Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle.
✋:. Meistä on hienoa, kun selailet Potkun, Pohjoismaiden suurimman kamppailulajiyhteisön keskusteluja. Toivottavasti löydät mielenkiintoisia keskusteluja ja otat reippaasti osaa niihin. Samassa voisit sallia Ad Block -ohjelmasi näyttää mainoksia Potkun sivuilla, jotta voimme jatkossakin ylläpitää näitä keskusteluja. Voit myös liittyä etupotkijaksi, jolloin yksi etusi on mainokseton Potku. Kiitos kun ymmärrät. 🙇♂️
Pidin tuon bändin biisejä melko sietämättöminä silloin kun Puolikuu tuli pinnalle, mutta hyvinhän ne niitä esittivät. Tuo nimenomainen biisi ylittää hittiriman, kylläkin.
Sitten ysäriltä kasarille, mutta myrkyillä jatketaan:
Tool on jotenkin erikoisbändi, jossain kohdassa innostuin aika paljon ja kuuntelin pohjalta koko tuotannon laakista. Sit se vaan unoshtui. Taitoahan soitossa on kuin pienessä kylässä (ei gallialaisessa..). Jotain tästä kuitenkin vähän puuttuu, ehkä vokalistiosastolta. Menee kuitenkin rimaa hipoen hitin puolelle.
Jatketaan vanhemman liiton fuusiopuuhalla. orkesterissa on parikin myöhemmin jonkinmoiseen tunnettuuteen yltänyttä muusikkoa
Questions are a burden to others;
answers a prison for oneself.
Uusi tuttavuus ja hitti. Tuli tuosta pimeästä puolesta mieleen seuraava.
En ole varma olenko joskus jo postannut seuraavan videon, mutta kappale sai ihan uusia ulottuvuuksia kun kuulin jonkun David Byrnen haastattelun jossa tämä kertoi kappalleen kertovan 2-suuntaisesta mielialahäiriöstä tai maanis/depressivisuudesta.
Kappaleessa on sekä mies että nainen, parisuhteessa ja nainen kärsii tästä häiriöstä, mutta mies on okei sen kanssa ja antaa naisen olla oma itsensä. Välillä laulaja laulaa miehen osuuksia, kuten "Well, the lady don't mind
No, no, no, the lady don't mind.
Well, what she says is all right by me,
And I kinda like that style"
ja nainen taas menee ylös/alas "Come on. come on. I go up and down.
I like this curious feeling. I know, I see.
It's like make believe.
Cover your ears so you can hear what I'm saying.
I'm not lost but I don't know
Where I am. I got a question.
All right. All right.
This is what we like.
Who knows, who knows,
What I'm thinking"
Toi Talking Headsin soundi itsessään on jo niin tiukka, että riittäis hitiksi ja sitten kun vielä biisinkirjoitus on huippuluokkaa, niin tämähän menee metrikaupalla riman yli!
Vahinko, että silloin kasarilla en vielä täysin ymmärtänyt kaverin isoveljen levyhyllyssä olleiden Rushien ja Talking Headsien hienoutta, mutta onneksi vahingon voi vielä ottaa takaisin.
Koko Never Mind the Bollocks on sellaista rock-tylitystä, että alta pois. Hitti siis. Olisi kiva tietää, miten tuo levy ihan oikeasti tehtiin. Siitä on monenmoista huhua ja erilaisia muistikuvia. Ainoa ihan varma asia on se, että bassot on soitettu niin tiukasti, ettei eräs apari Sid olisi ikipäivänä pystynyt niitä vetämään. Steve Jones jossain muisteli soittaneensa jotain bassoja levylläe.
Tulipas uutta kotimaista tymäkkä-rokkia vastaan, Lobster olkaatten hyvät:
Questions are a burden to others;
answers a prison for oneself.