Lajirajat ylittävä etiketti - kamppailijoiden koodi?

[Kari Aittomäki]

80-luku meni jo. Puhutaan nykyajasta, ketään ei kiinnosta miten sellaiset ihmiset jotka eivät enää ole vuosikymmeniin olleet lajin parissa, ovat käyttäytyneet.

Nimenomaan.
Niinpä on oudonoutoa törmätä asenteisiin, ilmaisuihin ja jopa kielikuviin jotka ovat silkkaa pimeintä kaheksankytlukua.
Edes brändäämisen yhteydessä.
Thanks for making my point.

Potkunyrkkeilyyn ja etikettiin liittyvä tarina, eräs lajipioneeri kuului niihin veikkoihin jotka saapu Elis Askin treeneihin.
Otti ja potkaisi sparrissa vastustajaansa, jolloin Elis anto välittömän palautteen. Nyrkillä.
Pötköti pöö.
Ask oli aika kierroksissa, vaati pitkät vakuuttelut vakuuttaa että potkaisija ei ollut karateka vaan edusti eri lajia. Kaskun tuolloin Eliksen treenissä kävi varsin vahva otanta stadin ekarivin karatekoista. Olivat jo vahvistaneet nimensä ja korrektiutensa ja siten tervetulleita.

Oishan noita. Eräs tarina kertoo sambomöröstä jonka tekniikat eivät oikeen sopineet täkäläiseen judohahmotukseen.
Mutta kuten sanottu, se juna meni jo.

[Kyynikko]

80-luku meni jo. Puhutaan nykyajasta, ketään ei kiinnosta miten sellaiset ihmiset jotka eivät enää ole vuosikymmeniin olleet lajin parissa, ovat käyttäytyneet.

Erikoinen kommentti eikä pidä paikkaansa millään tasolla.

[Hemmukka]

Yksi mielenkiintoinen asia on sitten vapaaottelijoiden ja sellaisten etiketti. Siinäkin ehkä se roustaamiskulttuuri tekee toisen dissaamisesta hyväksytympää. Toki sen voi nähdä myös markkinointina.

Tästä haluaisin esimerkkejä, sillä kun alotettiin oli vapaaottelukäytös korostetun kunnioittavaa ja kovanaamailematonta.
Onko peli muuttunut?

En tiedä kiinnostaako ketään 90-luku mutta mun muistikuvan mukaan kehä/kontaktilajeissa naureskeltiin itämaisille lajeille.
Ei tule itselle ekana mieleen korostetun kunnioittava käytös.
Mutta varmaan salikohtaista, varmaan vetäjän esimerkin mukaan.

[Kyynikko]

Meillä ei naureskeltu ja ottelijat kunnioittivat toisiaan , turnausten jälkeen yhteisissä illanvietoissa oli veljellistä meininkiä.

[Poista käyttäjä 1747]

Alimittainen tsuhna kirjoittaa asiaa toverillisesta ilmapiiristä! Minäkin istuin vuonna keppi ja kivi ottelua odotellessa pohjalaisen valmentajan ja nykyisen ammattiprostituoidun (lausutaan kansanedustaja) sylissä...

Harva asia johtaa yhtä tehokkaasti heteromiesten halailuun ja bondaamiseen kuin reipashenkinen paljailla vetely...

[Mappe]

80-luku meni jo. Puhutaan nykyajasta, ketään ei kiinnosta miten sellaiset ihmiset jotka eivät enää ole vuosikymmeniin olleet lajin parissa, ovat käyttäytyneet.

Tämä on kieltämättä melkoisen omituinen kommentti. Nuo vanhat asenteet nimenomaisesti ovat juurtuneet syvälle harrajien asenteisiin ja kummittelevat useissa lajeissa hyvinkin pitkään. Lisäksi muistelen, että olet itsekin (vieläpä melko hiljattainkin) linkittänyt jotain vuosikymmenten takaisia lajivideoita havainnolistamaan jonkun lajin toimimattomista tekniikoista ja toimitavoista. Näin ollen ei ole mitenkään hölmöä kertoa hieman näistä vuosikymmenten takaisista asenteista. Itseäni ne ainakin kyllä kiinnostavat. Ja niinhän sitä sanotaan, että on hyvä tuntea historiaa voidakseen ymmärtää nykyaikaa.

[Atticora]

80-luvulla edes tasavallan presidentit ei provosoituneet kun provosoitiin, myhäilivät vaan kulmakarvojen varjosta. Kyllä niitä opetuksia kannattaa välillä toistella.

[DeusVult]

Tatamilla ei juoda eikä syödä.
***
Treeniturvallisuutta ja pitäs olla itsestäänselvä etiketti.

Sikälimikäli tällä tarkoitetaan sellaista picnic-tyyppistä syömistä ja jotain siiderituoppikädessä heilumista niin ymmärrän kyllä. Ei varmaan kukaan halua painia tahmealla tatamilla jolle on sinapit levinneet jonkun grillimakkarasta, mutta olen ilmeisesti monessa paikassa on tapana, että tatamilla tai koko siinä salissa jossa tatami on, ei syödä tai juoda OLLENKAAN. Näin siis esimerkiksi vesihörppyä varten tulee poistua jonnekin vessaan. Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Tosin tämä nyt ehkä menee vähän ohi tämän ketjun aiotusta aiheesta muutenkin.

[Lasse Candé]

Joo, juomiseen liittyvä etiketti ei ylitä kovin vahvasti lajirajoja. On ilmeisesti valmennuskoulukuntia jotka kieltävät juomisen, mutta noin etikettikysymyksenä pitäisin juomiskieltoa lähinnä japanilaisten lajien parissa olevana ja edes sellaisenaan melko huonosti yleistettävissä olevana.

Välttämättä kovin hyvää yleistettävyyttä nyt ei muutenkaan tarvita, mutta olisi hyvä tietenkin pohtia keitä kaikkia mikäkin yhdistää ja missä määrin. Että minkälaisesta etiketti-ilmiöstä tarkalleen on kyse. Tässä tapauksessa siis nähdäkseni melko japanilaisesta.

[Andy]

Juominen tatamilla on tosiaan kamppailu-urheilulajeissa ihan yleinen tapa, eikä jotain banaanin tai proteiinipatukan mutustamistakaan katsota pahalla, kunhan ei sotke.

Sääntöjen rikkominen sparrissa on tietysti yksi aika yleisesti nou nou juttu.

[Kari Aittomäki]

En tiedä kiinnostaako ketään 90-luku mutta mun muistikuvan mukaan kehä/kontaktilajeissa naureskeltiin itämaisille lajeille.
Ei tule itselle ekana mieleen korostetun kunnioittava käytös.
Mutta varmaan salikohtaista, varmaan vetäjän esimerkin mukaan.

Minä en muista nuin.
Esim eräässä Wasafightissa kisojen ylivoimaisesti vauhdikkaimman ja teknisesti monipuolisimman matsin esittivät Jyväskylän jujutsuka ja Porvoon karateka. Jätkät oli myös aivan järkyssä sporttikunnossa.
Potkunyrkkeilyn alkuvaiheessa se naurelu ja dissaaminen kuului kuvioon mutta suli sitten turhuuteensa.
Jälkiä tosin jäi, jotkut potkuttelijat yritti yrmytä vapaaottelujutuissakin, tai oikeastaan se on virheilmoitus. Kyse oli sekakisoista joissa samassa kopissa jännitti sekä vapaaottelijoita että pysty-.

Pystyjätkiltä ei tullut sitä hyvää hyrinää joihin vapaasällit oli jo tottuneet, kokeneet veikot tilannetta nuoremmilleen suomensivatkin.

Itseasiassa me juteltiin tuosta lämpimyydestä erään huomattavan kamppailuvaikuttajan kanssa, potkulainenkin on..
Vertailtiin tunnelmaa niihin muinaisiin knockdownkisoihin, jossa matsien raju tunnelma yksinkertaisesti vaan poltti pois sen tuhinantarpeen.
Joka oli tamperelaisille jonkinlainen kummastus.
Kun hävisivät säännöllisesti vaikka tuimailut oli kohdillaan.
Kyseinen potkulainen oli ja on toki mukava sälli eikä turhia jäykistellyt, naureli vaan.

Vapaaotteluskaboista kertoi juuri saman kuin täällä jo on ja jonka Tonykin julkitoi, vapaajätkät ovat rentoja ja pelottomia ja tuhinat/tuijottelut jätetään muille.

Niinpä, jos tämä osa etikettiä on menneisyyttä niin se on kyllä menetys.

ROustausko se termi on.. Muhammed Ali oli silminnähden kauhuissaan ja se pälätys kanavointia.
Huono malli.

[Andy]

Nykyään aktiiviottelijoilla ei yleensä ole oikeastaan minkäänlaista suhdetta mihinkään pukulajeihin. Ei karateen, kungfuun, taekwondoon, jujutsuun (pl. BJJ), hapkidoon, taidoon tai mihinkään muuhunkaan normihojoiluun.

Ennen vanhaan ainakin isolla osalla ottelijoista oli kokemusta näiden treenaamisesta, mutta nykyään lähes kaikki ovat aloittaneet suoraan kamppailu-urheilulla. Ehkä pikkulapsena on käyty karatessa saamassa yksi natsa valkoiseen vyöhön, mutta siitä ei muisteta oikein mitään.

Ottelijat ovat syntyneet pääosin 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa, eivätkä ole nähneet Karate Kidiä tai Turtleseja - Bruce Lee on sitten jo johonkin Kustaa Vaasaan verrattava historiallinen hahmo. Perinnelajien näkyvyys nuorille aikuisille on myös ihan nollasta seuraava.

Kun asiaan ei ole mitään kontaktipintaa, siihen ei ole myöskään mielipidettä eikä kiinnostusta. Vielä 10 vuotta sitten tilanne oli toinen, mutta maailma menee eteenpäin.

[Kari Aittomäki]

Maailma menee eteenpäin juu ja on myös olemassa liikehdintää muotilajeista perinteisempien juttujen suuntaan.
Aivan yksenkertaisesti sen tähden että kilpalajit ovat sisällöllisesti melkoisen tyhjiä, perinnelajeissä on mehua ja sattumia.

Toki, jos halutaan katsella ilkeästi niin sporttitreeni on ankaraa ja vaativaa (onhan se) ja vaatii itsekuria valtavasti enemmän kuin harrastelutason hojoilu.
Mutta on myös selkeästi hahmotettavissa että perinnelajien kokonaisanti on paljon mehukkaampi, etenkin pitkällä juoksulla.

Hyvänä esimerkkinä Jasse, jonka tutkimukset ovat vieneet hänet koryo-tyylejä kohti.

Heh, mulla kävi jo kasari-aikoina kilpatason nyrkkeilijöitä treenillä, kun "karatessa on niinku enemmän karkkia."
Ehei ne mitään giri/ninjo-akselin hahmotuksia hamuillut vaan halusivat oppia kenkimään. Ja fiksuimmat lyömään paljaalla nyrkillä ilman että lapanen hajoaa.

Mutta kamppailulajien välillä on aina tapahtunut liikehdintää ja tulee tapahtumaan.
Siksi se etiketti eli kunnioitus on tärkeä palikka.

[Mika]

Juuri tuo Karin mainitsema kunnioitus on se, jota minä olen tarkoittanut etiketillä. On tietenkin olemassa pienemmän mittakaavan etikettejä lajien ja salien kesken.

Dojo Arashin ymmärtää sellaista historiallista taustaa vasten, että silloin kyseessä on ollut elinkeino ja maine. Kilpailijoiden on ollut oltava tasaveroisia. Muussa tapauksessa suurelle eli maksavalle yleisölle on ollut tarpeellista osoittaa huijarit todistamalla heidät huijareiksi. Toki noiden vihamielisten salivierailujen taustalla on ollut myös henkilökohtaisia syitä kuten vaikka jonkun vaimon tai tyttären polkeminen.

Nyky-yhteiskunnassa tuollaiselle ei tietenkään ole minkäänlaista sijaa, vaan moinen on keskenkasvuisten nuorten ja aikuisten oman pahan olon oksentamista muiden päälle. Vaikka Bullshido-sivuston - josta on oma ketjunsa tällä alueella - voidaan nähdä ajavan tätä entisten aikojen huijareiden paljastamista, mitä se toki tekeekin, on kyseessä myös näiden ahdistuneiden ihmisten terapiakokoontuminen. Se on hyvä että he saavat samanmielisten kanssa purkaa tilojaan.

Edelleen tämä vanha totuus pitää paikkansa ja se erityisesti pitää paikkansa tässä yhteydessä: ei se mitä teet vaan miten sen teet. Kunnioitus on ehkä tärkein työkalu sivistyneen yhteiskunnan kamppailijalle.

[Andy]

Kunnioitus pitää ansaita. Eihän se nyt sillä tavalla mene, että joku voi valehdella itselleen vyöarvot, maailmanmestaruudet ja etätyrmäyskyvyt ja sitten häntä pitäisi kunnioittaa koska etiketti.

Päinvastoin tällainen henkilö tulee saattaa yleisen halveksunnan ja pilkanteon kohteeksi, jotta muut eivät sortuisi samaan.