Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle. :boxing2:

Poliisin voimankäyttö

Keskustelua suojelu- ja turvallisuusammateista

Valvoja: Valvoja

Lasse Candé
etupotkija
Viestit: 21165
Lauteille: Joulukuu 2007

Poliisin voimankäyttö

Viesti Lasse Candé »

Saisiko tuosta Elokapinan viitatusta lausahduksesta lähteen, niin on helpompi arvioida asiaa?

Vaikka Elokapina kertoisikin jossain yhteydessä jonkin heidän tekonsa olevan laillinen, eihän se poista tuota, että he tituleeraavat sivuillaan mielenosoitusten sarjaa kansalaistottelemattomaksi. Minä koin aiemmin, että tämä ei ollut keskustelussa ihan selvä asia (joskin, että sen pitäisi tässä vaiheessa olla sitä).

Pampulla mätkimistähän siis ehdotettiin kiinniottojen ja paperitöiden välttämiseksi sekä säästötoimenpiteeksi. Jotenkin arvelen, että jos sen sitten toteuttaisi noilla perusteilla tehokkaan ja ei-ylimitoitetun voimankäytön sijaan, tämän asian laillisuuttakin lähdettäisiin punnitsemaan.

Ja YJT ei ehdottanut suorasanaisesti lain rikkomista. Koska keskustelun konteksti oli tuossa ja hän sitten mainitsi Elokapinan toimivan lakia rikkoen, kyselinkin sitten että eihän tuossa ole tarkoitus ehdottaa että Poliisin lakirikkomukset ovat hyväksyttäviä. Nähtävästi jo edellä perustelin implikoidun kysymykseni oikeutuksen. (Implikoitu kysymys: ”Jos tuossa oli tarkoitus sanoa, että Poliisin tulisi vastaavasti rikkoa lakia, niin sitten ymmärrän pointin, vaikka …”) Ja vieläkin haluaisin juuri YJT:ltä tuohon viestiini vastineen, koska nähdäkseni pointtinsa on vielä auki, juuri sen kannalta, minkälaista Poliisin voimankäytön sitten tulisi tällaisen lakia rikkovan porukan tapauksessa olla.
sinappi
etupotkija
Viestit: 3450
Lauteille: Tammikuu 2006
Etulaji: Taihojutsu
Takalajit: Brasilialainen jujutsu, vapaaottelu, lukkopaini, Bujinkan budo taijutsu, Hontai Yoshin-ryu jujutsu, judo, taekwondo ja muay thai.

Poliisin voimankäyttö

Viesti sinappi »

Lähdehän on Sikajudokan postaama Ylen uutinen, jossa Elokapinan järjestämässä tiedotustilaisuudesta liikkeen edustaja väitti tiesulkua lailliseksi. Silloinhan se ei voinut olla kansalaistottelemattomuutta, koska kansalaistottelemattomuus määritelmällisesti rikkoo lakia.

En käsitä, että mistä kohtaa YJT:n tekstistä voi mitenkään saada sellaisen käsityksen, että hän antaisi ymmärtää poliisilta olevan hyväksyttävää toimia vastoin lakia. Jotenkin ajattelin, että nyt on mennyt shakkinyrkkeilijän väkivaltafantasiat ja YJT:n teksti sekaisin.
Aihki
päähänpotkija
Viestit: 6247
Lauteille: Joulukuu 2010

Poliisin voimankäyttö

Viesti Aihki »

sinappi kirjoitti: heinä 2, 2024, 12.04 Mihin värjäämisellä siis pyrittäisi?
Ööö, värjäämiseen. Ensinnäkin se on tapa merkata paikalla olleet, toiseksi eikö nuo mene melkoisesti päällekkäin myrkynvihreiden kanssa merkataan ne aatteensa värillä, kolmanneksi sitä voitaisiin käyttää sosiaaliseen merkkaamiseen ja sitä kautta liikkeen hajaannuttamiseen (lainattu Putin).
YJT
kylkeenpotkija
Viestit: 4285
Lauteille: Helmikuu 2005
Paikkakunta: Lohja

Poliisin voimankäyttö

Viesti YJT »

Lasse Candé kirjoitti: heinä 2, 2024, 12.18 Ja YJT ei ehdottanut suorasanaisesti lain rikkomista. Koska keskustelun konteksti oli tuossa ja hän sitten mainitsi Elokapinan toimivan lakia rikkoen, kyselinkin sitten että eihän tuossa ole tarkoitus ehdottaa että Poliisin lakirikkomukset ovat hyväksyttäviä. Nähtävästi jo edellä perustelin implikoidun kysymykseni oikeutuksen. (Implikoitu kysymys: ”Jos tuossa oli tarkoitus sanoa, että Poliisin tulisi vastaavasti rikkoa lakia, niin sitten ymmärrän pointin, vaikka …”) Ja vieläkin haluaisin juuri YJT:ltä tuohon viestiini vastineen, koska nähdäkseni pointtinsa on vielä auki, juuri sen kannalta, minkälaista Poliisin voimankäytön sitten tulisi tällaisen lakia rikkovan porukan tapauksessa olla.
Minähän en ehdottanut suoranaisesti enkä edes vihjaamalla, että poliisin pitäisi rikkoa lakia. Kuten @sinappi tuossa epäili, niin olet luultavasti sekoittanut minun kirjoitukseni jonkun muun tekstiin.

Mielestäni Poliisin voimankäytön tulisi olla lainmukaista. Jos yhteiskunta haluaa, että kadun saa tukkia niin sitten se on niin. Jos halutaan että poliisi saa avata kadun esim OC-sumutinta käyttämällä niin hyvä niin. Mielestäni poliisin ei pidä lähteä tietoisesti käyttämään liian ankaria voimakeinoja, vaan mennään niillä työkaluilla joita saa käyttää.
Seppo Vesala

(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
sinappi
etupotkija
Viestit: 3450
Lauteille: Tammikuu 2006
Etulaji: Taihojutsu
Takalajit: Brasilialainen jujutsu, vapaaottelu, lukkopaini, Bujinkan budo taijutsu, Hontai Yoshin-ryu jujutsu, judo, taekwondo ja muay thai.

Poliisin voimankäyttö

Viesti sinappi »

Aihki, tuo ehdottamasi merkkaaminenhan ei ratkaisisi yhtään mitään, koska ongelma on se, että aktivistit häiritsevät järjestystä ja turvallisuutta olemalla jalankulkijoina ajoradalla ajoneuvoliikenteen tukkona. Ongelma ei ole se, että rikosvastuu niskoittelusta tms. jäisi toteutumatta, koska paikalla olijoita ei kyetä tunnistamaan jäkikäteen. Häpäisemis- ja leimaamistarkoituksessa ihmisten oikeuksiin puuttuminen ja heidän omaisuutensa turmeleminen esivallan taholta on surkea vitsi.
Lasse Candé
etupotkija
Viestit: 21165
Lauteille: Joulukuu 2007

Poliisin voimankäyttö

Viesti Lasse Candé »

sinappi kirjoitti: heinä 2, 2024, 12.30 Lähdehän on Sikajudokan postaama Ylen uutinen, jossa Elokapinan järjestämässä tiedotustilaisuudesta liikkeen edustaja väitti tiesulkua lailliseksi. Silloinhan se ei voinut olla kansalaistottelemattomuutta, koska kansalaistottelemattomuus määritelmällisesti rikkoo lakia.

Jutusta ilmenee hyvin selvästi, että Elokapinan edustajan tulkinnan mukaan
1. tiesulut ovat kokoontumislain ja eurooppalaisen oikeuskäytännön suojaamia
2. niskoittelu on kansalaistottelemattomuutta.

Mikähän tässä mahtaa olla jotenkin epäselvää ja mitä merkitystä sen epäselvyyden ratkomisella on jollekin?



Olen täysin kartalla kuka kirjoitti mitäkin ja mistä kysymykseni ovat kummunneet. Asia on osaltani mieluiten loppuun käsitelty, kun saatiin varmistus sille, ettei YJT peräänkuuluta jonkinnäköistä laittomuuksien symmetriaa osapuolten välille.
Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit: 6548
Lauteille: Lokakuu 2009

Poliisin voimankäyttö

Viesti Ile »

sinappi kirjoitti: heinä 2, 2024, 11.09 Eiväthän elokapinalliset ole avoimia siinä, että kyse on kansalaistottelemattomuudesta, jos he virallisissa tiedotustilaisuuksissaan väittävät, että heillä on lakiin perustuva oikeus tukkia teitä eikä poliisilla muka ole oikeutta siihen puuttua. Laillinen mielenosoitus ei ole kansalaistottelemattomuutta.
Samassa tapahtumassa voi varmasti esiintyä sekä laillista mielenosoittamista että kansalaistottelemattomuutta.

Minä ymmärsin elokapinallistenkin ajattelevan, että kansalaistottelemattomuutta oli tällä kertaa lähinnä se, että kieltäydyttiin tottelemasta poistumiskäskyä.

Edit. Lasse näköjään ehti väliin, samansuuntaisella pointilla.
YJT
kylkeenpotkija
Viestit: 4285
Lauteille: Helmikuu 2005
Paikkakunta: Lohja

Poliisin voimankäyttö

Viesti YJT »

Kyllähän Elokapina suureen ääneen toitottaa sitä, että heidän toimintansa on laillista. Suureen ääneen toitottaminen tarkoittaa esim mielenosoituksen yhteydessä megafonilla kuuluttamalla sen toteamista, että heillä on oikeus tukkia katu mielenosoituksessa ja että poliisin käskyt siirtyä pois ajoradalta ovat laittomia. Tästä toiminnasta ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä, jos on ollut noissa tapahtumissa jossain roolissa mukana, tai sivustaseuraajana.

Se on tietysti eri asia jos pelaavat kaksilla korteilla ja jossain kohdassa sanovat toimintansa olevan kansalaistottelemattomuutta, ja toisaalla sanovat että heidän toimintansa on laillista.
Seppo Vesala

(Kaikki esittämäni mielipiteet ja näkemykset ovat omiani, eikä niitä pidä tulkita minkään yrityksen, yhteisön, organisaation tai viranomaistahon kannaksi)
Aihki
päähänpotkija
Viestit: 6247
Lauteille: Joulukuu 2010

Poliisin voimankäyttö

Viesti Aihki »

sinappi kirjoitti: heinä 2, 2024, 12.55 Häpäisemis- ja leimaamistarkoituksessa ihmisten oikeuksiin puuttuminen ja heidän omaisuutensa turmeleminen esivallan taholta on surkea vitsi.
Eihän tuossa heidän oikeuksiinsa puututa. Joku vaate kyllä saattaa mennä uusiksi koska malakiittivihreä on huono peseytymään. Kunhan Putin pääsee tässä vauhtiin niin pieni leimaaminen on vähäistä siihen nähden mitä pitää tehdä.
sinappi
etupotkija
Viestit: 3450
Lauteille: Tammikuu 2006
Etulaji: Taihojutsu
Takalajit: Brasilialainen jujutsu, vapaaottelu, lukkopaini, Bujinkan budo taijutsu, Hontai Yoshin-ryu jujutsu, judo, taekwondo ja muay thai.

Poliisin voimankäyttö

Viesti sinappi »

Olet siis sitä mieltä, että kuka tahansa voi maalata sinut yllättäen ja pyytämättä malakiittivihreällä, eikä siinä loukata mitään sinulle kuuluvaa perusoikeutta? Haluatko lukita vastauksen?
Kuvake
Andy
etupotkija
Viestit: 19214
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate, ju-jutsu

Poliisin voimankäyttö

Viesti Andy »

Jos yksityinen ihminen vaikka vetää toista avarilla poskelle ja käskee lopettaa perseilyn, se voi jossain tilanteessa olla moraalisesti puolustettavaa, vaikka rikos tietenkin onkin.

Mutta jos poliisi esivallan edustajana toimii samoin, sitä ei oikein voi pitää hyvänä asiana. Vaikka se jossain tilanteessa ratkaisisikin käsillä olevan ongelman, niin tällaisen toiminnan hyväksyminen johtaa nopeasti väärinkäytöksiin.

Näin on siksi, että yksittäinen järjestyspoliisi joutuu pienimuotoista voimankäyttöä vaativiin tilanteisiin paljon useammin kuin tavan siviili. Tuloksen tällaisesta kehityksestä näkee esim. Avarnin vartijakeissistä.
Antti Sariola

www.instagram.com/fight_coach_andy/
www.facebook.com/anttisariolakbt/

You can play Football, you can play Rugby, but you can't play K1! - Sensei Will Vanders
Aihki
päähänpotkija
Viestit: 6247
Lauteille: Joulukuu 2010

Poliisin voimankäyttö

Viesti Aihki »

sinappi kirjoitti: heinä 2, 2024, 17.53 kuka tahansa voi
Hmm... puhuimme poliisista, kuka tahansa ei lie vastaa poliisia ja koska tahansa ei myöskään vastaa laitonta mielenosoitusta . Mitä oikeutta siinä sitten rikotaan, Putin oikeutta olla joutumatta värjätyksi?
sinappi
etupotkija
Viestit: 3450
Lauteille: Tammikuu 2006
Etulaji: Taihojutsu
Takalajit: Brasilialainen jujutsu, vapaaottelu, lukkopaini, Bujinkan budo taijutsu, Hontai Yoshin-ryu jujutsu, judo, taekwondo ja muay thai.

Poliisin voimankäyttö

Viesti sinappi »

Sinä väität, että toisen ihmisen sotkeminen väriaineella ei puutu tämän ihmisen perusoikeuksiin. Tietenkin puututtaisi henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja omaisuuden suojaan. Kysymykseen ei liity millään tavalla se, onko sotkija poliisi vai ei. Poliisi jatkuvasti pakkovaltaa käyttävänä tahona puuttuu laillisesti ihmisten perusoikeuksiin, mutta et ole osoittanut mitään sellaista laillista päämäärää, johon poliisi sotkemisella voisi pyrkiä.

Jos oikeasti ajattelet jokaisen tien tukkona istuvan parikymppisen ympäristöaktivistin olevan put1nisti, suosittelen joskus keskustelemaan sellaisen kanssa asiasta. Eivät joukkomurhaavat diktaattorit yleensä tuollaisten liikkeiden rivijäsenissä varauksetonta ihailua nauti. Ääriaines on sitten erikseen.

[edit: muokattu sävyä kivemmaksi]
Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit: 6548
Lauteille: Lokakuu 2009

Poliisin voimankäyttö

Viesti Ile »

YJT kirjoitti: heinä 2, 2024, 14.01 Kyllähän Elokapina suureen ääneen toitottaa sitä, että heidän toimintansa on laillista. Suureen ääneen toitottaminen tarkoittaa esim mielenosoituksen yhteydessä megafonilla kuuluttamalla sen toteamista, että heillä on oikeus tukkia katu mielenosoituksessa ja että poliisin käskyt siirtyä pois ajoradalta ovat laittomia. Tästä toiminnasta ei pitäisi olla mitään epäselvyyttä, jos on ollut noissa tapahtumissa jossain roolissa mukana, tai sivustaseuraajana.

Se on tietysti eri asia jos pelaavat kaksilla korteilla ja jossain kohdassa sanovat toimintansa olevan kansalaistottelemattomuutta, ja toisaalla sanovat että heidän toimintansa on laillista.
Joo, en ole hirveän tarkkaan noita seurannut mutta sen tiedän, että elokapina ilmoittaa ainakin nettisivuillaan rikkovansa ”tarvittaessa joitakin lakeja” tai jotain sinnepäin - mikä varmaan on myös selvää kaikille liikkeen toimintaa seuranneille.

En nyt sitten tiedä onko se kaksilla rattailla ajamista jos yrittävät ottaa kaiken irti myös toimintansa laillisesta puolesta ja venyttää sen rajoja omaksi hyväkseen. Sitten kun menee lain rikkomisen / kansalaistottelemattomuuden puolelle niin sitten menee.

Mielestäni tällä rajankäynnillä ei ole isossa kuvassa kovinkaan paljoa merkitystä kun arvioidaan elokapinan toimintaa kokonaisuutena. Kaikillehan on selvää, että liikkeen toimintatapa on joka tapauksessa huomion hakeminen asialleen rikkomalla normeja ja aiheuttamalla häiriötä.

Rajanveto toki on kiinnostava esim. tämän ketjun kontekstissa kun arvioidaan poliisin toiminnan oikeellisuutta noissa tilanteissa.
Kuvake
Valvoja
Aulis Gerlander (virallinen valvoja)
Viestit: 686
Lauteille: Heinäkuu 2007

Poliisin voimankäyttö

Viesti Valvoja »

Ketjun aihe on poliisin voimankäyttö. Muista aiheista voi tarvittaessa jatkaa asiaankuuluvilla alueilla.

Seuraajat

Ale
Kuvake
Aleksi T
Kuvake
AlexMachine
Anapiros
Kuvake
Andy
Anonyymi Apina
Anthak
Kuvake
Antti
Kuvake
Antti_X
apunahasapee
Ars Dimicatio
Kuvake
Beefcake
bullmastif
cdr
Kuvake
Clancy B.
Kuvake
Daddy
Kuvake
Daveli80
Kuvake
DeusVult
Kuvake
Dojon Jäykin
Faust
Kuvake
Fubarbarian
Heittokone
Hemmukka
hightower
Kuvake
Hukka
Kuvake
Huppu
hvh
Kuvake
Invictus
Jaakko Suhonen
jantik
Kuvake
JariR
Kuvake
JariR
Jarppa
Jaska
Jesmu
jjs
Kuvake
Joni Samanen
Jukka
junior
Kai Kastemato
Kuvake
Kari Aittomäki
Kuvake
Kari Mäki-Kuutti
kartsa_bjj
Kuvake
Kiehinen
kimmokammo
KingBuzzo
kinko
kojiro
Kuvake
Kompastelija
Korpinkivi
Kuvake
Kuhmu
Kuvake
kukuska
Kuvake
Kyynikko
Lasse Candé
Le1kkola
Lybeck
magamies
Mantti
Kuvake
Matti Pulkkinen
Mikael Falck
MikkeM
MikkoVilkastus
Kuvake
Mjölnir
Kuvake
mronkain
Kuvake
Mänzy
Kuvake
Neo
Kuvake
ninja
Nogiukko
Oar
obmijoy
Ohiampuja
Kuvake
OlliM
P.Laton
Kuvake
Paanari
Kuvake
Pasi Lunden
Patriootti
Petri Puolakka
Petri Puolakka
PetriP
Kuvake
Point
pukeonfloor
Puut
Kuvake
Pyrkele
Raipe
Reid
Kuvake
Ruukie
Kuvake
Räikkönen
saarikko
Sakuk
Samuksi
Samuli Suoniemi
shakkinyrkkeilija
sihteerilintu
sikajudoka
sinappi
Sitav Abdullah
Kuvake
sundaywarrior
Sven Kornie
T-T
Taijin harjoittaja
tapsaattori
Teurassika
Kuvake
Timpa
tohtorismies
Kuvake
TommyV
Kuvake
Totte
tubulaari
Veepee
viljo
Villi Sika
xYm
yanyan
YJT
zzxx