Maapallomme

[Mika]

Näinhän se tietty menee, mutta on silti jotenkin sääli, että Yhdysvallat on erityisesti nyt Bushin kaudella alkaneet romuttaa toisen maaailmansodan jälkeen luotuja järjestelyjä. Monet näistä sopimuksistahan tehtiin juuri totaalisodan läksy mielessä ja vaikka maailma onkin tietty noista ajoista muuttunut, ei niitä pitäisi ihan noin vain purkaa. Varsinkaan jenkkien, ikävä kyllä maailmanyhteisö on kuitenkin aika riippuvainen ameriikan poikain ja tytärten tuesta.
Pelkonahan tässä on se, että maaailma kaikesta globalisaatiosta huolimatta jakaantuu yhä voimakkaammin vain omista eduistaan huolehtiviin valtioihin tai valtioiden ryhmiin. Se taas tietää aika ikäviä aikoja esmierkiksi maailman köyhille ihmisille, pienille valtioille, luonnolle jne.

Näinhän se on, mutta ei liene ihmiseläimelle kuitenkaan mitään uutta, päinvastoin. Vastavuoroinen altruismikin perustuu kuitenkin itsekkyydelle, niin näennäisen ristiriitaista kuin se onkin.

Jos toisten etujen ajaminen selvästi vähentää omia etuja, on tässä evolutiivinen ristiriita, varsinkin jos ristiriita vaikuttaa omiin resursseihin oman DNA:n (jälkikasvun) suhteen. En halua kuulostaa kyyniseltä, ja minut tuntevat tietävät minun olevan humanisti, mutta haluan olla myös realistinen.

Joku väitti että suurin syy kaikille ongelmille tällä hetkellä on ylikansoittuminen. Ja mitä enemmän kehitysmaihin lykätään rahaa, sen paremmin he pystyvät lisääntymään ongelmat kasvavat.

Vaikeita kysymyksiä...

[Keiju]

Linkola on osannut pukea tuon kaiken osuvasti sanoiksi:
" Suurin uhka elämälle on liika elämä"!

[KungFuMiäs]

Itse asiassa se rahan lykkääminen kehitysmaihin juuri estää sitä ylikansoittumista, se on ihan todettu fakta että kun elintaso nousee niin syntyvyys vähenee. Ihmiset tekee töitä yhtiöille tehtaissa jne. missä heillä ei ole aikaa hoitaa lapsia (erityisesti kun ei ole mitään äitiysloma etuja sun muuta), eikä maatilalla missä tarvitaan niin paljon kersoja kun mahdollista kantamaan riisiä.

[Kikudo]

ei se raha siälä mitään elintasoa nosta, pysyvät vain paremmin hengissä.

[KungFuMiäs]

Noo miten sä selität esim. kiinassa niin kännyköiden myynti ohittaa pian USAn (vai oliko se jo ohittanu). Se on välttämätön tosiasia että Aasiassa nousee nyt elintaso rajua vauhtia ja maailman ns. "rikkaudet" tulee jakautumaan hieman eri tavalla 50 vuoden päästä, kiinalaiset on jo alkanu ahmimaan ittellensä Amerikkalaisia, Saksalaisia ja vaikka minkä maalaisia yhtiöitä, viimeks tais mennä iso osa IBMää kiinalaisille. Ne tekee samaa mitä Japanilaiset, paitsi että se tulee tapahtumaan paljon isommassa skaalassa.

[Kikudo]

joo mut en tässä nyt kiinaa tarkottanutkaan vaan esim. sudan ja somalia. lisää rahaa noissa maissa tarkottaa lisää hengissä pysyviä lapsia. karmeetahan se olis olla antamatta sitä rahaa, emmä sitä tarkota mut että rahalla toi ongelma ei noista maista poistu, niin paljoo sitä rahaa ei sinne saada. ja niitten ongelma on meidän kaikkien ongelma.

[Tapani]

joo mut en tässä nyt kiinaa tarkottanutkaan vaan esim. sudan ja somalia. lisää rahaa noissa maissa tarkottaa lisää hengissä pysyviä lapsia. karmeetahan se olis olla antamatta sitä rahaa, emmä sitä tarkota mut että rahalla toi ongelma ei noista maista poistu, niin paljoo sitä rahaa ei sinne saada. ja niitten ongelma on meidän kaikkien ongelma.

Kehitysmaita on erilaisia, ihan niinkuin ei-kehitysmaitakin. Sudan on sieltä toisesta ääripäästä, Kiina toisesta. KungFuMiäs on oikeassa siinä, että kehitysavulla on onnistuessaan syntyvyyttä vähentävä vaikutus, vaikkei se tietty heti näykään. Kaikkein parasta kehitysapuahan on kouluttaa paikallisia naisia(siellä missä nyt koulutuksesta voidaan puhua), sillä se vaikuttaa kait erittäin moneen asiaan positiivisesti.

Vielä tuohon Mikan kommenttiin minun kommentistani. Toisen maailmansodan jälkeenhän luotiin järjestelmä länsimaiden keskuudessa, jolla pyrittiin takaamaan, ettei samanlainen sota toistu. Ongelmaksi muodostui, että sodan voittaneet länsivallat eivät ottaneet esimerkiksi juuri Aasian, Lähi-Idän ja Afrikan valtioita mukaan uutta järjestelmää luomaan. Idea oli kuitenkin ainakin mun silmissä hyvä ja mukautumalla kansanyhteisöstä olisi voinut tulla todellakin toimivaa järjestelmä. Jenkkien viime aikojen toimet on kuitenkin käytännössä tuhonneet toivon järjestelmän toimivuudesta, ainakin minun mielestäni.
Tässä on kyse samasta kun lasten hiekkalaatikkotappelemisessa. Pieni lapsi ei ole vielä tajunnut, että on myös lapsen itsensä etu, että hiekkalaatikolla ei riidellä. Lapsen kannattaa esimerkiksi antaa haluamansa lapio sitä vaativalle toiselle lapselle, vaikka se johtaakin omaan tappioon. Mikäli lapiota ei anna, tulee riita, jolloin lapiota ei käytä kukaan. Jos lapion antaa, sitä käytetään ja lapselle avautuu mahdollisuuksia hyödyntää lapion käyttöä ja muita leluja. Tätä ihmiset eivät tunnu tajuavan yksityiselämässään sen enempää kuin yhteisöt tai valtiot suhteissaan. Ja ei tämä tietysti aina ihan näin yksinkertaista ole, mutta perusperiaate kai toimii.

Tapani

[Mika]

Kehitysmaita on erilaisia, ihan niinkuin ei-kehitysmaitakin. Sudan on sieltä toisesta ääripäästä, Kiina toisesta. KungFuMiäs on oikeassa siinä, että kehitysavulla on onnistuessaan syntyvyyttä vähentävä vaikutus, vaikkei se tietty heti näykään. Kaikkein parasta kehitysapuahan on kouluttaa paikallisia naisia(siellä missä nyt koulutuksesta voidaan puhua), sillä se vaikuttaa kait erittäin moneen asiaan positiivisesti.

Monet Afrikan maista ovat niin pahassa jamassa, että mistään varsinaisesti kehityksestä heidän kohdallaan ei todellakaan voida puhua - valitettavasti. Ja tietenkin olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että kehitysapua tulisi jatkaa ja sen määrää vielä lisätä. Mutta mikään pysyvä ratkaisu se ei ole. On itsepetosta kuvitella, että rahaa syytämällä he yhtäkkiä sivistyvät. Pelkästään sisäinen korruptio ja sisällisodat pitävät vielä pitkän aikaa huolta siitä, ettei mitään mullistavaa kehitystä nähdä. Voi, kuinka toivonkaan olevani väärässä...

Tässä on kyse samasta kun lasten hiekkalaatikkotappelemisessa. Pieni lapsi ei ole vielä tajunnut, että on myös lapsen itsensä etu, että hiekkalaatikolla ei riidellä. Lapsen kannattaa esimerkiksi antaa haluamansa lapio sitä vaativalle toiselle lapselle, vaikka se johtaakin omaan tappioon. Mikäli lapiota ei anna, tulee riita, jolloin lapiota ei käytä kukaan. Jos lapion antaa, sitä käytetään ja lapselle avautuu mahdollisuuksia hyödyntää lapion käyttöä ja muita leluja. Tätä ihmiset eivät tunnu tajuavan yksityiselämässään sen enempää kuin yhteisöt tai valtiot suhteissaan. Ja ei tämä tietysti aina ihan näin yksinkertaista ole, mutta perusperiaate kai toimii.

Hmm..."omaan tappioon", tuossa näen heti ongelman, ihmisluonteen vastaista...."Mikäli lapiota ei anna, tulee riita, jolloin lapiota ei käytä kukaan", käyttäähän, se vahvin käyttää sitä lapiota. Ja niitä muita leluja saa käyttöönsä muillakin tavoilla, esim. ottamalla tai kiristämällä. Näin maailmanpolitiikka toimii, joskin mukana on myöskin sitä altruismia. Mutta altruismikin on yleensä sitä vastavuoroista sorttia.

Myönnän etten enää ole idealisti vaan realisti (tarpeeksi usein kun huomaa olevansa väärässä, noin voi käydä). Olen silti optimisti, mutta optimismini rajat ovat muuttuneet.

[Mika]

Järjen ääni - Pentti Linkolan paikka maailmassa (Elonkehä 8/2002)
J.K. Niemelä

Kirjoituksen taustaa:
Pentti Linkola julkaisi Elonkehän vuoden 2002 ensimmäisessä numerossa
erittäin kovasanaisen Syväekologin aapisen, kolmantena osana
artikkelisarjassa Ihmisen paikka maailmassa, jossa eri henkilöt
vuorollaan
pohtivat ihmisen suhdetta luontoon. Lehden keskiaukeamalla olleessa
Aapisessa Linkola esitti ensin filosofisen ajattelun alkeiskurssin ja
siihen
liittyvän elämänrakkauden etiikan, joka oli merkitty ensimmäiseksi
luvuksi,
ja joka sijoittui aukeaman vasempaan laitaan. Oikealla laidalla
olleessa
toisessa luvussa hän sitten mm. julisti demokratian olevan kuoleman
uskonto,
ylisti yhteiskunnallista epäjärjestystä ja kaaosta koska se muka
hidastaa
talouskasvua, ja huipensi sen jälkeen tarkastelunsa seuraavaan
kappaleeseen:

"On väkivalloin kevennettävä lamuttavaa ihmisvaippaa planeetan elävän
kerroksen pinnalla, puhkottava hengitysaukkoja tähän peittoon,
amputoitava
ihmisen raskas ekologinen jalanjälki. On väkivalloin murskattava
kerskakulutuksen muotoja, väkivalloin puututtava lajin syntyvyyteen,
väkivalloin vähennettävä jo syntyneiden määrää - keinolla millä
hyvänsä."

Linkolan todellisuudentajua kuvaa hyvin se, että hän oli lähettänyt
Aapis-numeron tuttavalleen Leena Krohnille, joka on tunnettu kirjailija
ja
täyspasifisti. Krohnin vastine ilmestyi numerossa 7, ja siinä hän
kertoi
olleensa Aapisesta syvästi järkyttynyt, ja että Linkola oli
saatekirjeessään
maininnut, että Aapista tulisi pitää hänen testamenttinaan
jälkipolville.
Krohn veti asiasta omat johtopäätöksensä ja päätti vastineensa
murjaisemalla, että Pentti Linkola on hänelle vastedes kuollut mies.
Ammattikirjailijan retorisella finessillä Krohn oli kirjoittanut
vastineensa
yksikön toiseen persoonaan, ikään kuin suoraan Linkolalle.
Numeroissa 5 ja 6 ­ pitkässä kaksiosaisessa keskiaukeamajutussa
otsikolla
Nokialandiasta Linkolandiaan - uljas uusi yhteiskunta? ­ olimme yhdessä
ystäväni Pasi Paunun kanssa keskustelleet nyky-Suomesta ja
ympäristöpolitiikasta, kritisoineet uusliberalistista Nokia-kulttia ja
tarkastelleet ironisesti hallituksen ajamaa, fakki-idiotismiin johtavaa
koulutusputkipolitiikkaa sekä puolueiden eduskuntavaaliehdokkaille
asettamia
kriteerejä. Samassa yhteydessä kumosimme myös jonkin verran Linkolan
Aapisen
oppeja. Krohnin vastine sai kuitenkin minut tarttumaan vielä kerran
kynään.
Syväekologin aapinen on sittemmin julkaistu Linkolan kirjassa Voisiko
elämä
voittaa (Tammi 2004).

1. Linkolan umpikuja

Kirjailija Leena Krohnin kirjoitus Elonkehässä nro 7 osoittaa selkeästi
sen,
mihin olen jo aikaisemmissa kirjoituksissani viitannut. Krohnin reaktio
todistaa väitteeni, jonka mukaan Pentti Linkolan äärimmäisen kova linja
väistämättä kääntyy syväekologiaa ja yleensäkin koko luonnonsuojelua
vastaan. Sivistynyt ihminen ei Linkolan oppeihin voi yhtyä. Siten myös
syväekologian perusajatus, elämänsuojelu, jää älymystön parissa lähinnä
epäolennaiseksi sivuseikaksi. Tämä on tietenkin hirvittävä vääryys.
Linkolan olisikin viimeistään nyt aika katsoa peiliin ja kysyä
itseltään,
palveleeko hän luomakunnan etua parhaiten sillä, että joka kerta kun
hän
suunsa avaa, sivistyneistömme kavahtaa kauhusta. Tässä ei auta
kovapintaisena poseeraaminen, eikä pasifismin leimaaminen "rauhassa ja
rakkaudessa lillumiseksi". Täydellinen umpikuja on tosiasia. Nyt pitää
kääntyä ympäri ja palata takaisin.
Olen pohtinut ja elänyt itsessäni luonnonsuojelun eettisiä
ristiriitoja
herkeämättä siitä asti, kun Linkolan Johdatuksen 1990-luvun ajatteluun
aikoinani luin. Näitä ahdistuneisuuden sävyttämiä ajatuskulkuja
tietenkin
kiihdyttivät syyskuun terrori-iskut ja niitä avoimesti ylistänyt
Linkolan
pääkirjoitus. Syväekologin aapisen oikea puoli (toiveet ja käytäntö)
oli
viimeinen naula arkkuun.
On tietenkin selvää, että pelkillä pohdinnoilla ei maailmaa
pelasteta.
Jotakin pitää myös tehdä. On kuitenkin eettisesti toivoton tehtävä
yrittää
perustella Linkolan ehdottamia toimia. Tämänkertaisella
kirjoituksellani on
siis oikeastaan vain yksi tarkoitus: haluan kannustaa Linkolaa
korjaamaan
ajattelunsa virheitä ja ristiriitaisuuksia. Vanha viisaus pätee
Linkolankin
kohdalla: kukaan ei ole täydellinen.
Joitakin seuraavassa esiintulevia ajatuksia käsiteltiin jo Elonkehän
nro 6
sivuilla olleen Paunu-keskustelun yhteydessä. Tässä voin vielä
tarkentaa
niitä. Joitakin osa-alueita jätän kokonaan pois, koska tila ei millään
riitä. Pitäisiköhän Elonkehän sivumäärää lisätä?

2. Filosofian, tieteen ja uskonnon historiaa jokamiehelle

Linkola opettaa aapisensa alussa filosofiaa jokamiehelle. Hänen
mukaansa
ajattelu on karsimista.Tämä pitää osittain paikkansa. Linkola
uskottelee
myös olevansa tieteellinen. Tämä ei pidä paikkaansa.
Linkolan filosofia muistuttaa keskiajan aristoteelista skolastiikkaa,
jonka mukaan tietäminen on mielen tila: ajattelemalla hankittu oikea
tieto
on ikuisesti muuttumattomana ajattelijan mielessä. Tämä tieteen malli
säilyi
Suomessakin protestanttisten teologien ylläpitämänä virallisena
tieto-käsityksenä aina 1600-luvun lopulle. Sen syrjäytti vähitellen
uusi
käsitys, jonka mukaan tieto on prosessi. Nykyään tieteessä onkin
käytössä
ns. fallibilismi, jonka mukaan totuutta ei voida koskaan saavuttaa,
sitä
voidaan vain lähestyä. Virheellisiä oletuksia voidaan siten tarkistaa
ja
korjata sitä mukaa kun tieto asioista syvenee. Tiede on siis oikeastaan
eräänlainen ad hoc -uskomusten korjausjärjestelmä. Absoluuttista
totuutta ei
tieteessä tunneta, vaikkakin siihen käytännössä varsin usein päädytään.
Esimerkiksi kukaan järkevä ihminen ei enää kyseenalaista sitä
tosiasiaa,
että maa kiertää aurinkoa.
Linkola syyllistyy myös aitohegeliläiseen teleologiaan: lajit
toteuttavat
luonnon "objektiivisen hengen" suunnitelmaa, ts. kehitystä kohti
täydellistä
ja monimuotoista maailmaa, josta Linkola viisaana filosofina on tullut
tietoiseksi. Näin maailmanhistoria tavallaan kulminoituu Linkolan
ajattelussa. Useinhan suuret filosofit haluavat juuri oman filosofiansa
olevan lopullinen totuus ­ asiassa kuin asiassa. Tätä kiusausta on
kieltämättä vaikea välttää.
Lisäksi on huomautettava, että vaikka Linkola uskottelee itselleen
olevansa pessimisti, on hän tosiasiassa pesunkestävä hegeliläinen
kehitysoptimisti. Evoluutiohan on suomeksi kehitys. Linkola on siis
myös
idealisti, metafyysikko ja teologi cum grano salis. Hegelin esikuvaa
seuraten Linkola päätyy myös ikään kuin luonnollisesti näkemykseen,
jonka
mukaan yksilöllä ei evoluution suuressa kertomuksessa ole mitään
merkitystä.
Tässä yhteydessä hän toteuttaa Friedrich Nietzschen ajatuksen, jonka
mukaan
filosofin korkein velvollisuus on asettua "hyvän ja pahan tuolle
puolen". Ei
siis ihme, että Linkola puheissaan ilmoittaa ihailevansa Saksan
kunniakasta
sivistysperinnettä ­ hänhän liittyy siihen saumattomasti.
Myös kielteisessä suhtautumisessaan häntä kritisoivaan
mielipidekirjoitteluun ­ esimerkiksi Elonkehässä ­ Linkola on
äärimmäisen
epätieteellinen. Tieteessä on näet oltava valmis asettamaan omat
teoriat
julkisen arvostelun alaiseksi ja testattaviksi. Tiede on avointa,
demokraattista ja keskustelevaa. Mikäli se ei ole, se ei ole tiedettä.
Tässä suhteessa Linkola muistuttaa enemmänkin Jeesusta: hänkin haluaa
opetuslapsia, jotka kirjoittavat hänen omaa evankeliumiaan. Tosin termi
¹ilosanoma¹ ei Linkolan tapauksessa ole niitä kaikkein osuvimpia. Eikä
hän
halua uhrata itseään syntisen ihmiskunnan puolesta. Päinvastoin.
Linkola kuvittelee, että hänellä on "Isä Jumala Evoluution" antama
valtuutus päättää, kenellä on oikeus elää ja kenellä ei, ikään kuin hän
itse
ei olisi maailmassa lainkaan mukana. Hän kehtaa jopa väittää, että
"syväekologi on aina muun argumentoinnin yläpuolella." Tämä on
kestämätön
asenne.
Linkolankin paikka on maailmassa, ei sen ylä- eikä alapuolella.
Arvokysymyksiin ei ole olemassa mitään evoluutiobiologian tai ekologian
suomaa objektiivista, ylivertaista näkökulmaa. Syväekologiakin on
kiusallisen väistämättömästi inhimillinen, ihmiskeskeinen näkökulma.
Tällaisena se on kuitenkin eettisesti esimerkillinen. Tämä tarkoittaa
viime
kädessä tietenkin sitä, että ollakseen uskottava, on syväekologin
oltava
pasifisti. Tämä on ainoa johdonmukainen tapa osoittaa olevansa
elämänsuojelija. Ihmiset eivät ota vakavasti henkilöä, joka toisaalla
väittää rakastavansa eläviä olentoja, ja toisaalla kehottaa murhaamaan
näitä. Selitys, jonka mukaan ihminen ei kuulu luontoon, ei kelpaa.
Ihminen
on evoluution tuote, moraaleineen ja moraalittomuuksineen. Tosiasiat
pitää
hyväksyä.
Linkola on samassa tilanteessa kuin raamatun Aabraham, joka jumalan
käskystä suostuu uhraamaan poikansa Iisakin. Jumalan tahto (evoluutio,
luonnon monimuotoisuus) ylittää ihmisrakkauden asettamat velvoitteet.
Tällaisen musertavan auktoriteetin taakka on Linkolankin vantterilla
harteilla ilmeisen raskas kantaa.
Raamatun tarinassa jumala kuitenkin viime hetkellä pelastaa Iisakin.
Aabraham on juuri tappamaisillaan poikansa, kun jumala viheltää pelin
poikki. Aabraham on jo todistanut jumalalle uskonsa
järkähtämättömyyden.
Linkola voisi ottaa tästä kertomuksesta oppia.

3. Nihilistit ja pasifistit ruotuväessä

Linkola huomauttaa, miten "silloin kun elämän tuhoutuminen on
kouriintuntuvasti käsillä, jokainen nihilistikin palaa ruotuun."
Samassa
yhteydessä hän toteaa, että "elämän jatkuminen on jokaisen
luontokappaleen,
myös jokaisen ihmisyksilön, järkähtämätön perusasettamus."
Tässä kohtaa piilee Linkolan syllogismin ratkaiseva heikkous. Tämän
premissin sisältämän epäloogisuuden mukana koko rakennelma romahtaa,
sen
ohella että sen perusajatus on virheellinen. Elämän jatkuminen ei
suinkaan
ole jokaisen yksilön järkähtämätön perusasettamus. Esimerkiksi lohet
kuolevat lisäännyttyään, hämähäkkikoiraat tulevat usein paritellessaan
naaraan taholta syödyksi, pistiäisyksilöt, kuten mehiläiset ja
muurahaiset,
uhrautuvat pesän puolesta jne. Tältä pohjalta ei arvoja siis kannata
yrittää
oikeuttaa. Silti, surkuhupaisalla tavalla, Linkolan premissin looginen
virhe
on juuri yksilön merkityksen kieltäminen. Jos yksilön järkähtämätön
perusasettamus ja korkein arvo on elämän jatkuminen, niin miten yksilö
A voi
perustella ja oikeuttaa yksilön B likvidoimisen kyseisellä
argumentilla?
Lisäksi: jos "syväekologi ei koskaan sekoita asioihin ihmisen
mieltymyksiä
tai vastenmielisyyksiä", niin miten Linkola, joka on ihminen, voi
sekoittaa
niihin omiaan? Hän tulee siis kumonneeksi itsensä. Nihilismi vaanii
myös
syväekologia. Sama pätee Ritvalan suuren jesuiitan toimintaohjeisiin,
joissa
tarkoitus todellakin pyhittää keinot. Mitä Linkolan opeista seuraa?
Ajatellaan asiat kerrankin johdonmukaisesti niiden järkyttävään loppuun
asti.
Aapisen oikean puoliskon soveltaminen johtaa siihen, että kuka
tahansa saa
tappaa kenet tahansa, minkä nimissä tahansa. Tämä kaoottinen tila on
silti
pelkästään hyvä asia. Musertava ihmisvaippa ohenee aina kun joku
kuolee.
Näin hyvä muuttuu pahaksi. Sairaudet, huumeet, raiskaukset,
perheväkivalta,
murhat, itsemurhat, tulipalot, onnettomuudet, pahoinpitelyt, ryöstöt
jne.
tulevat toivottaviksi. Nämähän lisäävät yhteiskunnallista
epäjärjestystä.
Syväekologin on siis oltava onnesta ymmyrkäisenä joka kerta kun jotakin
kauheaa ihmisten maailmassa tapahtuu. Nyt viimeistään huomataan, että
Linkolan aapisen oikea puolisko on kyynisen nihilistin toiveuni.
Linkola ei
kuitenkaan ole nihilisti.
Oli kauhistuttavaa lukea Krohnin kirjoituksesta, miten Linkola oli
kirjeessään maininnut, että Syväekologin aapinen voisi olla hänen
testamenttinsa. Ikään kuin Linkolalla ei olisi enää mitään muuta
sanottavaa!
Ilman Pentti Linkolaa en kirjoittaisi tätä. Olen oppinut valtavasti
lukemalla Linkolaa. Hän on myös ainoa tuntemani ihminen, joka todella
elää
oppinsa mukaisesti. Tällainen asenne muistuttaa antiikin Kreikan
filosofeja,
joille ajattelu ei todellakaan ollut pelkkää viisastelua, vaan koko
elämä.
Linkola onkin todellinen Elämänfilosofi. Mieleeni ei tule ketään, joka
rakastaisi elämää yhtä syvästi kuin hän. Linkola on niitä harvoja,
jotka
ottavat luonnon tuhoutumisen todella vakavasti. Leena Krohnin lause,
jonka
mukaan Linkola on hänelle kuollut mies, on hirveää luettavaa.
Linkolahan on
yksi ekologisen ajattelun mittavimpia hahmoja: elävä monumentti. Hänen
henkinen perintönsä on suunnaton. Tämän ohella myös hänen konkreettinen
perintönsä on äärimmäisen arvokas, sillä Linkolan perustama
Luonnonperintösäätiö ostaa jatkuvasti metsäalueita pelastaakseen ne
jälkipolville. Linkolaa ei voi vaieta kuoliaaksi. Ei edes Leena Krohn.
Keskustelun yksipuolinen lopettaminen ei sitä paitsi ole pasifistin
arvolle
sopivaa. Sama pätee tietenkin myös reservin pasifistiin eli Linkolaan.
Poteroihin kaivautuminen on lopun alkua.
Linkolan väite, jonka mukaan pasifismi olisi yleinen mielipide, on
silkkaa
puppua. Rauha ei todellakaan ole muotia. Silti se on ainoa
perusteltavissa
oleva vaihtoehto. Linkolan kannattaisikin kääntyä takaisin rauhan
mieheksi.
Reservin pasifistia tarvitaan ruotuväessä ­ enemmän kuin koskaan.
Tiedän, että Linkolassa on ainesta vielä toiseen täyskäännökseen.
Kerta
kiellon päälle! Saisivat lehdetkin lööppeihinsä ainesta:
"Maailmankirjat
totaalisen sekaisin ­ Linkola kääntyi takaisin pasifistiksi." Ehkä
tällaisen mullistuksen jälkeen Linkola otettaisiin viimein myös
laajemmissa
piireissä vakavasti.
Rauhan tielle palaaminen vaatii vain hitusen sitä kuuluisaa
nöyrtymistä.
Linkola voisi aloittaa vaikka Leena Krohnista. Sovinto on helppo tehdä.
Yksi
hiljainen sana riittää. Kovien puheiden aika on ohi. Järjen ääni ei saa
jäädä huutavan ääneksi korvessa.

[sokrates]

Niin, Linkolahan on sillä tavalla poikkeuksellinen ajattelija, että hän saa hyvinkin rajuja kannanottoja läpi jopa valtamediassa. Muut vastaavat vaietaan kuoliaaksi, mutta Linkolaa yleensä onneksi ei. Olen ihmetellyt mistä tämä johtuu ja päätynyt siihen, että hänellä täytyy olla jonkinlaisia suhteita journalisteihin ja muihin vaikuttajiin tai sitten hänellä vain on jotain auktoriteettiä, mitä myös päinvastaista mielipidettä edustavat arvostavat.

Tuota aapista en ole lukenut, mutta aika tuttua tavaraa tuntuisi olevan, vaikka Linkolahan on jonkin verran heilahdellut esim. suhtautumisessaan ei-niin-syväekologeihin.

Aivan poikkeuksellinen suhde luontoon hänellä on, näkee siellä valtavasti sellaista mitä tavallinen mattimeikäläinen ei havainnoi. Jotenkin luulen, että Linkolalle on ollut raskainta tajuta se, ettei ihminen luonnonvarojen riistollaan onnistu nopeasti itseään hävittämään, vaan nykytekniikan valossa näyttäisi ensin hävittävän pikkuhiljaa lähes kaiken muun ja keplottelemaan silti hyvinkin pitkälle.

Ei kai hän silti ihmistä lajina vihaa, vaan nykyistä elämänmuotoa. Vanhan ajan maatalousyhteiskunnassakin hän näkee jotain hyvää ja varmaankin neandertalilaiset tai sitäkin varhaisemmat ihmislajit aivan kelvollisina eliöinä. Isku WTC:hen symboloi hänelle iskua tekniikkaa ja citykulttuuria vastaan, enkä voi itsekään sanoa surevani betonikolossien sortumista jos unohdetaan ihmisuhrit.

Verratessaan diktatuurien ja demokratian ekologisuutta hän ottaa vaikean tehtävän, mutta on luullakseni pitkälle oikeassa. Vaikkapa NL:n kommunistikomento saastutti lyhyellä aikavälillä, mutta entäpä jos katsotaan sadan, kahdensadan tai tuhannen vuoden päähän? Tuollaisissa järjestelmissä elintaso ja ihmisten liikkuminen jää lähes aina kapitalismia vähäisemmäksi ja siten itsessään tuottaa ekologisia pitkän tähäimen tuloksia vaikkei niitä haekaan. Sinänsä itse eniten Linkolassa vierastan hänen yksilön arvoa vähätteleviä asenteitaan, mutta varmaan hänkin on katkerin mielin tuolle kannalle ajautunut.

Linkolan arvio pasifismista muoti-ilmiönä on minusta aivan osuva. Lähihistorian kaksi maailmansotaa hirvittävine tuhoineen kadottivat militarismin elinkelpoisuuden teollisuusmaissa pitkäksi aikaa, ehkä jopa lopullisesti.

Linkolan teksti on rankkaa, mutta niin on syväekologinen elämäntapa nyky-yhteiskunnassa ilman väkivaltaakin. Niin hirvittävän luonnosta vieraantunut valtaväestö valitettavasti vain on.

[Mika]

Linkolan suurin ristiriita on hänen suhtautumisessaan ihmisiin. Hänhän toivoo eräänlaista eliitin johtamaa yhteiskuntaa ja väestön vähenemistä maapallolta. Samalla hän toitottaa yksilön vapaudesta ja elämän kallisarvoisuudesta. Eli kuka sitten saa elää, kuka sen päättää? Ja eikö se ole aika pahastikin ristiriidassa tuon elämän arvostamisen ja yksilön vapauden suhteen?
Kehäpäätelmää kehäpäätelmän perään...

Ja vaikka onkin luontoa arvostava ihminen, ei Linkola silti itse esim. kalaverkkojaan tee, vaan ostaa ne kaupasta. On kuulemma käsitöissä aivan tumpula muutenkin (niin kuin olen silti minäkin, en minä sillä). Ja muistaakseni on diabeetikko, joten yhteiskuntaa tarvii hänkin.

On se tietysti hyvä, että hänenkinlaisensa saavat äänensä julki, mutta jokseenkin tekopyhää paatostahan hänen vuodatuksensa minusta ovat.

[sokrates]

No ei Linkolaa kai hirveästi tekopyhyydestä syytä edes hänen vastustajansa. Häntähän kiitellään nimenomaan siitä, että elää JOKSEENKIN oppiensa mukaan. Tuo sokeritauti oli tiedossani mutta en pidä sen hoitamatta jättämistä ratkaisevan ekologisena tekona - kuolleen kun on vaikea mihinkään asioihin vaikuttaa.

Kun huutaa yksin korvessa, on huudettava lujaa ja joskus rumastikin. Jos hyviä asioita ajavilta ihmisiltä odottaa ehdotonta loogisuutta ja virheettömyyttä, pettyy melko varmasti. Linkolalle on sattunut joitakin kehnohkoja julkisia esiintymisiä, muttei pidä unohtaa hänen lähes puoli vuosisataa sitten alkanutta yhden miehen sotaansa luonnon puolesta.

Linkola käsittelee niin monimutkaisia kysymyksiä etten ihmettele hänen välillä hieman sekoilevan pasmoissaan. Luonnon säilymistä/tuhoutumista arvioidessa ovat juuri nuo mainitsemani aikaperspektiivit ratkaisevia mutta sen lisäksi pitäisi ymmärtää eri kulttuureja ja ikäpolvia. Lisäksi hänen lähtökohtansa ovat jo niin erilaisia kuin valtaväestöllä, että dialogi on siihen nähden onnistunut yllättävän hyvin.

Mielikuvien tasolla osaksi mennään, mutta itse arvostan Linkolaa, vaikka olenkin ollut sen verran lähellä tuollaisia elämänkatsomuksia että ymmärrän myös niitten puutteet. Hänelle on tuottanut varmasti hirmuista kärsimystä seurata nykymenoa ja toivoisinkin hänen tajuavan kuitenkin työnsä hyödyllisyyden ja ehtivän nähdä vielä edes hiukan sen tuloksia. Linkola on luonnonsuojelun ikoni, jolle on vaikea kuvitella löytyvän työn jatkajaa.

Mutta ymmärrän Mikaakin. Jos toiselle on tärkeää palauttaa ihmiskunta kivikauteen ja toiselle saada mahdollisimman paljon telkkarikanavia näkösälle niin eiväthän nuo arvot oikein kohtaa...

[Mika]

Joo, televisiokanavat ovat eittämätön luonnonvara niinä viikonloppuina, jolloin ei käydä moikkailemassa tarjoilijoita Hämeenkadulla...

Mutta tuo keskeinen ristiriita - vain osa ihmisistä saa elää; elämä on kallisarvoista - on se, joka omassa mielessäni aivan täysin vesittää koko keskustelun.

Itsekin arvostan Linkolaa, ihan periaatteesta, mutta kovin tosissani en häntä kyllä ota. Haihattelijoita ja utopisteja kaivataan - vähintäänkin sirkusarvon takia - mutta heidän konkreettinen vaikutuksensa on sattuneista syistä usein melko vähäinen.

[sokrates]

En tuohon ristiriitaan osaa mitään selkeää vastausta antaa - ehkä Linkola tuumii, että ihmiselläkin pitäisi tuollainen luonnollinen harveneminen välillä tapahtua vaikka sitten sotien, katastrofien tai sopulien mereenhyppäämisen tavoin ja kun sitä ei enää tapahdu niin pitäisi sitten jonkun avittaa.

Yhden ihmisen merkitystä jonkuin aatteen tunnetuksi tulemisessa on mahdoton tarkkaan tietää, mutta näkisin Linkolan tienraivaajana, joka joskus 60-luvulla joutui taistelemaan vastapuolen hyvin jyrkkiä ja täysin luonnosta piittaamattomia asenteita vastaan. Tuolta ajalta, jolloin Helsinki suunniteltiin vakavissaan peitettäväksi moottoritein ja ympäristömyrkkyjä leviteltiin jokseenkin surutta, saattaa periytyä hänenkin ehdottomuutensa. Koijärven valtaus tai kettutyttöjen touhut ovat tietyssä mielessä Linkolan ääripuheisiin verrattavia asioita, jotka ovat tuoneet luonnon- ja eläinsuojelijoille näkyvyyttä joskin toki myös vastustajia. Kuitenkin yllättävän moni kadunmieskin myöntää Linkolan olevan tavallaan oikeassa ja itse pidän Linkolaa nimenomaan merkittävänä keulakuvana, mielipidevaikuttajana, jonka härkäpäisyyttä moni kumminkin mielensä sopukoissa arvostaa. Toisaalta on selvää, että hän on jo kulunut kasvo, eihän kellään voi olla näin pitkään jatkuvasti uutta sanottavaa.

Voi olla, että Linkola on lähtenyt liian laajoille aroille, että hänen olisi kannattanut rajoittaa kannanottojaan vain suoranaisesti luontoasioihin, mutta kun tässäkin kaikki liittyy kaikkeen...

Täytyypä hankkia Linkolan uudehko kirja niin ehkä tuntisin paremmin miehen ajatuksenkulkua.

[Mika]

Kuitenkin yllättävän moni kadunmieskin myöntää Linkolan olevan tavallaan oikeassa ja itse pidän Linkolaa nimenomaan merkittävänä keulakuvana, mielipidevaikuttajana, jonka härkäpäisyyttä moni kumminkin mielensä sopukoissa arvostaa.

Tunnemme eri kadunmiehiä
Lähinnä Linkola herättää joko välinpitämättömyyttä, sääliä tai joissakin jopa halveksuntaa. Linkolasta tulee monille mieleen ensimmäisenä se, että hän ei arvosta ihmiselämää ja toivoo mahdollisimman monen kuolemaa.

Jussi Niemelä tuossa yllä tyrmää Linkolan teesit melko tehokkaasti.

Voi olla, että Linkola on lähtenyt liian laajoille aroille, että hänen olisi kannattanut rajoittaa kannanottojaan vain suoranaisesti luontoasioihin, mutta kun tässäkin kaikki liittyy kaikkeen...

Tässä olet varmasti oikeassa. Vaikutukset voisivat olla aivan erilaiset, jos hän olisi pysynyt rationaalisemmissa rajoissa.