Yksi oli "Pää niinku prykikivi."
Tarkoittaen kaljua.
Tossa ruvettiin sitte siskolikan kanssa funtsailemaan että mikäs se prykikivi niinku onkaan?
Pianhan siihen selitys löytyi, nykypaukuilla; kaljastahan siitä on kyse:
https://sahti.vuodatus.net/lue/2008/07/kivisahti
Kyllä kitalaki vetty.Sillä aikaa, kun lämpimällä vedellä kostutetut maltaat olivat hyvin peitetyssä tiinussa hautuneet, kuumennettiin 'prykykivet' eli 'kovat', murenemattomat kiuaskivet punaiseksi ja nosteltiin yksi kerrallaan mallasmäskin sekaan. Mutta ennen kuin kivi laskettiin tiinuun, ripoteltiin sen päälle mallasjauhoja, jotka paloivat kivellä, joka sitten hiljalleen laskettiin pihdeillä tiinuun niin että vesi kohisi. Toinen otti aina kiven kerrallaan tulesta ja toinen pirotteli jauhoja kivelle. Sen, joka jauhoja pirotteli, täytyi myös olutlastalla liikutella kiviä tiinussa, etteivät ne polttaisi tiinun pohjaa ja ympärillä olevaa mäskiä. Oluen kiehumista koeteltiin puremalla tiinun korvaa; jos korva tuntui hampaissa tärisevän ei enää pantu punaisia kiviä ettei vierre kuohuisi yli tiinun partaiden. Kiehuva oluttiinu peitettiin vällyillä hyvin tiiviisti ja jätettiin kypsymään. Kiviä käytettiin yhtä mallaskappaa kohti yksi kuuden naulan kivi.
Tota pitäis kokeilla.