Nyt lukuvuorossa...

[Atticora]

Alastalon salissa on kyllä pelottava ja kiehtova kirja. Tuleekohan luettua koskaan, tuskin. Ehkä Valittujen palojen lyhennelmänä (käsittämätön konsepti oli se).

Menossa Erasmus Rotterdamilainen: Tyhmyyden ylistys. Aivan oivaltava ja mainio läpyskä, no, tyhmyydestä. Kyllähän näille 500 vuotta vanhoille jutuille näköjään vaan jaksaa naureskella. Pikkasen joutuu välillä pinnistelemään tekstin kanssa, niin surkeaksi lukutaito päässyt.

Tätä aiemmin meni heittämällä nykysuomella kirjoitettu Kari Enqvistin Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat. Kuvaukset elämän sattumanvaraisuudesta, hiroshiman pommin räjäytyksestä, kehon ja aivojen rappeutumisesta ja sellaisesta fysiikan näkökulmasta on mielenkiintoista luettavaa. Ehkä se, että olemme vain (suhteellisen) monimutkaisia nanokoneita ilman vapaata tahtoa ja vailla tarkoitusta ei ole ollenkaan hassumpaa elämää. Eli seuraavaksi uskontoa kirjassa lyötiin kuin vierasta sikaa. Enqvist ei alkuunkaan ymmärrä nykyihmisen tarvetta ylläpitää uskoa jumaliin ynnä muihin satuihin. Ymmärtää hän oikeasti varmaan, mutta vähän yksipuolinen ja nuiva asenne kirjassa.

[Eppu]

Kuuntele Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50633767
Alastalon salissa voi muuten myös kuunnella. Jumankekka minkä duunin joku on jaksanut tehdä. Esa Saarinen viittasi tähän vuoden 2021 Filosofia ja systeemiajattelu -luennoillaan , että teksti jota moni ei pysty lukemaan, aukeaa kuultuna. Hänelle sama oli käynyt Kalevalan kanssa, joka alkujaan onkin puhuttuja tarinoita, jotka on koottu yhteen kirjalliseen muotoon.

[Kerkko]

Ennen kuin Alastalon salin kimppuun ryhdyin, käsitykseni siis oli varsin erilainen kuin nyt. Piipunvalintaluvusta ja muusta kuultuani olin siinä käsityksessä, että kirja on jopa itsetarkoituksellisen tylsä. Ja että sen selvittäminen on jonkinlainen urotyö ja urheilusuoritus. Kuten Eppu kertoo, tämän kirjan lukeminen pitää mainita. Tästä on jopa rehentelypaita:


Pikkuhiljaa sitten alkoi eri puolelta kuulua sellaista juttua, että voisi oikeasti olla hyvä kirja. Loppusysäys oli juuri tuo Saarisen luento.

Minäkään en alkanut sanakirjan kanssa lukea, vaikka aika paljon sanoja menikin ohi. Ei sillä niin väliä. Idea ja tunnelma välittyy. Kovin malttamattoman ei ehkä kannata urakkaan ryhtyä, mutta toimii ihan hyvin pari sivua silloin tällöin -tyylillä
Joten minusta ei ollut urheilusuoritus, vaan mukava rauhallinen kävelylenkki. En hanki paitaa, mutta keskustelen aiheesta mieluusti.

[Kari Aittomäki]

Alastalon salissa voi muuten myös kuunnella. Jumankekka minkä duunin joku on jaksanut tehdä. Esa Saarinen viittasi tähän vuoden 2021 Filosofia ja systeemiajattelu -luennoillaan , että teksti jota moni ei pysty lukemaan, aukeaa kuultuna. Hänelle sama oli käynyt Kalevalan kanssa, joka alkujaan onkin puhuttuja tarinoita, jotka on koottu yhteen kirjalliseen muotoon.

Tosta tuli mieleen että minä olen lukenut vaikeita runoteoksia ääneen, koska se tekstin rytmi, rumpu, tulee paremmin esiin.
Myös Kalevalan jonka lukeminen meni välillä ärjymiseksi.
Niinku myös asiaa mukailevan Einoleino-runon Kouta kanssa. Kuten irkut sai silloinjoskus tuta.

Olen kuullut myös väitteen että saagat aukeaa parhaiten elävänä, lausuttuna.

Mä vähä vältän vahvimpia värssyjä koska se menee aina varjonyrkkeilyksi ja tulee väsy.
Raskasta tekstiä jep.

[Eppu]

En oikeastaan muistanutkaan tätä ketjua ennen eilistä. Minulla on vähän sellainen näkökulma, etten tykkää tiivistellä lukemiani kirjoja. Lukukokemus on lukijan oma. Toki keskustelen niistä mielelläni. Tykkään somessakin jakaa kuvia lukemieni kirjojen kansista, ikään kuin innostaakseni. Se että olen lukenut kirjan loppuun asti on omanlaisensa lukusuositus omalta osaltani.



Kirjanpidon mukaan tämä oli yhdentoista tänä vuonna loppuun saattamani kirja. Nyt on ollut into ja aika jotenkin tasapainossa suhteessa rakkauteeni lukemista kohtaan.

[AlexMachine]

Käytän Goodreads sivustoa sekä luetteloimaan lukemiani että etsimään uutta luettavaa.

[Eppu]

Pitääpä tutustua, kiitos vinkistä! Minä olen luetteloinut paperivihkoon muutaman vuoden ajan, sitä on ihan kiva pläräillä ja samalla tulee kaikenlaista mieleen.

Aika järisyttäviä lukumääriä btw!

[AlexMachine]

Luen Kindlellä ja englanniksi. Se on aina mukana, joten helppo lukea kun hetki aikaa, vartti siellä vartti täällä. Työmatkalla ja hotellissa, pari tuntia jne. Korona-aika antoi lisää aikaa. Tuosta muuten puuttuu koulukirjat joita taisi tulla 9 tai kymmenen viime vuonna.

[AlexMachine]

3 kirjaa jotka ovat tehneet syvän vaikutuksen viime aikoina.
1.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/the-l ... 0131343047
Tätä referoitiin hienosti jossain ja piti lukea. Kyseessä siis monilahjakas Thomas Young joka eli 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Hallitsi niin paljon tietoa jota silloin oli eri tieteen aloilla tarjolla, että käytännössä siis tiesi kaiken tiedettävissä olevan. Silloisen tiedon mukaan.
Maailma muuttui ja tuota tittelia tuskin kukaan koskaan enää saa.

2.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/a-rea ... 0241451939
Eli kuten otsikko kuvaa. Lähes kaikkea historiasta, aina alkuräjähdyksestä alkaen. Hieno yleisteos nuorillekin lukijoille.

3.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/the-d ... 0345409461
Carl Saganin "puolustuspuhe" tieteen puolesta,tietämättömyyttä, taikauskoja, pseudotieteitä yms vastaan.

[Jani Rantalainen]

Löysin kirpputorilta veijariromaanien klassikon joka on Cervantesin vuosina 1605-1615 kirjoittama Ingenioso Hidalgo Don Quijote De La Mancha.

Kuten kaikki tiedämme niin tarina kertoo järkensä menettäneestä mutta hyväsydämisestä Alfonsosta joka ottaa nimekseen Don Quijote ja päättää lähteä taistelemaan vääryyksiä vastaan ratsastaen vanhalla kaakillaan Rosinantella ja apunaan hänellä on pelkurimainen Sancho Panza.

Tämän kirjan pääsankari on juuri se herra joka taisteli tuulimyllyjä vastaan. Odotan innolla lukuhetkiä tämän klassikon parissa.

[Kerkko]

Don Quijote on minullakin lukematta. Jossain kohtaa varmaankin tuohon klassikkoon tartun.

[Jaawa]

3. The Demon-Haunted World
Carl Saganin "puolustuspuhe" tieteen puolesta,tietämättömyyttä, taikauskoja, pseudotieteitä yms vastaan.

Päräyttävä kirjahan se on, pitäs olla pakollinen jokasen nuorukaisen yleissivistykseen, sais sitä kriittistä ajattelua eikä uppoas niin moneen manipulointi ja koijaaminen. Tykkään Saganin lähestymistavasta, rennosti vaan pökkiä kumoon jutut millä ei oo pohjaa, kunnioitusta saa ne jutut jotka nousee sieltä takasin. Kriitikoilta usein menee myös ohi Saganin näkemys siitä, että hengellisyyden ei tarvi olla irrationaalista, mut nää on näitä, se koiro älähts who kaliq kalahtz.

[Kari Aittomäki]

Kiintoisa esittely, jo vain.

Mun Donkihotti-kokemasta on niin kymmeniä vuosia että pitis varmaan uusia.
Se oli nuorelle minulle aika raskas kahlaus koska vaikka tiesi että kyseessä on satiiri, se lauseitten jaarittelevaisuus ja rautalangasta vääntely kävi raskaaksi.
Ehkä sitä nytte ois viksumpi tai ainaki maltillisempi.

Lueksin tossa leffan ansiosta tuon Papillonin, edelliskerrasta onkin muutama kymmenen vuotta.
Parasta oli ne flashbackit nuorenpojan hullaantuneisuuteen, luin jutun ekakertaa joskus kolmetoistiaana.
Nyt oli tuloksena vain laiskahkoa viihtymistä, ei sen kummempaa.
Suomennosta sitä jaksaa yhä ihailla ja onhan se tarina jopa jäntevä, vaikka menettääkin puhkettaan siinä loppuviidenneksellä.

Kirjahan siis kertoo Henri Charrieren eli Papillonin raivokkaasta innosta paeta vankilasta, jonne hänet on tuomittu rikoksesta jota hän ei tietenkään tehnyt.
Tapahtumat alkavat 1930-luvun Pariisista ja siirtyvät nopeasti Ranskan rangaistusleireihin Etelä-amerikkaan.
Papillon karkaa, jää kiinni, karkaa uudestaan, lusii rundissa, karkaa ja lopulta pääsee hatkaan.
Kieli on rehevää, puheenomaista ja vankilaolosuhteitten kuvaus jopa herkullista.
Jopa idyllistä, etenkin saarille siirrettyjen alan miesten osalta.

Tottakai järeän menestystarinan liepeille on ilmestynyt maukujia jotka koettavat kertoa että eivoiollanoin.
Ilmiö jota minä en saa tajutuksi mutta kukapa köyhäsieluja tajuaiskaan.

Papillon on tärkeä kirja, oli muuten mulle se ensimmäinen tälli tajuta että kirjasta tehty leffa on 9x kymmenestä köyhempi soppa.

Mutta ei se enään hullaannuttanu.

[AlexMachine]

Papillon on tärkeä kirja, oli muuten mulle se ensimmäinen tälli tajuta että kirjasta tehty leffa on 9x kymmenestä köyhempi soppa.

Mutta ei se enään hullaannuttanu.

Hyvä pointti. Pakotti ajattelmaan samaa asiaa jonka huomasin myöskin joskus 80-luvun lopulla. Kävin läpi mielessäni monta kymmentä lukemaani kirjaa joista on tehty elokuva. Kovin montaa ei kyllä löytynyt joissa elokuva olisi parempi. Ehdotottomalla varmuudella sanon että Fight Club. Sitten lähes varmuudella LA Confidential, Jackie Brown, No country for old men, Uhrilampaat. Ja jos kirjoihin pohjautuvia tv-sarjoja niin Justified on parempi sarjana kuin kirjana.

[Ile]

Hyvää läppää. Pari hajanaista sivuhuomiota:

Rambo kakkosen olen vain lukenut kirjana (!), leffaa en ole nähnyt kertaakaan. (siis siitä kakkosesta tosiaan on kirja, olisko konstruoitu kässärin päälle…?)

Yleisesti olen huomannut, että kun kirjaa lukiessa rakentaa itselleen siitä sen mielikuvitusmaailman, joka on omasta mielestä ainoa oikea, niin ei hirveästi edes huvita katsoa leffana jonkun toisen näkemystä. Vaikka oikeasti hyvästä stoorista tehdyt erilaiset tulkinnat on toki kiehtovia.

Itse esim. hurahdin Tolkieniin kai joskus alle 10-vuotiaana ja se oli mulle ”iso juttu”. Sitten kun ne leffat aikanaan tuli, niin yhtäkään en katsonut, jotain pikku pätkiä kylläkin. Varmaan hyvää settiä, mutta ei ole ollut riittävää innostusta.

Btw, oma kiehtova maailmansa ovat leffat, joissa on hyödynnetty jotain klassikkotarinaa toisessa ympäristössä.

Mulle oli mieleenpainuva juttu, kun kauan sitten näin ekaa kertaa Ilmestyskirja. Nyt -leffan ja vasta katsoessa tajusin, että tämähän on Pimeyden sydän.

Jotta pysytään ketjun aihepiirissä, niin nyt lukuvuorossa Jens Lapiduksen Paratiisikaupunki.