Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle.
✋:. Meistä on hienoa, kun selailet Potkun, Pohjoismaiden suurimman kamppailulajiyhteisön keskusteluja. Toivottavasti löydät mielenkiintoisia keskusteluja ja otat reippaasti osaa niihin. Samassa voisit sallia Ad Block -ohjelmasi näyttää mainoksia Potkun sivuilla, jotta voimme jatkossakin ylläpitää näitä keskusteluja. Voit myös liittyä etupotkijaksi, jolloin yksi etusi on mainokseton Potku. Kiitos kun ymmärrät. 🙇♂️
Jasse kirjoitti: ↑tammi 3, 2014, 14.47
Voisikohan tätä herra Havasta pitää ensimmäisenä Suomalaisena jiu-jitsu opettajana? Ainakin aktiivisesti piti jiu-jitsu esityksiä ja ilmeisesti opetti temppuja voimistelukursseillaan. Aijoitus viittaisi siihen että hän sai oppinsa Cronholmilta 1910. Tässä pikku selostus eräästä näytöksestä vuodelta 1911:
"Jiu-jitsua esittivät johtaja E. Havas sekä kurssilainen K. Rosti. Taitava jiu-jitsu temppujen tekijä, kurssien johtaja, esittäen ja selittäen temppujen tarkoitusta, heitteli mattoon toveriaan, suurempaa miestä, niin että pöllähteli. "Urheilumuoto" - jos niin voi sanoa - näyttää olevan kuin tuli, jota tulee ja täytyy pidellä varovaisesti."
Lueskelen tätä ketju nyt läpi. Sivulla 7 oli puhetta tästä Eino Havaksesta. Hänestä vois yrittää kaivaa enemmänkin teitoa. Ties vaikka jäljittäisi jonkin sukulaisen. Havas oli voimisteluopettaja, poliisi ja muutenkin vaikuttava kaveri. Kutkuttava ajatus että hän olisi saanut JJ-oppinsa Crinholmilta ja opettanut taitoja voimistelukurssieilla, poliiseille, pojilleen yms.
Ei täysin mahdu aiheen piiriin, mutta varmasti ketjun lukijoita kiinnostaa. Potkulaisen kirjoittama artikkeli aiheena "Suomenkilinen lähitaistelukirjallisuus".
Olipas kevytlukuinen artikkeli, kattava ja informatiivinen. Kiitoksia.
Offtopikkia, mutta olen kerran jutellut brittiveteraanin kanssa ahtaantilan mylläkästä, jossa "hän ja sällit" käyttelivät käsikranaatteja ja kommandokeklujaan. Oli royalmariini ja kohtas saksalaisia, joista kertoi että pahoja niskoja olivat.
Patun aksentti oli niin paksua/nopeeta että juoni välillä katos mutta nytpä sitte selvis sen että kranua on käyteltyä tällitehostajana.
Olen vihdoinkin, yli kymmen vuotta aihetta tutkittuani, aloittanut kirjoittamaan kirjaa jujutsun historiasta Suomessa. Työnimi kirjalle on "Taistelutemppuja". Tällä hetkellä suunnitelmissä on 20 kappalainen ja vajaa 200 sivuinen teos, joka käsittelee jujutsun rantautumista suomeen laajasti - mielenkiintoisia henkilöitä ja seikkailuja kuvaillen - vuodesta 1896-1996. Tarkoitus on saada näyttävä, kovakantinen kirja myyntiin ennen joulua ja myydä sitä verkkokaupan lisäksi erilaisissa kamppailutapahtumissa.
En usko että olisin koskaan jaksanut tehdä näin perinpohjaista tutkimusta, ja alottaa kirjoittamista, ilman potkua ja teitä potkulaisia.
Jaan täällä pieniä pätkiä jokaisesta kappaleesta sitä mukaa kun saan raakavedokset valmiiksi.
1/20: Konni Zilliakus - Suomalainen samurai
" ”Myöhään syksyllä 1898 palasin kotimaahan oltuani poissa melkein kymmenen vuotta, jolla ajalla olin elänyt eri maissa pohjoisella pallonpuoliskolla, Pohjois-Amerikassa ja trooppisessa vyöhykkeessä, Japanissa, Egyptissä, Ranskassa, ja käynyt vielä useammassa, Etu- ja Taka-Intiassa, Meksikossa, Kanadassa ja Kiinassa, Ceylonilla ja Morokossa, Italiassa, Espanjassa jne. Uudelta vuodelta 1899 astuin ”Nya Pressenin” palvelukseen maassa vallitsevan yleisen levottomuuden aikana.”
Levottomuudet johtuivat ensimmäisen sortokauden alkamisesta. Konni ryhtyi nyt kaikin keinoin vastustamaan Tsaarin hallintoa ja sen venäläistämispolitiikkaa. Hän kirjoitti ”Nya presseniin” niin kärkeviä artikkeleja että Venäjän sensuuri lakkautti lehden. Vuonna 1903 kenraalikuvernööri Pobrikov määräsi Zilliakuksen pidätettäväksi, mutta tämä oli jo paennut Ruotsiin, jossa jatkoi poliittista toimintaansa lehtimiehenä. Kun seuraavana vuonna syttyi sota Japanin ja Venäjän välille, hakeutui Konni salaa yhteistyöhän Japanilaisten kanssa.
”Japanin lähetystö oli sillä välin matkustanut Pietarista ja saapunut Tukholmaan, jonne sen oli määrä jäädä sodan loppuun saakka. Otin selon siitä, kuka oli sotilasasiamies. Sain tietää että se oli eversti Akashi ja menin tapaamaan häntä hotelli Rydbergiin, jossa hän asui. Lähetin käyntikorttini, minut otettiin heti vastaan ja mm. kysyttiin minulta olinko sattumalta erään Japania käsittelevän teoksen kirjoittaja. Kun teos oli ilmestynyt ruotsinkielellä Suomessa eikä sitä koskaan oltu käännetty muille kielille – mitä se ei todellakaan ansainnutkaan – hämmästytti minua suuresti se, että hän sen tunsi. Mutta hän selitti, että Japanissa oltiin selvillä kaikesta mitä kirjoitettiin ja painettiin heidän maastaan tai sen oloista. Jää oli sillä tavoin murrettu…” "
Jigoro Kano oli ahkera ja aikaansaava visionääri. Hän toimi rehtorina tulevien opettajien korkeakoulussa, luotsasi Kodokania ja kehitti judoa edelleen. Kun Japanista tarvittiin edustaja Kansainväliseen Olympia-komitaan, oli Jigoro Kano mies paikallaan. Ensimmäiset Olympialaiset joihin Japani otti osaa, käytiin Tukholmassa 1912. Japanin kummatkin edustajat, kaksi juoksijaa, karsiutuivat nopeasti kisoista, kun taas suomalaiset kahmivat yhteensä 26 mitalia – näistä kahdeksan painista.
Suomalaisten painitaito ei varmasti jäänyt huomaamatta kamppailu-urheilusta kiinnostuneelta Jigoro Kanolta, joka matkusti lähes kaikkiin Olympiakisoihin yli kahdenkymmenen vuoden ajan - aikakautena jolloin suomalaiset painijat dominoivat molskeja. Näillä matkoilla Kano jatkoi tutustumistaan paikallisiin oppilaitoksiin ja judosta kiinnostuneisiin ihmisiin. Los Angelesin olympialaisissa 1932, joissa suomalainen painijat Kajander ja Leino voitti japanilaiset kilpakumppaninsa, piti Kano judo-näytöksen.
Kano menehtyi keuhkokuumeeseen 4.5.1938. Hän oli palaamassa laivalla kotiinsa Kairosta, jossa oli suostutellut olympiakomitean jäseniä valitsemaan Tokion vuoden 1940 kesäolympialaisten isännäksi. Toinen vaihtoehto oli Helsinki. Kisoja ei järjestetty toisen maailmansodan puhjetessa Euroopassa ja Tyynellä valtamerellä.
Sanomalehdet Suomessa uutisoivat Kanon kuolemasta otsikoin ”Jiujitsun isä kuollut”. Aikakausilehti Hakkapeliitta kertoi:
”Professori Jidoro Kano, ’jiu-jitsun’ isä, kuoli hiljattain matkallaan Kairosta Japaniin osallistuttuaan olympialaiseen kongressiin. Pari kolme vuosikymmentä sitten tuli jiu-jitsu, mainio itsepuolustus- ja kuntouttamiskeino, muotiin meilläkin.”
"Seuraavan vuoden toukokuussa Weckman osallistui Saksassa amatöörien maailmanmestaruuskisoihin. Valmistautuminen oli ollut ahkeraa ja monipuolista:
”Ennen kun otin osaa maailmamestaruuskilpailuihin v. 1905 Duisburgissa, oli minulla kuukauden kevätloma Karlsruhen teknillisestä korkeakoulusta, jossa siihen aikaan opiskelin. Nousin silloin tavallisesti ylös klo 6 aamulla. Suoritin tämän jälkeen puolen tunnin ajan lihasharjoittelua peilin edessä. Ennen kävelyharjoitusta join neljä raakaa munaa ja maitoa. Erään ylioppilastoverini kanssa harjoittelin painihuoneessa useita tunteja. Illalla harjoittelimme vielä Reinillä soutua.”
Weckmanin lihasharjoittelu sisälsi jokaisen erillisen lihaksen jännittämistä ja kävelyharjoitukseen kuului ajoittaisia hengenpidätyksiä - jopa viidenkymmenen askeleen ajan. Näin Weckmanista kehittyikin varsinainen fakiiri:
”Pääsin niin pitkälle, että pystyin hallitsemaan jopa sydämeni toimintaa. Jos se harjoittelun tai kilpailujen aikana alkoi tykyttää liian nopeasti, vaimensin tykytyksen normaaliksi rintalihaksiani jännittämällä!”
Ahkera harjoittelu tuotti tulosta. Finaalissa Weckmanin leukaluu meni sijoiltaan jolloin Weckman iski kämmenellään leuan paikalleen ja selätti pian vastustajansa. Suomi oli saanut ensimmäisen maailmanmestarinsa."
Kirjani ”Taistelutemppuja” neljäs luku valmis. Aiheena matto-jujutsun kehitys ja Lontoon valloitus. Tämän kirjoittaminen venyi ja takkusi ja tekstiä pitää vielä muokata, mutta toistaiseksi saa kelvata ja voin edetä seuraavaan lukuun.
"London has fallen
Vuonna 1900 Lontooseen saapui neljä Tanaben ja Handon kasvattia opettamaan jujutsua juuri avattuun Bartitsu Club kamppailukouluun. Kun klubin omistaja herra Barton-Wright tahtoi japanilaisten esiintyvän haaste- ja näytösotteluissa, kaksi vanhinta jujutsukaa kieltäytyivät kunniasta ja lähtivät takaisin kotimaahansa. Sen sijaan Yukio Tani ja Sadakazu ”Raku” Uyenishi – parikymppiset seikkailijat – tarttuivat tilaisuuteen. He ryhtyivät jakamaan jujutsun ilosanomaa opettaen eri klubeilla ja haastaen kaikki saarivaltion painijat ja voimamiehet mittelemään kanssaan jujutsu-säännöillä. Ottelu ei loppunut selätykseen vaan luovutukseen ja kummankin osapuolen tuli pitää yllään jujutsu takkia. Rahapalkkion oli useimmiten luvassa sille joka pystyi edes selviytymään 15 minuuttia tulematta lopetetuksi, vielä isompi summa sille joka kykeni lopettamaan japanilaisen vastustajansa. Tani ja Raku saattoivat kiertueillaan kohdata kymmeniä haastajia viikossa. Suurin osa ei kestänyt muutamaa minuuttia kauemmin, vain harva onnistui sinnittelemään 15 minuuttia luovuttamatta, eikä yksikään kyennyt lopettamaan japanilaista vastustajaansa. Yukio ”Pocket Hercules” Tani haastoi jujutsu-otteluun jopa itsensä George Hackenschmidtin – painin ensimmäisen Suomenmestarin ja tulevan ammattipainin raskaansarjan maailmanmestarin. Satakiloinen virolainen voimapesä teki vastatarjouksen ehdottaen ottelua kreikkalaisroomalaisen painin säännöillä. Kaksikko ei koskaan kohdannut. "
No niin. Kesä on tainnun loppua joten jatkan taas "Taistelutenppuja - jujutsun historia Suomessa." kirjan kirjoittamista. Tässä muutama sitaatti "Dshiu-Dshitsu - Japanilainen ruumiin kasvatus" Kirjasta joka julkaistiin suomeksi vuonna 1905:
”Lukija saattaa luulla dshiu-dshtsun olevan vain järjestelmän taistelutemppuja, mutta niin ei ole laita. Dshiu-dshitsun perustuksena on anatomian tunteminen, sopiva ravintojärjestys, ulkonainen sekä sisällinen vesilääkintä-taito ja yleensä oikea elantotapa sekä ulkosalla että huoneissa.”
Kun kaiken voiman alkulähteenä on ruoansulatus, loppuu japanilaiselta dshiu-dshitsun opettajalta pian kärsimys, jollei oppilas halua noudattaa ravintojärjestystä, joka on omiansa antamaan hänelle eniten voimaa ja parhaan tuen koko järjestelmälle. Sen tekee japanilaisten ravintojärjestys aivan epäilemättä.”
”Jos samurai huomaa olevansa liian turpea, tietää hän tarpeettomaksi pyrkiäkkään painon vähenemiseen muuten kuin asteittain vähentämällä nauttimaansa ravintomäärää. Mihinkään äkillisiin muutoksiin ei ryhdytä, mutta ennen kaikkea supistetaan ravinnon märää ja sitten jätetään pois kaikki öljyä ja rasvaa sisältävät ruoat - vähitellen aste asteelta. Kuivaa kalaa, hedelmiä ja kasviksia nautitaan, mikäli ruokahalu näyttää vaativan. Riisiä, herneitä ja kaikenmoisia tärkkelyspitoisia ruokia vältetään. Muniakaan ei pidä sen syödä, joka haluaa päästä keveämmäksi. Alkoholijuomia ei ole lupa lainkaan viljellä. On helposti ymmärrettävää, että liallinen nukkuminen ei edistä hoikkana pysymistä.”
”Dshiu-Dshitsun uskolliset harjoittajat eivät ole koskaan taipuvaisia ylensyömiseen, ne, jotka tulevat tehneeksi tämän synnin, paranevat sen seurauksista vähentämällä ravintoa.”
Tämä artikkeli jota nyt teen koostuu ennen kaikkea hauskosita sitaateista joita "dshiu-dshitsu" kirja on pullollaan. Luvussa tullaan esittelemään terveellinen "jujutsu-elämäntapa", jota ainakin itse pyrin alkaa noudattamaan.
Irving Hancockin kaksi kirjaa ”Japanilainen ruumiinkasvatus” ja ”Dshiu-Dshitsu taistelutemppuja” suomensi urheilumies maisteri Kaarlo Pulkkinen ja sen kustansi Lindstedtin Antikvaarinen Kirjakauppa, jonka omistaja oli Helsingin Atleettiklubin puuhamies John Lindstedt. Suomalaisille suunnatut alkusanat ovat kirjattu vain neljä päivää ennen Japani-Venäjä sodan päättymistä ja se näkyy kummankin herran terveisissä. Pienen Japanin voitto veli venäläisestä loi uskoa myös suomalaisiin, jotka olivat taistelleet sortotoimia vastaan usean vuoden ajan. Myös tuona aikana esiintynyt rotuopillinen väite, jonka mukaan suomalaiset kuuluvat mongoliseen rotuun, voitiin nyt nähdä edullisessa valossa.
”Dshiu-dshitsusta on huomattava, että se ennen kaikkea tarkoittaa ruumiinharjoittamista ja kehittämistä. Sitä varten ovat sen monet taistelutemputkin olemassa. Sellaisena voi siitä olla hyötyä meille suomalaisillekin ja jos dshiu-dshitsu kykenisi uudestaan luomaan meidänkin kansamme, niin saisimme me, mongoolien rajavartiat länteenpäin, olla siitä kiitollisia kaukaisille sukulaisillemme Japanilaisille.
Helsingissä 1 p. syysk. 1905
Suomentaja”
”Suomen nuorisolle,
Jonka käsissä on kansalaisten vapaus ja isänmaamme tulevaisuus omistetaan tämän teoksen suomenkielinen painos.
Kustantaja.”
Hauskaa ja hyödyllistä
Vaikka nykytiedon valossa monet Hancockin antamat tiedot jujutsun historiasta ja tekniikoiden tehosta ovat selvästi liioiteltuja, niin voi 2000-luvun kamppailija saada hänen kirjoiistaan hyödyllisiä neuvoja koskien terveellistä elämäntapaa ja harjoittelua. Lisäksi lukijaa varmasti huvittaa vanhahtava tavat, kieli ja sanat joita tekstissä esiintyy. Esimerkiksi otsikko: ”Sievin kaikista menettelytavoista, jolla dshiu-dshitsu-taistelija masentaa nyrkistelijän.” voi ihmetyttää, jos se otetaan pois kontekstista, puhumattakaan kysymyksestä ”Miten voi ottaa pakolaisen kiinni ja pakottaa hänet alistumaan?”. Seuraavaksi Hancockin hyödyllisiä neuvoja ja hauskoja temppuja aihealueittain. "
Ainakin aktiivisesti piti jiu-jitsu esityksiä ja ilmeisesti opetti temppuja voimistelukursseillaan. Aijoitus viittaisi siihen että hän sai oppinsa Cronholmilta 1910. Tässä pikku selostus eräästä näytöksestä vuodelta 1911:
