Ja tässä näitä muita huhtikuun treenijuttuja, tiivistettynä.
Battodo
Pari viikkoa semman jälkeen kokoonnuttiin kertaamaan uutta oppia. Oli sinä iltana vähän hiinä ja hiinä että menenkö, mutta jaksoin pari tuntia heilutella bokkenia kun mentiin Toyama katat läpi. Pikkuhiljaa alkaa ruosteet lähteä, meinasi jo olla sulavuutta käännöissä ja liikkeissä. Toisekseen nyt kun kaikki voima on jäänyt iskuista pois (yritän käyttää reservit hyvään tomeen), ei tule jännitettyä hartioita ym. ja homma pelittää.
Mat sanoi treenien lopuksi että sensei oli kovin tyytyväinen visiittiinsä, mutta pudisteli edelleen päätään tekniikkaerojen vuoksi (siis verrattuna siihen miten meitä on opetettu aiemmin).
Kuntosali
Salillakin on ehditty käydä ja nyt alkaa maha painaa, edestä ja ylöspäin. Viime aikoina on alkanut hengästyttää enempi, eikä sillä milloin se iskee päälle ole yleensä mitään virkaa sen kanssa mitä sattuu olemaan tekemässä. Esim. ihan vaan istuessa saattaa alkaa ahistaa ja nukun puoliksi istuvassa asennossa. Pöh.
Juoksumatolla kävellessä vauhti on pudonnut kevyeen kävelynopeuteen ja nyt meinaan tehdä vain yhden aerobisen osion kahden lyhyen sijaan. Jalkaprässille joutunen heittämään myös piakkoin hyvästit, siihen on ihan turha ängetä kun istuin on yläasennossa eikä toistomatkaa ole juurikaan. Mutta onneksi on ne 8 muuta laitetta ja harjoitetta joita voi vielä tehdä ja päänuppi tykkää kun pääsee edelleen ihmisten ilmoille.
Nyt ei tullut kukaan kysymään, että onks toi rantapallo vai mikä tossa eessä, sen sijaan yksi asiakaspalveluhölö joka meitä aina moikkaa muisti huudella perään että piru kun sä näytät edelleen hyvältä. No, se on sitä paikallista asiakaspalvelua, mutta hivelee tuo silti.
Karate
Huhtikuun aikana ehdin muutamalle iltatunnille mukaan, jäin jopa sparria katsomaan pari kertaa. Siinä dippitoistoja, kyykkyhyppelyllä tehtävää sukkulajuoksua ym. katsellessa mieli paloi mukaan ja senseille sanoinkin että tässä jää kaikesta kivasta paitsi. Hän vastasi pitävänsä kirjaa siitä miten monelta sparri + kuntotunnilta olen pois.

Hehe, sanoin että seuraavaa promootiota odotan pelko per$eessä.
(Piti vaihtaa lappariin, tassa ei ole skandeja joten lopputeksti on tulkinnanvaraista.)
Tunneilla on ollut edelleen jees meninki, lahinna kataa ja yonju godoa olen paassyt sahaamaan ja mikapa siina, molemmat maittaa. Kataa paasin sinivoisille opettamaan, Taikyoku III:n ja Seido I:n tahdissa; tama on jaanyt paallimaisena mieleen kun mukana oli pari katasta aidosti kiinnostunutta ja opetin pari niksia lantion kaytosta ja molempien katojen yksityiskohdista.
Junnujen kanssa on ollut mukavaa, olen pari tuntia paassyt opettamaan ja mies veti Paasiaislauantain tunnin jossa loppuleikkina oli paasiaistipu/pupu/muna-viesti ja palkintona pari pehmeita pupunkorvia.
Itse keksin opettaa maegeria niin, etta piti seista kahden pystyyn nostetun, pitka potkutyynyn edessa ja potkaista suoraan niiden valista mitsiin. Junnut odottivat jonossa tyynyjen edessa ja jonon takimmainen ryomi muiden jalkojen valista jonon eteen kun vuoro tuli ja sitten kaikki laskivat potkut yhdessa. Naissa kaikissa on ollut ideana, etta lapset juoksevat, hyppivat, ryomivat, riehuvat jne. ja mina seuraan touhua aitiopaikalta = ei ole ollut mitaan ongelmia vetaa tunteja, pitaa vaan keksia etta miten, jos ei itse voi ottaa osaa kaikkeen.
Eilen oli kovin testi kun mies jai sairaana kotiin, enka ollut varma jaisiko toiselle tunnille ketaan aikuista. Eipa jaanyt, joten vedin tunnin yksin 15 lapselle mutta hyvin se meni ja tekninen anti oli omasta mielesta kohdallaan. Hauskaakin oli, leikittiin lopuksi kaikkien lempileikkia ja junnut lahtivat kotiin hymy huulilla.
Ennen eilisen junnutunnin alkua se jalkansa loukannut tytto tuli isansa kanssa kaymaan dojolla, sanomaan hei ja kiittamaan kortista jonka lahetimme. On kuulemma paassyt pari paivaa sitten ekaa kertaa kavelemaan ilman apuja ja fysio alkaa pian, molemmat lupasivat myos etta treeneihin tullaan takaisin heti kun mahdollista. Junnuille sanoin, etta tassa on periksiantamaton asenne kohdillaan ja samaa Seido-perhetta kun ollaan niin pidetaan toisistamme huolta.
***
6 viikkoa h-hetkeen, vaikeaa uskoa etta laskettu aika on niin lahella. Selka vaivasi pari viikkoa sitten, valilla hengastyttaa, mutta edelleenkaan ei ole mitaan ongelmia liikkua ja pysya aktiivisena. Vielakin pitaa valilla muistuttaa itseaan, etta toi pallo tossa edessa on ihmisen alku joka tulee kohta ulos. Ei taa raskausaika oo mennyt yhtaan silla tavalla kuin odotin ja kiitan onneani joka paiva, parasta on ollut myos treenikaverien tuki joilla ei ole mitaan ongelmaa siita etta jatan jotain valiin treeneissa tai pidan taukoja. Tavoitteena oli treenata vahintaan kolmannen kolmanneksen alkuun ja siita on menty ohi 6. viikolla; en tieda kovin montaa 7.5 kk raskaana olevaa naista joka aamusta ensi toikseen kay parin tunnin karate-treenit lapi ja opettaa niista toisen tunnin yksinaan.
Useampi on viime kuukausien aikana kommentoinut miten hyvalta naytan edelleen: painoa ei ole tullut ylimaaraista muuta kuin tuohon eteen (itse tiedan etta sita on myos vahan reisissa ja takamuksessa mutta ei liikaa) ja liikun edelleen vikkelasti. Kai se oma kuntotaso sitten oli niin korkealla lahtotilanteessa, etta kroppa jaksaa tata projektia. Vaikea uskoa, kun olen edelleen mieltanyt itseni hitaaksi ja kompeloksi jne. jne., siksi samaksi 100-kiloiseksi mollokaksi joka oli vuosia sitten ihan pashana. Mat sanoi tahan, etta kun mun treenimaaraa kertaa ja intensiteetin ottaa huomioon, siina tulee akkia atleetin rajapyykki eteen. Olin vahan etta

, mutta han selitti silla kun han itse kay fysiossa kuntoutusta mietitaan silta pohjalta miten aktiivinen han on - erittain aktiivisen liikkujan lihakset toipuvat ja toimivat eri tavalla kuin sohvaperunan.
Jaa. Kai sita sitten ollaan hyvassa kunnossa. Treeni-into tulevaisuutta silmalla pitaen on kova, tieda hanta miten tama muuttuu kun poika on maailmassa, mutta jos jatkuu samal viisii, niin iskukunnossa ollaan taas pian.