Amerikan Yhdysvallat

Pannu aina kuumana ja pöydissä tilaa. Keskustelua kamppailulajien ulkopuolelta huumoria unohtamatta. :)

Valvoja: Valvoja

Gjagor
polveenpotkija
Viestit: 207
Lauteille: Syyskuu 2013
Aiheet: 0

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Gjagor »

Ile kirjoitti: tammi 4, 2026, 14.20 Vähän huonompi hypoteettinen skenaario olisi esim. se, että USA:lle kelpaa Maduron hallinnon varapresidentti, kunhan tanssii USA:n pillin mukaan, ja kansaa hyödyttävät uudistukset jäävät tekemättä. Pessimistisimmillään tämä voisi tarkoittaa sitä, että USA:n tukemana huono tilanne lukittuisi jopa vielä pidemmäksi aikaa kuin se olisi USA:lle vihamielisen Maduron vallassa ollessa voinut jatkua.
Tuo on ihan mahdollinen toteutuma. Tuossa venezuelan kansan asema ei parantuisi, mutta yksi myönteinen seuraus voisi olla venezuelaisen öljyn tarjonnan kasvu ja täten öljyn maailmanmarkkinahinnan lasku. Se olisi huono juttu Venäjälle.

Venezuelan öljyvarat on suuret, mutta ei kuitenkaan ole selvää miten öljyn tuotanto Venezuelassa kehittyy. Öljylaaduissa on eroa eikä kaikki öljyntuotantopaikat ole yhtä halpoja tuotantokustannuksiltaan. Ei siis pidä pitää varmana että kohta öljyn hinta romahtaa.

Iltasanomissa Suomessa asuva venezuelaistaustainen Miss Suomi -finalisti kertoi itkeneensä ilosta tämän tapahtuman vuoksi.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 97426
Lauteille: Joulukuu 2004
Aiheet: 2836
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: Höntsäily
Sivulajit: Miksologia
Takalajit: Tanglang

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Mika »

Ainakin tämä etenee oikeaan suuntaan, vaikka vielä ei taida ihan valmista olla.

https://www.hs.fi/maailma/art-2000011734374.html
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

"Ei muuta kuin ei anna periksi, huumori yllä, ja ei kun lisää tårta på tårta housuun"

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 97426
Lauteille: Joulukuu 2004
Aiheet: 2836
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: Höntsäily
Sivulajit: Miksologia
Takalajit: Tanglang

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Mika »

Tämän mukaan kaksi varjolaivaston laivaa on otettu haltuun :jepa:




https://www.verkkouutiset.fi/a/usa-kert ... /#806bfe62
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

"Ei muuta kuin ei anna periksi, huumori yllä, ja ei kun lisää tårta på tårta housuun"

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 97426
Lauteille: Joulukuu 2004
Aiheet: 2836
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: Höntsäily
Sivulajit: Miksologia
Takalajit: Tanglang

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Mika »

Jenkkilän Gestapo on laajentanut repertuaariaan ja tappaa nyt myös ihan valkoihoisia amerikkalaisia.





https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/maa ... sa/9278976

Himmler (Noem) ja Hitler (Trump) hyväksyvät tapon.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

"Ei muuta kuin ei anna periksi, huumori yllä, ja ei kun lisää tårta på tårta housuun"

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 97426
Lauteille: Joulukuu 2004
Aiheet: 2836
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: Höntsäily
Sivulajit: Miksologia
Takalajit: Tanglang

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Mika »

Yhdysvaltojen eristäytyminen ja taaskin vähä-älyisin perustein jatkuu ja jatkuu.

Trump vaatii Yhdysvaltoja eroamaan muun muassa YK:n hallitustenvälisestä ilmastonmuutospaneelista (IPCC). Määräyksessä listataan myös muita ilmastoon liittyviä toimielimiä. Tuoreen määräyksen myötä Yhdysvallat on vetäytymässä muun muassa YK:n ilmastosopimuksesta (UNFCCC).

– Trumpin päätös vetää Yhdysvallat ilmastosopimuksesta on uusi pohjanoteeraus ja jälleen yksi merkki siitä, että tämä autoritaarinen, tieteenvastainen hallinto on päättänyt uhrata ihmisten hyvinvoinnin ja horjuttaa globaalia yhteistyötä, Rachel Cleetus Huolestuneiden tieteilijöiden liitosta (Union of Concerned Scientists) kertoi uutistoimisto AFP:lle.

Trump on arvostellut uusiutuvaa energiaa ja pyrkinyt sen sijaan edesauttamaan ympäristölle haitallisten fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Hän on myös avoimesti torjunut tieteellisen konsensuksen siitä, että ihmisen toiminta on johtanut maapallon lämpenemiseen, ja väittänyt ilmastotieteiden olevan huijausta.
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/trump- ... stoelimia/
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

"Ei muuta kuin ei anna periksi, huumori yllä, ja ei kun lisää tårta på tårta housuun"

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit: 6806
Lauteille: Lokakuu 2009
Aiheet: 0

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Ile »

Trumpin hallinnon touhu on kyllä jo suoranaista parodiaa siitä, kuinka pitkälle voi mennä uhmaikäpolitiikalla, jossa ensisijainen motiivi asioiden tekemiselle on halu näyttää aikuisille, että me pystytään tekemään näin eikä välitetä siitä, mitä te sanotte.
Taijin harjoittaja
kylkeenpotkija
Viestit: 1780
Lauteille: Elokuu 2011
Aiheet: 0

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Taijin harjoittaja »

Mika kirjoitti: tammi 8, 2026, 06.43 Jenkkilän Gestapo on laajentanut repertuaariaan ja tappaa nyt myös ihan valkoihoisia amerikkalaisia.

Himmler (Noem) ja Hitler (Trump) hyväksyvät tapon.
En suosittele mainitsemaan Gestapoa, Heinrichia ja Adolfia täällä.
Atticora
kylkeenpotkija
Viestit: 1684
Lauteille: Heinäkuu 2013
Aiheet: 0

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Atticora »

Miksi et suosittele? :D

Tuohon Ilen spekulaatioon nykyisen hallinnon motiiveista. Aikamoista vähättelyä? Eiköhän ne motiivit tule ilmi siitä Project 2025 -suunnitelmasta. Aika hyvässä vauhdissa jo.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 97426
Lauteille: Joulukuu 2004
Aiheet: 2836
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: Höntsäily
Sivulajit: Miksologia
Takalajit: Tanglang

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Mika »

@Taijin harjoittaja, en tiedä logiikkaasi, mutta mainitsen ihan varmasti. Muutenkaan tällainen metakeskustelu ei kuulu näihin ketjuihin vaan on sääntöjen vastaista. Mutta kiitos mielipiteestäsi, mikä se perustelu sitten vain onkaan.


Yksi Amerikan vihatuimmista miehistä eli Väänssi soittaa suutaan Tanskan suuntaan.

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011735828.html

Nämä tällaiset uutiset vain ryöppyvät ja ryöppyävät Atlantin takaa. Tuo valtio on vuodessa muuttunut niin paljon, että mitään nopeaa paluuta ei enää ole, vaikka väli- tai missä tahansa vaaleissa kävisi miten tahansa.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

"Ei muuta kuin ei anna periksi, huumori yllä, ja ei kun lisää tårta på tårta housuun"

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 97426
Lauteille: Joulukuu 2004
Aiheet: 2836
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: Höntsäily
Sivulajit: Miksologia
Takalajit: Tanglang

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Mika »

Atticora kirjoitti: tammi 8, 2026, 09.42Tuohon Ilen spekulaatioon nykyisen hallinnon motiiveista. Aikamoista vähättelyä? Eiköhän ne motiivit tule ilmi siitä Project 2025 -suunnitelmasta. Aika hyvässä vauhdissa jo.
On. Heinäkuussa 2025 kirjoitin tähän ketjuun siihen mennessä toteutuneista tavoitteista. Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Suunta on selvä ja vauhti hurja.
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

"Ei muuta kuin ei anna periksi, huumori yllä, ja ei kun lisää tårta på tårta housuun"

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit: 6806
Lauteille: Lokakuu 2009
Aiheet: 0

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Ile »

Atticora kirjoitti: tammi 8, 2026, 09.42 Miksi et suosittele? :D

Tuohon Ilen spekulaatioon nykyisen hallinnon motiiveista. Aikamoista vähättelyä? Eiköhän ne motiivit tule ilmi siitä Project 2025 -suunnitelmasta. Aika hyvässä vauhdissa jo.
No joo :) . Mielestäni nuo ovat tavallaan rinnakkaisia asioita. Trumpin peruskannatus ja toiminta perustuu mielestäni paljolti tuohon kärjistäen ilmaisemaani mentaliteettiin sekä tietenkin Trumpin ja lähipiirinsä välittömään oman edun tavoitteluun, mutta sitten siellä taustalla toki vaikuttaa näitä muita laskelmoidumpia intressejä. Tietyt piirit toki hyötyvät siitä, että maata viedään tuohon suuntaan ja Maga-hurmos on heille lottovoitto.
Kuvake
flammee
etupotkija
Viestit: 11242
Lauteille: Tammikuu 2005
Aiheet: 120
Paikkakunta: Oulu

Amerikan Yhdysvallat

Viesti flammee »

Henkilökohtaisesti epäilen* että Grönlanti on hämäystä. Sehän aloitti ne puheet just ennen Maduron noutokeikkaa, joka sitten tulikin täysin yllätyksenä, kun maailma keskittyi vauhkoamaan Grönlannista.. Ei Trump kerro sellaisista sotasuunnitelmistaan, jotka aikoo toteuttaa.

*Paksua rautalankaa - en väitä että näin on, vaan epäilen ja arvailen että näin saattaisi olla. Jos arvaus osuu oikeaan, niin olisi kovin harmi jos en olisi sitä kenellekkään kertonut. :smt003


Noin klassisesti kait se oikeus sitten aikanaan päätää onko joku murhaaja tai rikollinen. Jotkut haluaisi näköjään tuomita heti. Vaarallisen näköinen tilanne kyllä, agentteja auton ympärillä ja oven nykmisestä päätellen on ollut tarkoitus kuskia päästä puhuttamaan, ehkäpä myös pidättää hänet. Se kuskin ikkunahan oli auki, että mitä lie dialogia käyty.. Mikäs se on USA:ssa toimintapa viranomaisilla kun tällaisessa tilanteessa kuski ei avaa ovea ja pakenee paikalta? Olisi kyllä välttänyt tilanteen sillä ettei olisi vastustanut viranomaisia. Noin ampujan näkökulmasta, hän oli auton edessä kun kuski kiihdytti eteenpäin, kääntyi ja ajoi agenttien välistä vauhdilla. Potentiaalinen yliajaja, joka karkuun päästessään saattaa olla vaaraksi muille?

Tuossa videota sieltä auton etupuolelta.
– Science that can't be questioned is religion.
Kuvake
Mika
etupotkija
Viestit: 97426
Lauteille: Joulukuu 2004
Aiheet: 2836
Paikkakunta: Tampere
Etulaji: Höntsäily
Sivulajit: Miksologia
Takalajit: Tanglang

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Mika »

Tuossa toisessa aamulla linkittämässäni videossa on äänet mukana, mutta ei siitä varsinaisesti kuule, mitä osalliset juttelivat.

Ihan selvä tappo tuo on. Tuomioon en jaksa uskoa hetkeäkään. Niin toimii tuo maa nykyään.

ICE eli tämä Jenkkilän Gestapo on uudehko, vuonna 2003 perustettu pulju. Tässä Maikkarin artikkelissa kerrotaan lyhyesti sen toimivaltuuksista, ylilyönneistä ja surmaamisista.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/aid ... oa/9279176
ไม่เป็นไร
Zen, I haz it.

"Ei muuta kuin ei anna periksi, huumori yllä, ja ei kun lisää tårta på tårta housuun"

Слава Україні! 🇺🇦

Potki etuja!
Kuvake
flammee
etupotkija
Viestit: 11242
Lauteille: Tammikuu 2005
Aiheet: 120
Paikkakunta: Oulu

Amerikan Yhdysvallat

Viesti flammee »

BLM:n aktiiviaikoina medianarratiivin mukaan poliisit oli rasisteja, jotka murhaavat mustia... Nyt on vuorossa ICE, uskoo ken tahtoo. Tehokas toiminta ei tarkoita sitä etteikö heitä sitoisi samat säännöt ja valvonta kuin muitakin viranomaisia. Oikeuslaitos lienee kuitenkin se ainoa luotettava taho, jonka päätösten kautta näiden viranomaisten toimintaa voi arvioida, ei media.


Eniveis, luodinreikä oli tuulilasissa, joten ei se itsepuolustus nyt kovin kaukaa haettua ole. Sitä en väitä että tarkoituksena olisi ollut yliajo, mutta kun seisoo edessä ja kuski painaa kaasun pohjaan, niin pikanen tulkinta on varmaan että päälle on ajamassa. Melkolailla selvää on että kuski aiheutti toiminnallaan vaaraa, eikä totellut käskyjä.

ICEn viranomaiset varmasti reagoivat aika voimakkaasti myös siksi että vastapuoli (huumekartellit ja vasemmistoaktivistit) on kohdistanut iskuja heitä vastaan..
– Science that can't be questioned is religion.
Kuvake
Ile
etupotkija
Viestit: 6806
Lauteille: Lokakuu 2009
Aiheet: 0

Amerikan Yhdysvallat

Viesti Ile »

Täällä New York Timesin videoanalyysi. Aika kovalta ratkaisulta toi ampuminen näyttää.

Seuraajat

Kuvake
Aleksi T
Kuvake
AlexMachine
Anapiros
Kuvake
antsu
Kuvake
Antti
Aulis90
Kuvake
Beorn
Kuvake
Daddy
Kuvake
Dojon Jäykin
Kuvake
Fubarbarian
Hemmukka
ka1
Kuvake
Kerkko
Korpinkivi
Lasse Candé
MikkeM
Kuvake
MtJ
Kuvake
NCP
Oar
obmijoy
PetriP
Kuvake
Point
Rahanpesijä
Kuvake
Safor
Kuvake
sanppa75
siipeilijä
sinappi
Taijin harjoittaja
TeiniNinjaTyttönen
Kuvake
terssi
Kuvake
Timpa
Kuvake
Totte
YJT
yloneha