Poliisilla ei ole enää aikaa eikä resursseja etsiä kadonneita. Yksityisetsivät tekevät jopa laajoja rikostutkimuksia.
Suomen Yksityisetsivä - ja Lakitoimistoliitto Ry:n puheenjohtaja Pentti Lintusen mukaan yksityisetsivien työnkuvaan on tullut laaja kirjo rikostutkimuksista. Etsivät tutkivat nyt tuhopolttoja, varkauksia ja kiristystilanteita. Tyypillisesti etsivät jäljittävät ja haastattelevat nyt myös todistajia.
– Tämä on seurausta siitä, että poliisilla ei ole enää resursseja tehdä riittävää tutkintaa. Minulla on esimerkiksi työn alla tapaus, jossa asiakas palkkasi minut etsimään todistajaa oikeudenkäyntiä varten. Poliisi lopetti esitutkinnan pahoinpitelytapauksessa. Asiakas on vielä entinen poliisi, jonka mielestä asiaa ei ole riittävästi tutkittu ja hän kokee, että hänen perusoikeuksiaan on loukattu. Asiasta on luvattu palkkio silminnäkijälle. Olemme etsineet silminnäkijää myös lehti-ilmoituksella, kertoo Lintunen.
Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle. 

Yksityisetsivät tänä päivänä?
Valvoja: Valvoja
-
- etupotkija
- Viestit: 94828
- Lauteille: Joulukuu 2004
- Paikkakunta: Tampere
- Etulaji: HIIT, girya
- Sivulajit: pilates, yinjooga
- Takalajit: Tanglang
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Kuinkakohan laajaa tämä ns. ulkoistaminen oikeasti mahtaa olla?

-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 2972
- Lauteille: Syyskuu 2010
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Kyllä noita on jonkin verran. Olisi enemmänkin, mikäli palvelun tuottaminen ei olisi niin kallista mattimeikäläisen kukkarolle.
-Tämän maallikkomielipiteen jätän tyystin omaan arvoonsa. Todellisuutta se ei tietenkään vastaa.
-Oletan ettei tämä perustu mihinkään lähteisiin vaan kyseessä on pelkkä mutusta kumpuava mielipide.
-Tosin asenteesi tuntien vanhastaan voin sanoa, ettei sinun mielipiteelläsi ole asian todellisuuden kannalta mitään merkitystä.
-
- kylkeenpotkija
- Viestit: 3596
- Lauteille: Helmikuu 2011
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Tuli selailtua vanhoja topikkeja.
Lintuselle nostan hattua. On sellainen yksityisetsivätoiminnan Niiniketo. Toivottavasti tästä vertauksesta ei kumpikaan pahastu. Ton ikäluokan sedät huutelee aika kovasti soihdunkantajien perään nykyään. Ehkä se käytännön työn "tylsyys" on liian kova pala. Vakituisestihan toi harvan elättää, mutta taitoja vois pitää yllä esim. vaikka myymäläetsiväpäivätöissä.
Joka kyllä itsessäänkin menee helposti ton yksityisetsivätoiminnan alle.
Ihan varteenotettava yksityisen kontrollialan haara, jos ei kurahousupällistelyt kiinnosta.
Ite oon tehnyt jonkunverran ja kun on jänskää niin sitten on oikeasti jänskää

- munillepotkija
- Viestit: 659
- Lauteille: Helmikuu 2009
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Onko jollain tarkempaa tietoa tästä koulutuksesta?
https://ihop.fi/opintolinjat/yksityiset ... utuslinja/
https://ihop.fi/opintolinjat/yksityiset ... utuslinja/
-
- päähänpotkija
- Viestit: 19180
- Lauteille: Helmikuu 2005
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Olipas siellä kyseenalaisuuksia ensimmäisestä, liiketoimintaa käsittelevästä kappaleesta tähän asti: "Kumppanin uskottomuuden tai lähisukulaisten uskollisuuden tarkistaminen"
Että mikä? Kumppanin tai lähisukulaisten yksityisyydenloukkaus? Etenkin kun uskottomuus ei ole rikos ja "lähisukulaisten uskollisuus" on kyllä enemmän kuin yhdellä tavalla hevonsontaa.
Jos kumppanin uskollisuus arveluttaa, suosittelen keskustelemaan kumppanin kanssa. Jos taas ei luota, ei ongelma ole siinä, mitä toinen on tehnyt, vaan oman pään sisällä. Silloin kannattaa itse lähteä kävelemään, jos ei pysty elämään sen kanssa, että toinen ei ole kontrollissa.
Yksityisetsivä my arse.

Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
-
- päähänpotkija
- Viestit: 11632
- Lauteille: Kesäkuu 2008
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Joo, hiukan "vanhentuneelta" liiketoiminnalta tuo kumppanin tarkkailu ainakin Suomen oloissa vaikuttaa. Ennenwanhaan, kun tuomittiin syyllisiä avioeroon, tuo saattoi olla relevantimpaa touhua, kun toinen osapuoli suojeli omaisuuttaan.
-
- päähänpotkija
- Viestit: 16299
- Lauteille: Helmikuu 2006
- Paikkakunta: Kokkola
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Onko Suomessa avioehto-juttu käytössä?
Oisko siinä jotain linja-vetoja vieraissa hyppäämisen suhteen?
Oisko siinä jotain linja-vetoja vieraissa hyppäämisen suhteen?
-
- reiteenpotkija
- Viestit: 457
- Lauteille: Lokakuu 2020
- Etulaji: Hyoho Niten Ichi Ryu
- Sivulajit: Voimankäyttö, Gekiken, Aikido, HEMA
- Takalajit: Hokutoryu Ju-Jutsu, Nyrkkeily
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Ymmärtääkseni Suomessa avioehto käsittelee sitä miten omaisuus jaetaan jos ero tulee. Koska avioeroa voi hakea yksin, eikä sitä tarvitse perustella mitenkään, ei avioehdon toteutumisen kannalta ole merkitystä miksi tai miten avioeroon päädyttiin.
-
- päähänpotkija
- Viestit: 19180
- Lauteille: Helmikuu 2005
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Tuoreehkosta kokemuksesta oman eron suhteen vahvistan Arsin toteamuksen. Avioehdolla ei ole tuollaisia linjavetoja lain silmissä. Käsittää lähinnä omaisuuden jakamisen eron jälkeen, ei sitä, miksi ero on tapahtunut. Avioliitto tai mikään muukaan suhde ei ole minkäänlainen omistussopimus henkilöön ja sen sisäinen dynamiikka, mm. se, mikä on pettämistä ja mikä ei, ei ole mitenkään laissa määritelty.
Eli avioehdolla tehdään erossa selväksi, jos lusikat on aiemmin haluttu jakaa muutenkin kuin puoliksi. Sellainen kullankaivajarajoitin.
Eli avioehdolla tehdään erossa selväksi, jos lusikat on aiemmin haluttu jakaa muutenkin kuin puoliksi. Sellainen kullankaivajarajoitin.
Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
-
- etupotkija
- Viestit: 6603
- Lauteille: Lokakuu 2009
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Näköjään IS:ssä juttu ”Tinder-ajan” osa-aikaisesta yksityisetsivästä. Nivoutuu vähän tähän keskusteluun.
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2 ... 65543.html
https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2 ... 65543.html
-
- päähänpotkija
- Viestit: 19180
- Lauteille: Helmikuu 2005
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Niinpä. Tietynlaista hyväksikäyttöähän tuo "työ" on. Toki myös yksityisetsivän palkkaajan epätervettä omistushalua ja keskustelukyvyttömyyttä. Kannattaisi ehkä jutella ja palkata pariterapeutti yksityisetsivän sijaan. Ongelma on suhteessa, ei siinä että toinen pettää.
Jussi Häkkinen
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
-
- etupotkija
- Viestit: 6603
- Lauteille: Lokakuu 2009
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Tätä kun nyt koplaa muuhun ajankohtaiseen - traagiseenkin - uutisointiin, niin tulee mieleen, että parisuhdekontekstissa etsivä voisi joskus olla avuksi sellaisissa vähän rankemmissa tapauksissa, joihin liittyy jotain vaarallisempaa/sairaampaa settiä, johon viranomaisten on vaikea puuttua varsinkaan etukäteen ja josta näytön kerääminen on haastavaa.
-
- etupotkija
- Viestit: 3506
- Lauteille: Tammikuu 2006
- Etulaji: Taihojutsu
- Takalajit: Brasilialainen jujutsu, vapaaottelu, lukkopaini, Bujinkan budo taijutsu, Hontai Yoshin-ryu jujutsu, judo, taekwondo ja muay thai.
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Mitä tarkoitat? Kuka tällaisessa vähän rankemmassa tapauksessa toimeksiantosopimuksen sen yksityisetsivän kanssa sitten tekisi? Poliislla on käytössä koko liuta niin kutsuttuja salaisia pakkokeinoja. Väitän, että poliisilla on yksittäisen vakavan rikoksen ollessa kyseessä käytössä paitsi paremmat resurssi, myös ylivertaisesti parempi kyky kerätä näyttöä rikoksesta näitä salaisia pakkokeinoja käyttäen kuin yhdelläkään yksityisetsivätoimistolla tässä maassa.Ile kirjoitti: ↑joulu 24, 2022, 10.19 Tätä kun nyt koplaa muuhun ajankohtaiseen - traagiseenkin - uutisointiin, niin tulee mieleen, että parisuhdekontekstissa etsivä voisi joskus olla avuksi sellaisissa vähän rankemmissa tapauksissa, joihin liittyy jotain vaarallisempaa/sairaampaa settiä, johon viranomaisten on vaikea puuttua varsinkaan etukäteen ja josta näytön kerääminen on haastavaa.
Härskiähän tässä yksityisetsivätouhussa yksityiselämän loukkaaamattomuuden näkökulmasta on se, että poliisilta suunnitelmallista tarkkailua henkilöön saa kohdistaa vain tietyissä rikosepäilyissä. Yllä mainitun Tinder-ansan kaltaisessa peitellyssä tiedonhankinnassa vaaditaan edelleen ankarampaa rikosepäilyä. Hercule Poirot sitten yksityisenä toteuttaa molempia keinoja ilman, että tarkkailun kohdetta epäillään mistään lainvastaisesta.
-
- reiteenpotkija
- Viestit: 457
- Lauteille: Lokakuu 2020
- Etulaji: Hyoho Niten Ichi Ryu
- Sivulajit: Voimankäyttö, Gekiken, Aikido, HEMA
- Takalajit: Hokutoryu Ju-Jutsu, Nyrkkeily
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Tämähän ei nykymaailmassa ole mikään yllätys. Nykyisin toiminta lähtee oletuksesta, että viranomaiselta kaikki on kiellettyä, ellei se ole erikseen lailla säädetty sallituksi. Yksityiselle ihmiselle tai yritykselle kaikki on sallittua, ellei se ole erikseen lailla säädetty kielletyksi. Viranomaisilla on toki rekisterit ja pakkokeinot, mutta moni paljon tavallisempi juttu on viranomaiselle kiellettyä mutta yksityiselle sallittua. Noin vaikka esimerkiksi verkossa tapahtuva peitetoiminta tai peitetoiminta yleensä on viranomaisille hyvin tarkasti säädettyä ja vaatii melko raskaat rikosnimikkeet tutkinnalle, mutta yksityispuolella vastaava oman henkilöllisyyden peittely, toisena henkilönä esiintyminen jne. ei sinällään ole millään tavalla säädeltyä toimintaa.sinappi kirjoitti: ↑joulu 24, 2022, 14.39 Härskiähän tässä yksityisetsivätouhussa yksityiselämän loukkaaamattomuuden näkökulmasta on se, että poliisilta suunnitelmallista tarkkailua henkilöön saa kohdistaa vain tietyissä rikosepäilyissä. Yllä mainitun Tinder-ansan kaltaisessa peitellyssä tiedonhankinnassa vaaditaan edelleen ankarampaa rikosepäilyä. Hercule Poirot sitten yksityisenä toteuttaa molempia keinoja ilman, että tarkkailun kohdetta epäillään mistään lainvastaisesta.
-
- etupotkija
- Viestit: 6603
- Lauteille: Lokakuu 2009
Yksityisetsivät tänä päivänä?
Joo, tämä on laaja juttu. Ei tarkoitukseni ollut arvostella viranomaisia vaan ennemmin viitata resurssien vähyyteen ja toimivaltuuksien rajallisuuteen.
Juuri oli HS:ssä laaja juttu siitä, miten jokunen narsisti (tms.) oli eron jälkeen vuosikausia vainonnut ja uhkaillut ja kiusannut ja mustamaalannut ja tehnyt asiat järkyttävän vaikeiksi ja hyvin todennäköisesti syyllistynyt lasten pahoinpitelyihin kun tapaamisoikeutta ei voitu evätä.
Ja keskeinen ongelma tähän puuttumisessa oli se, että näytön esittäminen oli hirveän vaikeaa ja niitä paljon parempia ja ylivertaisia keinoja ja resursseja ei poliisi vaan nyt sitten käyttänyt kun ”vielä” ei ollut tapahtunut mitään mistä olisi jäänyt hirveän pahoja jälkiä.
Toki lohduttavaa kuulla jos näihin oikeasti löytyy viranomaiselta helposti apu.