flammee

[flammee]

Räkätaudissa taas vaihteeksi, toista kertaa tälle vuodelle. Viikko sitten lauantaina oli veto täysin pois, sunnuntainan tuli kurkku kipeäksi ja maanantaiaamuna oli totaaliräkätauti. Mutta toisaalta sunnutaina ja maanantaina juoksu kulki kuitenkin varsin hyvin, niin menin sitten töihin jo tiistaina. Kuulemma työpaikalla olikin kunnon epidemia ja porukkaa saikulla varsin runsaasti. Ehkei tilannetta paranna se että sinne menee "vielä vähän sairaana", mutta ei ne poiskaan käskeneet. Melko pian tiistaina lähti ääni melkein kokonaan ja se on kyllä tosi vaikeata tiiminvetäjänä käskeä ja neuvoa työpaikan melko meluisassa ympäristössä ilman ääntä. Mutta kyllä se onnistui viittomalla ja oikein monesti sanomalla. Keskiviikkona melko sama. Loppuviikosta äänikin hiljalleen palautui ja koko viikon jaksoi kohtuudella, joskin työmatkajuoksentelut skippasin suurelta osin. Olihan se koettelemus, mutta ois se kuitenkin ollut aika turhauttavaa olla kotona sairastamassakaan. Nyt vielä sunnuntainakin selvä räkätauti päällä, jospa tuo ensi viikon aikana jo helpottaisi.

Juoksupuolella olen taas innostunut paljasjalkaileen silleen pienissä pätkissä. Työmatkajuoksussa viimeinen kilsa, se on semmosta kuntoreitin hienoa soraa niin ei sitä pitemmän päälle ehkäpä niin hyvin siedä, mutta nyt kun on joka päivä vähän tehnyt, niin on selvästi havaittavissa että jalkapohjan nahka on kehittynyt paksummaksi silleen hyvällä tavalla, eli vaikka se on paksumpi ja kovempi, siinä ei ole varsinaisia kovettumia, vaan se on ihan elävää ihoa. Vaikuttaisi siltä että juoksutekniikkaan tehdyt muutokset ovat parempaan suuntaan, alakroppa on selkeästi vetreämpi ja juokseminen ei aiheuta merkittäviä kiputiloja lenkin jälkeen. Eli siis olen vienyt painoa enemmän jalkaterän sisäsyrjille ja polvia enemmän koukkuun. Paljasjalkailun kautta sen myös tietää paremmin että onko juoksutekniikassa järkeä, saa paremmin palautetta sekä lenkin aikana että sen jälkeen. Ja onhan se juokseminen paremman tuntuista ilman kenkiä, vaikka olis kuin kevyet ja ohutpohjaiset kengät. Skinnersit on käytännössä sukat, joissa on kahden millin kumipohja, mutta silti se on ihan eri kun ottaa ne pois.

Pitempään aikaan ei kamppailulajit ole oikein kiinnostaneet, mutta nyt yhtäkkiä iski jonkinlainen inspis ja kiinnostus kendoon. Aiemmin potkiminen on ollut vahvasti mun juttu, mutta jostain syystä se ei enää kiinnosta niin paljoa. Taidossa tykkäsin melko paljon liikesarjoissa huutamisesta, kiaista. Se on se tunne kun saa tehdä täysillä tekniikka ja huutamisen kautta siinä todella on semmonen 100% täysillä tekemisen fiilis ja se nyt vaan tuntuu ihan mahtavalta, mutta vähän vaikea jos kontaktin kovuutta pitää rajoittaa.. Lisäksi suhtaudun vähän nuivasti lajeihin joissa matsataan tosi vähän ja lyhyesti eikä se ole kiinteä osa joka treeniä. Japskidojokulttuuri ja kieli on kanssa semmonen miellyttävä asia "larpattavaksi". Näyttäisi myös että kendo on semmonen aika tiivis laji, jossa ei ole liiemmin osa-alueita, vaan pitäydytään siinä yhdessä asiassa ja viedään sitä syvälliselle tasolle.

Kuun lopulla alkas alkeiskurssi, vähän tuntus että saatanpa koittaa, vaikka onkin vähän haastavan etäisyyden päässä ja kovin myöhään illasta kun aamuneljästä pitää nousta ylös. Ja iltavuoroakin olis luvassa loppuvuodesta aika runsaasti, eli aika harvoin ois pääsemässä.