Komban konseptisuunnittelussa olen koittanut luoda tätä tilaa, jossa jokainen voi toteuttaa omaa liikettä haluamallaan tavalla ja nähdä kuinka hyvin se toimii käytännössä - puolustuksen avulla ylläpitämään omaa tilaa ja hyökkäyksellä muiden tilojen valtaukseen. Knife tapping auttaa tässä - kun käden saa toisen kaulalle se olisi voinut olla kuolettava veitsenisku, jolloin peli ikäänkuin resetoituu ja tilansa menettänyt siirtyy pois vastakkaiseen suuntaan ja hyökkääjä voi liikkua tilalle. Kun pois liikutaan uuden puolustavan linjan avulla imitoi pakeneminen myös sopivaa puolustusta, joka varhaisemmassa rytmityksessä toteutettuna olisi oikea puolustus. Kyse on kuitenkin harjoitustilanteesta, joten sillä ei tulisi olla juurikaan väliä onnistuuko hyökkäys tai puolustus - kunhan rentous säilyy ja osataan liikkua alle reaktionopeuden.
Jos osanottajat kykenevät olla asettamatta painetta toisen puolustavaa muotoa kohtaan, voi useampi ihminen harjoitella yhdessä omaa kataa ja katsoa kuinka ne soljuu yhteen. Suurimalla osalla minun harjoituskumppaneistani ei ole merkittävää lajitaustaa, joten yleensä ihmiset tekevät vain vapaata muoto hallinnoidakseen omaa tilaa riittävästi, ettei kukaan pääse toisen keskiöön. Täten voi mieltää, että jokaisella on metrin ympyrä, joka koitetaan pitää vapaana muiden vaikutuksista ja pelin siitä saa, kun ympyröistä tehdään pelikenttä. Olemme suunnitelleen flower of life- muodon käyttämistä, jolloin ihmiset liikkuvat konkreettisissa ruuduissa, jotka olisivat osin puoliksi sisäkkäin. Tämä on tavoitteena toteuttaa ensi vuonna Borderlandissa, jolloin taistelusimulaatio voi konkretisoitua pelinä, jossa pyritään valtaamaan toisen asemat.
Voimankäyttämättömyys on reunaehto, sekä turvallisuudelle, että pelin strategiapainotteisuuden toteutumiselle. Jos taktiikalla ja tekniikalla voi voittaa simulaatiotaistelussa, ei koolla ja voimalla ole enää niin suurta merkitystä, eikä kilpailussa välttämättä tarvita kokoon liitettäviä luokitteluja. Pisteytyksen tulisi toimia omaehtoisesti, kun pelaajat kykenevät arvioimaan, milloin ovat hävinneet erän. Kun tämä toimii käytännössä ja pelin kompleksisuusaste vastaa riittävästi realismia myös voimankäytön ja muiden mahdollisen muuttujien osalta, voi peliin yhtähyvin kutsua ihmisiä muista traditioista kokeilemaan, kuinka hyvin he pärjäävät tällä taistelukentällä, joko kaaoksessa tai joukkueina. Ajattelen kuitenkin, että Kombassa taidemuotona on enemmän kyse yksilön kyvystä löytää oma ilmaisuvoimansa soturina ja toivon, että tämä menee yksi yhteen sen kanssa, että kuka siellä loppupeleissä pärjää. Tämä on vielä osin teoreettista, mutta en ole kohdannut merkittävää konseptisuunnitteluun liittyvää kritiikkiä.
Suurimpia haasteita on ollut perustella, miksi oppimisen ja suorituskyvyn takia olisi taistelun kontekstissa mielekästä edes harjoitella asemointia ilman voimankäyttöä. Se kuitenkin mahdollistaa tämän "työtilamaisen" ilmapiirin, jossa voi keskittyä omaan ilmaisuun ja vaikka tekniikkaan. Arvelen, että nuo Taijin muodot olisivat riittävät, että niillä pystyisi hyvinkin toimimaan Komban tyyppisessä improvisaatiopohjaisessa simulaatioympäristössä. Eli parhaimmillaan tämä ratkaisu voisi tarjota muista ihmisistä koostuvan muotoviidakon, minkä läpi pystyisi etenemään käyttäen ennaltavalittuja tekniikoita. Tuo on sitä plastisuutta mitä tässä etsitään - Matrixin valkoinen tila :

Mielestäni on myös huomionarvoista, että kun käytetään ennalta opittua, hyväksi havaittua tekniikkaa - toinen oppii pelamaan sitä vastaa ja syntyy jonkunlainen negatiivi, kuten valokuvassa. Uskallan väittää, että kun liikkeet tulevat tutuksi negatiiveinä improvisaation kautta, myös tekniikat ovat sen jälkeen helpompi oppia ja sisäistää, niin että niitä osaa soveltaa myös käytännössä.
Treenaan ihan sopivasti, mutta palautumisen kanssa on ollut haasteita, onko hyviä vinkkejä?
Päivät yleensä raksalla ja usein illalla jatkuu himassa, kun pitäis saada paikka valmiiksi ja tukkeja paikoilleen. Nostettiin vinssillä noi kuvan kaks oikeanpuoleista koivua viikonlopun aikana tukipilareiksi ilmalaivalle. Tavoite on taistella kolmessa tasossa ja pelata roikkuen viidakon valtiasta rakenteiden alapuolella, niin ei tarviis tota kuntosalii

