Lajirajat ylittävä etiketti - kamppailijoiden koodi?

[tapsaattori]

Mitä kunnioitus kamppailupiireissä tarkoittaa? Jos se tarkoittaa sitä, että arvioi että tuo tietää mitä tekee ja häntä kannattaa uskoa, niin löytyy paljon kamppailijoita mitä kunnioitan.
Jos se tarkoittaa jonkinlaista nöyristelyä tai sitä että tuon näkemyksiä ei sovi kyseenalaistaa, niin en kunnioita ketään.
Kohtelias käytös on sivistyneen ihmisen normi. Siihen ei kuulu iva ja pilkanteko. Tosiasiat voi kertoa muullakin tapaa.

[Poista käyttäjä 1747]

Riippuu miten käsittää kunnioituksen, mutta Itse pyrin olemaan kunnioittamatta ketään tai mitään ilman perusteltua syytä. Kunnioitus ansaitaan menneiden lisäksi päivittäisillä valinnoilla ja teoilla. Se ei ole koskaan oletusarvo eikä sitä ei saa tai ylläpidetä ilmaiseksi. Käytöstavat, toisten huomioiminen, kohteliaisuus ja ystävällisyys eivät edellytä kunnioitusta ja ne ovat IMO täysi erillisiä asioita.

Aasinsilta kamppailuun ja varsinkin kontaktipitoiseen kilpailemiseen on, että se vaatii jonkun verran kanttia riisuutua puolialasti, laittaa itsensä likoon ja mitailla pippeleitä toisen yhtä pöhkön kanssa. Erityisen totta tämä oli ennen wanhaan, kun nykyiset setämiehet hyppivät sen enempää ihmettelemättä suoraan altaan syvään päätyyn. Sellaista on syytä kunnioittaa, kuten myös vastapuolen ilmeistä suorituskykyä. Karvattomia apinoita ja laumaeläimiä kun ollaan. Sivuhuomautuksena pitää todeta, että se on myös syy miksi saman salin isot pojat törmäävät aina tavalla tai toisella toisiinsa, ennen kuin asetelma asettuu ja pippeleiden mitasta vallitsee hiljainen yksimielisyys.

Vastaavasti jos on vierailemassa toisen lajin treeneissä tai leireilemässä, niin on vaan apinaa alkaa lässyttää ja öykkäröimään. Sellainen käytös kuuluu laittaa tilille ja mittauttaa sparriosion alkaessa. Ja se on kontaktipitoisten lajien hienous; se opettaa ilman zenhymistelyä aitoa nöyryyttää tavalla, joka menee tyhmemmälläkin apinalla jakeluun. Tai ainakin siinä viitekehyksessä. Muuten olen aika skeptinen henkisten kasvujen tms. suhteen. Ei pitäisi yleistää omia valuvikoja, mutta kamppailulajit tekivät minusta ainoastaan entistä kulmikkaamman kusipään. Tuskin maltan odottaa kuinka ihana ihminen olen kärttyisenä vanhuksena. No se on ympäristön eikä allekirjoittaneen ongelma.

[Jorge]

Jos se tarkoittaa jonkinlaista nöyristelyä tai sitä että tuon näkemyksiä ei sovi kyseenalaistaa, niin en kunnioita ketään.

Aittomäki joskus kirjoitti mielestäni hyvin tutustumisesta/vierailusta muissa lajeissa, kuin siinä, mihin on vakiintunut. Muistaakseni tyyliin, että treeneihin mukaan ja tehdään juuri niin kuin opettaja, valmentaja tms. sanoo, vaikka se tuntuisikin oudolta tai jopa typerältä. Sitten voi sulatella itsekseen, että olisiko tässä oikeasti jotain jujua, jota ei heti tajunnut, vai onko se huuhaata.

Nykyään taitaa olla niin, että dojo arashien kohteena eivät ole huuhaa- tyypit, vaan ne keksityt mestarit harrastavat niitä. Ovat niin sekaisin, että uskovat itse keksimiinsä kykyihin

Tässä yksi tunnetuimmista haastaa Mayweather seniorin, joka tuossakin vaiheessa oli jo vanha ukko



Onhan näitä muitakin, ja joku aina jossain vaiheessa jopa suostuu antamaan heille opetuksen; yleensä jättää huomioimatta.

[Andy]

Niin, tuohan on siis Charlie Zelenoff, joka väittää olevansa voittamaton ammattinyrkkeilijä, milloin 50-0 ja milloin 100-0 rekordilla. Todellisuudessa on siis ottanut yhden matsin, jonka hävisi ensimmäisen erän diskauksella.

https://boxrec.com/en/proboxer/446405

Miksi ihmeessä tuollaista pitäisi kunnioittaa?

[Jussi Ekholm]

Tuo Zelenoff ei käy tosiaan aivan täysillä sylintereillä, ja ukolta puuttuu vieläpä terve itsesuojeluvaisto. Tuohan aukoi aika rankasti päätään vuosia sitten Wilderistä ja hänen tyttärestä muistaakseni. Sitten vielä meni haastamaan Wilderiä hanskat kädessä, en tiedä pitäisikö tuollaiselle hulluudelle jopa nostaa hattua kun ainakin meni paikalle.

[Jorge]

Miksi ihmeessä tuollaista pitäisi kunnioittaa?

Eiköhän Zelenoff lähinnä ole äärimmäinen esimerkki siitä epäkunniottavasta toiminnasta. Kysymys on vain siitä, onko hän täydessä ymmärryksessä vai ei.

Toinen asia on sitten, mitä keksityt mestarit tekevät omilla saleillaan - on aivan oikein "debunkata" heidän tarinansa julkisesti (esim. netissä), niin ihmiset saavat tietoa siitä, haluavatko he todella käyttää aikaansa ja energiaansa (ja mahdollisesti rahojaan) kyseisessä seurassa. Jos haluavat, niin kunnioitettakoon heidän valintojaan - harrastetaanhan maailmassa kaikenlaista ja mielikuvitus omassa lokerossaan on rikkaus.

Kamppailumaailma on siinä mielessä paradoksaalinen, että se pitää sisällään samalla kaikkein realistisinta urheilua/treeniä kuin myös äärimmäistä larppausta. Joskus nämä asiat kulkevat jopa käsi kädessä; usein toki ovat eri paketissa.

Tietenkin, jos esim. turvallisuuskoulutusta/-palveluita ym. myydään jopa virallisille tahoille keksityillä meriiteillä, niin ollaan jo heikoilla jäillä. Mutta se ei enää liity niinkään kamppailijoiden väliseen koodiin. Sekin on huolestuttavaa, jos pelkästään kamppailumeriiteillä aletaan ja päästään tuohon toimintaan - vaikka ne olisivat aitojakin.

Hieman off- topic: Ruotsissahan paljastui vale-upseeri, joka oli toiminut melkoisen sensitiivisissä asemissakin.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/dn- ... #gs.utyzus

Joo, ei liity kamppailuun, mutta esimerkki siitä, että kunnioitus (sellaista koodia noudattavissa yhteisöissä) ei saisi tarkoittaa sitä, että ei tarkisteta ja kyseenalaisteta...

[Kari Aittomäki]

Aika omahyväistä on perusklangi silloin kun ilmoitetaan että täss'sitä seisoa jököttääpi miäs jonka kunnioitusta ei olekaan helppo ansaita.
Ensinnäkin, jokainen ansaitsee kunnioituksen, jopa se väsyttävin puhelinmyyjä.
Se ei suinkaan tarkoita kritiikittömyyttä etenkään noin selkeissä asioissa kuin kamppailutyylit ja itsekehitetyt kokonaisuudet.
Mutta mikäli sinne treeneihin asti on päästy on asiallista jättää se minäkuva sukkapussiin.

Kuinka monta kertaa mä olenkaan kysynyt tätä mutta olenko tosiaan ainoa joka on tosipaikassa vain huomannut tekevänsä juttuja joista ei ole suoraa treenikokemaa? Tai edes näköhavaintoa muitten treenistä?
Mulla on niitä twilightseja syttynyt kymmenittäin enkä löydä asialle muuta selitystä kuin kritiikittömän imitoinnin ja sitäkautta tarttuneet muistijäljet, joista perusteellisella junttauksella tappelukoneeksi ehdollistettu kroppa kauhaisee mausteet kulloisellekin tilanteelle.
Se on iaka pistämätön tunne, jo vain.

Mä olennähnyt kymmenittäin tselovekkejä jotka eivät ole lähelläkään täyttä pontentiaaliaan, vain koska tykkäävät aterioida seisovasta pöydästä.
Treenaavat vain niitä osioita missä ovat hyviä ja joista tykkäävät.

Kukapa oikeasti tykkäis ukemien pyörittelystä mutta onse silti aikamoisen tarpeellista ja todellakin muutakin kuin kaatumisen opettelua.

[Andy]

Mitä Jasseen tulee, niin hänhän nimenomaan on tuota vanhempaa jo väistymässä olevaa ottelijakaartia, jolla usein on hojolajitaustaa - Jassen tapauksessa ymmärtääkseni Bujinkan. Se että joku 90-luvulla tai sen jälkeen syntynyt ottelija vaihtaisi kamppailu-urheilusta perinteisiin lajeihin on ollut äärimmäisen harvinaista. Ehkä sellaista on tapahtunut, mutta en osaisi nimetä yhtäkään.

Minusta se kunnoittaminen pitää jakaa kolmeen eikä kahteen kategoriaan:

Kunnioitus
Neutraali
Epäkunnioitus

Näistä neutraali on oletusarvo ja kuuluu lähtökohtaisesti jokaiselle. Tällöin oletuksena on normaalit asialliset käytöstavat ja toisen huomiointi. Miten nyt ihmisten kanssa käyttäydytään.

Kunnioituksen ansaitseminen vaatii sitten jo jotain erityistä. Joko kamppailulajillisesti poikkeuksellisia taitoja tai jotain muuta erityisen arvostettavaa käytöstä, mitä ei keltä tahansa voi odottaa.

Epäkunnioitusta sitten saa tuon moraalikoodiston rikkomisella, kuten olemattomien kykyjen tai saavutusten esittelyllä. Tämä on ainakin hyvin helppo välttää, kun miettii vähän mitä tekee ja sanoo.

[mokuso]

Kamppailijan koodi voisi olla ehkä sitä että tavallaan kunnioitan kaikkia kamppailulajien harrastajia elleivät he sitä itse osoita tarpeettomaksi. Kunnioitan siitä että tekevät jotain joka vaatii pitkäjänteisyyttä ja työntekoa. Olkoon se sitten vaikka kollegiaalisuutta.

On toki niitäkin jotka ovat enemmänkin larppaamassa, mutta en näe syytä olla ketään epäkunnioittamassa. Mitä se minulle kuuluu jos siitä iloa saavat. Ne menee ehkä siihen Andyn neutraalikategoriaan.

Mitään erityistä koodia en kamppailulajeissa näe. Enemmänkin opittuja tapoja ja käytöstapoja joita tavataan useimmissa kamppislajeissa noudattaa.

Olen törmännyt matkani varrella niin monenlaisiin lajeihin, seura-ja lajikulttuureihin, tapoihin, sääntöihin, asenteisiin ja käytäntöihin etten kyllä uskalla sanoa että olisi mitään yhtenäistä lajirajat ylittävää koodistoa. Uskon että lajissa kuin lajissa, tai missä tahansa elämän alueella kunnioitusta saavat ja ansaitsevat ne, jotka pyyteettömästi asiaansa ajavat ja töitä tekevät. Näin myös kamppiksessa.

[tohtorismies]

Juu onhan sitä kaikenlaista tullut nähtyä. Ihan täysistä mulkuista mitä loistavimpiin tyyppeihin.

Uskon että lajissa kuin lajissa, tai missä tahansa elämän alueella kunnioitusta saavat ja ansaitsevat ne, jotka pyyteettömästi asiaansa ajavat ja töitä tekevät. Näin myös kamppiksessa.

Veikkaisin että tähän tullaan loppujen lopuksi. Kyllä "koira koiran tuntee".

[mokuso]

Mulkut ja huijarit on usein ihan eri ihmisiä. Ignoreeraus on vähemmän kuluttavaa kummallekkin kuin aktiivinen epäkunnioitus tai taistelu.

Siinäpä tolskaavat.

[Lasse Candé]

Kuten aiemmin tulikin hyvin esiin, kunnioitus tarkoittaa eri asioita. Joillekuille tuota Andyn esittämää, jossa se on asteikon yläpäässä oleva suhtautumistapa ja toisille sitä missä se on lähtökohtainen tapa.

Onhan se toisaalta tietenkin mahdollista että se kunnioitus suhtautumistapana henkilöön tarkoittaakin molemmissa tapauksissa samaa asiaa. (?)

Itse olen enemmän sellainen kaikkia kunnioittava, joskaan en varmaan ihan aina onnistu ideaalissani. Ja se kunnioittavan suhteen rakentuminen saattaa viedä aikaa. Joku varmaan näkee tuossa ristiriidan edelliseen virkkeen alkuun, mutta pääpointti on, ettei se kunnioitus tule siitä että toinen olisi jotenkin erityisen hyvä, vaan siitä että itse löytää vihdoin sen oikean tavan ajatella ihmisestä. Koen tämän olevan yhteydessä siihen, että opin jo pienenä halveksumaan persseennuolentaa. Huomasin aikaisessa vaiheessa että samat ihmiset haluavat sitä osakseen jotka tekevät sitä itse ja koko se touhu sai nämä ihmiset missaamaan miten hienoa on kanssakäydä normaalisti kunnioittaen.

Uskon tämän liittyvän kamppailulajeihin vahvasti, koska lajeissa on rakenteellisia hierarkioita ja lisäksi normaalejakin hierarkioita. Tämä asetelma paljastaa aika nopeasti perrseennuolijat ja jokainen hyvä opettaja luo sellaisen ilmapiirin missä vääränlaista ihailua ei tule. Tämä tapahtuu kunnioittamalla myös oppilasta ja antamalla nopeasti muuta ajateltavaa kuin ihailu. Kunnioitus kuten Kari mitä varmimmin tarkoittaa, on enemmänkin kahden henkilön välistä molemminpuolista, eikä yhden henkilön suhtautuminen toiseen. Toki myös jälkimmäistä. Näin ainakin minä näen asian ja olen Karin kanssa samaa mieltä suurimmasta osasta tähän liittyen.

[Andy]

Tässä etiketin rajoja hipovaa provosoimista Gloryn mestari Cedric Doumbelta Murthel Groenhartille. Myös Groenhart on siis huutelussa mukana vähintäänkin yhtä railakkaasti.

Kolmen vuoden molemminpuolisen huutelun ja provosoinnin jälkeen miehet pääsivät viimein taas kehään ja mestari Doumbe tyrmäsi Groenhartin rajusti. Tässä sitten kuvaa pukkarista ottelun jälkeen. Sanoisin että provosointi meni vielä etiketin mukaan. Doumbe on miehistä lyhyempi.

[Lasse Candé]

Nuo saatesanat tuossa jaossa taklaavat hienosti kunnioitusaihetta. Ja päätteeksi vielä ”We are fighters, we are gentlemen”. Jos tuo tarkoitetaan niin että kamppailu on herrasmiesten juttuja, ollaan tässä nähdäkseni jonkinlaisen taustalla olevan koodin/etiketin perässä, ymmärsimme sen olemusta tarkalleen tai emme.

[Kari Aittomäki]

No kai se nyt jokaista tervepäistä visoo se promopullistelu.
Vanhanvanhahan tuo ilmiö on, Sugar Ray Robinson ja Rocky Graziano iskivät kehässä yhteen niin perkeleesti.



Mutta kehän ulkopuolella oltiin yliystävällisiä, tässä Sugar junior on päässy kahden mestarin väliin.



Vapaaottelussa oli heti lähtöpotkusta alkaen rehti-ja-reiru perusasenne, ainoastaan jotku potkunyrkkeilijät koki kiukutella.
Jopa thaibokraajat jätti tuijottelut hyvin vähiin.

Ironmanin (potkulainen, ei aktiivi) kanssa ilmapiiriä oikein äimättiin.