Watchmen tuli taas katsottua, koska se sarja alkaa HBO:lta. Availin aiheesta vähän keskustelua sarjaketjussa, joten jos joku on katsellut sarjaa, niin olisi siellä kiva lueskella.
Mutta nyt leffasta...
Vieläkin pätkä toimii, vaikka olen nähnyt sen varmaan yli viisi kertaa. Vissiin kerran jonkin vähän pidemmän version. Mulla taitaa olla molemmat versiot, mutta nyt katseltiin HBO Nordicilta, mistä myös leffa löytyy.
Tämä on niitä leffoja, joita voi katsoa moneen kertaan. En tiedä mikä se tekijä minulle on, mikä tekee joistain leffoista tällaisia ja toisista ei. Mutta esimerkkejä tällaisista leffoista on Watchmen, Chinatown ja Inglorious Basterds.
Ehkäpä se on riittävän rikas tarina, joka tuntuu syvältä... Syvemmältä kuin mitä näkee?
Tästä pointista kuvataiteen muodossa...
Aikoinaan huomasin pitäväni tietynlaisista kuvista missä näkyy vettä, koska ne ruokkivat uteliaisuuttani. Hokasin mikä se tekijä on. Pitää piilottaa mielenkiintoisia osia. Alla oleva mutkan ulkokaari vasemmalla on piilotettu. Mitäköhän hemmettiä siellä on? Vene? Hienoin ranta missään? Vai mitä? Ja taas keskustasta hieman alaoikealle, piiloutuu salaisuuksien salaisuus.
Tällaista taulua voi tuijottaa tunteja. Vaikka en noin muuten kyllä ihan tykkää, mutta tämä pointti on tärkeä.
BTW, googlasin "painting river", koska arvasin löytäväni mitä haluan helposti. Oli muuten harvinaisen helppoa, eli kikka on yleinen.
Joka tapauksessa hyvä leffa elää täysillä kun se on käynnissä ja jatkaa elämistään sen jälkeen. Chinatown on tässä oikein mestariteosten mestariteos. Tekisi melkein mieli mennä mestoille selvittämään asian taustoja itse. Se tarina herää ihan käsittämättömällä tavalla henkiin ja tekee näin kerta toisensa jälkeen. Inglorious Basterds tekee tämän Tarantinon pätkille tyypillisin keinoin, että ei siitä sen enempää.
Mutta Watchmen tekee tämän todella mielenkiintoisella tavalla. En ole koskaan aiemmin edes miettinyt miten leffa on rakennettu, mutta nyt katselin vähän sitäkin puolta. Kun The Comedian haudataan, tuntee katsoja jo pari hahmoa pinnallisesti ja hautajaisten yhteydessä Comedianin hahmo avataan suhteessa muutamaan hahmoon. Ja tässä tulee myös näitä esiteltyä. Ja vastaavalla tavalla todella iso osa koko leffasta menee hahmojen esittelyyn ikäänkuin menneessä ajassa, joka on sitä näiden hahmojen Oikeaa Aikaa.
Jos jokin viesti menee leffoissa perille, on se kaikenlainen entisten aikojen hehkuttaminen ja se että sitten lopulta tehdään vielä kerran kuten ennen vanhaan. Se laittaa jonkin tarinan kuuntelumoodin päälle. Tästä tietty löytyy vahvaa yhtymäkohtaa Chinatowniinkin. Aika hemmetin vahvaa.
Watchmen hyödyntää tätä ja todellakin antaa katsojalle kokemuksen siitä että on jotakin enemmän. Pätkään myös sopii sellainen musiikin käyttö kuin siinä on. Se vie katsojan matkalle leffan maailmaan.
Ja leffan maailmassa pyöritellään hyvää ja pahaa sellaisilla tavoilla, että voi tunnistaa näkemyksiä joita muut ihmiset omaavat (kuten vaikkapa Koomikon kyynisyys tai Rorschachin periaatteellisuus) ja universaaleja pohdintoja muutenkin tähän tematiikkaan liittyen.
Kyllä tämä on selkeät viisi tähteä vieläkin ja voin katsella vaikka vuoden päästä uudestaan.
Mimmini ei sen sijaan tykännyt yhtään. Hänelle esim pohdinnat hyvästä ja pahasta olivat itsestäänselvää settiä ja leffa ei antanut tuossa suhteessa mitään. Ja oli liian väkivaltainenkin. Höh.
