Käveleminen ja jalkamarssi

[Eppu]

Sulkeisjärjestykseksi sanotaan joukon ryhmitystä ja toimintaa, kun joukon osien ja yksittäisten sotilaiden paikat ovat tarkoin toistensa suhteen määrätyt. Toimintaa johdetaan
komennoin, joiden sanamuoto on tässä oppaassa määrätty. Sulkeisjärjestyksen suoritukset ovat täsmällisiä ja samanaikaisia, ja ne tehdään tarkoin tämän oppaan mukaisesti.
Sulkeisjärjestyksen harjoittelulla totutetaan koulutettavat vaistomaiseen tottelemiseen
ja täsmällisyyteen. Sulkeisharjoittelulla on tärkeä osuus joukon kurin ja hengen luomisessa. Sulkeisjärjestys mahdollistaa suurtenkin osastojen täsmällisen johtamisen ja luo
perustaa toiminnalle taistelukentällä.

Sulkeisjärjestyksen menettelytapoja voidaan käyttää kaikessa koulutuksessa, missä tavoitteena on täsmällisten suoritusten vaistonvarainen hallinta.

Se on ihan tosi juttu, että sulkeisjärjestyksen kaavat luovat hyvää pohjaa muullekin järjestelmälliselle kouluttamiselle. En osaa sanoa oikeastaan mitään jalkaväen taistelusta, mutta esimerkiksi teknisemmissä aselajeissa on oman kokemukseni mukaan menty 2000-luku sellaisella mentaliteetilla, että äksiisin määrä veks, koska aihe muka niin kompleksinen. Tämä tie on mielestäni ollut hieman väärä.

Aiheeseen liittyen, sulkeisjärjestys on kuitenkin, no, suljettu muoto. Itse näkisin tärkeimmän arvon juuri ihan aloitusvaiheen koulutuksessa, jotta joukko oppii tietynlaisen käskykaavan ja periaatteen, että tehdään kun käsketään ja vain kun käsketään. Siitä on kyllä sitten aika nopeasti päästävä myös eteenpäin tilanteen ja maaston sanelemaan tekemiseen ja muihin varsinaisiin nykysotilaan taitoihin, joista esimerkiksi tahtimarssin sijaan paljon tärkeämmäksi näen tilanteenmukaisen jalkamarssin.

Itse kurkkusalaatteihin astuessani (Minun ikäiset sai harmaat vasta, kun pääsi kadettikouluun) naureskelin sulkeisissa sille, että tarkoitus olisi opettaa kuria ja täsmällisyyttä. Oli tullut itsekin veivattua 11-vuotiaasta asti muodossa, ja vähän rankempia juttuja. Mutta sitten kun aika nopeasti siirryin rivistä sinne rivin eteen, niin kaikenlaisia on tullut nähtyä. Ihan varmasti jo kansalaiskasvatuksena tekee monille hyvää seistä välillä vähän hiljaa ja omalla paikallaan.

Eli oma mielipiteeni on se, että sulkeiset kuuluvat alokaskaudelle ja paraateihin.

[Antti]

Itse olen nähnyt tilanteen siitä näkökulmasta, että aloitin palvelusurani 2008, jolloin sulkeisjärjestyksen mukaisesti toimitaan vain tietyissä tilanteissa, joista painoarvoisesti eniten juuri liittyen katselmuksiin ja paraateihin. Tästä näkökulmasta samoihin tilanteisiin pitää toimia kahden eri kirjan mukaan. Mikään oikea ongelmahan tämä ei ole.

Aivan, historiallisesti katsoen tässähän eletään eräänlaista pitkää siirtymävaihetta. Ehkä seuraava vaihe on se, että YLPALVO ja SULKOPAS, joista kumpikaan ei koske varsinaista taistelutekniikkaa, sulautuvat yhdeksi oppaaksi.

[Antti]

esimerkiksi tahtimarssin sijaan paljon tärkeämmäksi näen tilanteenmukaisen jalkamarssin.

Tahtimarssillahan ei ole todellista merkitystä muuta kuin oltaessa tuntumalla (ettei tuupita vierustoveria tai astuta edessä olevan kantapäille), ja tuntumalla olo taistelussa taas ei ole enää vähään aikaan ollut kovin järkevää.

Mutta mietin vielä tuota tilanteenmukaisen jalkamarssinkin pohjalla olevaa kävelemistä. Jalkamarssin menestyksellinen suorittaminenhan edellyttää kaikenlaista, mm. jalkineiden hyvää kuntoa ja muotoutumista omiin jalkoihin ja oikein tehtyä henkilökohtaista huoltoa (neste, ravinto ja jalkojen hoito). Teknisellä puolella on sitten vielä kaikenlaista opittavaa, mm. taisteluvalmiuden säilyttäminen (aseenkäsittely), tähystäminen ja oikean etäisyyden säilyttäminen. Varsinainen marssikunto koostuu varmaankin yleisestä tottumuksesta (etenkin taakan kantamiseen) ja kunnosta, mutta myös varmaan jossain määrin ihan kävelyn tekniikasta. Mietin siis oikeastaan (edelleen) sitä, että riittääkö hyvän kävely- eli marssitekniikan muotoutumiseen marssikokemuksen kartuttaminen, vai olisiko (ajankäytöllisesti!) mielekästä tätä silmällä pitäen "opettaa kävelemistä" myös muodollisesti samalla tavalla kuin esim. uimista tai lippaanvaihtoa.

[Eppu]

Ihan varmasti olisi järkevää ja tarpeellista. Kansakuntamme onnen näkökulmasta onkin surullista, että moisen asian taakka sysäytyy asevoimille, joissa palveleva jengi on täysi-ikäistä ja sekin hyvin rajautunutta terveimpään osaan miessukupuolesta, eikä iso osa siitäkään ole kovin tervettä.

Podcastissani pohdin sitä, että kävely on niin tavanomaista, ettei me ajatella sitä, jopa niin tavanomaista, ettei me tajuta ajatella, että sitä kannattaisi ajatella. Yritän kantaa korteni kekoon kävelyttämällä toimistojen vangeiksi joutuneita ja eritoten lapsiani.

[flammee]

Toisaalta asiaan voi päteä vähän sama kuin juoksuunkin - vaikka olisikin olemassa optimaalinen suoritustekniikka, niin kroppa on kuitenkin oppinut ja hionut omanlaisensa tekniikan, joka soveltuu juuri sille kropalle. Asiaan vaikuttanee raajojen ja muun kropan mittasuhteet, liikkuvuudet ja lihastasapainot, joten pyrkiessä kohti optimaalista tekniikkaa, on melkolailla varmaa että aluksi käveleminen muuttuu epätaloudellisemmaksi ja toisaalta todennäköisesti opetettavia asioita ei muulla ajalla enää käytetä, vaan sitä elämän aikana ratautunutta tekniikkaa.

[Eppu]

Se on totta, että liian radikaali interventio on kuluttavampi, kuin oma huono tekniikka. Pienin muutoksin. Kyllä käsittääkseni sitä juoksutekniikkaakin opetetaan ja hiotaan, vaikka asia on myös juuri kuten sanot. Tietyille fysiikan laeille ei kuitenkaan voi mitään, ja toiset tavat ovat kannattavampia opetella kuin toiset.

Sotilaallisessa marssikontekstissa ehkä kriittisimmät opit menevät sinne ei muodolliseen marssimiseen, missä on paljon elementtejä, joita ei ennen marssikoulutusta useimmilla ole: miten pakataan ja säädetään varusteet oikein, taukotekniikka, miten aseita ja muita välineitä kannetaan jne.

Itse olen lapsesta asti kävellyt ilmeisesti paljon, mutta koska olen mennyt läpi tietyn aselajiputken, en ole ikinä oppinut edes pakkaamaan reppua oikein. Juuri viikko sitten kertauksessa naureskelin, että kuinka pisifittua ne kamat siellä säkissä oli ja painoi selkään, mutta matka peräkärryltä riippumatolle ei ollut pitkä.

[Kari Aittomäki]

Anteeksi jos kenties väkinäisesti koen pitää historia-aspektia esillä.
Tämä lause yllätti

Tahtimarssillahan ei ole todellista merkitystä muuta kuin oltaessa tuntumalla (ettei tuupita vierustoveria tai astuta edessä olevan kantapäille), ja tuntumalla olo taistelussa taas ei ole enää vähään aikaan ollut kovin järkevää.

Oisin vahvasti sitä mieltä että tahtimarssin näyttävyys perustuu paitsi voitonparaatiin (ei lie ihme että Hitler pisti polkaksi rautasaappaitten hakatessa Pariisin katupintaa), myös ryhmittymisen täsmällisyyden kannalta.

Ajalla jolloin taisteluun ryhmityttiin vihollisen näkyvissä, kuten niin monista tauluista ja kaavioista on nähtävissä.
Varmasti kuului asiaan saada joukot paikoilleen sähläämättä, jopa samanrytmisesti.
Sitäpaitsi sählääminen syö energiaa ja väsyttää ja väsyminen saa toimintaan rähjäävää sävyä, tiukkuus kärsii ja muodostelmat hajoaa helpommin.

Puhumattakaan siitä että ryhmittyessä ollaan haavoittuvia, amerikkalaiset tiettävästi käyttivät brittejä vastaan muskerttitulta ylläripyllärinä puskista juurikin rivistöjen yhä järjestyessä.
Nuo kuvottavat moukat, purukuminkeksijät.

Tiukalla marssirutiinilla rivistöt saatiin toimintavalmiuteen täsmällisesti, tehokkaasti ja vaikuttavasti.

[Antti]

Anteeksi jos kenties väkinäisesti koen pitää historia-aspektia esillä.
Tämä lause yllätti

Mitä sanoin "tahtimarssista" viittasi siis siihen, että esimerkiksi järjestyminen ja muodonmuutokset eivät edellytä, että ne tehdään kävellen samassa tahdissa. Paikasta toineen voi siirtyä samaa vauhtia ilman, että jalat liikkuvat samassa tahdissa.

[Antti]

Pidänpä minäkin historia-aspektia esillä:

Mainittu Leopold innovoi Preussin armeijassa 1700-luvun taitteessa, eikä kyse tietääkseni ollut tästä myöhempien aikojen paraatimarssiaskeleesta.

Leopoldin innovaatioita ovat tahtimarssi ja rautainen latauspuikko (puisen sijaan). Selailin pikaisesti 1700- ja 1800-luvun kirjallisuutta tätä koskien. Erään arvion mukaan Preussi voitti Itävaltaa vastaan Mollwitzin taistelussa 1741, koska heillä oli käytössään rautainen latauspuikko; tahtimarssi ehkä auttoi myös, preussilaiset kun liikkuivat taistelussa aina tiukassa muodossa aivan kuin harjoituskentällä. Toisissa teoksissa korostetaan latauskepin merkitystä, toisissa tahtimarssin merkitystä nopeassa tulenkäytössä. Voi kai olla, että tahtimarssi on Leopoldin vaatiman tiukan "sotilaallisuuden" huomattavin ilmentymä ja vain yksi seuraus siitä samasta koulutuskulttuurista, joka tuotti muutenkin suorituskykyisiä joukkoja. Tai sitten juuri tahtimarssi saattoi preussilaiset sotilaat sellaiseen mielentilaan, joka teki heistä tehokkaita taistelussa. Ihmisethän tunnetusti tykkäävät tehdä asioita yhdessä yhtaikaa (tästä aiheesta: William H. McNeill, Keeping Together in Time: Dance and Drill in Human History).

Tänään muuten Mannerheimintiellä näkyi ihan kiinnostavia variaatioita tahtimarssista.

[Antti]

Toisessa ketjussa mainitsemassani Die Deutschmeister -elokuvassa (1955) kiinnitin huomiota myös kävelyyn liittyviin juttuihin. Elokuvan lopun paraatissa Deutschmeisterit marssivat konstailemattomaan nykyaikaiseen tyyliin, mutta joku vanhemman näköinen upseeri näytti marssivan saksalaisempaa harjoitusmarssia. Voi johtua näyttelijöiden taustoista. Samoin kohtauksessa, jossa Hansi Führer johtaa Deutschmeistereita viiniravintolassa: hänen peräänsä lähtee parturi Swoboda, jota näyttelee Hans Moser (1880-1964), joka oli palvellut itse Deutschmeisterina, minkä vuoksi hän ehkä näyttää tavoittelevan jotain vanhan harjoitusmarssin tapaista oikoessaan jalkojaan. Toisessa kohtauksessa Deutschmeisterit äkseeraavat kasarmin pihalla (kun Stanzi tulee juttelemaan mustasukkaiselle Jurekille) marssien merkilliseen itävaltalaiseen tyyliin, jossa korostuu painonsiirto heilahduksen jälkeen eikä heilahdus.

[Antti]

Oheinen Pehr Henrik Lingin kommentti on esitetty eräästä pistintaistelutekniikan yksityiskohdasta esitettyä luonnollisuusargumenttia vastaan, mutta sopii muuten tähän ketjuun:

Att endast rådfråga känslan af en rörelse, när man skall afgöra dennes rigtighet, är ofta ytterst förvillande – om hvarje soldat finge marschera efter sin känsla d. v. s. såsom han vänt sig vid att gå, förran han lärt balance-marschen o. a., då skulle ett led marschera som en rusig bröllopsskara på bondelandet.

('Ainoastaan liikkeen tuntuman tiedustelu arvioitaessa sen oikeellisuutta on usein täysin harhaanjohtavaa: jos jokainen sotilas saisi marssia oman tuntemuksensa mukaan eli miten hän on tottunut kävelemään ennen kuin on oppinut tasapainomarssia ym., marssisi rivi kuin humalainen hääseurue maaseudulla.')

[Antti]

Ketjun aiheeseen liittyen huvituin tänään siitä, että jonkun Helsingissä esiintyneen laulajan polviennostelua nimitettiin Twitterissä "goose stepiksi" ja Iltalehdessä "sotilasmarssiksi". Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

[Antti]

Ylellä juttu kävelemisestä:

https://yle.fi/aihe/a/20-10003245

Tärkeä aihe, mutta mielestäni juttu ei ihan parhaalla mahdollisella tavalla välitä tietoa siitä, miten voisi opetella kävelemään oikein.

[Antti]

Tuli eilen vedettyä sitten sadekuurojen tahdittamat kävelytreenit. Ensin preussilainen alkujumppa (mm. päkiöille ja kantapäille nousuja, nilkan pyörittelyä, yläruumiin taivutuksia, päänpyörittelyä), sitten hieman asiaa preussilaisesta (perus)asennosta (selkä ja pää luonnollisesti suorassa, kädet rennosti sivuilla, kantapäät vain niin lähellä toisiaan kuin keho sallii, "juurrutaan" maahan jne.) ja paikallaan tehtävien käännösten muodosta. Sitten käveltiin edestakaisin ositellusti harjoitellen kehonhallintaa jäämällä paikalleen eri vaiheissa.

Lopuksi otettiin vielä pistintaisteluasento, asennon vaihdot sekä (ruotsalais-preussilaiset) kävelyasekeleet pistintaisteluasennosta (koko- ja puolimarssi).

[Jasse]

Oli hienoa harjoitella historiallista ja oikeaoppista kävelyä.
Eikä taaskaan voinut olla ajatelematta että kuinka paljon 1800-luvun eurooppalainen liikunta/voimistelukulttuuri vaikuttanut kaiken muaailman karateen ja joogaan - ihan liike ja asento tasolla.