Oletko miettinyt etupotkijuutta? Potkua tukemalla pääset etupotkijoiden omalle alueelle, jossa asiantuntijat vastaavat kysymyksiin. Lisäksi etupotkijana voit selata Potkua näkemättä yhtään mainosta. Tutustu ja mieti. :)

Laihduttaminen

Keskustelua voimaharjoittelusta, kamppailulajien oheisharjoittelusta, liikuntaravitsemuksesta ja urheiluvammoista

Valvoja: Valvoja

Vastaa
Kuvake
Jussi Häkkinen
päähänpotkija
Viestit tässä aiheessa: 30
Viestit: 19092
Lauteille: Helmikuu 2005

Laihduttaminen

#406

Viesti Jussi Häkkinen »

flammee kirjoitti: huhti 18, 2020, 09.17 Fitzgerald perusteli tuota maidon rasvapitoisuutta jollain ruotsalaisella tutkimuksella, jossa oli todettu ettei maidon rasvapitoisuudella ole yhteyttä ylipainoon tjsp. Asia tuntuu toki kummalliselta itsestänikin, mutta en sinänsä ole kiinnostunut asian selvittämisestä, pyrkimykseni oli lähinnä esittää metodi tiivistetysti, omine erikoisuuksineen.
Ei olekaan, eikä rasvalla yleensäkään sinänsä - lihominen ja laihtuminen on lopulta numeropeliä. Sinällään rasva (maidon tai muunkaan) ei lihota kalorejaan enempää.
Omakohtaisesti näin hieman ongelmallisena sen että valkoinen riisi on refined grain, tumma kun ei oikein mene alas. Mutta jos söisi tummaa riisiä, niin toki sitä melko varmasti söisi paljon vähemmän.
Kalorien osalta tällä ei ole hirveästi väliä eikä tumman riisin kuitupitoisuus ole merkittävässä määrin vaaleaa parempi.

Omassa ruokavaliossani lasken ensin 200g proteiinia ja sen kalorit. Jäljelle jäävistä kaloreista puolet tulee rasvasta, puolet hiilihydraateista ja alle kolmannes hiilihydraateista saa olla lyhytketjuisia (yleensä ei lähellekään). Kuituja yli 25g aina.

Kalorivaje tai -ylijäämä määrittyy tavoitteen mukaan, peruskalorit lasketaan painon mukaan.

Tietenkin tuo on aika koruton systeemi, jossa kaikki merkitään ja lasketaan. Silti, tuohon on tullut rutiini, joten sitä on suhteellisen helppo noudattaa myös näppituntumalta. Kun muutan vajetta tai ylijäämää, lasken taas kaiken.
Jussi Häkkinen

"Karate ei ole tapa kamppailla. Karate on tapa opettaa kamppailua. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa ja erittäin tärkeä asia ymmärrettäväksi."
Kuvake
Njor
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 153
Lauteille: Lokakuu 2012
Etulaji: karate
Sivulajit: nintendo

Laihduttaminen

#407

Viesti Njor »

Njor kirjoitti: huhti 16, 2020, 18.03 Painoindeksi näyttää nyt 28.4
Nyt kuukautta myöhemmin painoindeksi on reilu pykälää pienempi eli 27.2 :-8
Fight well - and if you´ll fall - surely Odin will take you to Valhalla.
Kuvake
Njor
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 153
Lauteille: Lokakuu 2012
Etulaji: karate
Sivulajit: nintendo

Laihduttaminen

#408

Viesti Njor »

Njor kirjoitti: touko 17, 2020, 10.25
Njor kirjoitti: huhti 16, 2020, 18.03 Painoindeksi näyttää nyt 28.4
Nyt kuukautta myöhemmin painoindeksi on reilu pykälää pienempi eli 27.2 :-8
2kk ja 26.2 :-8
Fight well - and if you´ll fall - surely Odin will take you to Valhalla.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 60
Viestit: 93835
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Laihduttaminen

#409

Viesti Mika »

Nyt on tavoite saavutettu ja ylitettykin. :jepa:

Kasvoiko nälkä syödessä eli jatkatko vielä tuostakin? :)
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Puni
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 11
Viestit: 3845
Lauteille: Kesäkuu 2010
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Taekwondo Ilshin
Sivulajit: -
ITF Taekwon-Do
(Ch'ang Hon)
WT Taekwondo
(Kukkiwon, SimUu)
Takalajit: -
Urheilu
Kilpailu
Yhteystiedot:

Laihduttaminen

#410

Viesti Puni »

Miekii läksin tautikiloja hiljalleen puottelemaan, 112 ja risat oli lähtöpaino, Sulattamolla kyttään syömisiä, ideana nyt alkuun vähentää nesteturvotusta ja koha jalaka toipuu potkukuntoon (pun intended), pikkuhiljaa lisäillä jopa liikkumista.

Tavoite on toki 75kg, se ois hyvä ennen "lupalappua" saavuttaa 2021 loppuun mennessä. Aamupuntari näytti 107.6 tänään, kolmen viikon taistelun ja yhden viikonlopun rypemisen jälkeen.

Kieltolistalla siis oikeestaan vaan viinanperkele ja sokeripaska, makroina tavoite 50 protskut, 25% hiilarit ja 25% rasva, kokonaiskulutuksen pysyessä noin 2700kcal (+liikunta), syömätavoite pysyä alle 2000kcal tai vähintään alle päiväkulutus.

Ennakoin, että 15kg lähtee nopeasti koska nesteet, mutta sitten käyrä loivenee.

Positiivisena puolena tähän mennessä havaittu kikkelin näkyminen, riskiarviossa verenpainelääkkeiden ennakoimaton vaikutus ja jalan kuntoutuminen (ei keskijalan).

Ois mukava olla elossa kun numero #5, työnimi Kumpatti, syntyy syyskuussa.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 60
Viestit: 93835
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Laihduttaminen

#411

Viesti Mika »

Viisi kiloa kolmessa viikossa on vielä ihan järkevä tahti alkuvaiheessa. Tuo 75 kg vuoden 2021 loppuun mennessä kuulostaa realistiselta tavoitteelta. :jepa:

Ja onnea siunatusta tilasta perheessä! :baby:
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Njor
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 153
Lauteille: Lokakuu 2012
Etulaji: karate
Sivulajit: nintendo

Laihduttaminen

#412

Viesti Njor »

Mika kirjoitti: kesä 17, 2020, 09.19 Nyt on tavoite saavutettu ja ylitettykin. :jepa:

Kasvoiko nälkä syödessä eli jatkatko vielä tuostakin? :)
Pari viikkoa vielä voisi jatkaa näin. Painoindeksillä mitattuna joku 25.5 lienee itselleni ihan ok.

Jatkossa voisi pyrkiä kasvattamaan lihasmassaa, kuitenkin niin ettei rasvaa tulisi ylimääräistä.

Olo on jo nyt paljon parin kuukauden takaista parempi! Tää parin kuukauden projekti on ollut yllättävän helppoa ja vaivatonta. Suosittelen lämpimästi muillekin :)
Fight well - and if you´ll fall - surely Odin will take you to Valhalla.
Kuvake
Njor
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 153
Lauteille: Lokakuu 2012
Etulaji: karate
Sivulajit: nintendo

Laihduttaminen

#413

Viesti Njor »

Njor kirjoitti: kesä 17, 2020, 06.59
Njor kirjoitti: touko 17, 2020, 10.25
Njor kirjoitti: huhti 16, 2020, 18.03 Painoindeksi näyttää nyt 28.4
Nyt kuukautta myöhemmin painoindeksi on reilu pykälää pienempi eli 27.2 :-8
2kk ja 26.2 :-8
3kk ja 25.3 :)

Paino on siis pudonnut hieman yli 10kg.

Nyt en enää kirjaa ylös syömisiäni, mutta pyrin syömään pääasiassa järkevästi ja käyn vaa´alla joka aamu. Tästä voisi syksyn mittaan lähteä vielä 1-2kg ja toisaalta aion lisätä liikuntaa aiemmasta jolloin lihasta voisi tulla edes hieman lisää.

Koko projekti on ollut yllättävän helppoa, vaikkakin kesä taitaa olla ylipäätään kaikkein haasteellisinta aikaa tällaseen projektiin.. :bbq: :occasion5: :D
Fight well - and if you´ll fall - surely Odin will take you to Valhalla.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 60
Viestit: 93835
Lauteille: Joulukuu 2004
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: HIIT, girya
Sivulajit: pilates, yinjooga
Takalajit: Tanglang
Yhteystiedot:

Laihduttaminen

#414

Viesti Mika »

Njor, tuo projekti suhteellisen lyhyenä ja kuitenkin ilmeisen tervepäisenä kuulostaa hyvältä varsinkin kun olet hyvällä tuulella siitä, etkä vaikuta kärsineen sen rajoituksista. Haluaisitko kertoa siitä vähän lisää? 🙂
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Puni
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 11
Viestit: 3845
Lauteille: Kesäkuu 2010
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Taekwondo Ilshin
Sivulajit: -
ITF Taekwon-Do
(Ch'ang Hon)
WT Taekwondo
(Kukkiwon, SimUu)
Takalajit: -
Urheilu
Kilpailu
Yhteystiedot:

Laihduttaminen

#415

Viesti Puni »

Meiku junnaa ~106.5kg:ssa. Toisaalta jumppakausi on avattu, joten voi olla, että lähtee taas pian putoamaan.

Mittanauha ei valehtele, eikä läskimugshotitkaan, jotain on kadonnut jo. Eikä tuule paidan alle enää.
Kuva
Kuvake
Njor
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 153
Lauteille: Lokakuu 2012
Etulaji: karate
Sivulajit: nintendo

Laihduttaminen

#416

Viesti Njor »

Mika kirjoitti: heinä 21, 2020, 17.18 Njor, tuo projekti suhteellisen lyhyenä ja kuitenkin ilmeisen tervepäisenä kuulostaa hyvältä varsinkin kun olet hyvällä tuulella siitä, etkä vaikuta kärsineen sen rajoituksista. Haluaisitko kertoa siitä vähän lisää? 🙂
Ööö. Noh.

Painon pudottaminen vaatii kalorivajetta. Paino ei putoa ellei syö vähemmän kuin kuluttaa. Olennaisinta on se minkä verran energiaa laittaa suuhunsa ja se kulutus tulee siihen sitten lisänä. Päivittäistä energiatarvetta voi arvioida laskureilla, esim https://tdeecalculator.net/
Itselle sopiva kalorivaje löytyy kokeilemalla, -500kcal voi olla hyvä lähtökohta ja sillä paino teoreettisesti putoaa 2kg/kk (kilo läskiä on noin 7800kcal).

Käytännössä helpointa on ladata puhelimeen äppi johon saa kaikki syömiset ylös ja josta helposti näkee päivässä/viikossa syödyn energiamäärän. Vaaka keittiöön ja kaikki kulkee vaa´an kautta ja merkitään ylös. Päivässä syödään tasaisesti 4-5 kertaa. Syömiset kannattaa suunnitella etukäteen ja ottaa eväät töihin. Joka aterialla on melko tasaisesti proteiinia. Päivittäinen proteiinitarve liikkuvalla ihmisellä pyörii jossain 1.5g/painokilo. Syödään oikeaa ruokaa. Esim kanaa, tummaa riisiä ja kasviksia. Annoskokoa saa isommaksi lisäämällä vähäkalorisia ruokia kuten porkkanaa, parsa-/kukkakaalia, kesäkurpitsaa, munakoisoa, tomaattia jne. Ei nestemäisiä kaloreita! Ihminen ei ole kone, olennaisinta on että viikottainen energiavaje toteutuu, jos yhtenä päivänä syö enemmän niin muina päivinä syödään vähemmän.

Vaa´alla käydään joka aamu ja paino kirjataan ylös. Paino heittelee jonkin verran päivittäin ja hyvä tapa on laskea vaikka viikottainen keskiarvo ja vertailla sitä aiempiin. Kannattaa muistaa että painon pudotus on hidas projekti, parin kilon pudotus kuukaudessa on hyvä tahti.

Liikuntaa useampana päivänä viikossa. Hyötyliikunta on parasta, pyörällä joka paikkaan. Mikäli suurempaa liikuntataustaa ei ole tai viime vuodet on mennyt sohvalla, on erittäin tärkeää aloittaa riittävän kevyesti. Kävely on todella hyvää liikuntaa. Muutama reilu tunnin kävelylenkki viikossa on jo hyvä juttu, lisäksi jonkinlaista lihaskuntoa päälle. Tarkoitus ei ole repiä tottumattomana rankkoja liikuntasuoritteita vaan liikkua mukavasti ja tasaisesti. Liikunnan ja elämänkin kuuluu olla kivaa :D
Fight well - and if you´ll fall - surely Odin will take you to Valhalla.
Kuvake
Njor
polveenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 10
Viestit: 153
Lauteille: Lokakuu 2012
Etulaji: karate
Sivulajit: nintendo

Laihduttaminen

#417

Viesti Njor »

Haastan myös kaikki muut sohvalle jääneet ja lihavaksi muuttuneet pudottamaan painoaan! :-8
Fight well - and if you´ll fall - surely Odin will take you to Valhalla.
Kuvake
Puni
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 11
Viestit: 3845
Lauteille: Kesäkuu 2010
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Taekwondo Ilshin
Sivulajit: -
ITF Taekwon-Do
(Ch'ang Hon)
WT Taekwondo
(Kukkiwon, SimUu)
Takalajit: -
Urheilu
Kilpailu
Yhteystiedot:

Laihduttaminen

#418

Viesti Puni »

Yhdyn edelliseen lausujaan!
AnaS
nilkkaanpotkija
Viestit tässä aiheessa: 2
Viestit: 27
Lauteille: Tammikuu 2021
Etulaji: Potkunyrkkeily
Takalajit: Karate
Judo
Aikido

Laihduttaminen

#419

Viesti AnaS »

Pistetään tähän oma kamppailu painonhallintaan liittyen. Jos toimii joillekin varoittavana esimerkkinä tai inspiraation läteenä niin ei sitten mennyt tähänkään sanailuun käytetty aika hukkaan.

Lähtöasetelmat nuorena.
Kamppailulajit aloitettiin 7 vuotiaana ja urheilua harrastettiin intohimoisesti päivittäin. Maalla tuli vietettyä paljon aikaa ja kaikki tekeminen oli fyysistä. Potkunyrkkeily alkoi 16 vuotiaana ja reenasin nuoren miehen apinanraivolla eli kaikki reenit mihin pääsi, joka aamu lenkkipolulle, punttia nostetitin autotallissa ja sääriluuta kovetettiin kaikkeen potkittavaan koska niin Setä Van Damme oli opettanut. (kyllä, saa pyörittää silmiä tässä kohtaa)

Olin urheilullinen, aktiivinen, kovassa kunnossa. Cooperin testit vetäistiin kiitettäväksi niin juoksussa kuin uinnissa lukioaikoina vaikka tekniikkaa ei ollut nimeksikään kumpaankaan touhuun.

Mitta 177cm ja alin mitattu kisapaino 61,9kg eli ei tuossa varressa mitään ylimääräistä ollut, ottaen huomioon kuitenkin semi-lihaksikkaan ruumiinrakenteen. Kisoja pyörin vain salikisoissa ja ettei kukaan luule guruksi niin olen 90-luvun salikisojen keskinkertaisuus, jos sitäkään.

Ruokaa vedettiin niinkuin nuori urheilija syö. Yksi lautasellinen perunoita ja toinen jauhelihapihvejä.
Karkit ja makea ei koskaan maistuneet mutta limppari upposi.

Alamäki.
Alkoi kun työelämään mentiin ja aloin hulluna tekemään uraa.
Kamppaileminen jäi todella vähäiseksi kunnes aktiivinen seurassa harrastaminen loppui hetkeksi kokonaan. Kunnon ylläpito tippui aluksi 1 kertaan viikossa kunnes lopulta yhteen kertaan kuukaudessa.
Työtä tein keskimäärin 55h viikossa hyvin stressaavalla alalla ja tämä alkoi vaikuttaa myös unimäärään. Maksimissaan lepoa tuli 6h yössä jota välillä koitin viikonloppuna paikkailla.

Syöminen muuttui niin että söin vain kahdesti päivässä. Lounas ja juuri ennen nukumaanmenoa tuhti illallinen. Ja syömisen määrä oli kutakuinkin mallia lounaaksi kaksi rullakebabia ja illalliseksi perhepizza, I kid you not. Tähän vielä päälle runsas limpparin juonti ja energiajuomien aivan käsittämätön kulutus. Joka päivä meni kaksi tölkkiä aivan minimissään, parhaimpina sikspäkki. Siis lähtökohtaisesti kaikki ravinnossa pielessä.

Ainoa pelastava asia oli että alkoholia en juurikaan käytä.

Herääminen.
Satuin katsomaan kuvakoostetta yhdeltä messukiertueelta ja omaa kuvaani. En meinannut tunnistaa sitä Oiva Lohtanderin ja Plussapallon lehtolasta. Tajusin että en myöskään jaksanut leikkiä kahden lapseni kanssa juuri ollenkaan kun jo pelkästään sohvalta nouseminen oli tuskaisaa.

Menin ensimmäistä kertaa vaa´alle pitkästä aikaa ja lukemat olivat karut. 116,6kg aamupaino. Siinä kohtaa tajusin että nyt tarttis varmaan tehdä jotain.

Suunnitelma ja sodan julistus ylipainoa vastaan.
Tässä kohtaa joku vanha kamppailuinnostus heräsi sisälläni ja päätin tehdä itselleni suunnitelman. Suunnitelma pitää olla koska "If you fail to plan, you plan to fail."
Tavoite 40 kg pois 60 viikossa. Tämä vastasi molemman lapseni yhteenlaskettua painoa, joka vielä jotenkin teki tuon tavoitteen henkilökohtaisemmaksi.

Työkaluiksi päätin ottaa potkiksen aloittamisen ihan peruskurssilta uudella salilla koska olin muuttanut toiseen kaupunkiin. Kokonaisliikunnaksi kaavailin seuraavaa:
2 potkistreenit viikossa
Joka päivä 30 min kuntopiiri joka suoritettiin heti kotiin päästyä. Lihakset lämmiteltiin varjonyrkkeilyllä ja pohjeponnistuksilla ja kevyillä kyykyillä. Sitten hakattiin punnerruksia ja vatsoja eri tyyleilla vaihdellen niin että kunnon hiki tuli päälle. Tämä setti aina kun töistä kotiin, jos oli terve olo. ei poikkeuksia, ei armoa. Poikkeuksena toki ne päivät kun oli reenit.
Tämän lisäksi kerran viikossa yksi kova treeni säkin kanssa jossa ensin 10 erää säkin kanssa ja sitten 20 min erilaisia ihasliikkeitä 12kg tangon kanssa. Pitkät sarjat ja eri lihasryhmät. Kun kunto alkoi kohentumaan niin otin kaksi kuntopiiriä pois viikosta ja korvasin ne 30 min lenkeillä. Ihan vain vaihtelun takia.

Tämä toimi minulle koska kotiin pitää aina tulla ja kun liikunta suoritettin siellä niin ei auttanut keksiä tekosyitä miksi en tänään lähtisi kuntosalille. Aina löytyisi jotain remontoitavaa kotoa tai työläppärin kansi alkaisi kutsuvasti huhuilemaan suntaani.

Ravintoa muutin niin että limpparit ja energiajuomat kokonaan pois. Karkkia ja muuta sokerihöttöä en syönyt muutenkaan mutta päätin etten niihin koske vastaisuudessakaan. Aamupalaa en ole ikinä osannut syödä joten en pitänyt realistisena että sen nytkään oppisin, koitin kyllä mutta sellaista pakkopullaa se oli että siitä luovuin äkkiä. Hiilariherkuista en luopunut mutta puolitin annoskoon. Kotiruoan suhteen lautasen vaihdoin siitä sikojen syvästä syöttölaarista huomattavasti pienempään ja santsikuppeja ei haettu. Nälkää en aikonut nähdä alkuvaiheen totuttelua pitempään koska en uskonut että sitten olisin jaksanut loppuun saakka.

Veden juontia päätin lisätä ja tähän löytyä sopiva kikka. Joka aamu puoli litraa kurkusta alas. Ja kaksi litran pulloa vettä työpaikan jääkaappiin. Lounaalle ei ollut asiaa ennenkuin toinen oli juotu ja kotiin ei menty ennenkuin toinenkin oli tyhjennetty. Siitä tuli tapa ja ylättävän nopeasti siihen tottui. Ja puolikas vettä myös ennen päivällistä, jonka aikaikkunaksi määritin että viimeistään klo 19:00 se tuli olla syöty.

Työn tekemistä rajoitin niin että 8h työpäivässä piti riittää. Ylityötunteja olikin kertynyt niin paljon ettei kellään tähän ollut nokan koputtamista. Jos jostain syystä venähti niin pyrin tasaamaan viikon parin sisään. Aina ei onnistunut mutta silti muutos parempaan.

Kun illalla ei ahtanut itseään täyteen ja työpäivä ei ollut laittanut ylikierroksille niin unikin alkoi maistumaan paremmin ja pyrin saamaan sen 8h lepoa yössä.

Haasteita matkan varrella.
Ensimmäiset 15kg lähtivät noin 2 kuukaudessa kuten oletinkin, mutta sitten osui seinä kupoliin. Maagisen satasen ylitys ei vain mennyt millään rikki. 1kk sitten junnasin samassa painossa. Hetken analysoin ja huomasin että olin ruvennut tiputtamaan annoskokoja aivan liikaa. Arvelin että kroppa oli mennyt jonkinlaiselle säästöliekille niin laitoin kalenteriin jokaiselle viikolle yhden herkkupäivän jolloin sain vetää niin paljon ruokaa kuin halusin. Kaden viikon päästä tämä alkoi tuottamaan tulosta. En tiedä pitikö säästöliekkiteoriani paikkaansa vai ei, mutta tällä mentiin sitten koko homma maaliin ja paino alkoi taas tippumaan.

Toinen haaste tuli työrintamalta. Yhtäkkiä tulikin komennusta lähteä kiertämään messuja ja maakuntia. Ja tämä meinasi rikkoa hyvän reenirytmin. Päätin kuitenkin että kaiken minkä tein kotona tai potkunyrkkeilysalilla, voin myös tehdä siellä hotellihuoneessa. Tässä jotenkin joutui vain piiskaamaan itseään tekemään ne liikkeet vaikka olisi ollut helppoa vain jumahtaa paikoilleen.

Potkunyrkkeilyn aloittaminen täysin pullukkana oli nöyryyttävä kokemus. Omassa päässä oli mielikuva pään korkeudelle hyppykiertareita potkivasta nuoresta miehestä joka lämmittelyssä veteli 200 vatsaliikettä putkeen ja sivuspagaatissa istui tuolien päällä. Näin ei enää ollut... Punnerruksia kolme ja vastalihasliikkeitä 12 kun ei vain jaksanut vaikka miten puri hammasta. Oli niin iso isku omalle egolle että meinasi homma loppua siihen. Onneksi tein valmentajalle selväksi että mikä on tavoitteeni ja tein selväksi että minua ei vain saa, vaan kuuluu piiskata. Muistan kun kerran hän kyyristyi viereeni ja alkoi takoa vatsaa hanskalla kun ei vain vatsalihasliikkeet lähteneet. "Jos et sinä näitä tee, niin minä teen ne sinun puolestasi." Tämä oli juuri sitä mitä olin pyytänyt ja tarvitsin.

Haasteen loppu.
Ja lopulta tavoiteaika tuli umpeen ja lopputuloksena vaaka näytti 79,6kg.
3kg jäin tavoitteesta mutta olo oli hieman rontissa vuodessa muuttunut aivan totaalisesti.
Tällaisella maltillisella pudotustahdilla oli myös lihasmassa pysynyt suhteellisen kuosissa ja paitakoko tippui 3XL kooska kokoon slimfit S.

Dieetti vai elämäntapamuutos?
Tästä kaikesta on noin 6 vuotta nyt. Ikää nyt siis 41 vuotta.
Paino huitelee nykyään lukemissa 84-88kg riippuen vähän vuodenajasta. Reenaaminen jatkuu edelleen mutta määrät nyt vähän maltillisempia.
Lihasta tullut lisää joten absoluuttinen iran määrä varmaan vain hitusen suurempi kuin tavoiteajan lopussa.
Joka viikko 2-4 potkunyrkkeilytreeniä riippuen siitä miten työt sallivat. Tähän sitten vielä yksi punttireeni ja yksi kuntopyörällä. Tavoite on että joka viikko tulee 5 kertaa vähintään kunnon hiki ja hengästyy.
Unen kanssa joutuu edelleen tekemään töitä koska aina tuntuisi löytyvän jotain mielenkiintoista katsottavaa tai luettavaa, mutta sekin pysyvästi paranemaan päin.
Työn suhteen tuo 8h per päivä on pysynyt. Jos siinä ajassa ei saa töitä tehtyä niin vika on joko työtavoissa tai organisaatiossa.
Uskallan nyt sanoa että tästä on tullut itselleni oikeasti pysyvä elämäntapa jota aion jatkaa.

Hauskaa oli tavata ihmisiä joita ei ollut muutamaan vuoteen nähnyt. Eivät tunnistaneet, sen verran raju tuo muodonmuutos oli.

Korostan että nälkää en alun totutteluvaiheen jälkeen nähnyt. Ruoka aiheuttaa minulle niin suurta mielihyvää että mieluummin lisäsin liikuntaa syömisen tason yli kuin että olisin tolkuttomasti karsinut syömistä. Ja energiajuomahimo meni ohi noin kolmessa kuukaudessa.

Toivon hartaasi että joku tämän luettuaan ei joudu vastaavaan tilanteeseen tai jos on joutunut niin osaa kaivaa itsensä pois sieltä ojasta.
Koskaan ei ole siis liian myöhäistä aloittaa.
Kuvake
Puni
etupotkija
Viestit tässä aiheessa: 11
Viestit: 3845
Lauteille: Kesäkuu 2010
Paikkakunta: Helsinki
Etulaji: Taekwondo Ilshin
Sivulajit: -
ITF Taekwon-Do
(Ch'ang Hon)
WT Taekwondo
(Kukkiwon, SimUu)
Takalajit: -
Urheilu
Kilpailu
Yhteystiedot:

Laihduttaminen

#420

Viesti Puni »

AnaS kirjoitti: tammi 18, 2021, 15.19 116,6kg aamupaino
Tsemppiä, about samoissa mennään/mentiin. Syksyllä olin jo puristanut 102kg, mutta sitten tuli vähän takapakkia lääkkeiden takia. Täällä tosin liehuvaa liekinvartta hulppeat 167cm.
Vastaa

Lauteilla

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei potkulaisia ja 43 kurkkijaa