Mistä motivaatio kehittymiseen ja jaksamiseen?

[Lohikäärmepallo]

Täällä Potkussa kirjoittelee ilmeisesti useampikin pitkän kamppailulajiuran tehnyt ihminen. Minua kiinnostaisi nimenomaan mitä heillä on sanottavana otsikon aiheeseen, eli miten saada motivoitua itsensä treenaamaan vuodesta toiseen ja miten kasvattaa sitä kamppailullista asennetta, joka on iso tekijä todellisen taistelutaidon saavuttamisessa?

Oma kamppailuharrastukseni sai uutta nostetta viitisen vuotta sitten kun vaihdoin lajia tähän nykyiseen päälajiini, joka näillä näkymin tuntuu olevan viimeinen laji jota harrastan. Aina välillä on pitkiäkin kausia, jolloin treenimotivaatio on pohjalukemissa ja kaikenlainen kehitys tuntuu olevan kiven alla. Minulla on onneksi taitava opettaja, joka ehtiessään keksii minullekin harjoituksia, jotka vievät tekemistä eteenpäin, mutta joskus tämä harrastus tuntuu tervanjuonnilta.

Joskus tuntuu, että 10 -dan tasoinen osaaminen on minun kohdallani vain pelkkä päiväuni, joka ei koskaan toteudu. Harjoittelen viikossa nykyään sellaiset 4-9 tuntia tekniikkaa ja lihaskuntoa, mikä tuntuu pelkältä harrastelulta. Kehitys tuntuu tulevan jaksoissa, joiden väliin kuuluu vain pelkkää yksitoikkoista ja toisinaan jopa turhauttavaa puurtamista.

Harjoitusmäärän pitäminen realistisena suhteessa siihen paljonko jaksaa jatkuvasti ja säännöllisesti tehdä on tuntunut toimivan hyvin. Ymmärryksen kasvettua olen myös yrittänyt tehdä treenistä monipuolista, siten että vaihtelen harjoituksen painopistettä aina välillä. Joskus painotan enemmän pelkkää urheilua ja lihaskuntoa, joskus treenaan lyöntejä ja potkuja, joskus perusasentoja ja liikkumista, välillä on mukava keskittyä enemmän sparraamiseen.

Mikä on menestyksekkään kamppailu-uran salaisuus? Millaisia tapoja jatkuvan harjoittelun ylläpitämiseen teillä muilla on?

[AriJ]

Äkkiseltään tässä näkisin ohjeistukseen vaikuttavan lajin jota harjoittelee, eli mikä sen lajin tavoite/anti on jne.

Myöskin, jos harjoittelee vain itseään varten niin sekin on erilainen motivaatiopaikka kuin esim. lajia opettavalle...

[Benu]

Mä olen aina ajtellut asiaa niin, että harrastan niin kauan kun se on hauskaa. Musta toi BJJ on aina ollut hauskaa, välillä tosin vapaaottelu on mielenkiintosta puuhaa ja taas välillä ei. Sitä olen sitten treenannu jaksoissa innostuksen mukaan. Kai sekin on se kun tuntuu että kehittyy jossakin, niin sitä jaksaa sitten myös harrastaa. Tavoitteet kun on kaikki BJJn saralla, vaparissa musta ei kumminskaan tule koskaan mitään puolhyvää edes

[Lohikäärmepallo]

Harjoitteleminen on enimmäkseen hauskaa, paitsi silloin kun se ei ole. Olen joskus siitä syystä pistänyt treenaamisen puoliksi tauolle, mutta tauon aikana huomasin, että voi olla niin, että määrittelen itseni ensisijaisesti taistelulajien harjoittaksi ja vasta sitten miksikään muuksi. Työttömyyskään ei ole aiheuttanut samanlaista juurettomuuden tunnetta kuin treenaamattomuus. Treenin lopettaminen ei siis ole vaihtoehto.

Oman harjoitteluni tavoitteena on realistinen taistelutaito, joka menee kauas nakkikioskinujuamisen tuolle puolen.

[AriJ]

Osaatko määrittää itsellesi nuo milloin treenaaminen on/milloin treenaaminen ei ole hauskaa? Se varmaan auttaa siinä motivaation määrittelemisessä.....

PS. niin, ja onko lajissasi jonkinlaisia etappeja joihin voi tähdätä, joiden saavuttaminen toimisi myös itselle eteenpäin menemisen merkkinä....?

PPS. (kylläpä tänään tulee pätkissä) myös oman opettajan/valmentajan ote oppimiseesi on varmaan motivoiva tekijä

[Lohikäärmepallo]

Tällä hetkellä suurin motivaatiosyöppö on se, että minulla on olosuhteiden pakosta monta rautaa tulessa ja jotain pitää välillä takoakin.

Lajissa, jota harjoittelen, edistymistä on tavallaan helppo seurata, koska harjoitukset ovat kokonaisia systeemejä, jotka opetellaan pienemmissä pätkissä. Nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, niin perusharjoitukset joiden pohjalle harjoitteluni nykyään rakentuu ovat jo siirtyneet eteenpäin niistä mitä aivan aloittelijat tekevät. Siirtymä on vain tapahtunut niin vaivihkaa, etten ole asiaa sen enempää miettinyt.

[Mika]

Lohikäärmepallo, sanoit ettet aio kertoa lajiasi, mutta kun puhut siitä, niin heräähän se mielenkiinto

Onko se Yi Quan?

[Kari Aittomäki]

Hakeudu tappeluihin.
Jos se hyristää munasissa mukavalla tavalla, motiivisi on siinä.
Vuodesta toiseen.
Antaa motivaatiota tutustua metodeihin kaikkiin.

Tarjoaa myös kivan seulan jolla arvioida saatua tietoa.
Ja saapi hänestä myös sellasta otetta elämään ja silkkaa iloa joka sekunnista jonka täälä saa piereksiä.
Kun syvätajuaa kuinka nopeesti se onni saattaa loppua.

Do not go gentle into that good night.
Rage, rage against the dying of the light.

[RikuLahdensuo]

Hakeudu tappeluihin.

Siviilissä "katutappelut" on aika kallista puuhaa.
Hommaa työ jossa on pakko olla aina kunnossa. Portsari, Poliisi, vartija tai Palomies.
Ja näistäkin hommista voi valkata ne hankalimmat.

[Mika]

Riku kyykytti Karin aika komiasti. Hyvä Riku 8-)

Kari...

[cyt]

vaikka en nyt olekaan niin pitkään harrastanut niin sanon mikä minua motivoi. Eli siis pienet onnistumiset ja se hyvän mielen ja olon tunne, jonka saan jokaisista (tai ainakin melkein) treeneistä. Henkireikä. Eli älyttömän raskaan kouluviikonkin pelastaa se että pääsee dojolle tyhjentämään päänsä.

[Jarppa]

Omalla kohdalla motivaatiota tulee eniten kun sparraan jotain aivan ylivoimaista tyyppiä vastaan. Toki sekin että pystyy useamman hepun kanssa ottamaan tasaisesti ja lopettamaan useampia tyyppejä pitää treenimotivaatiota yllä, mutta kunnolla tukkaan ottaminen on se, minkä jälkeen tekee mieli treenata entistä useammin ja kovempaa.

Eli lyhyesti, haaste ajaa eteenpäin. 8-)

[Kari Aittomäki]

Tapella voi myös kehässä, kunhan muistaa pitää sen välineen asemassa eikä sulkeudu urheiluglooriaan, tai jos niin ohimenevästi.

Lisäksi nykyaika tarjoaa aivan uuden jengan tappelutaidoille, tulee osata taltuttaa ja kontrolloida paitsi vastustaja myös itsensä, oma raakutensa ja vettumaisuutensa.

[kala]

Tapella voi myös kehässä, kunhan muistaa pitää sen välineen asemassa eikä sulkeudu urheiluglooriaan, tai jos niin ohimenevästi.

Paitsi jos se kehä on se juttu.

Jarpan kanssa samaa mieltä. Turpaansa saaminen kannustaa harjoittelemaan. Sitten kun on tarpeeksi kehittynyt henkisesti, voi saada turpaansa ilman kosketusta. Jätän zen-harjoitukseksi teille mulquille pohtia, mitä tuolla tarkoitin.

Lisäksi minua kannustaa oma edistyminen. Osaava ja taitava esimerkki kannustaa myös. Ottaa vain sen asenteen, että ihminen se on tuokin. Kaikki mitä se osaa, minäkin voin osata.

[Lohikäärmepallo]

Olen aloittelemassa sivutoimena järkkärin ja/tai portsarin töitä, osittain taka-ajatuksena on oman henkisen kantin testaaminen. Salilla ei käy selväksi miten reagoisi todelliseen uhkaan. Treenaan kamppailulajeja niinkin kaukaa haetusta syystä kuin että tahdon oppia tappelemaan hyvin.

Oma edistyminen ja pienet onnistumisen kokemukset ovat tosiaan motivoivia, mutta alunperin mietin että miten motivoitua treenaamaan siinä vaiheessa, kun edistystä ja onnistumisen kokemuksia ei tule pitkään aikaan. Uskoisin niitä tulevan lopulta, kun palaset alkavat loksahdella kohdilleen ja uudet asiat joita harjoittelen nivoutuvat vanhoihin.

Se ettei koe olevansa vielä tarpeeksi hyvä ei välttämättä riitä motivaation lähteeksi vuosiksi eteenpäin, vaan muuttuu jossain vaiheessa turhautumiseksi.