Jatkan joskus tuonnempana noista jaotteluista.
Treenailin viikonloppuna, mutta niistä drinkeistä ei yksikään ollut mikään mullistava kokemus. Vähän sellainen on rajani tässä ketjussa. Mutta tänään on taas perjantai, joten katsotaan mitä tapahtuu. Huominen vierähtää yhden kaverini häissä, joten miksologia jää tähän iltaan tältä viikonlopulta.
Puhutaanpa vähän termeistä. Oma erittäin subjektiivinen näkemykseni on se, että miksologi on henkilö, joka ymmärtää drinkkejä molekyylitasolla ja osaa luoda jotakin uutta. Siksi se, että Insta-profiilini on mixologymika, on samanlaista huumoria kuin toinen Insta-profiilini, kasvikeisari. Kyllä minä drinkkien sekoittamisen ja huonekasvien hoitamisen perusteista jotakin ymmärrän, mutta olen kaukana miksologista tai mistään hiivatin keisarista
Baarimestari on hyvä termi. Jos joku on töissä keskikaliakuppilassa vääntämässä hanaa, hän tuskin itsekään ajattelee itseään baari
mestarina. Sellainen hän silti virallisesti on. Mutta jos joku on töissä vaikka
Tiimassa, hän on kaikkien mielestä baarimestari. Ne baarimestarit kisaavat jatkuvasti ja vieläpä menestyvät. Tiima on maamme tasokkaimpia drinkkibaareja.
Ketjun alkupäätä ja sinne kirjoittaneita en muista, eikä sillä ole nyt väliä, mutta viime aikoina ketjuun kirjoittaneista
@Jorge on se, jota minä kutsuisin baarimestariksi, kotibaarimestariksi jos tarkkoja olemme, ja mehän olemme. Äijällä on kokemusta ja näkemystä. Hänen soisi kirjoittavan tähän ketjuun paljon useammin
Aion muuten lähiaikoina kokeilla Jorgen ohjeella inkiväärioluen keittämistä itse. Minäkin olen sitä mieltä, että ginger ale on lasten mautonta limpparia, ja ginger beer on sitten aikuisten juomaa. Jos itse saan päättää, join viimeisen ginger aleni muutama päivä sitten. Kumpikin on nimestään huolimatta alkoholitonta. Jorge on jakanut tuon ohjeen yhdessä pienessä, drinkkien sekoittamiseen tarkoitetussa WhatsApp-ryhmässä.
Pääsemme aasinsillan kautta ravistimiin eli kansankielellä sheikkereihin. Drinkkien rakentaminen on ihan jokaiselle tuttua: ainesosat yksinkertaisimmillaan vain kaadetaan juomalasiin. Sitten kun yhtälöön lisätään ravistin, puhutaankin jo vähän erilaisesta drinkkien sekoittelusta. Ravistimet ovat yleistyneet. Olen viimeisen vuoden sisällä nähnyt niitä ihan Cittareissa ja Prismoissa, ja kesällä yksi kaverini haki Alkosta pullon Cointreauta, ja sen mukana tuli kaupan päälle ravistin. Drinkkien tekeminen kotona on yleistynyt, ja tietotaidon määrä on selvästi noussut (ja tästä ovat myös ammattilaiset kertoneet samaa; asiakkaat tilaavat vaativampia drinkkejä ja laajemmalta skaalalta kuin aiemmin). Ihan saman ilmiön olen huomannut huonekasviharrastuksessa. Ihmiskunta kehittyy
Ravistimia on monenlaisia, mutta pääasiassa ne voidaan jakaa viiteen eri kategoriaan.
- Boston shaker
- kaksiosainen jossa pienempi osa on lasia
- Tin-on-Tin shaker
- tällä on muitakin nimiä
- tätä kutsutaan erittäin yleisesti virheellisesti Boston shakeriksi
- Kolmiosainen ravistin
- tilavuudeltaan pienempi kuin yllä mainitut
- englanniksi yleensä cobbler
- tämä on se, joka yleensä tulee mukana valmiissa baarimestarin työkalupakeissa; sain sellaisen työkalupakin ja sen mukana tällaisen ravistimen 20-vuotiaana joululahjaksi, ja taannoin löysin sen ravistimen ullakolta; nostalgiaa 
- Olen Pariisi
- tämä on kahden ensin mainitun ja kolmiosaisen yhdistelmä
- minä käytän nykyään tätä, koska saan sen parhaiten auki; ranteeni eivät ole enää täysin terveet, joten ravistimen avaamisen kanssa taisteleminen ei kiinnosta
- kurkkupurkki
- mikä tahansa vastaava suljettu astia käy ravistimesta
Se, jota drinkkien sekoittelu kiinnostaa, käyttää yhtä tai useampaa noista. Tai minulle se on se raja. Muu on juopottelua
Sekoittelusta voisi puhua paljon enemmänkin, ja tuossa Lassen lainauksessa Anu Hopia lyhyesti sivuaa aihetta.
Näillä ajatuksilla kohti viikonloppua!
