Voit luoda tilin myös sosiaalisen median tunnuksillasi. Klikkaa alta. :)

Kuva

Hukka

Potkulaisten julkiset harjoituspäiväkirjat

Ylipotkija: JanneM

Vastaa
Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

Hukka

#1

Viesti Hukka » heinä 13, 2007, 19.07

Enpäs ole hetkeen pitänyt mitään kirjaa harjoittelusta, joten kaipa sitä voisi tänne yhtä hyvin kirjoitellakin.

Lähinnä ajattelin kirjoittaa muistiin lyhyitä muistiinpanoja kuntoilustani. En tiedä vielä tulenko laittaneeksi jotakin myös lajitreeneistä, mutta tällä hetkellä Savate Défensen treenit ovat kesätauolla, joten lähes kaikki treenini on melkolailla kuntopainotteista.

Olen treenaillut suunnilleen vuodenvaihteesta alkaen kotona vaihtelevalla menestyksellä kahvakuulalla. Treenissä olen käyttänyt vaihtelevaa ohjelmaa viime aikoina olen kuitenkin koettanut pysyä yksinkertaisessa vakiohjelmassa (Pavel Tsatsoulinen ohjeiden mukaan) ja jos on ylimääräistä aikaa niin olen käyttänyt noita aikoja tehdäkseni muita liikkeitä kuin perusohjelmassa, jossa liikkeet koostuvat rinnallevedosta ja pystypunnerruksesta, sekä heilautuksista. Viime viikolla pääsin vihdoin siihen vaiheeseen että oli noissa rinnallevedoissa aika siirtyä 16kg:n kuulasta 24kg:n kuulaan. Toistaiseksi kuitenkin uusi kuula tuntuu hiukan turhan painavalta, joten olen tyytynyt Clean & Pressin sijasta Clean & Jerkiiin (mikä ikinä onkaan suomeksi), koettaen keskittyä myös negatiiviseen vaiheeseen, jotta pikkuhiljaa saisin käytettyä c&p:tä. Näin tein myös 16 kiloisen kanssa aluksi ja se tuntui toimivan. Lisäksi ajattelin tehdä vaihetelupäivin side pressiä, turkkilaista ylösnousua ja muuta sen sellaista huvikseni, kenties niistä on jotakin apua ja joku päivä tuo c&p onnistuu riittävissä määrissä jotta sitä voi alkaa käyttää perusliikkeenä.

Lisäksi käyn kahdesti viikossa nyt kesällä Savate Formen treeneissä, lähinnä kuntoilumielessä. Ihan hauskaa kuntoilua tuntuu olevan, tosin mieluummin olisin mennyt bf:n peruskurssille nyt kesällä kun défense on tauolla. Moista ei ollut tajolla niin minkäs teet. Kuntoversio saa tällä kertaa kelvata.

Sinänsä alkuvuoden harjoittelu on tehnyt jonkinverran tehtäväänsä, koska firmani järjestämässä lihaskuntotestissä kesän alussa sain sentään lihaskunnon puolelelta arvosanaksi "erittäin hyvä", kun lihaskuntoni oli vielä vuosi sitten selkeästi huono. Myös alkuvuoden lyhyellä bjj jaksolla lienee osuutensa kunnon nousuun.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service


Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#2

Viesti Hukka » heinä 13, 2007, 19.20

Eilen oli vuorossa ohjelman raskas päivä. Muutama yksittäinen c&p sekä päälle lyhyitä tikapuita (123) c&j:llä. Lisäksi 11min/170 heilautusta 16 kiloisella. Jostakin syystä noi heilautukset ei luonnistuvan kovinkaan tehokkaasti ja jälleen oli 6minuutin kohdalla menossa 110 heilautusta (tuntuu olevan siis joka kerta sama eikä nouse). Isompaan painoon siirtyminen on tehnyt harjoittelusta taas hiukan hankalampaa, kun nuo c&p:t eivät onnistu riittävissä määrin (vasemmalla onnistuu kaksi peräkkäistä toistoa, oikealla kolme), mutta kyllä se pallo pikkuhiljaa varmasti alkaa nousta. Kenties olisi parempi käyttää 5minuutin ylösnousuja joku päivä tuossa normaalin c&p:n tilalla, sen sijaan että käytän c&j:tä keskittyen kovasti tuohon negatiiviseen pressiin. Täytynee kokeilla jossain vaiheessa. Sinänsä tuntuu melko hyvältä saada koko 24 kiloinen kuula yleensäkin liikkumaan. Vuosi sitten moinen olisi tuskin edes noussut maasta.

Tänään tein kevyen harjoituksen aamulla. Muutama c&j 24kiloisella lähinnä harjoittelumielessä ja sen jälkeen 4min/40 tempausta 16 kiloisella. Eilisen jäljiltä lihakset olivat hiukan kipeänä, joten c&p:n yritys olisi luultavasti ollut aivan turhaa. Sitä paitsi kevyenä päivänä se lienisi muutenkin melko omituista kun ei raskaanakaan suju vielä kovinkaan moni toisto. Lienee tuo 11minuuttia heiluttelua lähinnä kipeyttänyt.

Jos ehdin niin voisin huomenna kokeilla piruuttani ylösnousuja, side pressiä ja sen sellaista.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#3

Viesti Hukka » heinä 15, 2007, 08.14

Vauva herätti joskus viiden jälkeen ja sen jälkjeen heräili tasaisesti partinkymmenen minuutin välein. Jonkun aikaa yritin vielä nukkua, mutta kun siitä ei tullut mitään päädyin nettiin lueskelemaan. Tuli aamunratoksi luettua Steve Cotterin artikkeli kuulailun eri tyyleistä. Itse en taida puhtasti kuulua kumpaankaan mainittuun koulukuntaan, sillä vaikkakin kaiketi c&p on enemmänkin juuri RKC:n tuomaa Rigid koulukuntaa, muistuttavat mun heilautukset enemmän tuota fluid styleä. Ja jollen sitten ihan väärin muista niin kyllä Pavelillakin heilautukset taitaa olla noin opetettu tehtäväksi, ainakin käsien asento näytti minusta tutulta. Voi tietenkin olla että RKC opetus muualla kuin kirjoissa on jotain ihan muuta.

Artikkeli pani taas hetkeksi miettimän miksen tee pystypunnerruksia jne esim käsipainoilla kuulan sijaan. Päädyin jälleen samaan ratkaisuun kuin ennenkin. Koska kotiin ei tunnu mahtuvaan kovin paljon tavaraa, enkä tällä hetkellä ehdi käydä missään salilla, pitää välineitä ikävä kyllä minimoida. Joten kuula lienee oikein hyvä väline molempiin. Erityisesti koska voimaa ei vielä löydy meikäläisestä ihan tolkuttomasti, joten kuula antaa myös pystypunnerruksiin jne edellee riittävän vastuksen. Muutenkin luulen että kun joskus 36 kiloinen kuula alkaa liian helposti nousta pitänee asioita hiukan pohtia uudelleen. Mutta siihen on vielä paljon aikaa kun ei tuo 24 kiloinenkaan vielä nouse.

Pohdiskelin artikkelin luvun jälkeen myös kuinka tuota treenirutiiniani jatkaa kun uusi kuula ei nouse riittävästi. Mietin onko c&j paras tapa harjoitella, vai kannattaisiko testata muuta. Lähinnä mietitytti että tarjoaako liike samankaltaista treeniä kuin c&p, niin että joskus pääsisin sitäkin käyttämään. Epäilemättä negatiivinen punnerrusosuus liikkeestä auttaa kuitenkin kehittymään tuohon suuntaan ja c&j on muuten oikein mainio liike. Tosin edelleen olen sitä mieltä että myös noita turkkilaisia ylösnousuja kannattanee kokeilla joku päivä.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#4

Viesti Hukka » heinä 17, 2007, 10.42

Eilen oli jällene Fome treenit. Tutnuu siltä etät kunto on parantunut, että ehkä tuommoinen kuntopuolen homma oli sitten ihan hyvä valinta kesäksi. Loppuvaiheessa oli vapaata säkkiharjoittelua, jossa huomasin että iskuvalikoima on hiukan karsiutunut. Näköjään alkaa jo tuo kuntohomma vaikuttaa. Mutta eipä se mitään jos olisin kesän taukoillut olisi efekti ollut epäilemättä vielä pahempi, nyt sentään kunto nousee.

Aamulla jatkoin kuulailuani, vuorossa oli keskiraskas päivä. Tein jälleen c&j:tä tälläkertaa lyhyissä tikapuissa (1,2) kolme settiä. Tuo c&j on sen verran kevyt että varmaankin menisi isompikin määrä noita toistoja, muttaa menneään nyt viikko kerrallaan ja katsellaan miten sujuu, eli en pompi edemmäksi vaikka mieli tekisi. Heilautkset tuntuivat kerrankin keskiraskailta niin kuin meedium päivänä pitääkin. Tämä johtunee siitä että tein homman laskemalla setit suht tarkkana etukäteen. Lopputulos 92/7min (kun 89 ois ollu melko tarkkaan 70% maksimista) ja semmoinen olo että jotain oli tehnyt mutta että ois voinut lujempaakin painaa.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#5

Viesti Hukka » heinä 24, 2007, 08.44

Viikonloppuna tein hiukan jälkeen jääneen raskaan ja kevyen päivän viikon kuulaohjelmasta. Lauantaina nosteltuani kuulaa muutaman kerran yksittäisinä nostoina, pallo nousi vihdoin kerran koko 1,2,3 tikapuun läpi 24 kiloisella. Tuon yhden tikapuun lisäksi sain aikaiseksi kaksi lyhyttä 1,2 tikapuuta. Sen jälkeen heilautuksia (16kg) 80/4min.

Sunnuntaina kevyt päivä. 3xc&p (24kg) ja tempauksia (16kg) 40/4min.

Lisäksi venyttelin viikonloppuna muutamaan otteeseen. Ja tuntui että selkä olisi "auennut". Maanantaina forme treeneissä huomasin että tosiaankin jotain onnistuin tekemään koska ensimmäistä kertaa sain jalan nostettua fouetté figureen (korkea kiertävä potku kengän kärjellä vastustajan ohimoon). Eli pitänee jatkaa venyttelyä ettei jää kertasaavutukseksi. Itse treeni meni valtaosaltaan aika kevyesti. Joskin lopun säkkisarjat jotenkin yllättivät enkä meinannut jaksaa viimeistä erää loppuun.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#6

Viesti Hukka » heinä 25, 2007, 09.00

Eilen oli sitten keskiraskas päivä. Homma alkoi jo jotenkuten sujua ensin 3x1,2 tikapuut (24), kuula nousi melko hyvin. Näyttäisi siltä että toi 24 kilon kuulakin nousee kun ei vaan anna sen väittää vastaan. sen jälkeen heilautuksia (16) 126/9min. Tohon tahtiin heilautukset meni melko rennosti loppuun saakka, mutta ihmettelin kuinka olis käynyt täydellä tahdilla. Epäilen että olisin väsähtänyt ennen loppua.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#7

Viesti Hukka » heinä 29, 2007, 15.11

Savate Formen peruskurssi päättyi sitten keskiviikkona ja laitoin kortin tauolle pariksi viikkoa, siihen asti että syyskausi alkaa ja samaten Défensen treenit. Kokonaisuudessaan Forme oli ihan kivaa kesäjumppaa, mutta olisin kyllä varmasti ollut tyytyväisempi jos bf:stä olis ollut kesäkurssi. Joka tapauksessa tuntuu siltä että kunto on sentään kohonnut kesän aikana, joten taisi olla hyvä idea käydä tuo kurssi.

Viikonloppuna oli sitten kuulailussa vuorossa jälleen ensineilen raskas ja sitten tänään kevyt päivä.

Eilen pääsin vihdoin kiinni perusophjelmani alkuun eli 3x1,2,3 tikapuut nousivat c&p:ssä 24 kiloisella. Olisi saattanut vielä yksi setti mennä, mutta homma tuntui sen verran hataralta vikassa setissä, että lienee van parasta olla tyytyväinen että pääsi tähän asti. Ton setin jälkeen heilautuksia 16 kiloisella 134/6min.

Kevyt päivä oli tällä kertaa todellakin nimensä mukainen. Arpa oli todella armollinen joten tempauksia tuli 2min 16 kilolla ja määränä 24. Noita ennen kolme yksittäistä c&p:tä 24:lla. Kokonaisuudessaan sen verta kevyt että jäi melkein hiki nousematta (vaikka siis mulle tulee hiki suunnilleen potkufoorumin lukemisestakin).
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#8

Viesti Hukka » elo 15, 2007, 10.09

Parin viikon lomailun jälkeen lähti syyskausi vihdoin eilen käyntiin Défensen ekoilla syystreeneillä. Treeneissä oli ohjelmassa hiukan kevyttä sparria, munille potkimista yhdistettynä lyömiseen sekä hiukan avainten käyttöä aseena. Kokonaisuutena ihan hyvät treenit joskin tuntui jotenkin lyhyeltä. Syksyn aikana leirejä kuulemma luvassa kepistä ja tilapäisvälineistä tms.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#9

Viesti Hukka » elo 17, 2007, 10.33

Eilen oli taas kevyet treenit Défensessä. Hiukan potkusparria ja sen jälkeen yksinkertaisia iskusarjoja, joiden jälkeen väistöjä ja väistöistä jatkettuja tekniikoita (kaato ja munille lyönti). Lopuksi hiukan pystypainia ja painia polviltaan. Treeneissä tuli mukavasti hiki ja onnistuin ensimmäistä kertaa ymmärtämään sivuväistöä edes alkeellisesti. Tuntuu siltä että oon auttamattoman hidas pystyssä, mutta kaiketi toiminta nopeutuu mullakin pikkuhiljaa. Pystypainia olis kyllä mukavaa treenata enemmänkin. Ikävä että sitä on sen verran vähän treeneissä.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#10

Viesti Hukka » elo 22, 2007, 10.33

Défense treenit jälleen. Tällä kerralla vuorossa torjuntoja lyönteihin ja potkuihin sekä muutama jatkotekniikka näistä. Jatkotekniikoissa jostain hämärästä lihasmuistista tuli ongelma, koska blokkasin vaistonvaraisesti jatkuvasti väärällä kädellä. No ehkä asia korjaantuu pikkuhiljaa.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#11

Viesti Hukka » elo 31, 2007, 07.03

Taas jäänyt hetkeksi kirjoittamatta tänne ja kahdet treenit takana.

Viime viikon torstaina huomasin treeneissä että on tuo lyöminen kyllä melko huonoissa kantimissa. Jonkun verran jotain lyhyitä tekniikoita lisäksi, mutta en ehtinyt niitä paljoa kokeilemaan joten ei niistä sen enempää. Mutta siis lyömistä pitää siis treenata selkeästi lisää.

Tämän viikon tiistain treenit menivät sitten itselleni hiukan yllättävien käänteiden varjostamina. Treenien aluksi sain kuulla että tällä kertaa treenit keskittyvät vapaampaan harjoitteluun. Aluksi otettiin nopeita lyönti, blokki, riposti harjoituksia iskuilla keskivartaloon. Homma vedettiin noin minuutti kerrallan lyhyellä tauolla, siten etät yksi kerrallaan oli tuon minuutinkin lepäämässä. Noin kymmennen vaihdon kohdalla pallea alkoi krampata sen verran pahasti että jouduin kivun takia keskeyttämään (tämä siis ilman kanssatreenajan nyrkin avustusta). Tästä toki vedin sen johtopäätöksen että peruskuntoni on todella surkea (huonoksi sen tiesinkin). No ei siinä mitään lepäsin hetken kunnes hengitys tasaantui. Ja homma jatkui vuorossa oli hetken lyöntien tekniikka harjoittelua pariharjotteina ja huomasin että itseasiassa tällä kertaa yläkoukku sujui jotenkuten, mutta alakoukut ja upparit ainakin olivat jotenkin taas ihan mahdottoman vaikeita. Homma jatkui kuitenkin oikein mukavasti. Tämän jälkeen siirryimme vapaaseen pystysparriin. Homma sujuikin ihan mukavasti kunnes hetken sparrattuani alkoi vasen pohkeeni kramppaamaan pahasti (taas ilman vastustajan avustusta) ja jouduin jälleen keskeyttämään. Siirryin jälleen penkille lepäämään ja ihmettelemään että mitä h*******ä, miksi joku paikka kremppaa jatkuvasti. Hetken istuttuani alkoi myös melkoinen huimaus päässä. Tässä vaiheessa rupesin miettimään että jossain vaiheessa kesällä Formessahan mainittiin etät kramppien väittämiseksi kannattaisi juoda nestettä (erityisesti kesällä kun on niin kuuma) ennen ja jälkeen treenien. Rupesin sitten pohtimaan etät mitäs sitä on tullut juotua. Kuinkas ollakkaan tajusin että taidan olla juonut koko päivänä yhden lasin vettä ja sen lisäksi noin 1-1,5 litraa kahvia... Kahvi kun tunnetusti tekee hyvää nestebalanssille, tuntui järkeenkäyvältä selitykseltä huonon kunnon lisäksi hommaa edesauttoi nestehukka.

Torstain treeneihin en päässyt koska ne sattuivat koulun vanhempainillan kanssa päällekäin. Tää oli harmi koska myös torstaina oli tarkoitus päpainon olla sparrissa, mikä taas olis ollut ihan mukavaa, erityisesti kun nuo tiistain treenit meni mun osalta aika pipariksi.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#12

Viesti Hukka » syys 11, 2007, 08.42

Flunssan takia jäi alkuviikon treenaamiset viimeviikolla väliin, mutta torstaina olin sitten jo mukana.

Torstaina treenit keskittyivät chassé frontalin (suora potku eteenpäin) harjoitteluun. Harjoiteltiin erilaisia väistöjä ja blokkeja siihen. Sen jälkeen hetken kaatumis harjoittelua ja kaato puolustuksena chasséen. Lopuksi oli hiukan sparria aluksi pelkillä chassé frontal/puolustus yhdistelmällä ja sitten vapaata pystysparria. Kaikenkaikkiaan treeni sisälsi tekniikka harjotteiden väleissä melko paljon vatsa ja selkä liikkeitä, mikä oli oikeastaan aika mukavaa. Perjantaina oli sitten reidet ja alaselkä hiukan hellänä merkkinä siitä että oli tullut jotain tehtyäkin. Kaikenkaikkiaan oikein mukavat treenit ja tällä kertaa oli nestehuoltokin muistunut eikä kramppeja ilmennyt, joten sparrikin sujui.

Koskapa käytän täällä ranskankielisiä termejä potkuille laitan tähän linkin savate sanastoon. Löysyin myös sivun jossa perusliikkeitä selostetaan hiukan. Noiden lisäksi défensessä on läjä omia potkuja (esim polvilla ja säärillä sekä variaatioita noista potkuista) ja lyöntejä (esim kämmensivu, vasaralyönti, rystyt ja kyynerpäät).
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#13

Viesti Hukka » syys 11, 2007, 20.41

Päivän treenit sujui taas potkupainoisesti. Tällä kertaa vuorossa olivat chassé latéral ja fouetté. Aluksi potkuja treenattin pariharjoitteluna. Ensin fouetté median, sitten fouetté bas. Lisäksi muutama tekniikka jossa fouettéen vastattiin lyönneillä (nää ei taaskaan mennyt kauhean hyvin). Näiden jälkeen seurasivat chassé latéral median, chassé latéral bas ja viimeisenä muutaman kerran chassé latéral figure. Jopa nuo korkeat potkut onnistuivat, joten treeni alkoi siinä mielessä mukavasti. Lopuksi otettiin hiukan irtautumisia erilaisista otteista.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#14

Viesti Hukka » syys 19, 2007, 07.56

Viime viikolla torstai jäi harmillisesti väliin duuniin takia, mutta eilen pääsin jälleen treeniin. Tällä kertaa keskityttiin melkolailla käsiin. Omalta kannaltani tää oli hyvä, koska pääsin jälleen toteamaan miten huono olen käsieni kanssa. Treenien aluksi ohjelmasta poiketen hiukan treenailtiin kengän kärjen tarkkaa osuttamista pieneen kohteeseen (vaparihanska kipeän paikan päällä). Tämän lyhyen potkuharjoituksen jälkeen siirryimmekin sitten varsinaiseen asiaan. Hetken lämmittelyn jälkeen otettiin alkuun hiukan sparria pelkillä käsillä. Tätä seurasi riposti harjoitusta sekä lisää käsisparria. Huomasin että kun jalat on poissa pelistä menee homma mulle tosi omituseksi. Koko ajan ollaan niin lähellä että jotenkin tekee mieli painia, mutta kun piti pitäytyä iskuissa. Treenin loppua kohden homma alkoi taas sujua hiukan paremmin. Loppuun otettiin sitten hetken säkkitreeniä. Ensin etusuoria käskystä, sen jälkeen koukkuja ja lopuksi tempoharjoituksia ja lihaskuntoa. Kaiken kaikkiiaan ihan antoisat treenit. Erityisesti kun käsien käyttö on mulle kovin hankalaa, tuntuu että tosta treenistä jäi käteen aika lailla.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service

Kuvake
Hukka
reiteenpotkija
Viestit tässä aiheessa: 15
Viestit: 490
Lauteille: Marraskuu 2006
Paikkakunta: Helsinki
Tykännyt: 0
Tykätty: 0

#15

Viesti Hukka » syys 28, 2007, 10.45

Pitkästä aikaa ollut kiirettä töissä ja on tänne kirjoittaminen jäänyt, vaikka treeneissä olenkin käynyt.

Viime viikon torstai kului polvipotkujen treenaamiseen. Olisi varmaan pitänyt nopeasti kirjoittaa näistäkin jotakin tänne, koska nyt on yksityiskohdat jo poissa muistista.

Tiistaina treenasimme eri potkuja ja niiltä puolustautumista. Ensiksi perus potkuja ja väistöjä/blokkeja. Sitten potkimme fouettéja alalinjaan ja keskilinjaan säärellä ja puolustustauduimme niiltä. Näistä siirryimme jouhevasti kyynerpäälyönteihin joissa onnistuin saamaan hiertymät kyynerpäihin kuten täällä jo mainitsinkin.

Eilen oli sekalaista perustavaraa. Ensin teematreeniä käsillä siten että toinen hyökkää ja toinen puolustaa. Sen jälkeen sama jaloilla. Tästä siirryimme sparriin pelkillä käsillä ja sitten sekä kädet että jalat käytössä. Lopuksi hakkasimme säkkiä hetken.
Verneri

"From head to heel as tough as steel, as nimble as a cat,
With every trick of twist and kick, a master of savate."

-Julot The Apache, Robert W. Service


Vastaa

Lauteilla

Potkulaisia lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 kurkkijaa