Haarniskoinnista

[Jussi Häkkinen]

Nuolen saamien läpi haarniskasta on melkoisen vaikeaa. Varmasti näitäkin on joskus tapahtunut, mutta yleisesti huonokin levy ja gambeson ovat yhdistelmänä todella vaikea rasti jousimiehelle. Rengaspaitojen ja pelkkien gambesonien kanssa on eri asia.

Kuitenkin, ritarit harvemmin olivat se tykinruoka. He olivat vaihtovälineitä ja arvokkaampia hengissä kuin kuolleina. Jalkaväki ja heidän aseistuksensa oli eri asia ja paljolti ratkaisi sen, miten aktiivinen konflikti kehittyi. Toki kaikki ratsumiehet ja haarniskoidutkaan hemmot eivät olleet ritareita.

Oikeastaan kaikenlaisille sotimistavoille on historiassa ollut perusteensa.

[Kari Aittomäki]

Olen lukenut kuvauksia tapauksista kun joku ritari on saatu erilleen muista, kuinka tapana oli massalla repiä alas satulasta, taklata ko haarniskahenkilö tonttiin ja saada siten vangiksi. Tai pahan sodan kohdasta päästä rassaamaan puukolla jostain välyksestä.

Ne piikkimäiset sotavasarat lie suunniteltukin metallin puhkomiseen?



Juu, ei menny metallilevyn läpi mutta silti.
Tuo leffa on muuten minun silmiin oikeen mukavasti kuvattua myllytystä, eipä juuri kivestäisi osallistua tollasiin bileisiin.
Kauniskin, kurotelmana.

Muuten, Andy taannoin väitti että katapulteilla ei muureja murrettu vaan pommitettiin heillä elävää massaa.
Varmaan enimmin, mutta juuri tuossa 1187 Jerusalemin piirityksessä muuri murrettiin projektiileilla.
Nih.

[Jussi Häkkinen]

Juu, sotavasarat ja muut lommon- tai reiäntekoaseet on nimenomaan tehty siihen, että saadaan säilykepurkki ja sisusta pilalle. Lähirähinässä todella tökittiin rakoihin ja välyksiin. Miekat kehittyivät halfswordingia (eli terästä kiinni pitämistä) suosivaan suuntaan ja esim. väistissä ja kahvannupissa saattoi olla piikkejä tai kulmia nuijamaisen käytön helpottamiseksi.

Sotavasaroiden piikit ja särmätyt lyöntipinnat olivat sitäkin varten, ettei lyönti kimmahtaisi pois liukkaasta metallista vaan purisi kiinni ja veisi lyöntivoiman levyyn. Esim. nivelalueilla muodonmuutos voi poistaa raajan käytön pelistä tai ainakin vähentää liikealuetta - kun ei käänny, ei käänny. Sisällä olevaa hikistä aateliskälmiä sapettaa tosissaan kun kallis haarniska onkin peltinen pakkopaita ja antagonisti istuu rinnan päällä etsien tikarilla näppärää reikää silmikon raosta tai kainalokuopasta...

[Timpa]

Rintakehä on ihmisen suurin maalialue, joten siihen se paksuin pelti tietysti kannatti ympätä. Mutta varmaan kokemus on opettanut että jos mahdollista, kannattaa tähdätä raajoihin.

Sotavasaraan saa kovan läpäisyvoiman pistemäiseen kärkeen. Sille omalle kokeilulleni esim. romaani tai puhelinluettelo oli kevyttä kauraa.

[Kari Aittomäki]

Ihmismaalin keskikohtaan sähtääminen lie ampuamistapahtuman hahmotus?
Olen siinä käsityksessä että keihäsmetsän kohdistuksessakin se terä koettiin suunnata kurkun alueelle?
Niin minä tekisin.

Lähimylläkässä kokematon rätkinee jonnekin pään alueelle kai, kokenut sotaveikkonen varmaan malttaa hakea maalit sieltä mistä löytyy.
Kova mälli pään/niskan alueelle tehnee vaikutuksen, kyllähän se impakti puree panssarinkin läpi kai?

Siitäkin voinee spekuleerata kuinka iso osa sotajoukuista oli hurmejuoman perässä ja kuinka moni vaan heilu mukana ja teki minkä piti vaan ei juuri enempää.
Sillä kuinkahan moni vangiksi jääneistä raskashaalarisista vaan väsähti ja jäi pötköttelemään, joko vangitsemista odottaen tai joopa livahtamiskulmaa väijyen.

[Timpa]

Kun kovakuntoinen heepo riehuu aikansa taistelukentällä peltipuvussa, hän jossain vaiheessa väsähtää ja asettuu samalle viivalle heikkokuntoisemman kevyesti aseistetun tyypin kanssa. Tällöin se huonompi taistelija voi nujertaa sen paremman.

[Ars Dimicatio]

Olen siinä käsityksessä että keihäsmetsän kohdistuksessakin se terä koettiin suunnata kurkun alueelle?
Niin minä tekisin.

Tämä riippunee hiukan aikakaudesta, aseista ja käytössä olevista haarniskoista. 1300-1400 luvun vaihteen molemmin puolin läntisen euroopan alueella käytetyissä haarniskoissa heikoimmat paikat olivat kurkku (lähinnä alhaalta ylös pistolla, jolla päästään ketjuhupun tai kaulasuojuoksen alle), kasvot (jos visiiri oli ylhäällä, voidaan käsin kammeta ylös tai jos visiirin aukot ovat riittävän leveät terän sovittelemiseen), kainalo (jota on tyypillisesti mahdoton suojata täysin) ja reiden sisäpuoli, sekä nivuset (jotka piti jättää ilman terässuojausta ratsastamisen mahdollistamiseksi). Taisteluhanskojen kämmenpuolella ei myöskään ollut yleensä nahkaa kummempaa, joten tuikkaus käteen kyllä vaikutti naapurin taistelukykyyn. Tämä siis yleisesti ottaen.

Tarkempi ajankohta vaikuttaa monella tavoin. 1300-luvun puolella vielä osa rintalevyistä oli sen verran pehmeämpää materiaalia, että keihäällä pystyi (ainakin teoriassa) pistämään siitä vielä läpi jos sattui sopivaan kohtaan mistä terä ei luistanut sivuun ja sai pistoon koko oman painon ja momentin taakse. Visiirin lukko taas yleistyi vasta 1400-luvun puolella, joten sitä ennen pikku keihäspainissa oli mahdollisuus todellakin repiä kaverin visiiri ylös ja pistää kasvoihin. 1400-luvulla pidemmälle mentäessä aikaisemmat ketjuhuput ja kaulasuojukset korvasi teräslevy bevor, joka oli kiinnitetty rintalevyyn ja josta ei päässyt pistämään ali. Kypärien visiirien aukot oli myös muotoiltu entistä paremmin estämään pistoja. Tehokkaiksi maaleiksi jäivät vain kämmenet, reidet, nivuset ja kainalot.

Siitäkin voinee spekuleerata kuinka iso osa sotajoukuista oli hurmejuoman perässä ja kuinka moni vaan heilu mukana ja teki minkä piti vaan ei juuri enempää.

Joskus oli myös hyvinkin tuottoisaa toimintaa ottaa vankeja, jolloin taas painitaidot ja vähemmän verenhimoinen nujuaminen pääsivät oikeuksiinsa. Vankien ottaminen ja lunastaminen lunnaita vastaan oli sen verran tärkeä osa 1300-1400-luvun taistelukenttiä ja armeijoiden rahoitusta, että se vaikutti ihan merkittävästi käytettäviin taktiikoihin. Moni on kuullut pitkäsjousimiehistä Agincourtin taistelussa, mutta harvempi tietää, että ranskalaisten suurimmat tappiot eivät aiheutuneet siitä, että pitkäjousilla olisi tapettu valtavasti ratsuväkeä. Taistelun alkuvaiheessa pitkäjousien nuolisade keskeytti ratsuväen rynnäköt ja sai ratsuväen jalkautumaan. Seuranneessa lähitaistelussa suurin osa tästä jalkautuneesta ratsuväestä joutui englantilaisten vangiksi. Suuret tappiot aiheutuivat siitä, että ranskalaisten reservien saapuessa kentälle kuningas Henry pelkäsi armeijansa jäävän toisen hyökkäysaallon janlkoihin ja antoi käskyn teloittaa kaikki vangitut ranskalaiset.

[Antti]

Olen siinä käsityksessä että keihäsmetsän kohdistuksessakin se terä koettiin suunnata kurkun alueelle?
Niin minä tekisin.

Keihäsmetsien taistelutekniikasta on hankala sanoa, mutta Fioren 1400-luvun alussa käyttämissä kuvissa keihäällä pistetään vastustajan naamaan, Pietro Monte ohjeistaa 1500-luvun taitteessa tähtäämään sekä rintaan että naamaan, ja Joachim Meyerin kirjan (1570) lopussa olevissa ohjeissa piikin taistelukenttäkäyttöön maaliksi määritetään naama. Myöhemmin Gheynin kuvituksissa (1607) piikkiä pidetään tanassa jalkaväkeä vastaan vaakatasossa suunnilleen olkapäiden tasalla.

[saarikko]

... 1400-luvulla pidemmälle mentäessä aikaisemmat ketjuhuput ja kaulasuojukset korvasi teräslevy bevor, joka oli kiinnitetty rintalevyyn ja josta ei päässyt pistämään ali...

Anteeksi lainauksen kökköisyys. Mutta kun en tiedä haarniskoista paljoakaan, onko tuo bevor esi-isä päivystäjän banaanille?

[Timpa]

Katselin näyttelyssä myös rengashaarniskoja (videolla vilahtaakin), ja on niissä ollut julmettu nyplääminen. Kun kaikki on silloin tehty käsityönä.

[Kari Aittomäki]

Myöhemmin Gheynin kuvituksissa (1607) piikkiä pidetään tanassa jalkaväkeä vastaan vaakatasossa suunnilleen olkapäiden tasalla.

Juu, minä olen haaveissain ajatellut että juuri tuo de Gheyn kuvaama, hyvin elävä keihäänkäyttö ois sellasta kuin itse hamuaisin.
Se kainaloontuettu pysäytyspiikki kun lie aika passiivinen, tuo vaakatason ote ois kai paljon parempi, pystyis sivuliikkeillä kojauttaan tilaa omalle terälle ja ikävän lähelle tunkeviä keihäänkärkiä suusta vähä kauemmas.

Se oli kai espanjalaisten tyyli, terciot hallitsi sotakenttiä sillä toistasataa vuotta.
Taino siis, kysehän oli joustavasta tulenannosta ja miekkojen aktiivikäytöstä, keihäsmetsän eläväisyyden lisäksi.

[Antti]

Kainaloon on tuettu kai lähinnä peitsi ratsain. Käsitykseni on, että tuo Gheynin ote on helpommin opetettava tukeva ote, jota jaksaa ylläpitää jonkin aikaa (vasen kyynärpää tuettu kehoa vasten ja piikki ikään kuin lepää sen päällä, oikean käden puolestaan levätessä piikin perän päällä).

onko tuo bevor esi-isä päivystäjän banaanille?

Tuo "ruokalappu" (bavière) taitaa olla lähinnä leukaa suojaavan osan nimitys, mutta päivystäjän kilpi pohjautuu kyllä kaulurimaisen kaulakilven alaosaan. (Puolustusvoimien käytössä oleva päivystäjän kilpi perustuu Ruotsin vallan aikaisiin esikuviin ja on tullut käyttöön 1949.)

[Kari Aittomäki]

Kyllä kai sen puskemistilanteen vanhetessa se keihäs hakeutui kainaloon tukea hakemaan?
Asiasta mitään tietämättömänä mutta tapahtumaa kuvitellen.

[saarikko]

onko tuo bevor esi-isä päivystäjän banaanille?

Tuo "ruokalappu" (bavière) taitaa olla lähinnä leukaa suojaavan osan nimitys, mutta päivystäjän kilpi pohjautuu kyllä kaulurimaisen kaulakilven alaosaan. (Puolustusvoimien käytössä oleva päivystäjän kilpi perustuu Ruotsin vallan aikaisiin esikuviin ja on tullut käyttöön 1949.)

Löytyhän se. "A gorget /ˈɡɔːrdʒɪt/, from the French gorge meaning throat, was a band of linen wrapped around a woman's neck and head in the medieval period or the lower part of a simple chaperon hood.[2][3]"
ja linkki tuonne https://en.wikipedia.org/wiki/Gorget. Taitaa olla hieman muutakin perinnettä kuin ruotsalainen.

[Antti]

Juu, ei tietenkään ole vain ruotsalainen, mutta puhehan oli meikäläisestä päivystäjän kilvestä.

Tuossa lainauksessa ei puhuta haarniskan osasta vaan jostain naisten vaatteesta?