Elokuvien ja TV-sarjojen vaikuttavimmat hetket

[Kari Aittomäki]

Jokerin aika ei ole vielä; pysyvä kipu ei anna keskittyä.
Kaikki aikanaan.

Tuota loppua olen lukenut verrattavan Taksikuskin loppuun, jättää yhtä paljon tulkinnoille varaa.
Jotka kaikki tulkinnat ovat pahaenteisiä. Katsotaan.

Mä näkisin että WIlliam Munnyn jeesustelu on siihenmittaan päällemaalattua ettei kyseessä ole kuin korkeintaan kurottelu.
Hänhän käyttää uskonjargonia vain lapsilleen, parhaalle kaverille avautuminen on jo aitoa inhimillistä hätää.. kenties syvää pettymystäkin kristinuskon armon-oppiin. jota hän ei koe saavansa vaan näkee harhanäkysissäään vaimonsa kasvot matojen peittämänä.
Ihan aidosta sielunhädästä on varmaan kyse mutta luvattua armahduksentuntua ei tule.

Hän kyllä kurottaa kohti valoa jonne Ned, Morgan Freemanin hahmo on päässyt. Ned on nyt tavallinen kaveri, lie aina ollutkin. Ei kykene murhaan.
Will Munny on kotonaan vain kuolema kädessään.
Ei armoa Kirotuille.

Olen valmis hyväksymään ikänäön, juttua ei vaan korosteta ja paarissa Klintti paukuttaa osumia erehtymättä.

[Poista käyttäjä 1747]

Olen valmis hyväksymään...

Kiitos! Mä tunnetusti janoan ihan vaginasti muiden hyväksyntää.




Kaipa tuonkin voi itse kukin tulkita itselle mieleisellä tavalla. Mun mielestä Ned on lähinnä vaivautunut Munnyn nuotiomarinoista ja yrittää epätoivoisesti alkaa nukkumaan. Lasten lisäksi kukaan hänet tunteva ei oikein tahdo uskoa hänen rehabilitoituneen. Kaikki inhimillinen tavistelu on Munnyssa päälleliimattua. Hän on juoppohullu ja luonnevikainen tappaja. Tosin siinä Miehekkäässä lopussa hän on mielestäni enemmänkin Anton Chigurhmainen surrealistinen painajainen kuin normi kuolevainen. Ei tappaja vaan itse kuolema. Kalpean ratsastajan paha veli piripsykoosissa.

IMO Eastwood rakentaa onnistuneesti roolihahmojen identiteettiä vastanäyttelijöiden kautta. Esimerkiksi Hackmanin Little Billin pelottavuus kasvaa loistavan Harriksen English Bobin kautta, kun mainekas ja pelätty revolverisankari/tappaja jähmettyy silkasta kauhusta avuttomaksi ja toimintakyvyttömäksi. Se on Bobin pelokkaat sanat eikä aseiden virittäminen jotka saavat häntä ihailevan kirjailijan kusemaan housuihin. Se Hackmanin pirullinen virne, kun Bob avaa takkinsa ja Bill siirtää kätensä rauhallisesti kahvalle, ilmentää totaalista dominointia.

Hackman on jo itsekseen yksi kaikkien aikojen kovimpia pahapäisten ja uskottavien kovanaamaroolien tulkitsijoita, vaikka oli noihin aikoihin jo kyllästynyt väkivaltaisiin rooleihin. Esim. nyt vaikka french connectionit, yksi silta liikaa ja missisipi palaa. Hackman palveli aikoinaan usmc ja harrasti kilpa-autoilua. Noissa wanhan liiton näyttelijöissä oli monesti ihan toisella tavalla karismaa. Ei voi välttyä sellaiselta ajatukselta että rankat huvit, -harrastukset ja tavoittelemisen arvoinen toksisen miehekäs piereskely ovat heijastunut tekemiseen.


Miekkailusta ymmärrä paljoakaan mutta tämä elokuva olisi kiva nähdä:

[Kari Aittomäki]

En aivan varmaksi voi vannoa mutta nuo taistelijat taisivat olla erään puolalaissarjan pääveikkoja seitkytluvulla, sapelit kalisi siinäkin.
Oli suosittu, tuo vanhempi sälli kävi Suomessakin kansan ihmeteltävänä.
Oli kiintoisa sarja, monenlaista asetta heiluteltiin ja kohtaukset oli pitkiä ja osaavia; yhdessä kohtaa väkivahva seppä puolusti pajaansa ja kotiaan sapeleita vastaan raskasta kettinkiä voimalla ja taidolla pyörittäen.

Olipas hyviä havaintoja Armottomasta, jo vain. Etenkin se Bauchampin hätäpissa jonka syy oli kovamaineisen English Bobin pelko.
Keino toisiintuu siinä kliimaksissa, itse Little Bill säikähtää ja tekee kaikki luennoimansa virheet, hätäilee ja ampuu ohi.
Saattaa olla muuten niin että Usual suspects kumartaa Armottoman lopulle, kun kukaan ei uskalla ampua.
- How do you shoot the devil in the back? What if you miss?

Mä pidän kovasti Walter Hillin vuoden 1986 Crossroadsin loppukamppailusta.
Siinä Puhdas sydän asettuu itte Peijakkaan kitaramestaria vastaan, tarkoituksenaan vapauttaa mentorinsa sielu.
Tässä on leikattu versio josta kupletin juoni silti selvinnee..
Steve Vai paitsi soittaa myös näyttelee varsin hienosti, se oleminen ja ilmeilyn ajoittaminen on korkeaa tasoa.
Hahmohan on tiettävästi yksi yhteen viulupaholais-Paganini.
Silloin aikanaan väitettiin että ne Machion kohdat ois soittanu Ry Cooder tai Yngwie Malmsteen mutta taitaa Vai hoitaa hommat itte.



Aika källi rakenne, pirukas hyökkää taiturimaisesti mutta rohkea torjuu soittamalla annetun teeman takaisin ikään kuin puhtaasti ja murretun maan voimalla (blues). Ne demoniset juoksutukset kun on koko ajan ikään kuin hiukan epävireisiä, hiukan nyrjällään.

Ja sitte kun se viikate vielä kerran siristen sivaltaa.. Glamdringin valkea hehku vastaa.

Ärsyttävä se musta mimmi.
Koko duel löytyy kyllä mutta huonommalla laadulla.
Tää on yksi niitä kohtia kun toivois ymmärtävänsä musiikista jotakin niinku oikeesti.

[Kari Aittomäki]

Jatkanpa ite kun huvittaa.
Hiukan kevyemmin jep.

Tätä kohtausta ei väsy kattelemaan, oikeen toivoo että leffa oiski tvsarja jossa tuo mässyharmonia vaan jatkuis ja jatkuis..

https://www.youtube.com/watch?v=63zCFSm-fuQ

Tämähän on Scorsen kumarrus/haasto Kummisedälle, jossa Clemenza opastaa Miihkalia kuinka kokata sälleille.
Tuossa on jotain sellasta mukavaa, vaikka pihvit otetaanki suoraan jäästä (niitten pitää hengittää aikansa!) ja kolme sipulia on tosiaan liikaa.
Mä en taida olla ainoa joka on innostunut kokeilemaan valkosipulihöystöä paistoöljylle..

Minähän tuo terä on kun sormipuoli on pyöreä?

Kotoinen kohtaus, sais jatkua pitempään.

[MikaM]

Terähän vain istuu työkalun pidikkeessä, otettu kahvastaan irti.

[Kari Aittomäki]

Mun käyttämät partaterät on ollu kaksipuolisia, tuossa on nähtävästi terotettava terä ja on selvästi paksumpi kuin.
Mulla oli valkosipuliteränä teräväksi hiottu rautasahan palanen nahkanauhalla. Sellanen nahanmuotoiluterä jota käyttelin aivan pennusta asti.
Se katos jossain vaiheessa enkä ole saanut uutta viilailtua vaan hoitanut vuoluhommat ohuenohuella keittiöveittellä.

Pankaas muutenmerkille että Pauliella on hoidetut kynnet.
Yäkkis.

[Kuhmu]

Kyllä Saber duel from film Potop näyttää koreografialta, siinä on hetkensä, kun himmaillaan. koreografian ja myllyn ero löytyy rytmistä. Ennalta harjoiteltu on ennalta harjoiteltua.

[Kari Aittomäki]

Tästä tuli kyllä tajuttoman hyvät hyrinät:



Kaks sälliä kaltereitten eri puolilta ja kieli on yhteinen.

Sekä Immu että Harri on mun hyviä frendejä joita mulla on aktiivinen ikävä.
Hyvä nähdä että pallo kulkee.
Onko tuo osuvaa dokumenttia, en tiedä.
Mutta mulle tuo kolisee.

[AlexMachine]

Joskus sitä unohtaa miten kova näyttelijä Pacino todella on. Roolien kirjo on ollut valtava, kovatasoinen ja siltikin tällaisiä helmiä tulee.

[Kari Aittomäki]

Oujee.
Pacino on tiettävästi armoton Shakespierre-fani ja tuo monologi on rytmitetty juuri kuten.
Puoleksi teatteria, loput leffaa.
Tietääkseni tuo koko juttu meni puirkkiin aivan muutamalla otolla, senverran kova tulkitsija Al Pacino on.

Tosin tuo määritteli uransa vuosiksi, joka leffaan piti ympätä se huutomonologi mutta mitäs tuosta.

Tuo on kyllä yksi kuningaskohtauksista, sääli että Chris O'Donnellin ura tyssäs, hän ei vedä ollenkaan pa*kemmin.

[Kari Aittomäki]

Mä väittäisin että tämä on viimevuosien vaikuttavimpia kohtaamisia:



Moderni western mutta mukana on vaikutteita Melvilleltä, seriffi on ikävämpi ja nilkimpi roisto kuin varsinainen badguy ja kovanaamailee, kun taas vastassaan on oikeasti perkeleen luja mies kivääri tottuneissä käsissään.
Veljensä menettänyt. Niinku että pane tuleen, pelkuri.
Voi kerrassaan miten hienosti tuo piirretään.

Tekis mieli alkaa avautua noista kaikista hienoista yksityiskohdista mutta mitäpä se enää.

[AlexMachine]

Collateral. Tämä elokova on ehdottomasti Cruisen paras. Valitaan kolme kohtausta.
Yo homie, is that my briefcase? Jossa Cruise osoittaa miten tosiaan on ottanut aseenkäsittelyn treenamisen tätä leffaa varten. Suoritusaika on hyvällekin ampujalle erittäin hyvä ja suoritus aika lailla täydellinen.




Sekä tämä lopun klubikohtaus, Paul Oakenfoldin musiikkia myöten loistava.
Tunnelma nousee, paniikki nostaa päättään, Cruise toimii päättäväisen varmasti käyttäen paniikkia hyväkseen ja suorittaa missionsa valtavalla rutiinilla, kuten roolihahmonsa kuuluukin tehdä.

[xYm]

Game Of Thrones onkin jo ollut täällä edustettuna, mutta eiköhän tämä vielä kuulu tänne

[AlexMachine]

Game of Thrones on täynnä vaikuttavia hetkia. The Hound antaa tässä esimerkin.
"The Hound: I understand that if any more words come pouring out your cunt mouth, I'm gonna have to eat every fucking chicken in this room"
"You lived your life for the king. You're going to die for some chickens?
"The Hound: Someone is."

[Jani Rantalainen]

Excaliburissa eräs suosikeistani on se kohtaus kun leffan puolessavälissä pyöreän pöydän ritarit lähtevät ratsastamaan sankarillisen fanfaarin pauhatessa taustalla.