Penkkipunnerruksessa sain perjantaina 82,5 kg ylös. 85 kg oli jo telineestä nostaessa niin painava, että tiesin ettei ole mitään mahdollisuuksia sitä saada nostettua. Sinnehän se rinnan päälle jäi. Käytän aina turvarautoja, joten ei ollut mitään hätää, vaikka yksin punnertelenkin. Laskennallisesti paras tuloshan minulla on ollut 67,5 kg × 8 -> RM1 86,2 kg. Tähän ei päästy, mutta en pitänyt sitä realistisena tavoitteena, koska en ole treenannut lyhyitä sarjoja. Lämmittelyyn kuuluu aina viimeiseksi yksi ykkönen, joka on vähän painavampi kuin ensimmäisen sarjan paino, mutta ei kuitenkaan kovin paljoa. Tärkeintä kuitenkin on, että ei tarvitse vaihtaa tämän gallupin vastausta

Edellisenä päivänä opiskelin vähän ykkösnostoon lämmittelyä ja tein nostot muun verryttelyn jälkeen näin:
1. 8×35,0
2. 5×50,0
3. 3×55,0
4. 1×70,0
5. 1×77,5
6. 1×82,5
7. 0×85,0
Lämmittely oli laskettu 85 kg tavoitteelle, mutta 5. sarjan jälkeen päätin, että 7,5 kg lisäys voisi olla vähän liikaa, joten nostin 82,5 kg. Sen jälkeen pidin ohjeen mukaan pitkän tauon ennen 85 kiloa. Taisi olla n. 8 minuuttia. Se tuntui vähän liian pitkältä ja kroppa alkoi mennä jo lepoon. 5 minuuttia olisi varmaan riittänyt ihan hyvin.
Kokonaisrasitusta tuosta ei tuntunut paljon tulevan, koska jatkoin heti perään normaalilla ohjelmallani ja tein selkeät enkat mm. vipunostoissa selällään ("perhonen") ja ojentajadipissä. Pidin joulun aikana viikon levon, jolla saattaa olla vaikutusta asiaan.
Tänään lauantaina kävin kokeilemassa käsinkohonnan tulosta. Edellisissä treeneissä kohosin 17,5 kg lisäpainon kanssa 10 kertaa ylös. Siitä laskien kohonnat ilman lisäpainoa voisi olla 22. No eipä tullut ihan niin montaa, mutta 20 tuli. Se oli minulla oikea tavoitekin. Kohonnat meni todella hyvin, kroppa ei lähtenyt heijaamaan ja menin joka ikinen kerta alas asti. Alas pudotessani meinasi lähteä jalat alta kun niin huippasi. Niskat meni ihan jumiin ja hauikset olivat aika lopussa. Minulla ei normaalisti käsilläkohonnat tunnu oikeastaan yhtään käsissä.
Suoritus oli siis leveällä myötäotteella ("käsinkohonta"). En ole siitä ennen maksimia kokeillut, mutta aikoinaan hartianlevyisellä vastaotteella ("leuanveto") on mennyt 21 "ei niin siistiä" toistoa. Tähän olen kyllä tyytyväinen.
Kävin tänään lauantaina ennen omalle salille menoa toisella salilla kokeilemassa uutta lajia. Vaimon serkku oli tullut joululomalle Saksasta Suomeen ja vetää viikonloppuna ratsastajille suunnattuja Pilatestunteja. Yllytettynä menin sitten sinne. Kaikenlaisia enemmän tai vähemmän hankalia asentoja siellä tehtiin. Aina välillä huomasin treenin menevän itselläni jumpan puolelle, vaikka tarkoituksena oli availla lantion ja hartian seutuja. Vähän liikettä muuttamalla tarkoitetun tyyliseksi sain todennäköisesti liikkeet tuntumaan siellä missä pitikin.
Siellä selälläni maatessani mietiskelin penkkipunnerrusasentoani ja yritin pitää hartiat takana. En minä ihan pökkelö ole vielä, vaikka takareidet on jumissa ja selkä ei väänny kauniille kaarelle. Ja juu, ei ollut muita miehiä paikalla.