Tarpeeksi niistä saa mä en
Siks vaik sun kanssa leikkimään
Ei jäisi hai tai härkäkään
Täs oon taas ilman kypärää
Ja kohta nuolen haavoja
Syviä ja suolaisia
Kun mikään ei tunnu miltään
Kipu korvaa ystävää
Chisu: Sabotage
05/04/2014 - Bushindo Karate vyökoe, 1. kyu, ylempi ruskea
Aamulla ilmassa oli suuren verilö... Urheilujuhlan tuntua!
Tai no jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin aamu alkoi kuten kaikki muutkin aamut viimeisen vuoden sisään: poika hiippaili omasta huoneesta meidän vuoteen viereen ilmoittamaan, että pitäis saada Weetabixiä naamariin. Eli ylös ny. Aamutoimien jälkeen vietiin poitsu kaverin luo hoitoon ja äiskä ja iskä dojolle.Sensei graduoi junnuryhmän jo aiemmin viikolla, meitä normitunnin kokelaita oli mukavasti ekasta valkoisesta meihin ruskeavöisiin, miehen kanssa oltiin porukan seniorit. Alkuun tehtiin perussettiä että saatiin lämpö päälle ja aika pian meitä ylempivöisiä vietiin ulos ja siellä lenkkarit jalkaan.
Tämä oli vähän arvoitus kun en ole vuoteen juuri juossut, polvi ei kestä kantaiskua kovalla alustalla ollenkaan, mutta nyt onneksi hölkättiin nurtsilla. Tai siis, pitkässä heinikossa kun ei sitä puistoa ole kukaan viime sateiden jäljiltä parturoinut. Meille annettiin painoja mukaan, pitelin semmoista kolmen kilon pientä palloa pään päällä ja köpöttelin menemään omaa tahtia, sain tässä vähän tasoitusta eli ei tarvinnut kiriä muiden mukana. Mutta enpä ainakaan kävellyt, en niin kuin yksi ruskeaa yrittämään lähtenyt nuori kaveri. :evil: Ärsytti. Siinä hölkkäillessä häntä sitten hieman "kannustin", että on se perkele jos minä voin hölkätä niin ei parane sinunkaan kävellä. Askeltakaan. Ja seuraavan kiekan aikana sama meininki, tuli kulman takaa perään ja aloin karjua, että nyt jumankavita tossua toisen eteen, täältä muuten rampa ämmä ottaa kiinni. Lähti se siitä sitten vähän nopeammin. Tätä menoa pidettiin viiden kierroksen verran, siitä tuli semmonen vajaan parin kilsan lenkki.
Sisällä mentiin alempivöisten testiin mukaan tekemään kataa, IP-tekniikoita ja strategiaa. Alempivöisten katat piti vetää silmät kiinni ja kun tehtiin Yantsua Sensei käski avustajia testaamaan joka liikkeen lopuksi vatsalihaksia lyönneillä ja seisoma-asentoa reisipotkuilla. Mulle tuli pari nuorempaa avustajaa ja parin satsin jälkeen oli taas "kannustus" paikoillaan: kehotin melko painokkaasti olla kutittelematta, että iskekää ny kunnolla kun kerran käsketty on.
Omat kihon kumite-sarjat, intermediate IP:t, yonju godo ja kata menivät hyvin, sain niihin kunnon meininkiä mukaan ja kiai kaikui. Sensei heitti sinne väliin kaiken maailman kuntoharjotteita, punnerusta ym. ja tuntui että energiaa riitti. Siinä vaiheessa tosin meinasi olla happi heikolla kun oltiin sivussa venailemassa ja Senpai laittoi meidät semmoiseen side plank-pitoon 30 sek. per puoli (joo suomentakaa itte, emmätiiä mikä se on, kauhia kidutusliike kuitenkin). Yäk. Mutta jaksoin paremmin kuin aiemmilla kerroilla treeneissä.
Kun oltiin sen kolmatta tuntia vedetty veren maku suussa tuli komento vetää sparrivehkeet päälle. Kokelaita oli sparraamassa kolme, vastapuolella pari virkeää veikkosta enemmän mutta tällä kertaa vain yksi mustavöinen. Mutta kyllä ne jaksoi värivöisetkin meitä mäiskiä, ainakin mitä kroppaan tarttuneesta Tikkurilan värikartasta voi vapaasti tulkita.
Yksi sparrissa avustanut oli junnuluokkaa, pikkuinen vihreävöinen poika ja ensin tuli mieleen, että ha haa nyt voin vetää vähän henkeä mutta eipä aikaakaan kun toista olkapäätä alkoi joku taputtaa nyrkkeilyhanskalla - Sensei laittoi kaksi yhtä vastaan. Kiva. He he. Toista kertaa kun sain saman parivaljakon niskaan, otin sitä pienempää kaveria kropasta kiinni ja työnsin päin toista vastustajaa, ylläripylläri.
Toiseksi viimeinen kiekka, Sensei kysyi mieheltä että kenetkäs laitetaan, niin hän valkkasi minut. Mikä jottei, viime kerrasta onkin ollut aikaa. Jossain vaiheessa päästiin lattiallekin pyörimään ja kun ei vanha enää jaksanut niin mies veti armbarit kehiin. Pakko taputtaa (miestä vähän päähän kiitokseksi). Viimeiselle erälle saatiin myös valita vastustajat ja siinä erän alkua odotellessa sanoin vastapuolelle, että et sitten himmaile prkl. Eikä todellakaan himmailtu, tosin meikällä ei meinannut tankissa olla paljon jäljellä, sydämellä mentiin.
Tähän väliin pitää mainita että mun inspiraatio ja tahtoeläin oli kokeen aikana Diego Sanchez, jonka nimeä tuli mielessä hoettua kuin mantraa jos alkoi tahto pettää.
En nyt ihan muista kuinka monta erää ehdittiin jorailla, kymmenkunta kaiketi. Siinä seistiin miehen kanssa vierekkäin vermeet päällä ja molemmat aika tööt, ja kun Sensei sanoi että okei, se oli siinä, kamat päältä pois ja riviin, niin tuli mieleen että eihän tämä käy!
- Sensei, Sensei! One more!
- What?! One more?!
- Yes, me against him, no gear.
- No gear, huh? OK, then!
Mies oli heti mukana ja niin sitten tehtiin, sparrikamat pois päältä ja takaisin lattialle. Sensei esitteli meidät avioparina muille ja kysyi, että kuinkas pitkään meillä menee että saadaan perhekuviot setvittyä. Sovittiin, että minuutin verran. Okei, kello käyntiin ja nyrkit heilumaan. Mies veti pari takakättä hyvin perille, rintakehässä on komia nyrkinmuotoinen mustelma. Pistin kampoihin sen minkä pystyin ja otti mieskin osumaa ihan kiitettävästi. Hyväksi lopuksi, hyväksi lopuksi.
Kun saatiin tipit Sensei pyysi meitä molempia valitsemaan yhden Bushindon perusperiaatteista (courage, compassion, humility) ja kertomaan miten se näkyy treenissä ja dojon ulkopuolella. Mies puhui nöyryydestä ja siitä miten saavutukset sekä töissä että kakessa harvoin onnistuvat ilman toisten apua. Minä valitsin rohkeuden ja kerroin avoimesti miltä tuntuu elää ahdistuksen ja masennuksen kanssa ja minkälaista rohkeutta vaaditaan ylittämään itsensä kun sisällä pieni mutta harvinaisen voimallinen ääni sanoo, että et sä osaa, et sä pysty. Mutta pystynpäs, perhana, ja se ääni hukkuu vielä varmemmin kun kamppailukaverit kannustavat jatkamaan.
Sensei kysyi muilta treenaajilta, että mitä ominaisuuksia he näkivät meissä kokeen aikana ja vastaukset olivat odotettuja: never give up attitude, lot of heart, hard work pays off, just keep going... Sensei kiitti meitä molempia kovasta treenipanoksesta ja kehotti muita miettimään millaisen kuvan annamme salilla, kummallakaan ei leiju pää pilvissä eikä kova työ pelota. Samoin hän kertoi meidän taustasta hieman, eli molemmilla on vaativa työ, kotona on nuori poika ja kolme koiraa hoidettavana: treeniin pääsy on järjestely- ja halukysymys. Aina olisi mahdollista vakuuttaa itsensä että tänään ei tartte, mutta yleensä se menee meidän kohdalla päinvastoin. Senpain palaute oli, että meistä näkee ja kuulee että otamme treenin ja kokeen tosissaan, se kuului päivän aikana kiaissa ihan loppuun asti ja ylipäätään siinä miten asennoidumme koko hommaan.
Kaiken kaikkiaan nappiin mennyt koe, parasta oli päästä testailemaan taitoja yhdessä miehen kanssa. Siitä saa omaan kokeeseen ihan erilaista potkua (pun intended) kun vieressä on samalla asenteella vetävä kaveri. Kohti uusia seikkailuja!
Nyt kun vielä alkais nämä mustelmat kellastua...
