Itosu-Ryu vs. Goju Ryu - uutta tyylisuuntaa hakemassa

[Sisu]

Erinaisista viimeaikaisista sattumuksista johtuen edessa on karaten tyylisuunnan vaihto 15 treenivuoden ja 1. danin jalkeen. voihevonvtunprkl No, otetaan tama mahdollisuutena aloittaa ja oppia uutta. Hyva asia on, etta tarjontaa on taalla paljon ja myos erittain lahella, mutta mitas alkais.

Olen miettinyt aiemminkin Okinawan karatea koska pidan kata-harjoittelusta. Kobudo kiinnostaa myos koska treenaan edelleen battodoa (miekkaharjoittelua) ja siina alkaa olla osaaminen korkealla. Kova sparraaminen karatessa saa jaada, kiikarissa on jotain muuta ja kaytannollisempaa sikali kun jatkan kontaktitreenia.

Kysyisinkin nyt Potkun Okinawa-tietajilta etta osaatteko kertoa Itosu-Ryu ja Goju-Ryu tyylisuuntien eroista? Onko niissa ja niiden harjoittelussa jotain tyylille olennaista. Olen valmis aloittamaan alusta vaikka toki treenitausta tietty kantaa johonkin rajaan asti, pitaa vaan oppia entisista tavoista pois.

[Jussi Häkkinen]

No, mikäli Itosu-ryu (en ole ennen kuullut tästä) on nimensä henkilön mukaisesti Shorin-variantti, se eroaa Gojusta kuin yö päivästä. Shorin on yleisesti hieman räjähtävämmän näköistä, Goju sitten jässikämpää/"voimakkaampaa". Haarasta riippuu, miten näissä sisäiset painotukset menevät.

Suosittelen visiteeraamaan seuroissa ja tsekkaamaan meiningin. Sillä pääsee parhaiten homman makuun.

[Sisu]

No, mikäli Itosu-ryu (en ole ennen kuullut tästä) on nimensä henkilön mukaisesti Shorin-variantti, se eroaa Gojusta kuin yö päivästä. Shorin on yleisesti hieman räjähtävämmän näköistä, Goju sitten jässikämpää/"voimakkaampaa". Haarasta riippuu, miten näissä sisäiset painotukset menevät.

Suosittelen visiteeraamaan seuroissa ja tsekkaamaan meiningin. Sillä pääsee parhaiten homman makuun.

Hieno vertaus, sain tuosta heti ideaa etta milta ne voisivat keskenaan nayttaa. Nopealla lukemisella selviaa etta Itosu ei ole hirvittavan iso tyylisuunta harrastajamaarien suhteen, mutta vaikuttaa olevan ihan relevantti laji: https://www.itosu-ryu.net/

Ja juu, pitaa kayda katsomassa treeneja ja juttelemassa ohjaajien kanssa. Goju Ryu loytyy 5 min. kavelymatkan paasta ja Itosua treenataan yliopistolla, samassa rakennuksessa jossa on meidan labra. Ei pitais olla lahtemisesta kiinni.

[Lasse Candé]

Avasin Itosu-Ryusta oman ketjunsa:

viewtopic.php?p=977790-itosu-ryu-karate#p977790

Olisi varmaankin luontevinta käsitellä siellä kyseistä tyyliä ja tässä tyylisuositusta Sisulle.

Nostin itse tuon ketjun avausviestissä esiin epäilykseni tyylin vahvuudesta organisaationa ja tekijämielessä perinteenä. Tässä suhteessa Goju on varma valinta. Se tulee olemaan vielä puolen vuosisadan päästä vahva tyyli, koska se on ”too big to lose” ja koska sen eri organisaatioissa on ollut lukemattomia kovia tekijöitä yli puoli vuosisataa.

Tuon Itosu-ryun osalta taas asiat riippuvat perustajan hyvyydestä niin tekijänä kuin opettajana ja koko sen historiasta. Olisin varauksellinen, koska en ole kuullut tyylistä ja koska perustaja ei ole pysytellyt opettajansa tyylissä. (Nämä asiat nostin esiin avausviestissäni tyylin ketjussa.)

Mutta tietämättömyys ei tarkoita tietoa huonoudesta. Tästä syystä Jussin neuvo kokeilemisesta ja ilmapiirin haistelusta on kohdillaan. Oleellisesti tässä ei kuitenkaan ensisijassa verrata tyylejä vaan niiden saleja. Pitkällä tähtäimellä tämä fokus tulee kuitenkin sitten siirtymään enemmän sieltä salilta tyyliin ja näin erityisesti siksi, että Sisulla on jo merkittävissä määrin karate-taustaa. Se tausta nopeuttaa tuota asiaa.

Aloittelija näkee vain salin seinät ja porukan. Mitä tahansa lajeja riittävästi harrastanut alkaa etsimään salin kytköksiä muuhun maailmaan. Mutta sillä pitkällä kokemuksella nämä asiat myös näkee melko nopeasti. Eli kokeilemalla selviää.

[Kari Aittomäki]

Noin monilla vuosilla on hatunvaihtajalla jo varmasti reseptorit haistella metodia ilman egokertoimiakin.

Eli sensijaan että vaan pistaytyisi tyylissä/salissa/lajissa tyyliin sopiiko-tämä-minulle..
Olisi viisaampaa laittaa minäkuvat kassiin ja kassi narikkaan ja luopua kaikesta itserakkaudentäyteisestä sisämonologiasta ja vaan hypätä syvään päähän.
"Onko minusta uimaan tässä altaassa?"

Ei edes yrittää analyseerata juttua jonkun muutaman kuukauden pistokokeen perusteella vaan antaa aikaa, paukutella menemään vaan.

Treenimetodi kun on pitkän aikavälin valinta.
Tykkään minä.

Tuo raakalajittelu gojun voimaperäisyydestä ja shorinin näppäröinnistä on myös hiukan väärintulkittu.
Mulle ois varmasti sopinut alkutyylini eli goju oikeen hyvin, tynnyri kun olen ja voimakas.
Mutta shorinji-ryun eksakti tarkkuus kehitti mua toisella tavoin ja olen saamastani opista kitollinen.

Ups anteeks, oliko tää tarkoitettu vaan virallisille oukeinawafiilistelijöille..

[Jussi Häkkinen]

Jep. Tämän takia se, olisiko seura sellainen, että siellä viihtyy treenaamassa, onkin se oleellinen.

Harrastuksiahan nuo ovat, joten se on oleellisim juttu. Sisältö on lähinnä se viihteellinen viitekehys, minkä parissa mennään viihtymään.

Gojun ja Shorinin erosta nuo ovat niitä visuaalisia vaikutteita. Sisällössähän molemmissa on molempia.

Etenkin kun Itosu-ryu = Shito-ryu, joten siinä on (Japanin) Goju myös mukana.

[Kari Aittomäki]

Eri mieltä.
Kyse ei ole pikku harrastelusta vaan olemaa muuttavasta syvyyspommituksesta.
Jopa pinnallisin pistäytyjä saa muistitaskuja jotka muuttaa olion klangia melkoisen huomattavastikin.

Olen puhunut tästä kun tein painin turparuuvin karatetyylillä ja riksraks naama rikki.
Vaikka olenkin fanaatikko, esimerkki on karkia.
'Treenimetodi muuttaa sisäistä kadenssia, ajattelua, olemaa.

Aikidokat joustaa ja kiukkusiat puhisten tärähtelee.
Vaikka vain vessareissulla.
Jutun kutsuminen harrastukseksi eli pinnan kiillotukseksi on.. no, pinnallisuutta. Ymmärrettävää sinänsä.

Goju ja shorin, siinä ei ole mitään visuaalista että shorinissa seistään asennon päällä kevyellä otannalla herkkänä ja varmana.
Ja gojussa juuret porataan syvälle sivuliikkeelle ja aktivoidaan lihasten vastaparit räjähdysvalmiiksi.
Se pelkkä peruslyönti jossa gojun hartialinja jysähtää toppariin mutta shorinin pieni saatto antaa iskupintaan jenkaa..
Ne on aivan eri versioita.
Eri tyylejä.

Mulle tarjottiin mahdollisuutta soutaa shitokanoottia mutta aikaa ei ollu.
Harmittaa yhä.

[Jussi Häkkinen]

Kari, nyt on 2022. Perinnelajit ovat harrastamista, siinä missä postimerkkeilykin.

Omassa treenissä suurin ongelma on usein se, että meinaa mennä liikaa tuntumaan ja homman hahmottamiseen sen oletetun käyttötarkoituksen myötä - juuri siihen verevyyteen. Ja sehän ei ole tippaakaan nyky-yhteiskuntaan sopivaa tavaraa.

Joten kannattaa mennä kuin sulkapalloon. Sitähän se kamppailu on, perinneliikuntaa jossa on, sulkapallosta poiketen, jonkinlainen (pseudo?) historiallinen kamppailuklangi.

Karaten kohdalla tuo vielä on rehellistä. Se on mitä todennäköisimmin alusta asti ollut eniten alueellista liikuntakulttuuria, jonka suurimmat kamppailut on sitten käyty lopulta kisakehässä lajin sporttipuolella.

[Sisu]

Hyvaa settia on tullut taas.

Treenimetodi kun on pitkän aikavälin valinta.

100% tama. Edellinen tyylisuunta palveli tata hyvin fyysisyyden suhteen etenkin, sain kovan pohjan mentaalipuolelle siina samalla. Sisua tuntuu olevan. Ian, polviongelmien, ajan puutteen jne. puolesta tuntuu etta vois vaihtaa kaken puolella syvallisempaan mietiskelyyn esim. kata-harjoittelun kautta. Meinasin kirjoittaa etta haluaisin treenata viela useita vuosia, mutta tarkemmin ajateltuna haluan jatkaa elamantyylia, en vain treenaamista.

Tämän takia se, olisiko seura sellainen, että siellä viihtyy treenaamassa, onkin se oleellinen... Harrastuksiahan nuo ovat, joten se on oleellisim juttu.

Ja 100% tuki talle myos. Kun vapaa-ajan tekemista miettii mika on perhe-elaman, ajankayton ja treeneihin matkustamisen pohjalta kaytannollista eika liian stressaavaa, niin se on kuitenkin "vain" harrastus. Taman olen pitanyt mielessa nyt kun dojolta lahto kirvelee, yritan muistaa etta ei tassa nyt kuitenkaan olla osana yhteisoa josta oman elaman jatkuminen jollain tavalla riippuu.

Mutta!

Kyse ei ole pikku harrastelusta vaan olemaa muuttavasta syvyyspommituksesta... 'Treenimetodi muuttaa sisäistä kadenssia, ajattelua, olemaa.

Miljoonasti kylla. Se muuttaa sen tavan milla itseaan kantaa. Vuosien kuluessa sita ikaan kuin sulautuu lajiin sisaan.

Jos ensituntuma on, etta omat askeleet ei sovi salin tanssityyliin niin se ei sitten ole oikea paikka se. Ei kait sita naimisiinkaan mene ihmisen kanssa jonka kanssa ei arvomaailma ja tekeminen kohtaa. Ja sitten jos lopulta kay jotain niin peruuttamatonta etta on parempi pakata treenikassi niin kyseessa on kuitenkin harrastus, tapa viettaa vapaa-aikaa (tai niin ainakin yritan itseani vakuuttaa).

Olen viime paivat selaillut varsin moninaisia Goju Ryu-sivustoja etsien tietoa lajin harrastamisesta yleensa Sydneyssa. Voi pojat. Mista naista sitten tietaa etta kuka on kuka ja kenen opista, mina kun noviisina luulin etta lajihaarat olisi helposti seurattavissa. No, otetaan tamakin haasteena, eli jos haluaa lajiin mukaan niin pitaa menna vuoren luo.

[Lasse Candé]

Kevyt suositus sille, että jatkaa tanssityyliä johon omat askeleet eivät sovi.

Ei minullekaan Wado aluksi sopinut, mutta olen sittemmin tykästynyt siihen ongelmaksi kokemaani minimaalisuuteen suuresti.

Menemällä mukavuusalueen ulkopuolelle, oppii paljon enemmän. Ja se avaa myös pohdintoja siitä, miksi se aiempi tapa on ollut hyvä. Siitä poikkeaminen kun tekee ihan uudella tavalla siitä tietoiseksi.

Vanhaa tekemistä ei kannata viedä uuteen tyyliin, vaan aloittaa mahdollisimman puhtaalta pöydältä.

[Aihki]

Vanhaa tekemistä ei kannata viedä uuteen tyyliin, vaan aloittaa mahdollisimman puhtaalta pöydältä.

Jos on jo oppinut lyömään hyvin, kovaa ja korkealta niin pitääkö mukautua uuden tyylin tapaan jos se on huonompi?

[Andy]

Jos osaa jo lyödä, niin minusta ei kannata mennä sellaiseen opetukseen, joka huonontaa osaamista.

[TimoS]

Mikähän Goju ryu:n lukuisista haaroista mahtaa olla kyseessä? Se, mitä Jussi jo tuolla aiemmin sanoi dojolla vierailuista on toki se oleellisin näkökulma.

[Lasse Candé]

Aihkin kyssäri siitä mitä pitää tehdä, on kai pakko vain kuolla.

Yleisellä tasolla, kun kamppailulajia vaihtaa tai kokeilee uutta, tulee usein tilanteita joissa vierastaa jotakin suoritustapaa. Voi tietenkin olla, että paremmuuden pystyy arvioimaan suoraan, mutta useammin on niin, että sitä ei osaa arvioida, ennen kuin kokeilee uutta tapaa ja pääsee kiinni sen pointtiin.

Henkilökohtaisesti näen hyvin vähän järkeä mennä harrastamaan vanhaa lajiaan uuden lajin tehtävänannoilla, joita kuuntelee valikoiden vain karkeamuodon. Paljon parempi kokeilla koko pakettia sellaisenaan.

Se mikä siinä on parasta on, että ei niitä vanhoja tapoja menetä. Sitä vain tulee paremmaksi.

[Kari Aittomäki]

Kari, nyt on 2022. jne.

Niinpä se on.
Täytyy sanoa että vähän hötkähdin noita vertailuja.

Tarkoittanet sitäettä iskujen ja potkujen monomaanisen takomisen perusidea on vesiintynyt ja koko sätkiminen on kivailua, postimerkkeilyyn verrattavaa joutavointia.
Näin kenties on koska karate ei tuota enää hirviöitä jotka kykenevät murtamaan kallon kämmensyrjällä.
Tai pysyvät he huolellisesti piiloissaan.

Silti se mielenmuokkaus on jäljellä siellä, ihan niissä perustason asennonrepimisissä ja katseen kohdistamisissa.

Minä olen huomannut että vieraissakäynti piristää virkistää. Jos reunaehdot täyttyy.
Joista on jo puhuttu.

Minähän sain aivan fantastisia tuloksia silloin kun sain kammottavan tällin kaskun jäkittäminen jätti pulaan.
Pureskelin ja painuin aikidoon ja voi pertaani kun oli hankalaa, aluk.
Muttasitte se alko jutella ja eipä menny vuottakaan kun aiki liuku siellä missä jutuilla merkitystä on, kentällä.

Muutamankin kerran sain väistettyä ja ohjattua juudaställin johonkin ja antaan lääkestä.
Juudaställi tarkottaa periferisen vahtaamisen ulkopuolelta annettua ylläritälliä.
Eli kroppani pysty reagoimaan ärsytyskyvyn ylittämättömään stimuliin.

Kiitos aikidon ja treenaamisen ja fanaattisuuden.