Perinteinen Karate ja Karaten historia

[sinappi]

En ole vakuuttunut siitä, että kiertopotku voitaisiin pitää niin keskeisenä keinona jalkojen hyödyntämisessä kamppailussa, että jokainen tappelua systematisoinut varhaishistorian edustaja olisi väistämättä keksinyt sen. Ihmiskehon rakenteen ja raajojen määrän pysyvyys eri aikakausina ja maantieteellisillä alueilla ei oikeuta johtopäätöstä, että kaikki kamppailulajit sisältäisivät kaikki mahdolliset kehon käytön tavat. On kuitenkin todettava, että kaikki tekniikat eivät ole läsnä kaikissa lajeissa. Vaikka hyväksyisimme sen tosiasiana, että jokainen etupotkua harjoitteleva henkilö jossain vaiheessa muuttaisi potkukulmaa tilanteen mukaan ja näin päätyisi kiertopotkuun, tämä ei silti todistaisi, että okinawalaiset olisivat harjoittaneet kiertopotkua. Tyylin tai koulun johtaja on voinut nimittäin määrittää, että tällainen sovellus ei kuulu kyseiseen tyyliin eikä sitä siten harjoiteta. Näinhän on niiden koulujen ja tyylien osalta, jotka eivät kyseistä potkua ole tänäkään päivänä omaksuneet.

On virheellistä olettaa, että kamppailulajien evoluutio olisi aina läpi historian edennyt lineaarisesti kohti tehokkuutta ja optimaalisia suoritustapoja. Menneisyyden ihmisiä ei myöskään kannata arvioida samoin kriteerein kuin nopean tiedonkulun maailmassa elävien nykyharrastajien ja -ammattilaisten parhaimmistoa. Varhaisimmista nauhoituksista esimerkiksi Funakoshista langanlaihoine oppilaineen huomaa, etteivät he ole nyykymittapuulla mitaten kovin atleettisia.

[Lasse Candé]

Ainakaan minulla ei ollut tuossa pointtina väittää, että kiertopotku olisi keksitty siellä tai täällä.

Minun pointtini oli enemmän sillä suunnalla, että ehkä viimeistään täällä Potkussa tai muuna modernina aikana erottelevassa kulttuurissa on keksitty erottaa täysin suora potku vähän kiertävistä tai enemmän kiertävistä.

Kiertopotkulla on eri lajeissa eri suoritustapoja ja tästä taitaa olla myös itsessään arvokas ketju täällä historiallisesti. Joissain lajeissa sitä kulmataan vahvemmin kuin toisissa ja toisissa se taas muistuttaa enemmän etupotkua. Esim Wadossa se on perinteisessä opetuksessa erittäinkin paljon vain kulmattu etupotku, mutta modernimman kilpakaraten tarpeet ovat tehneet paljosta opetuksesta tähän tapaan nähden erilaista ja potkua opetetaan eri dojoilla eri tavoin. Ei ihme ettei sitä ole kovin vahvasti kodifioitu, koska meilla ei ole sitä yhdessäkään katassa eikä yhdessäkään kihon kumitessa. Ei myöskään perinteisimmässä ido kihonissa (perustekniikka liikkuen, se kymmenen tekniikan perustekniikkapatteristo mikä on kaikille kaikissa Wadon haaroissa yhteinen).

Veitsipuolustuksessa (tantodori) näkee yhden potkun joskus enemmän maegerina ja joskus enemmän mawashigerina (ennen kotegaeshia). Ja sama koskee toista, joka tehdään polvistuen tukijalalla.

Pitäisin itse luultavimpana, ettei okinawalaisessa karatessa edes oltu keksitty poissulkea potkun kulmausta vain siksi, että tarvitsee ottaa kantaa kysymykseen, että onko lajissa jotakin potkua, jonka joku tulevaisuudessa keksii erottaa omaksi tekniikakseen.

Olen siinä luultavimmin samoilla linjoilla, että harva jos kukaan lähti ennen vanhaan Karatessa kehittämään nykyisen urheilun tyyppisiä kiertopotkuja, joissa suoritustapa jo poikkeaa vahvasti etupotkusta ja joka ei ole itsepuolustukseen kovin relevantti.

[Lasse Candé]

Kaimalleni,

Näyttää siltä että tuossa hieman käännät päättelysi päälaelleen. Hyökkäystekniikoiden vähäisyys ei taatusti johdu tuosta katan tilaongelmasta. Hyvin pienessä tilassa voi harjoitella hyökkäystekniikoita ja on aivan ilmeistä että katoissa on jahtaavampia tekniikoita.

Tuossa sanotaan minun käsittääkseni, että tehtiin katassa mitä tehtiin, se on paketoitu melko pieneen embuseniin. Ei siis sitä, että tarve pakata tavaraa pieneen embuseniin laittaisi rajoja sille, mitä katassa harjoitellaan. (Embusen = katan askelmerkit siitä, milloin liikut minnekin ja miten paljon.)

[Lasse J]

Sitä minäkin kaimani yritin selittää, että tehdään katassa mitä tehdään, se on pienessä paketissa joka käytännön harjoittelussa sitten avataan. Kannattaa myös muistaa, että vain pieni osa katoista on vanhoja, kiinalaispohjaisia settejä. Suurin osa on 1900-luvun tavaraa.

Suurin osa katojen tekniikoista on itse asiassa hyökkäyksiä. Lainaanpa taas Miyagia: ”Techniques executed while advancing are offensive. Those executed while retreating are defensive.”

[Ile]

Jalkapallossa ketään ei vain ole kiinnostanut nimetä tällaisia kehonmanipuoloimisella aikaansaatavia variaatioita samaan tekniikkaan eri tekniikoiksi, vaikka nämä variaatiot kehonkäytössä ovat hyvin suuria. On vain että ”sisäsyrjäpotku… tee ja osaa hyvin… monipuolista osaamistasi”.

On ihan kulttuurisidonnaista, että millä perusteella erotellaan vaiko erotellaanko ja että nähdäänkö melko itsestäänselvät suoritustavat joinain tekniikoina.

Hyvää settiä.

Sellainen kommentti tähän, että nämä enemmän tai vähemmän tarkat asioiden määrittelemiset ja "nimeämiset" eivät toki ole irrallisia asioita suhteessa lajin muuhun tekemiseen.

Mikä sitten milloinkin on kana ja mikä muna, on oma kysymyksensä, mutta kyllähän kamppailulajeille ominainen "muodollinen harjoittelu" ja siis tapa systematisoida harjoittelua niin, että isoa osaa lajin keskeisistä opeista voidaan opettaa ja harjoitella turvallisesti yksin ilman vastustajaa ja välineitä "ilmaan lyömällä" (mikä esim. jalkapalloon siirrettynä kai tarkoittasi potkujen, harhautusten ja kuoletusten tekemistä jopa ilman palloa?) on jo itsessään omiaan johtamaan toimintavaihtoehtojen erilaiseen/tarkempaan nimeämiseen.

[Lasse Candé]

Samaa mieltä. On siis ihan mielekästä nimetä lajeissa kiertopotku ja etupotku eri tekniikoiksi. Ja näin varsinkin jos niiden suoritustavoissa ja käyttötarkoituksessa on suuria eroja. Mutta jos kiertopotku on suoritustavaltaan kulmattu etupotku ja käyttötarkoitus ja suoritus samankaltainen, näin ei edes tarvitse nimeämisen osalta tehdä.

Minä pysyttelen tässä vieläkin siis siinä kontekstissa, missä spekuloin, että kulmattuja etupotkuja on tehty yhtä kauan kuin suoria. Faktaa en valitettavasti saa tämän tueksi silti. Oletan ihmisen vain luonnostaan pyrkivän osumaan mahdollisimman suorassa kulmassa ja jos kohde on oikealla tavalla viistossa, niin etupotku kulmautuu tämän periaatteen johdosta ihan osaamattomankin tekemisessä.

[Ale]

Seibukanissa mm. Seisan - Gojushiho -pari on tällainen.

Sen verran mitä tunnen Hokaman organisaation bunkaita ja Seisan kataa olen vahvasti sitä mieltä, että Gojushiho ja Seisan on samaa kataa, jotka on jaettu kahtia. Perusteluna nimenomaan se, että Hokaman organisaation Seisan bunkait ovat samat, kuin Seibukanin Seisan ja Gojushihon bunkait yhdistettynä.

Mutta siihen kiertopotkuun. Unohdetaan mikatsuki/senpuugeri. Se ei ole kiertopotku sillä ajatuksella kuin täällä haetaan. Tämän jälkeen jää tosiasia: Katassa ei ole nykymuotoista mawashigeriä.

Egamin mukaan mikazuki-geri on muistaakseni mawashigeri, jossa ei osata/kyetä kiertämään lantiota.

Itsehän käytän mikazuki-gerissä osumakohtana päkiää jolloin se muuttuu lähinnä lyhyeksi ja nopeaksi mawaksi kylkiluihin.

[Jussi Häkkinen]

]
Egamin mukaan mikazuki-geri on muistaakseni mawashigeri, jossa ei osata/kyetä kiertämään lantiota.

Olen tästä aika vahvasti eri mieltä, sekä katapohjaisen käyttöyhteyden että sovellusten kokonaistrendin myötä. Päällekkäisyyttä on jonkin verran, mutta ero on huomattava.

Mikatsukigerin voi tehdä myös lantion voimakkaalla vaakatasoisella kierrolla. Se ei silti ole käytöltään mawashigeria vastaava. Osumakohta on jalkapohjan kaari, lähempänä kantapäätä kuin päkiää.

[Ale]

Lantion käytön suhteen olen samaa mieltä, mutta mikazuki-gerissä osumakohtana pitäisi mielestäni pitää päkiä tai varpaan kärjet. Katassa tekniikka sekoittuu ashibarain kanssa, mutta jos potkulla halutaan saada vaikutusta, niin se vedetään kylkiluihin terävällä osumakohdalla.

[Jussi Häkkinen]

Lantion käytön suhteen olen samaa mieltä, mutta mikazuki-gerissä osumakohtana pitäisi mielestäni pitää päkiä tai varpaan kärjet. Katassa tekniikka sekoittuu ashibarain kanssa, mutta jos potkulla halutaan saada vaikutusta, niin se vedetään kylkiluihin terävällä osumakohdalla.

Jos sovellusta ajattelee lainkaan katanmukaisena, kylkiluihin voi osua maegerilla ja sen kiertävillä sovelluksilla, mutta mikatsukigeri ei ole kroppaosumapotku. On ylipäätään hyvin hedelmätöntä katsoa katsasta irttoitettua perustekniikkaa sovellettuna muuhun kuin katan osoittamaan käyttöön. Missään katasovelluksessa mikatsukigerillä ei potkaista kehoon. Käyttösiisällöltään sillä on enemmän yhteyttä fumigeriin kuin mawashigeriin.

[Ale]

Lantion käytön suhteen olen samaa mieltä, mutta mikazuki-gerissä osumakohtana pitäisi mielestäni pitää päkiä tai varpaan kärjet. Katassa tekniikka sekoittuu ashibarain kanssa, mutta jos potkulla halutaan saada vaikutusta, niin se vedetään kylkiluihin terävällä osumakohdalla.

Jos sovellusta ajattelee lainkaan katanmukaisena, kylkiluihin voi osua maegerilla ja sen kiertävillä sovelluksilla, mutta mikatsukigeri ei ole kroppaosumapotku. On ylipäätään hyvin hedelmätöntä katsoa katsasta irttoitettua perustekniikkaa sovellettuna muuhun kuin katan osoittamaan käyttöön. Missään katasovelluksessa mikatsukigerillä ei potkaista kehoon. Käyttösiisällöltään sillä on enemmän yhteyttä fumigeriin kuin mawashigeriin.

Tässä kohtaa joudun toteamaan, että keskustelu tuskin johtaa mihinkään. Meillä on selkeästi eri näkemys.
Ashibarai ja Mikazukigeri menevät helposti sekaisin. Fumigeriä ei Seibukanin terminologiassa käytetä.
Mikazukingerissä osumakohtana käytetään kovia/ teräviä kohtia. Varpaan kärjet, päkiä ja joskus kantapää. Ei jalkapohjan kaarta, mitä kylläkin käytetään ashibaraissa.

[Lasse Candé]

Onko fumigeri sama kuin fumikomi, eli kattotermi moninaisille polkaiseville potkuille jalkapohjalla?

Olen nähnyt Seibukanilta korkealta opettajalta (Mitrunen, Measara tai ehkä jopa itse Shimabukurolta) videolla selvästi mikazukigeriksi tunnistettavan tekniikan kohdistettuna selkään. Mainittakoon, että tilanne muistaakseni salli jatkona polkaisun polvitaipeeseen. Valitettavasti menen tässä hyvin vahvasti heikon muistikuvan pohjalta, mutta siinä se potku oli nopea kiertopotku ilman että tarvitsee kääntää vartaloa, mikä on se, joka tekee mawashigerista itsepuolustukseen melko epärelevantin.

Sellainen yleisen tason kommentti minulla silti olisi, että mikazukigerin ja mawashigerin käyttötarkoitusta on jo siksikin vaikea verrata, että siinä missä mikazukigerin käyttötarkoitus kulkee kataopetuksen mukana, mawashigerin käyttötarkoitus ei tee tätä, koska sitä ei ole klassisessa katassa ylipäätään. Vaikkapa Wadon paritekniikoista löytyvät keskenään erittäinkin samanlaiset kontekstit mawalle (etukäden alta vatsaan tai muuhun etuosaan, päkiällä tai jalkapöydällä) ovat vaikkapa kamppailu-urheilun kontekstissa vain satunnaissuorituksia tarjoutuneeseen avaukseen ja tyypillisemmät urheilusuoritukset taas vieraita meidän paritekniikoissa. Pointti tässä, että mawan ajatus universaalina erityisesti kilpailussa käytettävänä tekniikkana on enemmän että ”näin se potkaistaan, käytä mihin tahansa, mihin onnistut”. Sillä ei siis vastaavalla tavalla ole mitään yhtä käyttötarkoitusta.

Wadon taktiikassa tuo mainitsemani on välillä ilmenevä ”incidental”-tilanne ja siksi se on siellä. Koska sitä pitää muutoin joko pedata osaksi yhdistelmää tai rakentaa hyvin toisenlainen strategia muihin käyttötarkoituksiin, sitä näkee Wadossa lähinnä vain tuossa kontekstissa. Historiallisesti meillä on vastaava tilanne vain tantodorissa ja idorissa ja potku on välillä myös maegeri. Lisäksi Suzukin kehittämissä pariharjoitteissa (ohyo kumite 6 ja sanbon kumite jodan 3) on vastaava potku vastaavassa kontekstissa ja näin myös Jiro Ohtsukan.

Kuriositeettina voisi myös mainita, että kuulin joskus McCarthyn vaihtaneen Koryu Uchinadista jonkin yksittäisen mikazukigerin mawaksi, koska se ei kai hänen mukaansa oleellisesti muuttanut sisältöä, mutta oli kyseiselle katan kohdalle kehitysaskel. En tiedä tästä juurikaan ja siksikään tai muutoinkaan en arvota tässä kohtaa sen enempää vanhoja kouluja kuin Koryu Uchinadia mihinkään suuntaan. Pointtia tässä on silti sen verran, että jos ei sisältö ole tuosta muuttunut, on tuossa kohtaa ainakin McCarthyn tulkinta mikazukigerista ollut, että se on mawaan rinnastettavissa oleva lähinnä eri tavalla toteutettu kiertopotku.

[sinappi]

Valvomo: Siirretty täältä.

Mikä juji ukessa oikein on ideana? Tässä katassa lyödään molemmat kädet toisensa ranteiden yläpuolelta leikkaaviksi suoriksi alaviistoon. Nimestä uke voisi päätellä, että kyseessä on alatorjunta esimerkiksi nivusiin suunnatulle potkulle. Helposti kuitenkin törmää väitteeseen, että kyseessä onkin ude garami -käsilukko.

[Mika Väyrynen]

Kaikki ei ehkä ole sitä miltä näyttää. Noi Shotokan tulkinnat ja nimet on mitä on (nim: Shotokan shodan).

Kyse on periaatteessa, näin luulen. Joskus ehkä kannattaa miettiä käsien käyttöä eri rytmityksellä. Siis ei yhtäaikaa (vrt Suparinpei kata) . Ja luonnollisemmassa asennossa. Karate on karua ja loogista touhua. Kun löytää sen periaatteen. Ainoastaan... no joo: torjutaan kahdella kädellä jotain ja jätetään taulu sekä hiukan muukin auki? Wanhat mestarit eivät ehkä toimineet niin.

Kuinka moni meistä on tyytyväinen noihin bunkai selityksiin? Morote uke on nimi. Tuijotetaanko tyhjin silmin nimeä vai jotain muuta? Ehkä sitä jotain muuta. Eks niin?

[sinappi]

Minulle karaten bunkai on mysteeri, joka ei varmaan ikinä lakkaa ihmetyttämästä. Tunnen japanilaisen karaten perustekniikan vain ulkoisen muodon kautta taekwondosta. Aina, kun yritän katsoa pintaa syvemmälle, törmään sellaiseen mentaaliakrobatiaan, että yksinkertaisemmalta ja todennäköisemmältä alkaa vaikuttaa se, että alatorjunta on vain alatorjunta.

Esimerkiksi tässä lähinnä lukon loppuasento muistuttaa katassa esiintyvää kehon käyttötapaa:


Tässä sovelluksena on kauluskuristus:


Tässä tehdään potkutorjuntaa: