Viimeisin katsomasi elokuva

[Kari Aittomäki]

Barry L on kubrickleffoista ehkä kiehnäävin, kun se Juttu on koko ajan siinä tajuamisen tuntumissa.
Ne piiiitkät kohtaukset on minusta suunnattu haasteiksi katsojalle, joka lie tottunut tiettyyn elokuvakieleen ja rytmiin.
Samaa keinoa käyttää, ja minusta paremmin, Denis Villeneuve Bladerunnerin uudessa tarinnassa.

Hieno on Barry London, vaikka ihmetyttää yhä se Ryan O'Nealin pääositus.
Mua vaan niin aina härsyttää se kubrick-koppavuus. Ärg.

Kattelin tossa Matrixin ku tuli ja olihan se edelleen aikamoinen. Vähä vaivaa se että niiden jatko-osien kautta se filosofisuus paljastuu vaan kikkailuksi.
Mutta oli se vahva kokemus silloin aikanaan, teatterista kun lähti niin teki mieli kiivetä tolppaan kukkumaan.

Sitäpaitsi, lopussa soittaa RATM, perkule.

Ja tottakai piti katella taas Firstblood, vaikka osaan leffan ulkoa juurtajaksain. Ei sitä kyllästy, vaikka jotkut jutut kivestää hiukan, suruton aikajana etenkin.
Parasta on se, että Tarantino haaveilee tehdä uusioversion, kirjanmukaisen.
Josta leijuin jo tuolla hyvänmielenketjussa.

[Lasse Candé]

Eka Matrix on hemmetin hyvä. Niissä kahdessa sen jälkeen ei ole juurikaan järkeä. Muistaakseni varsinkin se viimeinen on täyttä kusta. Oli muistaakseni vähän samaa ongelmaa kuin siinä Batman-trilogiassa missä jokerileffa on keskimmäinen ja ainoa hyvä. Taustatarina ei vain kiinnosta vaan ne hyvät jutut on ns. enemmän pintatasolla. Siis tarinan kannalta. Ei tehon.

[Jani Rantalainen]

Rambo 4 eli John Rambo ja 5 eli Last Blood tuli katsottua eilen putkeen.

Pidän molemmista leffoista vaikkakin ne ovat huomattavasti alkuperäistä Rambo trilogiaa väkivaltaisempia. Lisäksi Last Bloodissa Rambo muuttuu eläkepäiviään viettävästä veteraanista verenhimoiseksi kostajaksi mutta siitä huolimatta sympatiani ovat hänen puolellaan.

En ole mielestäni nähnyt yhtään huonoa Rambo leffaa.

[Kerkko]

Mäki katoin hetki sitten tuon Last Bloodin. Tuli aika paljon mieleen Taken, vaikka ei tämä ihan yhtä hyvä ole. Tykkäsin silti, mutta joo, ei mikään höyhenenkeveä hupailu. Tykkään tästä, että vanhat toimintastarat Syltty ja Arska saavat jo olla leffoissa lähempänä oikeaa ikäänsä, ja tarina sovitetaan faktaan sopivaksi.

[Lasse Candé]

Vihdoinkin katselin True Romancen, mitä on hehkutettu täällä paljon.

Näin sen varmaan nuorempana joskus, mutta nyt vanhempana kolahti paremmin. Pätkä yhdistää hyvällä stoorilla aivan loistavia kohtauksia ja kovan luokan näyttelyä. Täällä monien kuten Karin hehkuttama kohtaus jossa on Walken oli tosiaankin loistava ja hienoa että noin mahtava kohtaus on leffassa keskellä, mutta leffa ikäänkuin jatkaa siitä vain seuraaville urille ja eri ihmisillä.

Leffa myös jaksaa loppuun asti. Jotenkin tuo pitää viedä päätökseen ja en ole varma voisiko viedä paremmin.

Vahvimpana teemana kai tunaruus, kun leffassa ei kai ole yhtään ei-tunaria, ellei sitten yksi. Hauskalla tavalla tämä teema ei tule esiin ei-tunarin vastakohdan kautta, vaan laittamalla kaikki tunarit samaan soppaan. Tämä ei silti ole päälleliimattua ja sellaiset jotka eivät ole nähneet leffaa varmaan ymmärtävät luonnehdintani väärin. Tässä tunaripelissä (jos sen haluaa nähdä siten) vahvimmaksi hahmoksi noussee Clarencen isä, joka on mm. siinä täällä tunnetussa kohtauksessa. Jos jotain runollista tästä haluaa hakea, se olisi että pätevyyden aika on ohi kun sen viimeiset rippeet katoavat maailmasta. Tunareiden aika koittaa.

Viisi tähteä!

[Kari Aittomäki]

Ou jees, True Romance on aikamoinen elokuva.
Pikkudetalji Planeetta Tarantinolta:
Reservoidogsissa Mr White eli Harvey Keitellin hahmo jutustaa kuulumisia jefen kanssa, josta jutusta käy ilmi että kys ammattirosvo on tehnyt yhteistyötä jonkun Baman kanssa, nainen ja hyvä pikku varas.
Tämä Bama on tiettävästi tämä sama Alabama joka TR:ssä ottaa tuntumaa toimintaan.
Eli tarina jatkuis.

Tää oli leimallista Tarantinolle ja myös kaverilleen Rodriquezille, sirotellaan pieniä sequel/prequel-täkyjä sinnetänne.
Olen hiukan odotellut että jonpikunpi tekis Zatoichi-mukaelman, senverran hienot hahmot jäi toista tulemistaan huiskuttaan.
Tarantinolla Elle Driver Killbillissä ja Robertolta Johnny Deppin agentti Sands mexikotrilogian päätösosassa Once upon a time.

Josta trilogia-termistä..

Pidän molemmista leffoista vaikkakin ne ovat huomattavasti alkuperäistä Rambo trilogiaa väkivaltaisempia. Lisäksi Last Bloodissa Rambo muuttuu..

Eieieieieieiei. Ei.

Ei niitä ramboja voi trilogiaksi kuttu per se, koska Firstblood on jäntevä kertomus sodanrikkomasta erikoissotilaasta. (Sivukommentti, kirjan jännitteisiin oivalluksiin kuuluu se tuntu siitä että rikkoutuminen alkoi jo koulutuksessa.)
Kun taas kakkonen ja jatkonsa kolmonen ovat aivan eri eläimiä, eräänlaisen yli-ihmisen esiinmarssi hyvin karkisti.
Ajankuvina loistavia, Arskan veroisia sarjakuvahahmoja.
Mutta eri kertomalinjaa kuin firstblood.

Nelonen on taitava kompromissi kyllä ja niinikään historiallista leffakerrontaa, Sotamies Ryanin taistelukuvauksista lähti uudenkaltainen tesettikuvaus jonka Stallone Ramboineen vie piritasoille. Kerrassaan hirmuisen tehokasta tuuttia tulee nii että (muistojen) takatukka hulmuaa.

Viimeistä en ole nähnyt.

Minusta ois aika kiva jos koko saaga päätettäisiin eräänlaiseen Vanhus ja meri - funtsailuun.
Jossa Rambo keittelis moonshinea jossain kalliollakukkulalla jänestä jyrsien ja funtsailis niitänäitä, ku n paikalle puuhkuttais tiukka vankikarkuri seriffejä paossa.
Jolle setärambo tarjoais suojan ja safkaa ja vaatteet ja pyssyn ja viunaa myös.
Eikä malttais olla tekemättä vähä jäynää takaa-ajajille, ansojen ja väärien jälkien muodossa. Jäyhästi myhäellen-katsellen ja kuullellen kun seriffit ryntäilee kiljuen (Will!) vääriin suuntiin ja katkoo koipiaan ansoihin. Metsäintiaanin viimeinen kolttonen.

Ois kiva viittaus Morrellin kirjaan, jossa karkuri Rambo tosiaan saa apua ponunkeittelijältä, ansakaruselli ois tottakai viittaus ekaleffan jäntevimpään kohtaan.
Voishan siihen..

Tai no, antaas olla.
Tulipas taas innostuttua.

[Lasse Candé]

En saanut oikein unta yöllä kun tuo True Romance jäi mietityttämään. Vetelin kyllä mutkia suoriksi tunarijutussa ja maalista ohi, vaikka teeman osalta pysyn vahvasti (ja nyt vielä vahvemmin) esittämässäni. Hyvä kun leffa alkaa mietityttämään tuolla tavalla enemmänkin.

Mutta siis onhan se Oldmaninkin sutenöörihahmo tekijä. Sortuu vain yhteen virheeseen mikä on Clarencen aliarvioiminen.

Olin myös täysin väärässä Clarencen suhteen. Ei hän ole tunari vaan muista syistä ”loose canon”. Ehkä sitä ei kiinnosta? Sehän on täysin kartalla hississä pistooli kädessä huutaen, mutta ehkä sitä ei kiinnosta että on oikeassa? Tärkeä kohtaus on myös puhelu puhelinkojusta autoilevalle leffatuottajalle. Tässä tehdään selvä kontrasti tunariin tuottajan tuttuun joka ensin puhuu puhelimeen. Kun Clarence ottaa salakielensä ”leffan” jakelusta kokaiinin jakelun sijaan luontevasti käyttöön, se tekee heti vaikutuksen tuottajaan ja hän rauhottuu. Lisäksi Clarence yllättää sutenöörin olemalla totaalisen kartalla. Lisäksi ”you’re so cool” on täyttä totta.

Toistuva teema leffassa on myös tappaminen. Elvis neuvoo että itse teko on se vaikea osa, Walkenin hahmo kertoo kuinka kauan viime kerrasta on, Gandolfinin hahmo alkaa kuvailemaan prosessia ja päähahmot käyvät molemmat tämän prosessin läpi.

Myös Alabaman toimintakyky tulee hienosti esiin. Korkkiruuvi muistutti minua siitä että olen ehdottomasti nähnyt leffan nuorempana, koska se oli mieleentarttuvan yllättävä ja elokuvauksellinen veto. Mikä on koko pointti.

[Jani Rantalainen]

Mannaja (1977) joka tunnetaan myös nimellä A Man Called Blade.

Tämä leffa kuvattiin ajalla milloin spaghetti westernit jo vetelivät viimeisiään.

Blade on palkkiometsästäjä joka palaa kotiseudulleen kosto mielessään. Tarina armottomasta mutta oikeudenmukaisesta miehestä joka kirveineen jakaa oikeutta kostaakseen isänsä murhan.

Maurizio Merli ainoassa westernissään. Muut näyttelijät ovat myös aika tuntemattomia. Siitä huolimatta aika hyvä leffa.

[Jani Rantalainen]

George Lucasin ohjaama American Graffiti (1973).

Tämä leffa on auto- ja teinielokuvien ehdoton klassikko. Vaikka meno elokuvassa ei ehkä päätä huimaa niin mielestäni tämä leffa on moninkertaisesti parempi kuin vaikkapa esimerkiksi nykyajan Fast and Furious roskaleffat.

Joku noissa vanhanajan autoissa ja sen ajan musiikissa kiehtoo.

[Kari Aittomäki]

Hopsan!
Tuo Mannaja oli odottamattoman tehokas ja ruma likainen ilkeä.
Kiitoksia, tulee tuonnempana katseltavaksi kyllä.

A Graffiti on juu merkiitävä leffa monintavoin, onhan se sellainen kaihertavan kaihoisa karkkisilattu muistelma niistä viimeisistä nuoruusriennoista.
Vaikka se munkin kohdilta oli aika helvetin paljo kurasempaa.
Vaan satujahan leffat on aina ja Graffiti on kyllä kiva. Vaikka aktiivisesti en pidä Richard Dreyfussin nasaalista itserakkaudesta, onhan sielä Harrison Ford ja Ron Howard. Ja monia muita tuttuja naamoja.
Ja ainahienoa Detroitin rullaavaa rautaa.

Joutui oikeen pureskelemaan tuota True Romancen tunari-hahmotusta.
Kun mulle on koulutuksissa korostettu sitä sss-sääntöä. Suunnittelu Säästää Sähläämiselta.
Ja että vaikka miten suunnittelis, aina tulee tapleja ja sitte pitää soveltaa ja improta.

Mutta todentotta, se tunarointi-näkökulma on tarkempi.
Clarence ei suinkaan suunnitellu ryöstää huumesäkkiä mutta näin pääs käymään. Mutta oli hän koko ajan muuttuvan tilanteen tasalla ja improvisoi, luoden suunnitelmaa joka aina toimi suunnilleen kuuskytprosenttisesti.
Mua on aina huvittanut se että tuo Tarantinon alter ego kuvaa niin kivasti Quentinin omakuvaa, kuinka tollanen hanttijätkä ikäänkuin voi, saadessaan mahdollisuuden, toimia tehokkaasti ja tilanteitten mukaan eläen ja saavuttaa sateenkaaren pään.
Kuten käykin, vaikka mokia tulee; Clarence unohtaa ajokorttinsa tappamansa suternöörin käteen..

Täytyy muistaa että tuo kässäri synty Tarantinon ollessa vielä rutiköyhävaiheessaan ja duunissa videovuokraamossa.
Se näkyy ja tuntuu.

Tästä vois jaaritella vaikka kuinka mutta jääkööt..

Yritin katella sitä örkkijuttua, warcraft taitaa olla nimensä.
Ei perkule vaan kykene.
Totaalisen kiinnostamatonta. Komian näköstä juu.

[Jani Rantalainen]

Kiss of the Dragon (2001).

Jet Lin tarinaan perustuva toimintaelokuva kiinalaisesta jeparista (Jet Li) joka saapuu peitetehtäviin Pariisiin ja joutuu lavastetuksi murhaan pahan ranskalaisen poliisin (Tcheky Karyo) toimesta. Hän saa kuitenkin apua Jessica nimiseltä prostituoidulta.

Leffa sisältää joitain hienoja taistelukohtauksia. Mielestäni yksi Jet Lin parhaimpia elokuvia.

[Jani Rantalainen]

Sitten pistin pyörimään Charles Bronsonin tähdittämän Huuliharppukostajan (Once Upon A Time In The West) joka ei ehkä Italowesternien ystävien piirissä paljoa esittelyjä tarvitse mutta siitä huolimatta...

Ennio Morriconen ohjaustyö, Sergio Leonen musiikki sekä hyvät näyttelijät Bronsonin lisäksi kuten Claudia Cardinale, Henry Fonda sekä Jason Robards.

Kyseessä on kostotarina mikä käy ilmi elokuvan lopussa

Tämä leffa kannattaa katsoa ajan kanssa. No, minulla ei ole kiire mihinkään tänä iltana ja menee samalla kun treenaan esimerkiksi kalin keppitekniikoita.

[Jani Rantalainen]

Siis tarkoitin että Sergio Leonen ohjaustyö ja Ennio Morriconen musiikki eikä toisinpäin kuten äsken vahingossa kirjoitin.

[Kari Aittomäki]

Jyrkkä moka!


Huuliharppuilijaa on käsitelty niin monesti ettei voi muuta kuin sanoa että cowabunga.

No nyt kattelin väkisin sen Warcraftin.. ja eihän se nyt olleskaan toivoton ole.
Hyvän ja Pahan painistahan siinä taas oli kyse ja samalainen-vaikka-erilainen-kutkasta.

En niin kiinnostunut ole että kys peliin tutustuisin mutta leffa antanee antiaan parhaiten pelimaailmaansa tutustuneille.'

Onnää häikäiseviä nää digimaalaukset ja liikkeenkaappaushaalarit ja muut nää.
Vaatinee näyttelijöiltä aika lailla asennetta pärskiä niissä pellepuvuissaan ja luottaa että lopputulema on komiaa.
Tässä on.
Hyviä hahmoja ja ihan puristamattomat sandaalit kyllä.

[Jani Rantalainen]

Nyt täytyy mennä oikein nurkkaan häpeämään. Miten saatoin vahingossa sotkea nuo kaksi oman alansa mestaria keskenään? Anteeksiantamatonta...

Joka tapauksessa Charles Bronsonilla jatketaan. Aloin katsomaan Walter Hillin ohjaamaa elokuvaa nimeltä Hard Times (1975) joka kertoo Chaney nimisestä ottelijasta joka kiertelee lama-ajan Yhdysvalloissa osallistuen paljasnyrkkiotteluihin.

Muissa rooleissa nähdään James Coburn ja Jill Ireland joka oli myös Bronsonin vaimo.