsinkielisten kanssa nyt ainakin sai jotain aikaan. Annettiin ja joskus otettiin. Joskus oli ihan kahdenkeskisiä kähinöitä. Sivulliset ei sekaantunu, poliiseja ei vaivattu, kännyköitä ei ollu. Entisten riitapukareitten kanssa otettiin oluet, jos myöhemmin törmättiin, ei toki ihan kaikkien.
Ei nuo ajat palaa. Ja ihan hyvä niin. Ja olen kasvattanut omat poikani toisin.

[MikaM]

Käytösopetuksena toimi nyrkki tai sen uhka, myös kavereiden kesken. Jos joku ei osannut käyttäytyä, sitä kalautettiin tai ehkä sai itse kuonoonsa. Pikkuhiljaa kaikki oppi, yhteiset säännöt
Ei tollasta loputtomiin jaksa; hyvä, että jäi.

[Mika]

Edellinen viestini käsitteli vain näitä Potkun keskusteluja.

Vaikka syntymäpäiväjuhlissa olisi ollut useita henkilöitä, joita katumyllyt kiinnostavat, luulen edelleen että he edustavat selvää vähemmistöä kamppailijoiden ja eritoten siviilien keskuudessa. Asenteet ja arvot nyt vain ovat muuttuneet niin paljon viimeisen 30-40 vuoden aikana. Täällä on uskoakseni paljonkin niitä, jotka eivät heti ja aina suoralta kädeltä tuomitse mutta joita aihe ei kuitenkaan jaksa oikein kiinnostaa. Me kun kuitenkin elämme turvallisessa Suomessa. Se tietenkin olisi aivan täysin toinen asia, jos Suomessa vallitsisi sotatila tai siihen verrattava poikkeustila. Silloin kyllä kiinnostaisi kovastikin. Mutta nyt on näin.

Ja sen verran kytken tuota näihin keskusteluihin, että koska katumyllyistä kiinnostuneita on kamppailijoissa uskoakseni vähemmistö, on heitä näissä keskusteluissakin vähemmistö. Tunnistan kyllä tuon ilmiön, että tosi paljon täällä tarkastellaan tilanteita lainopillisista näkökulmista, mikä voi luoda vaikutelman sen näkökulman painottuneisuudesta. Tässä melko pienessä keskustelijaporukassa nyt vain sattuu olemaan niistä aspekteista kiinnostuneita, joten niitä näkökulmia tuodaan usein esille. Ammattilaisillehan sellainen on tärkeää. Ammattilainen ei oikein voi tehdä työtään sivistysvaltiossa, jos hän hakemalla hakee katupainitilanteita.

[Poista käyttäjä 1747]

Tämä kaikki vaikuttaa siihen, että ihmisiä wituttaa vähemmän. Silloin ei tarvitse purkaa omaa huonoa oloaan muihin ihmisiin heidän ryysyihinsä käymällä.

Tämä premmissihän ei pidä alkuunkaan paikkansa. Asiansa hyvin hoitaneet, tasapainoiset, onnelliset ja hyvinvoivat ihmiset voivat vihata ja vaginautua siinä missä luuseritkin. Asianlaitaa voi testata esimerkiksi kysymällä yrittäjiltä tai yksityisen sektorin nettomaksajilta tms. mitä mieltä he ovat heiltä takavarikoitujen varojen turvin jeesustelevista eläteistä. Viha syntyy subjektiivisesta epäoikeudenmukaisuuden tunteesta. Vaikka se on kuluttava ja tunnepohjainen reaktio, niin se ei automaattisesti tarkoita että se olisi perusteetonta tai irrationaalista.

Koen että mulla oli erilainen mutta suhteellisen hyvä ja onnellinen lapsuus. Siitä huolimatta löysin itseni yleensä sieltä, missä tapahtui kaikenlaista. Harrastuksiinkin liittyi useimmiten fyysinen rymistely, aseita tai tappamista kalastuksen ja metsästyksen muodossa. Oikeastaan ainoat enempi gay poikkeukset olivat purjehdus ja puntilla käynti. Myös suurin osa tuntemistani häiriköistä (omakuplarajoite), kovapäisistä myllyttäjistä ja ns. pahoista pojista tulivat OK perheistä.

Ihminen on karvaton apina ja laumaeläin. Ja kuten kaikki laumaeläimet, niin myös meidän rotumme on väkivaltainen ja käyttää erilaisia aggression muotoja rakentaessa laumaeläimille tyypillisiä hierarkioita. Yli 98% saman geeniperimän jakava sukulaisrotumme edustajatkin ovat väkivaltaisia mulkeroita. Aggression eri ilmentymät, negatiiviset tunteet tms. ovat aivan yhtä luonnollisia kuin libido, lisääntymis- tai saalistusvietti jne. It’s all good.

Olennainen kysymys on miten sitä kutinaa raavitaan ja miten yksilö toimii vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Esimerkiksi jos panettaa, mutta lähistön naaraat eivät ole paritteluhalukkaita, niin se ei ole mikään oikeutus raiskaukselle. Aivan samalla tavalla jos joku ottaa päähän, niin sekään ei ole mikään hyväksyttävä peruste yrittää pahoinpidellä. Näin vaikka harva mielihyväntunne tulee lähellekään sitä fiilistä, kun on verissäpäin voittanut oikeutetun voimamittelön ja saa lihapiirakkansa ensimmäisenä. Moni kielletty/laiton asia on kivaa, nastaa tai muuten vaan moraalitonta (lue tosikivaa). Esim. isot pojat ovat kertoneet että on kiva ajaa pimeällä maantiellä nasta pohjassa, sieraimet porvaroituna. En epäile hetkeäkään etteikö näin olisi. Siitä huolimatta moinen pelleily on helvetin tyhmää ja vastuutonta.

Aasinsilta tappeluihin tms. on että taustalla olevaa kutinaa pitää oppia kanavoimaan hyväksyttävään suuntaan tai ottaa oma impulssikontrolli hallintaan. Kilpaurheilu ja kamppailulajit ovat pelastaneet lukemattomia levottomia nuoria. Sitten on tietenkin viallisia mutta näiden modus operandi on erilainen, koska he hakevat uhria eivätkä haastetta ja vastusta. Siksi näitä vellipöksyjä harvemmin näkee täyskontaktikilpailuissa tms.

Luupään 5senttiä&mutuilua.

[Timpa]

Vieläpä mietin että miten olisi pääkallo tuon runon viereen?
Ensinnäkin se kuvaa tuota runoa hyvin, koska se on aika karskia luettavaa. Toisaalta ko. Topeliuksen runoa on luetettu oikein kouluissa alaikäisille oppilaille:

Kun suureksi ma kasvan vaan, viistoista täyttää saan,
Ma taistoon tahdon mennä myös ja vaaraan, kuolemaan.
Ja missä taajin liekki lie,
Ain’ askeleeni sinne vie,
Mist’ ennen, taatot, teillä tie,
:,: Myös poika kulkemaan! :,:

Ja toisekseen, kun olin pikkupoika ja teini, olin kova pääkallofani.
Mutta kyllähän siihen paitaan sitten aika synkkää kuvastoa tulee. Melkein kuin hevibändin paita. Toki se synkkyys on myös meidän suomalaisten huumoria, jota ei pidä ottaa liian vakavasti.

[Kari Aittomäki]

Kappas, täytyy tunnustaa etten tunne tuota suomennosta.
Sotilaspoika on kyllä tuttu, jouduin sitä nöösinä laulamaan aina sukulaisten kyläillessä.
Mulle tutummassa versiossa nuot menee:

Kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan,
samaanpa käyn mä taisteluun
ja nälkään, kuolemaan.
Mis ankarimmin luodit soi, taajimmin tulta salamoi.
En sinne käymäst olla voi!
Teit isäin astumaan.

Tuo Timpan versio on osuvampi koska tausta hahmottuu paremmin, tuon lapsisotilaan isä, isoisä ja isoisän isä kun kaikki ovat kaatuneet Ruotsin sodissa.(Mulla on hyllyssä RUnbergiä selityksineen.)
Karu hahmotus.

Pääkallo.. no, mua tuijottaa nytkin tosta hyllyltä jadepääkallo.
Vieressään istuu herkäntyylikäs Pierrot ja rehti olutbuddha.
Takanaan on kolmen eri sukupolven pikkutyttöjen lahjoittamat gorilla-istuskelijat.
Kyseiset mimmit on nyt aikuisia, nuorinkin 17 ja naurelevat asetelmaa.. siinä hyllyllä kun on kaikkee muutakin eripuolilta maailmaa.

Pääkallo paidassa rajaa segmenttiä mutta onpa väliä.

Tosta tematiikasta päästäänkin tohon Mikan julistamaan normaaliusoppiin.
Se on se viisaudenhammas jonka minä ainakin koin ikävänä kantaa ja aikaisin tarpeelliseksi poisrepiä.
Levoton miesi kaipaa toimintaa ja jollei kaipaa, ei ole mies ensinkään.
Tai on, mutta marimekkoversio.

Ei siinä mitään, mutta kun nämä tissiposket ottavat pomppua tärpätistä niin se uhopullistelu on niinkuin epävireinen piano jota pelaaja ei oikeen haldaa mutta pimputtaa vaan.
Kun kaikesta näkee että se, tuo syväänjuurtunut turvallisuudentunne mielletään jonkun ihmeellisen ajatusvoltin kautta omaksi ansioksi.
Vaikka kaikesta näkee että tapaus on puudeli joka ei edes tunnista sutta edessään.
Tai oikeastaan tunnistaa mutta kuvittelee olevansa jotain muuta kuin kankaaseen kääritty verilätty.

Voi iljetys.

Muuten, on aika loukkaavaakin tiivistää synttäreitteni vieraat joksikin katumyllyttäjiksi, mulla kuitenkin lie senverran älliä että tappelumyönteisyys on sisäisen mallin palikka, joka mahdollistaa toiminnan silloin kun muut jähmettyy. Tiukasti kontrollissa mutta rikastuttava.

Naureltiin jo kiukkariaikoina kun suurin osa eturiviä oli ruotsinkielisiä korkeakouluveikkoja. Ei varsinaisesti mitään Jakiksen lyttyneniä.

No, itseppä olen korostanut tositilanteitten siunauksellisuutta näissä kirjoitteluissani.
Vastakulttuurimies.
Gabba gabba hey ja tossa on nyrkki sun turpaas.

[Timpa]

Joo, Sotilaspojasta on eri versioita. Täällä yksi:
https://fi.wikisource.org/wiki/Maamme_k ... tilaspoika

Ei tänä pänä enää nööseillä laulateta Sotilaspoikaa

[Kari Aittomäki]

Mä olen nyt jauhanut tuota tekstiä ja onhan se aivan kamala!
Isä kuoli, äiti suri ittensä hengiltä.
Mä köyhä olen orpo nyt, syön leipää vierahan,
mult' isän kuolo kodon vei ja suojan, suosijan.

Huutolaispoika, orja osaa haaveilla vain lapsisotilaan asemasta, hyvästä ja komeasta kuolemasta.
Kun suureksi ma kasvan vaan, viistoista täyttää saan,
ma taistoon mennä tahdon myös ja vaaraan, kuolemaan.

Aikamoisen rajua tekstiä.
Ei tota aiemmin ole tullut huomattua.

Tulee mieleen se kun mut koulujutuissa haluttiin aina laulaan Tiernapoikien Heroodesta, kaskun olin soriaääninen nassikka.
Pistin ankarasti vastaan koska tahdoin olla nihti.
Nihti on koko pelin problemaattisin hahmo, täytettyään käskyn tappaa kaikki alta kaksivuotiaat poikalapset hän on järkyttynyt ja prosessoi tekoaan:

"Husaari olen minä sodassa
ja urhoollinen sotamies,
ja vaikka olen varustettu joka ties
se on minulle pakoitettu,
että totella keisaria
ja kuunnella pyhää lakia.
Keisari saa vastata edestämme
mitä me olemme kukistaneet."

Vieläki nousee pala kurkkuun.
Mä pidin tuolloin siitä liikutuksesta ja kurkkua kuristavasta tunteesta ja siitä, kun jännitys ja addre aukas sen kurkun ja ääni soi vahvana ja varmana.

Sitäpaitti. Nihti saa kultaa ja hopeaa ja lyönnin miekkansa kärkeen.
Mä tykkäsin niistä miekoistakin kovin ja häblasin niitä aina ku n vain voin.

[Timpa]

Ympärillämme on paljonkin asioita, joita emme ajattele sen kummemmin, mutta joihin liittyy aika synkkiäkin seikkoja.
Nopeasti napattuna vaikka tuntolevy. 80-luvulla pidin paljon tuntolevyä (kun sen valtiolta sain). Se toimitti vähän kuin korun virkaa. Ja se kaulassa tietysti erottautui hipeistä. Mutta onhan se vähän karua ajatella, että se irti taitettu puolisko on tarkoitettu naulattavaksi arkun päätyyn.

Tai sitten vaikka Kiesuksen ristinkuolema. Jos kerran Jumala vaati sen, mutta tapahtuman mielekkyyttä eivät uskovat kyseenalaista.
No näitä on maailma väärällään.

PS. paitaprojekti etenee täällä kulisseissa pikkuhiljaa.

[Kari Aittomäki]

Vapahtajankamala kuolema on kyllä looginen, koska Hän lunastaa synnit.
Jesse nyt kuitenkin taitaa olla kaunein jumalahahmo.

Tätä ei pitäis kirjottaa, en halua loukata kenenkään vakaumusta.. mutta mua on aina värisyttänyt se cannibalismi-osuus, veri ja liha.
Aikamoinen vaatimus.

Se ei aukea minulle symboliikkana eikä millään tulkinnalla.