Kamppailuntutkimus (martial arts studies, Kampfkunstwissenschaft)

[Taijin harjoittaja]

Paljon onnitteluja.

[Jasse]

Onnittelut. Väitöstilaisuuden seuraaminen sai taas ajattelemmaan että pitäisikö sitä sittenkin itsekkin jatkaa akateemisia opintoja. Hienoa olisi tehdä oikeaa akateemista kamppailututkimusta.

[Kari Aittomäki]

Kiitoksia kaikista Tiedon murusista joita olet nautittaviksi pudotellut.

[Antti]

Kiitos!

että pitäisikö sitä sittenkin itsekkin jatkaa akateemisia opintoja. Hienoa olisi tehdä oikeaa akateemista kamppailututkimusta.

Tuli mieleen, että Deutsches Klingenmuseumin ("terämuseo") museonjohtaja Sixt Wetzlerin tausta on uskonnontutkimuksessa, väitöskirjansa käsitteli kamppailua saagakirjallisuudessa. Oheisella videolla ("On Martial Arts, Religion and Spirituality") hän keskustelee Paul Bowmanin kanssa:

[Markus Ojala]

Kendon puolelta tuore tutkimus tenouchin eli otteen muutoksesta tekniikan suorittamisessa, linkki MDPI: https://www.mdpi.com/1424-8220/23/3/1189

[G12]

Viesti siirretty tänne Perinteisen Karaten ja Karaten historian ketjusta.

Lähteistyksen vaatiminen historiassa ei ole ylimielistä, vaan käytäntö. Ja ketju on historiaa käsittelevä. Jos puhutaan legendoista, se tehdään selväksi.

Lähdepohjaisesti dokumentoidun ja legendojen väliin mahtuu paljon. Myös sellaista, mikä on faktisesti tapahtunut, vaikka siitä ei dokumentteja olisikaan. Siis tosia asioita. Tämän tietää jokainen pidempään elossa ollut ihan oman elämänkokemuksensa pohjalta. Ja erityisesti tämän tietävät historioitsijat.

Tunnepuoli kannattaa jättää hyllyyn. Jos on lähteitä, voidaan puhua mistä vain. Karaten käsittely myyttien ja omien tunnekäsitysten pohjalta on sen historian kannalta sangen turhaa. Toki omaakin kokemusta voi tuoda mukaan, mutta tämä pitää tuoda selvästi esille. Empiriaakin mahtuu, etenkin jos dokumentointi on millään tavalla hyvää käytäntöä noudattavaa.

Historiankirjoitus - ja siitä keskusteleminen - on aina poliittista halusi tai ei, koska se perustuu tulkintoihin ja näkemyksiin. Kukaan ei voi siirtää itseään aikakoneella ajassa ja paikassa taaksepäin toteamaan, että miten asiat ovat menneet. - Ja vaikka voisikin, emme voisi ymmärtää, miten asianomaiset itse ovat asioita meille vieraassa ajassa ja kulttuurissa hahmottaneet. Siihen voi toki pyrkiä, mutta se ei tule koskaan onnistumaan. Dokumentointi historiankirjoituksessa ei teekään esitetyistä asioista automaattisesti sen todempia - tai epätodempia - kuin että niistä juttelisi veijoessonbaarissa hys-hys. Esimerkkinä taannoinen Irakin sota. Oli kovasti dokumentaatiota jolla perusteltiin liikkeellelähtö. Dokumentaatio ei vain pitänyt vettä. Sama koskee ensimmäistä, ja toistakin maailmansotaa. Voisi kuvitella, että helposti lipsuu dokumentaatio pienemmissäkin piireissä, kuin valtioiden hallinnoissa.

"Valkohehkuisen raivon" kaltaiset, vahvan empiiriset tunnekokemukset ovat anekdotaaliseati toki hauskoja ja tarinallisesti elähdyttäviä, mutta eivät anna historiallisesti yhtään mitään tietoa, mikäli tällaiseen käsitystapaan ei jossain tyylissä opasteta (ja opastuksesta dokumentaatiota löydy).

Mihin dokumentaatioon pohjaten esitetään, että tällaista sisältöä ja esitystapaa ei faktisesti olisi, vaikka niistä ei olisikaan tehty lippulappuja? Voisin hyvin ajatella, että meistä kukaan ei olisi kuullut yhtään mitään karatesta, jos taustalla ei olisi ollut siinä määrin väkevää "valkohehkuista raivoa", että se poltti brändinsä mieliimme näihin päiviin saakka. Esimerkkinä Higaonna yrmyilyineen varhaiskeski-iässään. Onko olemassa dokumentaatiota todistamaan, että K. Aittomäen näkemys on perustavasti väärä, vai onko esitetty vaihtoehtoinen esitys yhtälailla ihan vaan oma näkemys - eli arkisesti yksilön oma mielipide?

Saa olla eriä mieltä.

[Andy]

Tuolla ajattelutavallahan voi väittää mitä hyvänsä mistä hyvänsä. Eikä ole mitään keinoa selvittää, mikä on totta ja mikä ei.

[G12]

Tuolla ajattelutavallahan voi väittää mitä hyvänsä mistä hyvänsä. Eikä ole mitään keinoa selvittää, mikä on totta ja mikä ei.

Mihin lähteeseen perustat tämän näkemyksesi?

Ehkä on niin, että monet asiat ovat lopultakin kiinni valitusta näkökulmasta. J. Häkkisen edellä esittämä näkemys on siis toisaalta validi. Mutta niin on myös K. Aittomäen. Ongelmallista tässä "keskustelussa" - mielestäni - on, että J. Häkkinen esittää näkemyksiään faktana, mitä ne eivät ole. Ne ovat näkemyksiä. Itse olen taipuvaisempi kallistumaan K. Aittomäen näkemyksen puolelle, mikä ei tarkoita sitä, etteikö dokumentoiduilla lähteillä olisi sijansa. Niihin on vain hyvä suhtautua varauksellisesti. Samoin kuin väittämiin siitä, että jos jotakin ei ole dokumentoitu, tuota jotakin ei olisi ollut, tai olisi, olemassa.

Tässä yksi lähde: https://blogs.helsinki.fi/historia/tag/totuus/

[SamuV]

Lähdepohjaisesti dokumentoidun ja legendojen väliin mahtuu paljon. Myös sellaista, mikä on faktisesti tapahtunut, vaikka siitä ei dokumentteja olisikaan. Siis tosia asioita. Tämän tietää jokainen pidempään elossa ollut ihan oman elämänkokemuksensa pohjalta. Ja erityisesti tämän tietävät historioitsijat.

Historiankirjoitus - ja siitä keskusteleminen - on aina poliittista halusi tai ei, koska se perustuu tulkintoihin ja näkemyksiin. Kukaan ei voi siirtää itseään aikakoneella ajassa ja paikassa taaksepäin toteamaan, että miten asiat ovat menneet. - Ja vaikka voisikin, emme voisi ymmärtää, miten asianomaiset itse ovat asioita meille vieraassa ajassa ja kulttuurissa hahmottaneet. Siihen voi toki pyrkiä, mutta se ei tule koskaan onnistumaan. Dokumentointi historiankirjoituksessa ei teekään esitetyistä asioista automaattisesti sen todempia - tai epätodempia - kuin että niistä juttelisi veijoessonbaarissa hys-hys. Esimerkkinä taannoinen Irakin sota. Oli kovasti dokumentaatiota jolla perusteltiin liikkeellelähtö. Dokumentaatio ei vain pitänyt vettä. Sama koskee ensimmäistä, ja toistakin maailmansotaa. Voisi kuvitella, että helposti lipsuu dokumentaatio pienemmissäkin piireissä, kuin valtioiden hallinnoissa.

Kaikessa tieteessä, myös humanistisissa tieteissä, pyritään arvioimaan parasta mahdollista todennäköisyyttä. Kirjoitetutkaan lähteet eivät ole keskenään samanarvoisia, vaan myös historiatieteessä lähteitä pyritään arvioimaan suhteessa toisiinsa ja päättelemään mikä on todennäköisin tapahtumien kulku. Lähteitä arvioidaan keskenään ja niitä voidaan hylätä tai todetaan puutteellisiksi jos toiset lähteet osoittavat erilaisen tapahtumien kulun todennäköisemmäksi. Miten vaikka esimerkkinä käyttämäsi Irakin sodan, ensimmäisen tai toisen maailmansodan puutteelliset dokumentaatiot on todettu puutteellisiksi? Noh, kriittisellä historiantutkimuksella tietenkin. Yleisesti historiantutkimuksessa ei suhtautuda lähteisiin noin äärirelativistisesti, että joko kaikki on totta tai sitten ei, vaan historiantutkimuksen suurin haaste, johon tutkijat ovat käyttäneet paljon energiaa, on nimenomaan kehittää keinoja erottaa uskottavat lähteet puutteellisista.

[SamuV]

Tuolla ajattelutavallahan voi väittää mitä hyvänsä mistä hyvänsä. Eikä ole mitään keinoa selvittää, mikä on totta ja mikä ei.

Mihin lähteeseen perustat tämän näkemyksesi?

Ehkä on niin, että monet asiat ovat lopultakin kiinni valitusta näkökulmasta. J. Häkkisen edellä esittämä näkemys on siis toisaalta validi. Mutta niin on myös K. Aittomäen. Ongelmallista tässä "keskustelussa" - mielestäni - on, että J. Häkkinen esittää näkemyksiään faktana, mitä ne eivät ole. Ne ovat näkemyksiä. Itse olen taipuvaisempi kallistumaan K. Aittomäen näkemyksen puolelle, mikä ei tarkoita sitä, etteikö dokumentoiduilla lähteillä olisi sijansa. Niihin on vain hyvä suhtautua varauksellisesti. Samoin kuin väittämiin siitä, että jos jotakin ei ole dokumentoitu, tuota jotakin ei olisi ollut, tai olisi, olemassa.

Tässä yksi lähde: https://blogs.helsinki.fi/historia/tag/totuus/

Myöskin jälkipositivismin kannattajat nojaavat tutkimuksensa lähteisiin, eikä post-moderni historiankirjoitus tarkoita sitä, että kuka tahansa voi tunnepohjalta sanoa mitä tahansa ja se on yhtä totta kuin perinteinen historiankirjoitus. Ero on siinä millaisia tulkintoja lähteiden pohjalta voidaan tehdä ja miten niitä tulisi käsitellä. Ei sitä, että lähteet voisi vain hylätä täysin.

[Andy]

Tuolla ajattelutavallahan voi väittää mitä hyvänsä mistä hyvänsä. Eikä ole mitään keinoa selvittää, mikä on totta ja mikä ei.

Mihin lähteeseen perustat tämän näkemyksesi?

Häh? Miten tuohon nyt tarvittaisiin sinusta jotain lähteitä? Mitä oikein ylipäätään yrität selittää? Täsmennätkö kysymystäsi?

[G12]

Tuolla ajattelutavallahan voi väittää mitä hyvänsä mistä hyvänsä. Eikä ole mitään keinoa selvittää, mikä on totta ja mikä ei.

Mihin lähteeseen perustat tämän näkemyksesi?

Häh? Miten tuohon nyt tarvittaisiin sinusta jotain lähteitä? Mitä oikein ylipäätään yrität selittää? Täsmennätkö kysymystäsi?

Niin. Kuvasin kysymykselläni sitä, että erilaisia lähteitä voi penätä ja sitten sanoa, että eipäs pidä paikkaansa, kun ei ole lähteitä. Ei sen kummempaa.

Valvomo: Viestiä muokattu.

[Jussi Häkkinen]

Mitään ei lähtökohtaisesti tarvitse todistaa vääräksi. Asiat pitää todistaa oikeiksi. Karatesta käyty historiakeskusteku on ollut vuosikymmenet legendavetoista, samuraita vastaan taistelemisesta ja asekielloista alkaen. Sijaa vahvistetun historian tutkimukselle on - sitä ei ole juurikaan tehty millään tasolla. Tämän takia on ajoittain välttämätöntä katsoa sitä, mitä karate oikeasti on ja on ollut, etenkin kun jo historian pituudesta ja kamppailullisesta käytöstä on huomattavan paljon epäselvyyttä. Hemmetti, jo perinteen nimi on historialtaan hämärä.

[Antti]

Kuvasin kysymykselläni sitä, että erilaisia lähteitä voi penätä ja sitten sanoa, että eipäs pidä paikkaansa, kun ei ole lähteitä.

On kuitenkin eri asia kysyä lähdettä asialle, jolle voi olla olemassa jokin lähde (esim. jokin tapahtuma, jonkun kokemus jostakin asiasta, jonkin asian lainmukaisuus) ja siten syy olettaa, että asia on jollain tavalla, kuin kysyä lähdettä asialle, jolle ei edes voi olla mitään lähdettä (esim. miksi jokin selitys on todennäköinempi kuin toinen).

[Valvoja]

Muistutan ystävällisesti oheisista ohjeista:

Potkun säännöt.
Keskusteluohjeita.
Ohjeita sääntöjen noudattamiseen.

Yhteistyöterveisin
Valvoja