Alkuperäisbiisit ja niiden hyvät coverit

[Kari Aittomäki]

Tällaseen tormasin:



Pikkiriikkisen ylituotettu, tai ehkä olen tottunut Pomon perus-lähestymistapaan.
Mutta kun biisi on niin loistava niin ei ole tarpeen vikistä turhia.
Nautin tosta mielikuvaleikittelystä (Philadelphia) ja Brucen ääniskaalasta jota hän ei peitä rokkiruhjomisella.
Musiikki puhuu.

Alkuperäinenhän on Commodorsien likitäydellinen taidonnäyte vuodelta 1985.

► Näytä

Laulussa mainitut Marvin ja Jackie ovat tietenkin liian aikaisin menetetyt Marvin Gaye ja Jackie Wilson.
Mä olen aina maistanut laulussa siunausta ja kiitosta;
"Jumala, otit luoksesi hyvän miehen. Kiitos että saimme pitää hänet näinkin kauan."

[YJT]

Tukkajumalat vs kampaaja:





Europen biisi on paljon siloitellumpi, paremmin tuotettu ja laulaja on parempi. Teuvo Loman vetää kuitenkin tunteella. Lisäksi biisiin tulee uutta twistiä kun mies laulaa rakkauslaulun miehestä.

[TimoS]

Otetaas vähän saksalaista musiikkia välillä.

Alphavillen Big in Japan

► Näytä

Ja sitten reilu 15 vuotta myöhemmin tehty Guano Apesin versio

► Näytä

Guano Apesin versiossa on kyllä hyvä meno, mutta jokin siinä vaan vähän tökkii

[Kari Aittomäki]

Paleface uhosi jokuvuosi sitte ettei suostu pelkäämään.



Etenkään kun oddsit on 100 vs kaks.
Tässä alkuperäinen:



Oho. Ei ollutkaan, oli tiivistelmä.

Oikeesti alkuperä on irlantiaistiaanien traditionaalisessa uhmaveisuussa.


Värssy ajoittuu 1920-luvulle, Irlannin itsenäisyyssodan pyörteisiin.
B&T olivat sodankovettamia ekan maailmansodan veteraaneja, tulivat tunnetuiksi raakuuksistaan ja suoraviivaisuudestaan.
Ensimmäinen assosiaatio IRA:sta ei liene suorat sotilastoimet, mutta kyllä vielä tuolloin Bick Mick Collinsin ja Eamonn de Valeran aikoihin suora taistelukontakti oli aivan käytetty keino ja kunniallisuus jonkinlainen tekijä, jos se nyt ikinä sisällissodissa on..
Attentaatit tulivat myöhemmin ja pommit vielä myöhemmin..

Uhmalaulut on uhmakkaita.
Tässä on tupakki mutta löytyykö leikkaajaa mitä hä?

[tapsaattori]

Aretha Franklinin albumilta Lady Soul (1968) "Ain't No Way". Tämän kappaleen sävelsi siskonsa Carolyn Franklin.


Whitney Houston ja Mary J Blige

[Kari Aittomäki]

Tää menee alkubiisin versiointiin kans?



Voi ku tekee hyvää nähdä Pope Johnny Cash voimissaan.
Biisikin on kantrin mahtijuttuja.

Kommenteissa oli hieno värssy tarinan loppuehdotelmaksi.

@AngelWedge:

► Näytä

Johnny's an old man now, and he finally dies.
He's standing at the pearly gates, but St Peter says he has to wait.
Even if it's justified, pride is still a sin, and while he's carrying the devil's fiddle they cannot let him in.
He has to return the fiddle, so Johnny goes down to hell.
The devil laughs, says he knew Johnny would be coming here.
All those years ago he claims he let him win, because he knew that pride would bring the country boy's soul here in the end.
Johnny can't take that, so he challenges him to a rematch.
The devil might get his fiddle back, but if he loses for real he has to renounce all claim on that man's soul.
The devil has all the great musicians to form his backing band, but even the demons are tapping their feet when Johnny starts to play.
So now the devil can't take Johnny's soul, but Heaven says "Johnny, we can see that you're the best there's ever been, but even for the greatest you know pride is still a sin."
So he passes that fiddle down to his son, and returns to Georgia to live for as long as he's the best, until his son can beat him and lay that pride to rest.

oujee
Tarinankerronnan taito on jumalasta.

[kojiro]

Tästä pääsiäisen kunniaksi. Tiellä ken vaeltaa on hieno kipale, joka on päässyt virsikirjaan asti. Alkuperäinen heprealainen kappale tässä Nana Mouskourin ja Mike Brantin tulkitsemana vuodelta 1971. Tuo tyylikäs nuori herrasmies teki sitten 28-vuotiaana itsemurhahypyn vuonna 1975.



Tässä vielä suomalainen heviversio:

► Näytä

[Kari Aittomäki]

Onpas hyvä ääni kaverilla. Jo vain.

Niin on tälläkin.



Vähemmälläkin jousivallilla ois pärjätty, mutta komiasti sälli päästelee.

[AlexMachine]

Vaikka en Euroviisuista perusta niin tämä pudotti. Saksalainen Lord of the lost teki coverin Käärijän cha cha cha kappaleesta.


SItten perään vielä Meksikolainen cover.


Varsinkin tuo eka oli kova.

[Bolo]

Puolicoveri soi tykimmin ja Daltrey on parempi solisti mutta alkuperäisen amfetamiinihuuruisessa niiskuttamisessa, sätkimisessä ja päättömässä ravaamisessa on menoa ja meininkiä.

[Kari Aittomäki]

Dr Feelgood oli kyllä osiaan isompi kokonaisuus.
Se on ihmeellinen se enkelinkosketus jonka jotku saa aikaan.

Mä kekkasin erään yhteyden tässä melko hiljattain.

Klassikko:


Aivan ihastuttava juu on Ipaneman tyttö. Ja voi jumanposket tuota tyylikkyyttä!

Maria on aika ihq kans.


Ipanema kuuluu taustalta.
Tai oikeestaan tuntuu.

[Jorge]

Tässä huumekaupasta kertovaa southern rap- genren musiikkia Teksasista



Sitten partaisemmat Houstonin miehet sanovat saman Texas Boogieksi:



Vaikka yleensä ZZ Top on vahvemmillaan omissa biiseissään, on heiltä ilmestynyt muutamia hyviä covereitakin - mainittakoon myös "I Thank You", joka siis on alun perin Sam & Daven levyttämä tsipale.

[Bolo]

Vai oli tuo coveri jostain hipetihopista.




Näistä kahdesta ainakin minun on vaikea valita parempi.

[Bolo]

Onpa tällä kuollutta.
Bo knows Diddley.



+

=



Vika videovalinta oli puhdas sattuma!

[TimoS]

Led Zeppelinin klassikko Whole Lotta Love ja pari erilaista coveria sille


Tämä Zepparellan versio on hyvin uskollinen alkuperäiselle


Sitten sekoitetaan Led Zeppeliniin vähän reggaeta ja saadan tällainen