Etsitkö kamppailuharrastusta? Aloita suoraan tästä uusi aihe valmiiden kysymysten kanssa ja odota, kun konkarit vastaavat sinulle. :boxing2:

Arvostelu - elokuva - The Hunted

Filippiiniläiset ja Indonesialaiset lajit

Valvoja: Valvoja

Kuvake
mronkain
etupotkija
Viestit: 8623
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Roihuvuori

Arvostelu - elokuva - The Hunted

Viesti mronkain »

Tämän elokuvan tekee mielenkiintoiseksi se, että näyttelijät (pääosissa Benicio Del Toro ja Tommy Lee Jones) treenasivat elokuvaa varten Sayoc Kali -nimistä veitsisysteemiä. Sayoc Kalissa yksi perusidea ovat ns. vital templatet, eri eräänlaiset pisto- ja viiltokuviot, joissa ideana on että pisto tai viilto tiettyyn kohtaan luonnostaan avaa seuraavan kohdan iskua varten. Esimerkiksi 3 of 9 vital template alkaa sillä, että viilletään kaulassa oleva jänne poikki, jolloin pää kallistuu ja toinen käsi nousee refleksinonomaisesti sitä tukemaan. Tällöin aukeaa toinen kylki iskua varten.
Elokuvassa pistävät silmään realistisen oloiset, nopeat ja näyttävät veitsitaistelut. Haavoja tulee molemmille puolille paljon ja pian, ja ne vaikuttavat taistelukykyyn. Sinänsä elokuvassa on aika vähän taistelukohtauksia, olisin toivonut niitä enemmänkin. Benicio Del Toro on erikoisjoukkojen sotilas, joka Bosnian kauhujen jälkeen turvautuu ainoaan henkilöön johon uskoo voivansa luottaa, kouluttajaansa (Tommy Lee Jones) saamatta tältä kuitenkaan vastauksia kirjeisiinsä. Saadakseen tämän huomion hän ryhtyy tappamaan väkeä, jolloin Jones kutsutaan apuun. Sinänsä aika ohut juoni ja kovin tutun oloinen (First Blood tulee mieleen). Oikeastaan ainoa mielenkiintoinen seikka on tämä taistelulajitausta. DVD:tä saa kuitenkin aika edullisesti ja ekstroissa on mm. pätkiä näyttelijöiden veitsikoulutuksesta (kouluttajana Tom Kier Sayocista).

- Marko
Viimeksi muokannut mronkain, tammi 11, 2005, 06.59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kuvake
carenza
reiteenpotkija
Viestit: 481
Lauteille: Tammikuu 2005
Paikkakunta: Oulu

Re: Arvostelu - elokuva - The Hunted

Viesti carenza »

mronkain kirjoitti: Tämän elokuvan tekee mielenkiintoiseksi se, että näyttelijät (pääosissa Benicio Del Toro ja Tommy Lee Jones) treenasivat elokuvaa varten Sayoc Kali -nimistä veitsisysteemiä. Sayoc Kalissa yksi perusidea ovat ns. vital templatet, eri eräänlaiset pisto- ja viiltokuviot, joissa ideana on että pisto tai viilto tiettyyn kohtaan luonnostaan avaa seuraavan kohdan iskua varten. Esimerkiksi 3 of 9 vital template alkaa sillä, että viilletään kaulassa oleva jänne poikki, jolloin pää kallistuu ja toinen käsi nousee refleksinonomaisesti sitä tukemaan. Tällöin aukeaa toinen kylki iskua varten.
Elokuvassa pistävät silmään realistisen oloiset, nopeat ja näyttävät veitsitaistelut. Haavoja tulee molemmille puolille paljon ja pian, ja ne vaikuttavat taistelukykyyn. Sinänsä elokuvassa on aika vähän taistelukohtauksia, olisin toivonut niitä enemmänkin. Benicio Del Toro on erikoisjoukkojen sotilas, joka Bosnian kauhujen jälkeen turvautuu ainoaan henkilöön johon uskoo voivansa luottaa, kouluttajaansa (Tommy Lee Jones) saamatta tältä kuitenkaan vastauksia kirjeisiinsä. Saadakseen tämän huomion hän ryhtyy tappamaan väkeä, jolloin Jones kutsutaan apuun. Sinänsä aika ohut juoni ja kovin tutun oloinen (First Blood tulee mieleen). Oikeastaan ainoa mielenkiintoinen seikka on tämä taistelulajitausta. DVD:tä saa kuitenkin aika edullisesti ja ekstroissa on mm. pätkiä näyttelijöiden veitsikoulutuksesta (kouluttajan Tom Kier Sayocista).

- Marko
En ollenkaan samaa mieltä. Tuo sayoc kali on muutenkin imho aivan hullua, on varma, että 'linnassa hanuri soi' (carenzan lempilauseita, registered trade mark). Esim. eräs hyvin arvostettu Kali opettaja kommentoi vihjaillen 'it will get you killed' eli opetetaan sellaisia tekniikoita millä ei ole oikeaa todellisuuspohjaa. Elokuva itse todellakin ohut, mutta Tommy Lee Jones pelastaa sen mitä pelastettavissa on. Tyypillinen Hollywood leffa missä vähänkään erilaisen varaan pelataan ja paljon.
Risto Hietala

"I fell down to inside of my car and they thought that I had collapsed but I was just reaching my Nunchakus and now I was ready to fight against those seven thugs" -Sifu Fong
Kuvake
mronkain
etupotkija
Viestit: 8623
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Roihuvuori

Re: Arvostelu - elokuva - The Hunted

Viesti mronkain »

carenza kirjoitti:
mronkain kirjoitti:Tämän elokuvan tekee mielenkiintoiseksi se, että näyttelijät (pääosissa Benicio Del Toro ja Tommy Lee Jones) treenasivat elokuvaa varten Sayoc Kali -nimistä veitsisysteemiä. Sayoc Kalissa yksi perusidea ovat ns. vital templatet, eri eräänlaiset pisto- ja viiltokuviot, joissa ideana on että pisto tai viilto tiettyyn kohtaan luonnostaan avaa seuraavan kohdan iskua varten. Esimerkiksi 3 of 9 vital template alkaa sillä, että viilletään kaulassa oleva jänne poikki, jolloin pää kallistuu ja toinen käsi nousee refleksinonomaisesti sitä tukemaan. Tällöin aukeaa toinen kylki iskua varten.
Elokuvassa pistävät silmään realistisen oloiset, nopeat ja näyttävät veitsitaistelut. Haavoja tulee molemmille puolille paljon ja pian, ja ne vaikuttavat taistelukykyyn. Sinänsä elokuvassa on aika vähän taistelukohtauksia, olisin toivonut niitä enemmänkin. Benicio Del Toro on erikoisjoukkojen sotilas, joka Bosnian kauhujen jälkeen turvautuu ainoaan henkilöön johon uskoo voivansa luottaa, kouluttajaansa (Tommy Lee Jones) saamatta tältä kuitenkaan vastauksia kirjeisiinsä. Saadakseen tämän huomion hän ryhtyy tappamaan väkeä, jolloin Jones kutsutaan apuun. Sinänsä aika ohut juoni ja kovin tutun oloinen (First Blood tulee mieleen). Oikeastaan ainoa mielenkiintoinen seikka on tämä taistelulajitausta. DVD:tä saa kuitenkin aika edullisesti ja ekstroissa on mm. pätkiä näyttelijöiden veitsikoulutuksesta (kouluttajana Tom Kier Sayocista).

- Marko
En ollenkaan samaa mieltä.
Niin mistä kohdasta erityisesti?
carenza kirjoitti: Tuo sayoc kali on muutenkin imho aivan hullua, on varma, että 'linnassa hanuri soi' (carenzan lempilauseita, registered trade mark). Esim. eräs hyvin arvostettu Kali opettaja kommentoi vihjaillen 'it will get you killed' eli opetetaan sellaisia tekniikoita millä ei ole oikeaa todellisuuspohjaa.
Tuosta en osaa sanoa kun en itse ole tarkemmin tutustunut. Sen verran tiedän että ainakin Chris Sayoc on aikoinaan ollut mm. Leo Gajen opissa ja Pekiti Tirsiassa tekniikoilla kyllä on todellisuuspohjaa. Kieltämättä esim. 3 of 9 template näyttää melkoiselta kikkailulta.

Jos tarkoitat veitsipainotteisuutta, kannattaa muistaa että Sayocissa on toki muutakin, itse asiassa suurin osa noista 12 "klassisesta" kategoriasta (http://www.potku.net/forum/viewtopic.php?t=182). Hämäävää on ehkä tyyppien slogani "All knife, all the time", joka koskee nimen omaan Sayoc Kalia, Sayoc Fighting System sisältää sitten muutakin.

- Marko