Antti kirjoitti: ↑kesä 14, 2020, 09.59
esimerkiksi kirkonrotta tai kuka pelkää mustaa miestä
Jos joku haluaa leikkiä "historiallista mustaa miestä", niin tässä ohjeet luullakseni ensimmäisestä painetusta versiosta (
Jahn & Eiselen 1816), joka on mitä luultavimmin myös Suomessa leikittävän leikin ultimaattinen lähde. Se puolustaa paikkaansa tässä ketjussa myös siksi, että siihen liittyy
lyömistä. Käännös minun:
"Leikkijät, joita on hyvä olla yli kaksikymmentä mutta vähemmän kuin sata, asettuvat kentän toiseen päähän. Yksi heistä esittää Mustaa miestä, joka jollakin merkillä (nauhalla, liinalla, jollakin vihreällä tms.) varustettuna asettuu toiseen päähän. Musta mies huutaa muille "pelkäättekö Mustaa miestä", jolloin muut tulevat häntä kohti huutaen iloisesti ja kovaa "Emme! - Emme! -" tai jotain vastaavaa ja yrittävät päästä kentän toiseen päähän. Musta mies puolestaan yrittää saada muut leikkijät kiinni, ja se, johon osuu kolme lyöntiä, jää kiinni Mustaksi mieheksi hänen kanssaan. Tämä toistetaan niin monta kertaa, kunnes kaikki ovat jääneet Mustiksi miehiksi. Jos lopulta pieni joukko tai yksittäinen leikkijä pääsee kolme kertaa läpi jäämättä kiinni, ovat he vapaita.
Mustien miesten on joka kerta aloitettava ja huudettava omasta päädystään. Jos joku heistä huomaa heidän päädyssään jonkun, joka ei ole vielä jäänyt, jää tämä kiinni ilman yhtäkään lyöntiä, samoin kuin se, joka astuu kentän rajojen ulkopuolelle. Samoin älköön yksikään Mustista miehistä tulko nähdyksi toisten päädyssä! - Jokaisen jääneen on heti pantava päälleen tunnistettava, Mustien miesten joukkueen käyttämä merkki."